Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2008.

Inahtaja toivottaa joulurauhaa!

Kuva
Sofi Oksasen Puhdistus pääsi jo Fingerporiin! ;) Toivottavasti saatte tekstistä selkoa. Hesarissa oli tänään kaiken lamauutisoinnin keskellä ihanan optimistinen juttu siitä, miten kirja voi yleensä taantumassa hyvin: tähän sanomaan uskomme jatkossakin! Vetäydyn hurjan kirjapinoni kanssa joulu- ja lukulomalle ja irrotan itseni piuhoista, että ehdin lukea ja ennen kaikkea tehdä Asioita - palaan arviolta 2.1. Inahdukseen täynnä patoutunutta sanottavaa, blogattavaa ja arvioitavaa. Sillä välin suuri kiitos mielenkiinnostanne tähän asti ja nauttikaa mahdollisuudesta vetäytyä virallisesti viltin alle hyvän kirjan kanssa! Rentouttavaa joulua ja kirjallista uutta vuotta - palataan linjoille parin viikon kuluttua! :)

Kirjahdukset!

Kirjahdus-lista on valmis - ehdotuksia tuli passelisti tasan kymmenen, kiitos niistä! :) Listasin alle kaikki joulun lukuvinkeiksi ja osaan poimin sitaatteihin katkelmia perusteluista (vähän muokattuna ja paljon lyhennettynä - toivottavasti sallitte editoinnin). Muuten kirjat ovat täysin satunnaisessa järjestyksessä.

Objektiivinen ja ulkopuolinen sohvalla makaaja arpoi vastaajien joukosta (perinteisellä numero-menetelmällä) kaksi Pauli Kohelon voittajaa sekä yhden Fingerporin albumin - onnea S.M:lle, Annukalle ja nimim. Sofinalle! :)

1. Markku Pääskynen: Vihan päivä. "Yksi lujimman vaikutuksen tehneistä kirjoista koskaan. Teksti on oudolla tavalla samaan aikaan hyvin toden ja koetun tuntuista sekä hyvin harkittua."

2. Erland Loe: Kurt-lastenkirjasarja (sisältää kirjoja vaikuttavilla nimillä kuten "Kurt on tärkeä", Kurtin käytöshäiriö", "Kurtilla keittää"). Harva tietää, että Supernaiivin kirjoittaja tekee myös lastenkirjoja: "Toivoisin, että kaikki…

Vielä ehtii kirjahtaa

No niin. Olen saanut viimeisetkin kirjat uuteen kotiin ja kirjahyllyyn ja joutunut tekemään traagisen päätöksen, jolta ei ole paluuta: laitoin kirjoja kahteen riviin. :-/ Tiedän, hirveää ja anteeksiantamatonta - kuka niitä sieltä takarivistä näkee, ei kukaan. Huonona puolusteluna kerrottakoon, että takariviin päätyi esim. Kahlil Gibran (ei kertaakaan avattu ylppäreiden jälkeen), kaikki ne kirjat, jotka on aloitettu ja joihin ei ole aikeita palata tällä vuosikymmenellä sekä rivi opiskeluaikojen oppikirjoja, esim. Kirjallisuus ja feminismi.

Seuraavaan kotiin tulee kirjasto. Saman tuskallisen inventaarion parissa löysin tosin mahtavia kirja-helmiä, jotka olen ehtinyt unohtaa - aion palata näihin tammikuussa ja ottaa esittelyyn myös suosikkiklassikoitani.

Kirjahdukseen on tullut mainioita ehdotuksia, mutta niin maltillisesti, että aion julkaista ne kaikki. Listalta löytyy tietokirjoja ja lastenkirjoja ja ennen kaikkea teoksia, joista en ole koskaan kuullutkaan, mutta jotka on pakko hankkia …

Lääkäriromaanin ensifiilis

Yksi vuoden kehutuimpia kirjoja on Riku Korhosen Lääkäriromaani. Pitää jatkaa kehumisketjua heti, että saatte lahjalistalle, jos kirja kiinnostaa; näillä viikoilla koko teoksen lukemiseen ja arvion saamiseen tänne asti menee aikaa...

Suhtauduin varauksella, koska Korhosen Kahden ja yhden yön tarinoita jäi aikoinaan kesken. Kollega kuvaili romaania pitkään ja hartaudella kirjoitetuksi positiivisessa mielessä. Vahvistan tämän: kirjailijalla on kerrankin ollut aikaa hioa lauseita ja kieltä - nautinnollista! Tarinakin alkaa kiinnostaa aika nopeasti, mutta hiottu kieli tekee romaanista myös pari astetta vaativamman ja lievästi akateemisen. Sopisi loistavasti siis joululomaan, jolloin voi vaihteeksi kääntää aivot päälle eikä pois lukemaan ryhtyessään.

Jos pidät Kjell Westöstä, kokeile tätä. Palaan asiaan, kun pääsen loppuun...

Ota Prosakia!

Facebook on aika toimiva juttu kirja-alalla - yllätys yllätys, kirjaihmiset ovat kovia perustamaan ryhmiä ja lähettämään kutsuja alan häppeninkeihin.

Sieltä sain tämänkin infon (pahoittelut taas pk-seudun ulkopuolella asuville, mutta jospa tästä saisi idean muihinkin kaupunkeihin?): Prosak-proosaklubi tuo kirjallista lääkitystä apatiaan! :D

Prosakissa elvytetään kirjojen ääneenlukutraditiota: kaksi kirjailijaa lukee tekstejään ja sitten keskustellaan. Ihanan Aila Meriluotomaista! Sattumoisin seuraava klubi on tiistaina 9.12. Dubrovnikissa ja illat maksavat vain narikan, joten sinne vaan apatiaa vastaan taistelemaan!

Onko meidän läpikotaisin kaupallisena, pinnallisena, kuluttavana ja materialistisena aikanamme nousemassa jonkunlainen kulttuurin vastaliike good old Tulenkantajien jalanjäljissä? No ON! ;)

Putoavia enkeleitä out now!

Kuva
Lauri Viidasta ja Aila Meriluodosta kertova leffa Putoavia enkeleitä saa ensi-iltansa tänään, näin sen ennakkoon ja suosittelen! Koska blogin kirja-arviosta on ikuisuus, palaan sen verran, että komppaan täysin Hesarin arviota tänään (näin näytelmänkin aikoinaan). Tyttären näkökulma toimii paremmin teatterissa kuin leffassa, mutta ehkä käsikirjoituksen muokkaaminen olisi ollut liian haastavaa koko näkökulman muuttamisen takia. Leffa on silti hyvä.
Leeveä nuorena Meriluotona ja etenkin Korpelaa katsoisi mielellään enemmänkin, siksi Helena-tytär tuntuu välillä vähän häiritsevältä. Muuten etenkin Korpelan roolisuoritus on käsittämätön jo esikuvansa takia: ei tule mieleen ketään muuta miesnäyttelijää, joka pystyisi täyttämään Viidan saappaat niin henkisesti kuin fyysisestikin yhtä hyvin. Päivän Hesarissa myös Aila Meriluoto itse kommentoi Korpelan olevan Viitana uskottavan oloinen - hyvä kuulla, koska ainakin Meriluodon kirjasta saatuun käsitykseen roolihahmo istuu täydellisesti. Sitä paits…

Kirjahda - voita kirja!

Syksyn mittaan on kovasti piipitetty palkintoraatien valinnoista ja kaikkinaisesta epäoikeudenmukaisuudesta ja omituisesta mausta. Inahtaja on päättänyt korjata tilanteen julkistamalla käänteisen kirjapalkinnon, jossa palkitaan lukijat, ei kirjailijaa ja jossa arvovaltaisena raatina olette TE:

Ehdota vuoden 2008 Kirjahdus-palkintokirjaa, voit voittaa - kirjan!

Säännöt:

1) Vuoden Kirjahdus voi olla lajityypistä riippumatta mikä tahansa itseesi vaikutuksen tehnyt kirja, kotimainen tai ulkomainen, uusi tai vanha. Olennaista on, että haluaisit tehdä syystä tai toisesta juuri tämän kirjan muillekin lukijoille tutummaksi. Suotavaa olisi, että pidit kirjasta itse. Kirja voi olla tunnettukin (tai jo Inahduksessa käsitelty), mutta top ten Kirjahdus-listaan pääsevät luultavammin vähemmän media-huomiota ja listasijoituksia saaneet kirjat. Yhteenveto: ideana on hakea hyviä vinkkejä kirjoista, jotka jäivät lukijoiden mielestä turhan vähälle huomiolle.

2) Ehdotuksia pyydetään yksi per lukija. Ehdotuks…

Hyvä Sofi!

Sofi Oksasen Puhdistus voitti Finlandian ja muita kuin Lipsonia lukematta voin sanoa, että go girl, hieno juttu! Sitä paitsi kun olen jo lukenut Finlandia-voittajan, niin ei tarvitse enää siitäkään stressata. ;) Yhtään en väheksy muita ehdolla olleita teoksia (monet ovat pitäneet esim. Marieta yhtenä vuoden parhaista kirjoista ja Jalosestakin kuuluu paljon kehuja), mutta Puhdistus ansaitsee kyllä silti kaiken huomion jo pelkästään tärkeän Viron tuntematon historia -teeman takia. Arvio löytyy marraskuun teksteistä ja pysyn arvioni takana. ;)

Sitten vielä toinen huomio äsken tulleesta Mitä Suomi lukee -listasta: Suomi lukee urhoollisesti yhtä ja samaa palkinnoista piittaamatta. Top vitosesta löytyvät järjestyksessä Remes, Tervo, Hirvisaari, Paasilinna ja lopulta vitosena Sofi Oksanen. Tietokirjoissa tilanne on vielä vekkulimpi: Panu Rajalan TietoFinlandia-kisasta unohdettu Waltari-teos löytyy sijalta neljä, Finlandia-voittaja Tiedon tyttäret on vitosena. Sijoitukset voivat tosin muuttuak…

Pula-ajan pakinoita

Keksin viimein lukijoille hauskaa luettavaa kaamosaikaan! Oma kaikkien aikojen ykköshumoristi-suosikkini on pakinoitsija Olli, jonka unohtumisen haluan estää kaikin keinoin!

Ikävät uutiset: Otava on julkaissut vielä 90-luvulla uusintakokoelmia Ollin parhaista pakinoista (uusin vuodelta 1994: Vastoin ohjeita: toiset sata parasta pakinaa), mutta niitä taitaa löytyä enää divareista. Muuten kehotan turvautumaan kirjastolaitokseen, josta Ollin pakinoita löytyy vielä, luojan kiitos! Ollin oikea nimi oli Väinö Nuorteva, kirjoitti pakinoita 20-luvulta 60-luvulle.

Ollin huumoria on haastavaa selittää, mutta hyvä kirjallinen kuvaus löytyy Wikipediasta. Itselleni Ollin huumori on periytynyt vaarilta suoraan alenevassa polvessa äidille, jolla on perintönä monta Ollin alkuperäistä pakinakokoelmaa 20-luvulta!! Harrastamme kesäisin mökillä Ollin pakinoiden ääneenluentaa, josta ei keskimäärin tule mitään, koska kumpikaan ei pääse hihitykseltä kolmatta lausetta pidemmälle: riittää kun aloitamme vakiohah…

Ärsyyntymistä etsimässä

Jaha. Lisää jäljittelyä. Nyt jäljitellään ranskalaisia klassikoita ja filosofeja. Piti kokeilla Antti Nylénin Vihan ja katkeruuden esseitä, jos vaikka jaksaisi provosoitua kesken kaamosajan.

Ei auta. Sori Antti, kaamoksen välinpitämättömyys on vihaasi vahvempi. Nylén oli Hesarin esikoiskirjapalkintoehdokkaana, tunnetaan myös nykyajan dandynä ja vegaanina ja kaikenlaisena erikoisajattelijana. Jotkut ovat teosta kehuneet, jotkut ovat hymyilleet arvoituksellisesti ja kehottaneet lukemaan - itse odotin ainakin ärsyyntymistä.

Masentavin reaktio on tämä: ei mitään. Nylén kirjoittaa vallan taitavasti ja julistaa jo esipuheessa esseistiikan lajityypeistä marginaalisimmaksi, runouttakin syrjitymmäksi. Joo-o, näin on, vaikka esseistiikkaa ja pamfletteja yritetään kovasti herätellä henkiin. Esseistiikka-parka, ehkä se kokee vielä uuden tulemisen aikana, joka arvostaa syvää ajattelua bloggailua enemmän.

Alkuun haukutaan lihansyöjät ja Teemu Mäki. Naurattaa, kun lihansyöjiä kutsutaan lihaaneiksi - ih…

Katri Lipson: Kosmonautti

Summa summarum: Kummallinen kolmiodraama Murmanskissa. Kosmonautti on kai vuoden virallinen yllättäjä: voitti ensin Hesarin esikoiskirjapalkinnon ja päätyi Finlandia-ehdokkaaksi - ihan hyvin kirjalle, joka joissain kustantamoissa ehdittiin lehtijuttujen mukaan hylätäkin.

Arvio: Ensivaikutelman hehkutuksen jälkeen joudun peruuttamaan. Ihastuin ensin venäläisiä klassikoita jäljittelevään tyyliin, mutta teos kompastuukin juuri siihen. Jäljittely on aina vaarallista - jos ei osu täysin napakymppiin, se kääntyy itseään vastaan. Puhumattakaan liian kovista ennakko-odotuksista.

Kiusallista sinänsä, jos Kosmonautti voittaa Finlandian, mutta sanonpa silti, etten ole loppuun päästyäni enää niin hurmaantunut. Viehättävä ja erikoinen kirja, kyllä. Omalaatuinen tyyli ja tarina, kyllä. Voi olla, etten tunne tarpeeksi (lue: juuri ollenkaan) neuvostokirjallisuutta ymmärtääkseni kaikkea hienoa symboliikkaa, mutta silti kirja on mielestäni enemmän outo kuin loistava, loppujen lopuksi.

Tarinassa on kaksi n…

Omituisuus-haaste vastaanotettu

Sain Mamalta joitain viikkoja sitten kiertävän blogihaasteen, jossa pitää listata 5 omaa omituisuutta ja lähettää haaste eteenpäin bloggaajalle (mielellään viidelle, jos keksii niin monta..).

Olen tätä pähkäillyt siitä asti, mutta koska kohtasin viikonloppuna kaikki fobiani sukelluskurssilla, päätin ottaa haasteen tähän väliin ja katsoa josko kirjoitusterapia auttaisi. Jos niiden julkinen paljastaminen veisi niistä vaikka parhaan terän..? Luen Kosmonautin kanssa päällekkäin sukellusoppikirjaa, eli aihe sivuaa harrastekirjoja pienellä aasinsillalla. Sukelluskirjat on muuten tosi kiehtovia. Hirveän helppo harrastus paperilla!

Siispä Inahtajan omituisuudet, top five:

1) En uskalla hypätä veteen. En pää enkä jalat edellä. Jos ihan pakko on, niin voin hypätä laiturilta tai altaan reunalta, mutta sekin on vastenmielistä. Korkealta hyppäämiset päätyivät aina katastrofiin jo kouluaikoina - veikkaan, että trauma onkin peräisin koulun uimakouluista.

2) En pidä syvistä enkä korkeista paikoista, vaik…

Kulttuuriteko nimeltä Come to Finland

Koska lukija suositteli Magnus Londenin Siperia-kirjaa aiemmin, uskaltaudun mainostamaan Londenin toista mainiota kirjaprojektia: hienoa Come to Finland -matkailujulisteteosta (jonka tekijöitä tunnen ennestään - suodattakaa siis kehuja oman arvionne mukaan). ;) Tässäpä mallia Suomi-kuvasta Stubbin brändityöryhmälle, sanon minä! Sitä paitsi kirjan ympärille on rakennettu loistava saitti ja pääasiassa tekijöiden oman innon voimin - no ilmankos.

Puuhakkaat tekijät ottivat ja avasivat äskettäin verkossa myös julistekaupan, josta voi ostaa kirjan julisteita - saitilta löytyy lisätietoja kirjasta ja tarinaa sen syntyprosessista.

Sivumennen sanoen uuden kodin "sisustussuunnitelmaan" on saatu mahtumaan massiivisen kirjakaapin lisäksi jo päätös taulujen korvaamisesta vanhojen kirjojen kansijulisteilla, joten itselläni on luontaista vetoa tähän nostalgiaan.

Pidän Come to Finland -teosta merkittävänä kulttuuritekona ja sitä paitsi mielettömän kauniina kirjana, joten jääviyssyytöksiäkin uh…

Juniori-asiaa

Että saataisiin tämä palkintoputki kunnialla päätökseen eikä tulisi sorrettua lasten- ja nuortenkirjallisuutta (lastenkirjallisuus on tärkeää!!), täytyy noteerata myös eilen Finlandia Juniorin saanut Esko-Pekka Tiitinen ja nuortenkirja Villapäät. Kuulostaa positiivisuudessaan ihan hauskalta aikuisen korviin, mutta pitäisi varmaan testata murkkuikäisellä siskonpojalla.

Kiertelin kirjakauppojen lastenosastoja joululahjashoppailua varten ja täytyy sanoa, että lastenkirjojen tarjonta on aika pökerryttävää. Nöyrästi jouduin myöntämään kompetenssini puutteen tällä kirjallisuuden alalla ja kysymään kummilasten vanhemmilta toiveita - kummitytön listalla oli Laura Ruohosen Yökyöpeli-riimittelykirja.

Sitten tuli meiliin hilpeä suositus uudesta tavutetusta lastenkirjasta (niistä on ilmeisesti pulaa): Viivi ja Veeti tattiretkellä. Nimi herättää itsessäni tahatonta hilpeyttä, mutta se siitä - kyseessä on suositusten perusteella hyvä pienkustannekirja, vinkiksi lukemaan opettelevien lasten joululahja…

Venäläinen klassikko keskuudessamme

Mitä enemmän tapaan ihmisiä ja luen kirjoja, sitä enemmän uskon ensivaikutelmaan (ja sitä pahemmin petyn ollessani väärässä).

Hesarin esikoiskirjapalkinnon ja Finlandia-ehdokkuuden saanut Katri Lipsosen Kosmonautti todella tekee Ensivaikutelman ja vieläpä luvatun kaltaisen: venäläinen klassikko! 1800-luku! Dekadenssi! Tarpeettomia ihmisiä! Keuhkotauti! Sekavia suvun mukaan määräytyviä nimiä, joista ei Stalinkaan ota selvää mutta entä sitten - katoavia degeneroituneita menneen ajan ihmisiä yhtä kaikki!

Sanalla sanoen: i-has-tut-ta-vaa. Huomautetaan: tämä kaikki ikävään Neuvostomaailmaan siirrettynä (edelliset määreet ovat siis vain kirjan pulpauttamia mielleyhtymiä, eivät kirjan kuvausta, toim huom), mutta mitäpä siitä - yhtä lailla kolmeen pilkkuun päättyvät dialogit sopivat moderniin suomalaiseen (!) kirjallisuuteen...

Saa nähdä kestääkö tyyli miten pitkälle ja millainen itse stoori on, mutta ensivaikutelma on tehty. Ilmeisesti, mahdollisesti luvassa on venäläisten klassikoiden friikkie…

Lionel Shriver: Poikani Kevin

Summa summarum: Ikävän ajankohtainen ja kansainvälisesti palkittu kirja, joka yhtä aikaa vie mukanaan ja puistattaa. Koulusurmaajan äidin kertomus on yksi viime vuosien vaikuttavimpia ja tabuja rikkovimpia kirjoja pahuudesta ja perhesuhteista. Ei ihan herkkähermoisille tai herkässä tilassa oleville; moni äiti on suositellut ja kokenut ilmeisesti jollain lailla vapauttavanakin kirjana. Huom: kyseessä ei silti ole tosiaankaan mikään äitiys-kirja.

Arvio: Huh huh. Tuli sanottua jo aika paljon lukemisen aikana ja melko tyhjäksi tämä lukukokemus jättääkin. On pakko ihailla Shriverin kerrontatekniikkaa ja analyyttistä mutta kylmäveristä tyyliä, joka pistää miettimään kuka tarinan todellinen psykopaatti oikein on.

Kirjasta on bushilainen hyvän ja pahan akseli kaukana: se pakottaa näkemään harmaan alueita ja miettimään uusiksi omia sovinnaisia käsityksiä hyvästä, pahasta ja perhesuhteista. Kirjassa on niin paljon erilaisia teemoja ja rikottuja tabuja, että sitä on mahdotonta käsitellä kattavast…

Teetä ja sympatiaa mieskirjailijoille (not)

Voi voi. Nyt on kauhia itku Hesarissa(kin), kun Panu Rajala ja Tervo jäivät ilman Finlandia-ehdokkuuksia. Kumpaakaan kirjaa en ole lukenut, joten sikäli olen ihan jäävi (vähän Rajalan Waltari-elämäkerran sivuutus tosin ihmetyttää jo Waltarin juhlavuoden takia), mutta toisaalta ärsyttääkin koko kohu: arvellaan heidän olleen liikaa pintajulkisuudessa ja siksi jääneen ilman ehdokkuutta. Tervo on ollut ehdokkaana jo lukuisia kertoja ja molempien miesten kirjat myyvät joka tapauksessa, joten en usko heidän yöuniaan täysin menettävän.

Se mikä tässä ärsyttää on se, että mitä väliä sillä, miksi heidät hylättiin - fakta on, että lahjakkaista naiskirjailijoista valtaosa on jäänyt ilman kaikkia mahdollisia ehdokkuuksia ja palkintoja vuosisatoja. Ja jää edelleenkin. Joten en jaksa sympata Rajalaa ja Tervoa tässä asiassa ihan hirveästi, jollain kriteerillä ne ehdokkaat on valittava ja joku jää aina ilman. Snif.

Sitten vielä huvittava juttu eilisestä Hesarista: onko kaikille muille itseäni lukuun ott…

Go Tiedon tyttäret!

Ihanaa!! Hylkään kaiken objektiivisuuden ja hehkutan Tiedon tyttäriä, joka sai ansaitun Tieto-Finlandian!! Jee!! :D

Toivoin kovasti salaa, että nimenomaan Marjo T. Nurmisen teos palkitaan - muutkin kirjat olivat upeita, mutta tätä kannatan muistakin kuin upeus-syistä. Olen lukenut sitä luku kerrallaan ja nautiskellut kaikesta nais-tiedosta: nyt pitää huomauttaa, että suosittelen tätä ehdottomasti myös kaikille tieteestä ja historiasta kiinnostuneille miehille. Nurminen ei pelkästään esittele tiedenaisia ja tieteen historiaa, vaan koko yhteiskunnallista kehitystä ja naisten huomiota vaille jäänyttä vaikutusta siihen. Bonarina hienot kuvat. Nurminen on arkeologi ja Ylen tiedetoimittaja, kompentenssia siis riittää.

Tämä on joulun ehdoton lahjahitti - käykää hipelöimässä kirjakaupassa. Ihan kevyimmästä ja nopealukuisimmasta populääri-tiedekirjallisuudesta ei kuitenkaan ole kyse, mikä onkin hyvä, sillä tiedenaiset ansaitsevat ihan yhtä painavaa tekstiä kuin miehetkin. Kaikkien kulttuurikotie…

Yhteisöitykää!

Kuva
Tuli niin mainiota debattia yhteisöllisyydestä Poikani Kevinin ja tv:nkin (!) herättelemänä, etten malta olla ottamatta päivän Hesarista Wagnerin tyhjentävää kannanottoa asiaan - meinasi mennä aamulla mehut väärään kurkkuun. ;D Olin päivän opiskelemassa nettimaailman uusia kuvioita ja nyt pitäisi varmaan sanoa siitä jotain viisasta tai tässä ollaan ja tonne mennään - tyyppistä visiointia, mutta koska itselleni päivän mieleenpainuvin anti oli puhtaasti subjektiivisuuteen perustuvaa (muiden bloggaus- ja wiki-kokemuksia) niin menen sen sijaan lukemaan. Sen voi tosin sanoa, ettei kukaan mukaan tunnu olevan ihan varma siitä, missä nyt ollaan tai varsinkaan minne mennään, mutta onko ihmiskunta tiennyt sitä koskaan? Väitän että ei; aina on ollut joku tuntematon manner, meren takana tai kuussa tai nyt netissä. Jos tietäisimme, minne olemme menossa, emme kai koskaan menisi minnekään - eksyin aiheesta ja menen lukemaan.

Varoitus: juonipaljastus!

Koska Poikani Kevinin lukeminen vie viikkoja (muun kiireenkin takia siis) ja herättää debattia, teen pahan poikkeuksen ja kommentoin yhtä juonen käännettä. (Tästä tuli nyt näköjään enemmän lukupäiväkirja kuin kirja-arvio, johon tuskin jää enää mitää kerrottavaa, mutta tää on mun blogi ja mä saan tehdä mitä mä haluun! ;) (kyllä, olen nuorimmainen lapsi)

Älä siis lue pidemmälle, jos aiot lukea Poikani Kevinin ja haluat säästää kaiken jännityksen lukukokemukseen.

Oletko ihan varma, että haluat tietää juonenkäänteen kirjan puolivälistä?

Ok: Shriver nimittäin laajentaa koko tätä paha äiti / paha lapsi -teemaa tuomalla kehiin hyvän lapsen, tadaa! Yks kaks päähenkilö haluaakin äidiksi uudelleen esikoishirviöstä huolimatta ja saakin enkelimäisen kiltin (jopa nössön) tyttären.

Hämmentävää. Koko kuvio on nyt keikahtanut päälaelleen: hänestä tulee hyvä äiti, joka rakastaa tytärtään, mutta isä syrjii häneltä salaa tehtyä tytärtä (jota isä ei olisi halunnut alunperinkään) ja pitää edelleen poikansa pu…

Poikani hirviö

Lehdessä oli tänään taas juttu koulusurmaajista ja yhteiskunnan ylipsykologisoinnista: psykiatri muistutti, että kaikkea pahaa ei voi diagnosoida ja parantaa. Ihan hyvä muistutus ja totta - itse olen tosin myös sitä mieltä, että on paljon pahaa oloa, joka pääsee muuttumaan pahuudeksi ilman, että kukaan sitä tajuaa tai ymmärtää kiinnostua ennen kuin on liian myöhäistä.

Joka tapauksessa: Shriverin Poikani Kevin pakottaa miettimään tätä teemaa aika uudelta ja karmaisevalta kannalta. Olen päässyt puoliväliin - kirja kertoo siis koulusurmaajasta äidin näkökulmasta. Kirja rikkoo tabuja monella tasolla: on äiti, joka ei halunnut äidiksi ja joka ei kykene tuntemaan äidinrakkautta, mutta teeskentelee sitä sosiaalisten paineiden ja miehensä takia. On lapsi, joka on syntymästään asti hirviö. Ja isä, joka rakastaa sokeasti tätä hirviölasta ja puolustaa häntä koko maailmaa vastaan (ja syyttää tietysti äitiä kaikesta).

Karua. Herää mm. ikävä kysymys siitä, ovatko psykopaatit psykopaatteja syntymästä …

Niskalenkki marraskuusta

Tuli eilen meiliin Ajatusten aamiaisessa (tilattava s.postikirje) osuva ajatus tähän kohtaan vuotta: on ainakin täällä päässä tullut väännettyä viime aikoina aika paljon ja liian usein ilman intoa, kun siihen ei ole muka ollut aikaa (ei blogissa, mutta muuten). Mutta arvatkaa mitä: ei ole pakko vääntää! Se tuppaa tässä pimeydessä luterilaisen kulttuurin keskellä unohtumaan...

Unohda ”hyvät päätöksesi”. Unohda
turha itsekuri ja väkisin vääntäminen.
Kokeile sen sijaan innostumista.
Mene ja rakastu johonkin asiaan.

-Dale Dauten

Intoa viikonloppuun, hyvät ystävät! :)

Venäjä, venäjä, venäjä

Tässähän alkaa ihan suomettua, kun nostaa veli-Venäjää esiin koko ajan, mutta unohtui yksi hieno Venäjä-trendin tuotos: ihanan runoilija Vladimir Majakovskin massiivinen ja lännessä ensimmäinen elämäkerta Panoksena elämä (tekijä Bengt Jangfeldt - mikä nerokas ja väkivaltaisen osuva nimikin kirjalle, ooh!).

Joskus teininä muistan lukeneeni huumassa maailmantuskaani Majakovskin Pilvi housuissa -runoutta - mitä niistä silloin(kaan) ymmärsin on ihan toinen asia, mutta ainakin Majakovskin futuristis-avantgardistinen maine ja traaginen itsemurhakin sopivat synkän runotytön käsilaukkulukemistoon.

Kirja on massiivisuudessaan vähän pelottava, mutta sisältää onneksi paljon ja hyviä kuvia. Ikkunalautapinossa Neuvosto-Venäjän painoarvo alkaa olla kenties hieman liioiteltu, mutta täytyy myöntää, että olen kyllä laiminlyönyt naapurimaan kirjallisuutta ja historiaa pahasti (klassikoita lukuunottamatta) - ei ole vaan napannut. Kaikki mainitsemani kirjat (paitsi Fedja-setä!) ovat siis suomalaisten tai r…

Finlandiaa

Haa! Finlandia-ehdokkaat tulivat; tsekkaa Ylen uutinen.

Olihan se Sofi Oksanen siellä, Olli Jalonen samoin; suurin yllätys on Katri Lipsosen Kosmonautti, joka otti jo esikoiskirjapalkinnon - on siis ilmeisesti palkintonsa ansainnut. Toinen suuri yllätys on se, että missä on kiintiö-suomenruotsalainen..? Tämä veto aiheuttanee kulttuuripiireissä vielä debattia.

Lisäksi mukana on vakkariehdokas- ja voittajakin Pirkko Saisio, Arne Nevanlinnan ylistetty Marie-romaani (jonka olen jo kerran aloittanut; nyt nolottaa, että jätin sen sivuun jonkun päivänpolttavan kevytkirjan takia) ja Juha Seppälän Paholaisen haarukka, jota kollegat ovat kovasti kehuneet. Olen Seppälää lukenut muinoin ja digannut, mutten ole lukenut aikoihin, joten nyt on korkea aika.

Ylituomarina toimii tänä vuonna Pekka Tarkka, enkä lähde Tarkan voittaja-kandiaattia tässä edes povaamaan, 4.12. se selviää.

Kertokaa, jos teillä on ehdokkaista kokemuksia tai suosikkeja? Olen lukenut näistä siis vasta yhden (Oksanen), yksi siirretään…

Neuvostoliitto on in??

Esikoiskirjapalkinto meni aika odotusten mukaisesti Katri Lipsonin Kosmonautti-romaanille, joka tapahtuu kaikista maailman paikoista Murmanskissa! Olen kuullut siitä kovasti kehuja - lupaavaa omalta kannaltani on se, että kirjan sanotaan liittyvän venäläisten klassikoiden surumielisen kaihon ja turhuuden traditioon. Koska olen aina ollut iso venäläisten klassikoiden fani (ja Suurin on Tsehov! Ja tiedän, että s:n päällä pitäisi olla hattu, mutten löydä sitä näppiksestä, ärsyttävää!), tämä on ehdottomasti luettava.

Kahden kirjan perusteella on vähän aikaista vetää isoja johtopäätöksiä, mutta väitän Inahtajan itsevarmaan trendinenään vedoten, että jotain veli Venäjä-trendiä on nyt ilmassa, kun kaksi vuoden kehuttua/palkittua teosta (Oksasen Puhdistus) pyörii miljööltään Neuvostoliitto/Viro -akselilla ja Fedja-setäkin koki uuden tulemisen. Hmm?

Esikoiskirjapalkintoa odotellessa...

Äh. HS:n esikoiskirjavoittaja paljastetaan vasta illalla. Ja Finlandiat huomenna.

Sillä välin lukuraporttia: meneillään on Lionel Shriverin Poikani Kevin ja se on kyllä hyvä! Pidän kirjoista, jotka imaisevat ekalta sivulta ja se toteutuu tässä. En tiedä miksi haluan maksimoida marraskuu-kärsimyksen lukemalla kaikkia hyviä kirjoja hirveistä aiheista, mutta onhan siinä se pointti, että oma elämä tuntuu kaamoksen keskelläkin aika mukavalta. ;) Palaan palkinto-asioihin...

Tiukka kirjaviikko

Hesarin esikoiskirjapalkinto julkistetaan keskiviikkona - hyviä esikoisia oli sen verran paljon, että uuvahdin kirjamessuilla ja päätin lukea AINAKIN voittajan. Voittajaa odotellessa siis. (Pidätän oikeuden perua puheeni, jos se hakukonerunokirja voittaa.)

Lisäksi - jos en ole eksynyt kaamokseen ja elä täysin väärässä viikossa, päivässä ja elämässä - tällä viikolla julkistetaan myös Finlandia-palkintoehdokkaat. Niistä olen lukenut jo yhden (sic!) tai ainakin kuvittelen lukeneeni. Parin kuvittelen odottelevan vuoroaan ikkunalaudalla (yöpöydällä pidetään ne kirjat, joita luetaan, ikkunalaudalla ne, joita aiotaan). Toivotaan, että tulee ylläreitäkin.

Jaa, sitten pitää vielä puolustaa täällä pahoin kohdeltua Le Cléziota ja johdattaa lukijat hetkellisesti sivistyneempien kirjaihmisten pariin. ;) (ei, tässä ei ole tahallista ilkeilyä, korkeintaan lievää itseironiaa) Kirsi Pihakin otti nobelistimme käsittelyyn ja vaikuttaisi siltä, että Harhaileva tähti olisi lukemisen arvoinen tai ainakin Aut…

Sofi Oksanen: Puhdistus

Summa summarum: Vuoden puhutuimpia ja kehutuimpia teoksia Viron menneisyydestä ja vähän nykypäivästäkin. Alun perin kiitetty näytelmä, jota en itse nähnyt, mutta moni kehui. Jos olet vieroksunut Oksasta (kuten itse tein ja nolon pinnallisista syistä), niin lue tämä: pitäisi kuulua suomalaisten peruslukemistoon Viron sukulaiskansana. Varoitus: vie aikaa ja mielenrauhaa. Tämän kirjan jälkeen ei ole myöskään yhtään sen helpompi matkustaa Tallinnaan häpeämään maanmiesten porsastelua.

Arvio: Aika tarkkana olla pitää, kun aikoo arvioida melko varmaa Finladia-palkintoehdokasta ja potentiaalista voittajaakin. Varsinkin kun ei aio antaa vitosta. Miksi ei?

Alku on vähän kankea ja siinä näkyy hankalimmin se, että teos on ollut ensin näytelmä. Nykypäivän ja historian vuorottelu ja nivoutuminen yhteen on draamallisesti onnistunut ratkaisu, mutta romaanissa se hidastaa alkua, jossa keskitytään lähes nykypäivään, 1990-lukuun. Ensimmäinen osa sujui itseltäni hitaasti - aihepiiri ahdisti sen verran, ett…

Epäarvio nobelistista

Ääk. Mitä sanotaan silloin, kun ei ole tuoreesta nobelistista kerta kaikkiaan mitään sanottavaa? Paitsi että sain luettua yhteensä n. 20 sivua. Alusta ja keskeltä. Olisi ehkä pitänyt kokeilla vielä lopusta. Kyseessä siis Le Clézion Autiomaa.

Ei. Kerta kaikkiaan ei. Tylsää. On kaksi tarinaa. Toinen jostain beduiineista, toinen nykypäivän maurilaistytöstä. Ei kiinnosta kumpikaan. Ei niin, että tässä olisi mitään vikaa. En vaan pääse kärryille enkä kiinnostumaan - kun ei tämä nyt vangitse yhtään, vaikka takakannen mukaan pitäisi. Tarina olisi varmaan tosi hieno, jos pääsisi alkua pidemmälle. Takakansikirjoittaja on kyllä tehnyt hyvää duunia (tekisi mieli sanoa kirjailijaa parempaa, mutta hyh hyt, se nyt on jo aika paksua ja ilkeää).

No mutta. Ehkä kyse on marraskuusta tai liian kiinnostavasta kirjapinosta, joka odottaa lukemista. Ehkä pitää kasvaa ja lukea lisää noin 20 vuotta.

Kertokaa, jos jonkun mielestä Le Clézio kannattaa, niin yritän uudelleen. Muuten on vain hankittava parempaa luett…

Mitä lapsi lukee??

Fedja-setä debatin innoittamana äiti-ystävä kyseli täällä tiedostavien lastenkirjojen perään, joissa olisi jotenkin siedettävä naiskuva - itselleni ei tule mieleen kuin Peppi. :-/ Sitten on tietysti nämä Nopolat, Tatut ja Patut, Risto Räppääjät, Maisat, Kunnakset ja muut vakkarit, mutta kertokaapa asiaan perehtyneet, jos teillä on jotain tuoreita tai vähemmän tunnettuja esimerkkejä?? Itse ihailen suuresti Maisaa, koska sillä on housut ja se puuhaa muutenkin tosi aktiivisia ja poikamaisia juttuja, vaikka on tyttö (onhan?!). Upposi hyvin tyttömäiseen siskontyttöönkin aikoinaan täysillä!

Äsken tuli Mitä Suomi lukee -lista ja yritin etsiä inspiraatiota sieltä, mutta turhaan (Fedja-setä keikkuu muuten listalla kasina!), yksi nostalgia-uutuus tosin on Fedjan lisäksi: Myyrä! Kyllä, se sama ihana tsekkiläinen myyrä on kaivettu kolostaan 70-lukulaisten vanhempien ihastukseksi. Mutta aika androgyyniä kamaa on Myyräkin. Ei ole tullut tehtyä sukupuolitutkielmaa lastenkirjojen naiskuvasta, paitsi m…

Minä, minä ja bloggaaminen

On itse-analyysin paikka. INAhdus on ollut olemassa kuukauden ja koska nykyään 25-vuotiaat voivat kirjoittaa elämäkerran, minä voin tällä kokemuksella tehdä yhtä lailla kuukausi-yhteenvedon ja ohjeistuksen teemasta Minä, minä ja bloggaaminen:

1) Bloggaus on addiktoivaa.
Tuli tehtailtua 40 kirjoitusta kuukaudessa – vähän liikaa. Eihän näitä nyt jaksa kukaan lukeakaan vaikka itse jaksaisi avautua. Ei saa uuvuttaa lukijaa!

2) Bloggaus on terapeuttista.
Kts. Edellinen.

3) Jos ei ole asiaa, älä bloggaa.
Imho blogit joihin kirjoitetaan kerran pari kuussa ovat ihan turhia tai sitten on oltava niin painavaa asiaa, että ihmiset muistavat vaivautua kerran kuussa paikalle. En nyt keksi ketään, jolla olisi, mutta kai niitäkin on. On siis löydettävä sopiva keskiarvo, jolla lukijat pysyvät linjoilla, mutteivät ylikuormitu. Sama pätee tietysti myös bloggaajaan. Jos ei huvita, pidä taukoa. Tai ilmoita kirjoittavasi joka tapauksessa vain kerran viikossa/kuukaudessa.

4) Kuka siellä?
Koska teitä kuitenkin kiinn…

Aila Meriluoto: Lauri Viita

Summa summarum: Jos ihmettelet vähän epävarmana, mistä tositv-sarjasta nämä Viita ja Meriluoto nyt ovatkaan tuttuja, niin joulukuussa tiedät (= eivät mistään). Yhdestä Suomen kuuluisimmasta kirjailijaparista tulee elokuva Putoavia enkeleitä 5.12. Elokuva perustuu Aila Meriluodon elämäkertaan Viidasta - kirja tuli nyt pokkarina ja suosittelen lukemaan sen elokuvasta riippumatta; näin leffan ennakossa ja kyseessä on kaksi melko erillistä taideteosta. Tommi Korpela räjäyttää kyllä tajunnan Lauri Viitana, mutta koska tämä ei ole leffa-arvio, se siitä tällä erää.

Arvio: Olen ollut Meriluoto-fani aiemminkin, mutten ole lukenut Viidan elämäkertaa koskaan: avioliittokuvaus elämästä skitsofreenikon kanssa tuntui kai nuorempana liian rankalta. Onneksi luin nyt. Vaikkei Viita tai Meriluoto kiinnostaisi kirjallisesti yhtään, teos on aika ainutlaatuinen parisuhdekuvaus ja lisäksi vetävästi kirjoitettu. Paras tunnustaa heti alkuun, että vaikka kirja keskittyy Viitaan, omat sympatiat menivät kyllä Me…

Vinkkejä Daddyille

Kirja on isänpäiväksi loistava lahja, joten keräsin mieskollegoilta (kiitos kollegat!) ja muilta miestutuilta isänpäiväkirjavinkkejä. Tervot ja dekkarithan kaikki löytävät muutenkin, mutta alla kirjoja, joista ainakin nämä ei-ihan-peruspertsa-isät ovat lämmenneet enemmän:

Kultturellit isät:
Jaakko Hämeen-Anttila: Omar Khaijam
Juha Seppälä: Paholaisen haarukka
Jens Lapidus: Rahalla saa (kuvaus Tukholman alamaailmasta)
Panu Rajala: Unio mystica. Massiivinen Waltari-elämäkerta, riittää luettavaa.

Poliittis-historialliset isät:
Oula Silvennoinen: Salaiset aseveljet

Harrastaja isät:
Tähtinen ja Flynn: Universumin pimeä puoli. Insinöörimäisesti orientoituneelle isälle uutta tietoa tähtitieteen ja fysiikan uusista löydöistä. Upea kuvitus.
Hagberg, Dahm ja Douglas: Hylkysukeltajat Itämerellä. Jokaiselle sukeltaja/seikkailijaisälle. Hieno kuvitus.

Pönäkät isät:
Mannerheim: Muistelmat, juhlaeditio

Infantiilit isät:
Pentti Jarla: Fingerpori

Jos isä ei nyt kumminkaan ole lukijatyyppiä ja on vihjaillut tietyn ty…

Halloweenin lukuvinkit

Pyhäinpäivänä 1.11. kaupat, Alkot ja muukin Suomi on kiinni ja sää on kuitenkin surkea - mikä loistava tilaisuus sytyttää kynttilät, ottaa lasi punkkua ja lukea hyvää kirjaa! Alla pari vinkkiä:

Sofi Oksanen: Puhdistus. Tätä luen itse viikonloppuna; ei mikään hyvän yön satu, sopii hyvin Halloweeniin. Lisäksi vaatii aikaa ja keskittymistä. Kerta kaikkiaan hyytävä ja vangitseva stoori.

Miina Supinen: Liha tottelee kuria. Viime vuoden parhaita ja hauskimpia kirjoja; hyytävä perhekuvaus tämäkin, mutta samalla riemastuttavan hauska. Supinen on nerokas uuden polven verbaalikko. Kevyt ja nopea lukea.

Aila Meriluoto: Lauri Viita. Jos haluat kulkea trendin aallonharjalla tai jopa etukenossa, ala perehtyä Meriluotoon NYT. Elokuva "Putoavia enkeleitä" Meriluodosta ja Lauri Viidasta tulee ensi-iltaan 5.12 (staroina mm. Elena Leeve ja Tommi Korpela), ja ennustan että sen jälkeen ei paljon muusta puhutakaan. Olen menossa katsomaan leffaa ennakkoon, siitä lisää siis myöhemmin, mutta huippua on…

Kirja tulee korvista

Kirja-ala on ylikuumentunut. Ei tätä yksi bloggaaja enää hallitse omin voimin. Estääkseni kirjaähkyn ja Inahtajan katoamisen blogisfääristä vähin äänin, kuittaan ao. tekstillä kaiken, mikä käy nyt kuumana että saan rauhan lukea kirjoja lööppien sijaan:

1) Kansalliskirjailija Anna-Leena Härkönen. Aioin olla kommentoimatta Imagen kirjamessuille järjestämää äänestystä uudesta kansalliskirjailijasta, joksi valittiin Anna-Leena Härkönen, mutta luettuani Imagen artikkelin kommentoin sittenkin: miksipä ei, Härkönen yhtä hyvin kuin Hotakainen? Vaan Härkösen valintapa aiheutti suuttumuksen ja lööppeihin asti yltäneen kohun: en voi kuin ihailla Imagen kykyä nostattaa kirja puheenaiheeksi. Ehdotan aplodeja sekä Imagelle että Suomen kansalle, joka jaksaa vielä suuttua Aleksis Kiven ns. syrjäyttämisestä. Tapu tapu.

2) Pierre Bayard: Miten puhua kirjoista, joita ei ole lukenut. Syksyn kohukirja, jonka pitäisi löytyä jokaisen kirjabloggaajan yöpöydältä. Itse en tosin ole tajunnut, että pitäisi esittää…

Fedja-setä is back!

Seuraavalla kerralla kun matkustatte junalla, bussilla tai muulla julkisella välineellä, jossa voi lukea (toim huom: ekologista propagandaa) ostakaa vaihteen vuoksi R-kiskalta tai vastaavalta KirjaIN-kirjallisuuslehti. Se on aika hauska. Kevyempi kuin Parnasso, mutta perusteellisempi kuin - ööh, mikä, ei Suomessa ole kirjallisuuden aikakauslehtiä. :-/

Lehden uusimmasta numerosta bongasinkin yhden blogattavan aiheen: Fedja-setä is back! Tai ei kai se koskaan ollutkaan poissa, mutta nyt on julkaistu sekä ennen suomentamaton Fedja-setä ja kummitus että Hannu Mäkelän elämäkerrallinen teos Eduard Uspenskista (Eetu: Matkoja Eduard Uspenskin maailmaan).

Mekkaloin kerran Fedja-sedän mahtavuudesta yhdelle saman ikäiselle ystävälle, joka oli ihan että kuka Fedja? Apua!? Fedja-setä on ykkönen! Jos teille muille 70-luvulla syntyneille ei ole luettu Fedja-setä, kissa ja koira -teosta niin hankkikaa se nyt äkkiä, hyvät ihmiset. Itsellenne tai seuraaville polville.

Valistettakoon vielä, että E. Uspensk…

Kauhajoen runot

Kuten aiemmin kerroin, kirjamessujen suurin herätys ei liittynyt mihinkään tajuntaa räjäyttävään lavaesiintymiseen, kirjailijakohtaamiseen tai antikvaarisen harvinaisuuden löytämiseen, vaan pieneen ja ilmaiseen omakustanteeseen, jonka karu nimi on Kauhajoen runot (viitaten Kauhajoen koulusurmaan).

Jostain syystä tämä 18 sivuinen ulkoasultaan vaatimaton vihko kolahti ilmiönä niin, että asiaa piti oikein miettiä useampi päivä.

Eli mitä että?

Sain vihon Juri Nummelinilta, joka on painattanut runot min dikt -runoblogistaan. Ensinnäkin pidin runoista. Toiseksi pidin vihon koruttomuudesta. Tuntuisi roisilta ostaa runoja Kauhajoen tragediasta. Sen sijaan niiden lukeminen näin, puolivahingossa oli huomattavasti vaikuttavampaa. Vihon lopussa on lyhyt essee, jossa Juri itse kiteyttää asian: "Ajatuksen muodostaminen tällaisista tapahtumista vain vaikuttaa banaalilta." Vielä banaalimmalta tuntuisi ostaa ko. ajatuksia.

Kokonaisuudelle tekee vääryyttä poimia esiin vain jotain runoja, mutta po…

Pauli Kohelo: Ohessa tilinumeroni

Summa summarum: Onpa pieni kirja! Mutta jo kansikuva naurattaa ihan sikana ja kyllä; jos Kohelo ei ole Hotakainen niin ainakin joku on onnistunut olemaan hotakaisempi kuin hotakainen itse. Vuoden hauskin kirja so far, mutta vitsi saattaa mennä ohi, jos et ole lukenut Coelhoa tai vastaavaa. Jos nyt ihmettelet, että mikä h--vetin Kohelo, niin lue aiemmat tekstit aiheesta ensin.

Arvio: Naurattaa. Tolkuttomasti. Jos tykkäät Hotakaisesta, suosittelen ehdottomasti. Jos et tiedä, tykkäätkö Hotakaisesta, suosittelen ehdottomasti - tämän jälkeen tiedät. Jos palvot Coelhoa ja muuta mystiikkakirjallisuutta mutta et omista huumorintajua, en suosittele. Tosin silloin herää myös kysymys, miten olet päätynyt tähän blogiin ja miksi jatkat lukemista mutta ei se mitään; kaikenlaiset lukijat ovat tervetulleita.

Arvio lipsahti lapasesta, mutta niin lipsahtaa Kohelokin. Kirja on pieni ja lyhyt, yhdessä illassa luettavissa ja hyvä niin: vitsi ei kantaisi kovin paljon pidemmälle. Mitään järkeä kirjassa ei ole…

Valoa kirjalle

Olen nähnyt valon. Helsingin kirjamessuilla, kyllä!

Valo on kirja-alan tulevaisuus, joka piilee - yllätys yllätys - blogeissa. Sain tästä lukuisia esimerkkejä messuilla erityisesti sarjakuvan ja runouden osalta, niistä linkkejä ja lisäinfoa vähän myöhemmin. Tajusin (varmaankin jälkijättöisesti), että sähköinen kirja on SO 80's - siis jo ennen tulemistaan.

Miksi: koska valtaosa kokeellisesta ja uudesta underground-kirjallisuudesta ja taiteesta on jo siirtynyt nettiin. Kirjan tulevaisuus on siis pirstaleinen, kuten kaikki muukin (alan kuulostaa postmodernistilta): vanhat kunnon painetut kirjat säilyvät omassa roolissaan (niitä tarvitaan messuilla ja kirjahyllyissä, jotka kokevat vielä uuden tulemisen!), sähköinen kirja ottaa oman paikkansa mm. ammattilaisten ja meidän kirja-reliikkien käytössä ja netissä ja blogeissa virtaa ihan oma kokeellinen todellisuutensa, josta osa poimitaan painettuun tai sähköisen lukulaitteen muotoon, osa ei.

Kysymys kuuluu: miten paljon uudet nettisukupolvet …

Kuuminta hottia!

Kuva
Omg! (=oh my god)

Nyrok Dolls räjäytti kyllä kirjamessupankin. Aivan mahtava keikka! Huomaa kyllä, että ovat treenanneet tosissaan sitten viime vuoden keikan; tänä vuonna kuulemma peräti 4 kertaa! Seuraa hämäriä paparazzi-kännykkäkuvia (managerin luvalla, toki) sekä kuvaus Suomen kirjallisimmalta keikalta, että pääsette tunnelmaan:
Nyrok Dollsissa veivaavat siis Pasi Heikura, Juba Tuomola, Kjell Westö, Mauri Kunnas, Arto Nyberg (joka osaa soittaa myös huuliharppua!), Aku Syrjä (kyllä, Epuista), Reidar Palmgren (vieraileva stara) ja ainoana naisena Silja Sillanpää, josta miehille ei tarvitse sanoa muuta kuin ”katti matikainen” - ymmärtävät kuulemma (hot hot hot).
Viimeistään siinä vaiheessa kun Reidar Palmgren hyökkäsi lavalle heittämään ääricoolisti (ja paino nyt sanalla Coolisti) Smoke On the Waterin ja Kjell komppas taustalla, tämän kirjallisuustieteilijän polvet veti vatkulia, kuulkaas. Viis hunkseista, Nyrok Dolls rulaa!!
Ystävätär (historioitsija) siinä siunaamaan rillit huurussa (…

Messuvinkki 2 (vai kolme..)

Pieni puheenvuoro kustantamoista: kirjamessujen virallisen ohjelman lisäksi kannattaa muistaa tsekata kustantamojen ja kirjakauppojen osastojen kirjailijahaastattelut, jos ei onnistu osumaan virallisen ohjelman puitteissa oman lempparikirjailijan esiintymiseen tai löydä häntä lavoilta muuten.

Kun tuli nyt mainostettua suuria ja kauniita, niin otetaan tasapuolisuuden vuoksi esiin myös pienkustantamot.

Itselleni yksi messujen tärkeistä missioista on ehdottomasti pienkustantamojen kirjabongailu: suurten kustantamojen kirjat näkyvät aika hyvin mediassa, mainoksissa ja kirjakaupoissa, mutta messut ovat usein ainoa paikka löytää vähemmän näkyvillä olevia kirjoja eli ns. underground-kamaa. ;) Ja underground on tässä sanottu siis hyvällä. Yksi tällainen bongauspaikka on pienkustantamojen yhteinen Maailman kirjat -osasto 6 d 61. (Kun olen ottanut tavaksi tämän oman lehmän esittelyn, niin mainittakoon, että itselläni ei ole tämän osaston kanssa mitään virallista tekemistä.)

Kohta pääsen huutelemas…

Takin kääntö ja kirjasto-inahdus

Muutin mieleni Paul Austerista. Enkä pelkästään tänään Hesarin Kirja-liitteessä olleen haastattelun takia. Sattumuksia Brooklynissä ON hyvä kirja. Vähän omituisen alun jälkeen se on tempaissut mukaansa; olen vasta puolivälissä, mutta pidän.

Nopealukuinen lentokonekirja se ei ole, vaan vaatii vähän aikaa ja keskittymiskykyä, vaikka on komediaksi luokiteltu. Auster on kirjallinen kirjailija: ts. kirjoittaa kirjoista ja kirjaihmisistä, mutta tässä teoksessa ei ole tekemällä tehtyä intellektualismia. Jos teillä on Kirja-liite, suosittelen lukemaan Austerin haastattelun siitä. Jos ei ole, niin lisävinkki tyylilajista: Auster vertaa kirjaa käsikirjoittamaansa Smoke-elokuvaan ja totta - kirjassa on samanlainen rennon tarinoinnin fiilis.

Tässä Hesari-keskeisyydessä ei muuten myöskään ole mitään omaa lehmää ojassa, mutta kiireinen ihminen ehtii lukea vain yhden sanomalehden päivässä ja muita lehtiä satunnaisesti, vaikka kovasti yritän - pahoittelut pk-seutukeskeisyydestä!

Siitä tulikin mieleeni: …

Kirjabailut ja muita vinkkejä

Kirjamessuista vinkkaaminen on melkein toivoton tehtävä ohjelman paljouden takia: itse suosittelen go with the flow -tekniikkaa, eli vapaata kiertelyä ja haastatteluihin satunnaisesti osumista unohtamatta viinimessukierrosta sopivan yllätystutun seurassa.

Keskityn nyt enemmän iltaan ja viikonloppuun, koska valtaosa ei pääse päivisin paikalle:

Torstai-iltana on Kirjabailut Tavastialla klo 18.30 eteenpäin: tänä vuonna esiintymässä on Yölintu ja lämppärinä loistava Nyrok Dolls - kirjailijoista koottu bändi, joka esiintyy harvoin mutta huolella. Liput maksavat 15 euroa; kyseessä on enemmän alan ihmisten iltahäppeninki, mutta Nyrok Dollsin kerran nähneenä voin kyllä suositella keikkaa kaikille kirja-friikeille. Se on hulvaton.

Perjantai-iltapäivänä on sarjakuvaperjantai klo 16-19 Louhessa, esiintymässä mm. Fingerporin tekijä Pertti Jarla ja Milla Paloniemi.

Lauantai-päivänä on dekkarilauantai klo 10.30. - 15 Mika Waltarissa dekkarifaneille.

Elämänhallinnasta, onnesta ja elämän tarkoituksesta ki…

Voihan Coelho...

Täytyypä muidenkin lukijoiden iloksi jakaa tämä Håå Måilasen Kohelo-juttuun lisäämä linkki Coelhon kotisivuille:

http://www.paulocoelho.com.br/engl/

Krhm. Nyt on tosiaan kyllä luettava se Ohessa tilinumeroni... ;D

Arno Kotro: musta morsian

Seuraa poliittisesti epäkorrekti tunnustus, joka saattaa viedä lopunkin arvovaltani kirjojen arvioijana. Pidän Arno Kotrosta. En tiedä, mitä Kotro on tehnyt medialle ansaitakseen niin nihkeää suhtautumista (paitsi tehnyt runoutta joka myy), mutta ei se mitään: en ole ainoa, joka pitää Kotron runoista.

Summa summarum: Ihanan synkkää lokakuurunoutta! Musta morsian on aika samaa kamaa kuin Sanovat sitä rakkaudeksi (joka on parempi), mutta erostoori on kerrottu nyt naisen näkökulmasta.

Arvio:
Pidän Kotron simppelistä pateettisuudesta. Olen aika huono lukemaan niitä nykyrunoja, joissa pitää miettiä 15 minuuttia ymmärtääkseen mistä runossa on ensinnäkin kyse ja seuraavat kaksi päivää avata metaforia, eikä siltikään ole täysin varma siitä mistä lopulta on kyse ja onko sillä jotain väliä. Sain siitä valitettavasti tarpeekseni opiskeluaikoina ja olen sittemmin pitänyt eniten proosarunoista, joita Kotrokin edustaa. Luen runoja lähinnä talvisin ja ääripateettisen itsesäälin vallassa, joten haluan n…

Kirjamessuvinkkailu alkaa

Äh. Ei tällä kirjamessuviikolla ehdi lukea mitään eikä paljon kirjoittaakaan. Laitetaan siis messuvinkkejä ja muuta diibadaabaa sen sijaan - olkaa kärsivällisiä, messuilta kannan kuitenkin pelottavan pinon kirjoja kaamoslukemiseksi ja sitten taas arvioita pukkaa!

Helsingin kirjamessulehti on viimeinkin uudistettu, luojan kiitos. Lehti on painettu aikakauslehtimäiseen muotoon, jolloin massiivisesta ohjelmasta saa helpommin edes jonkun käsityksen. Lehti oli jaossa jo ainakin Stockalla; suosittelen tutustumista ennakkoon, jos haluaa poimia etukäteen jotain kohokohtia. Harmi kyllä, monet kiinnostavat haastattelut ja häppeningit ovat arkisin ja päivällä, mutta ohjelmasta ei ole kyllä pulaa viikonloppunakaan. Ohjelma löytyy tietysti myös netistä, mutta vähän vaikeammin hahmotettavassa muodossa.

Toinen lehtivinkki: kirjallisuuslehti Parnasso on viime vuosina uudistunut ja palannut lähemmäs meitä tavis-lukijoita. Skaala on aiempaa laajempi eli filosooffisen korkeakirjallisuusanalyysin lisäksi s…

Pirkko Lahti: Mielen määrin

Jotain mätää Suomen maassa. Aselaki ja mielenterveystyön resurssit nyt ainakin. Huolestuneille opettajille, vanhemmille ja muille kansalaisille voin suositella jo nyt viikonloppuna aloittamaani Pirkko Lahden Mielen määrin -teosta.

Jos olisin julkkis ja pitäisi nimetä naistenlehdessä suomalainen vaikuttajanainen jota ihailen, se olisi Pirkko Lahti: Suomen mielenterveysseuran entinen johtaja, luennoitsija ja kerta kaikkiaan räväkkä, älykäs ja karismaattinen nainen, jolla on Mielipiteitä. Mielipiteiden lisäksi hänellä on kokemusta ja näkemystä mielenterveyteen liittyvistä monimutkaisista poliittisista mutta myös arjen tason asioista.

En ole riittävän pitkällä Mielen määrin -teoksessa voidakseni arvioida sen kokonaan, mutta ainakin kirja osui ikävä kyllä niin sanotusti ajan hermoon, tänäkin viikonloppuna.Teoksessa Lahti kertoo sekä omia aika hurjiakin kokemuksiaan vuosien varrelta ja analysoi melkein koko suomalaisen yhteiskunnan ja vähän muunkin maailman halki, poikki ja pinoon. Kokemuksen…

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Miksi muuten novelleja julkaistaan nykyään niin vähän? Nehän ovat loistavia kirjoja kaikkien kiireisten bussimatkoille tai väsyneen arki-illan pikalukemiseksi. Lisää novelleja! Toivoo Ina.

Summa summarum: Osaa se, novellitkin. En aio sortua enää ylisanoihin Itkosen kohdalla, vaan suhtaudun teokseen viileän analyyttisesti. Säästän vielä pari novellia viikonloppuun, mutta uskoisin saaneeni jo riittävän käsityksen.

Arvio: Ihana nimi novellikokoelmalle: Huolimattomia unelmia. Juuri niistä näissä tarinoissa on kyse. Hassua kyllä, Itkosen välillä vuolaskin kirjoitustyyli on mukautunut novelleihin uusiksi: kerronta on romaaneja tiivimpää ja ytimekkäämpää. Uutta on siirtyminen pari astetta äijäkirjallisuuden suuntaan: osasta novelleja tulee mieleen Antti Tuuri tai Petri Tamminen.

Itkosen kyky erilaisiin kertojiin ja näkökulmien uskottavaan vaihteluun korostuu hyvin novelleissa, joissa on uusia tyyli- ja kerrontakokeiluja: ei tule toistoa tai kyllästymistä, tunnetta siitä, että kerrotaan samaa ta…

VITSI

Jumprahuiti! Kollega ilahdutti kertomalla perjantain kunniaksi keksimänsä vitsin:

- Mikä on täydellisen nettisensuurin määritelmä?
- Ei Inahdustakaan.

;D Olen erittäin otettu tästä kunniasta - taidanpa ottaa illalla yhden Itkosen novellin ja lasillisen punkkua ekan Inahdus-vitsin kunniaksi, ottakaa tekin (lasi punkkua ja hyvä kirja siis muuten vaan)!

Cheers!

Suttuinen kuvio

Ystävä kyseli mitä kirjapiireissä puhutaan Sariola/Sarkola -casesta. Joko en kuulu piireihin tai sitten kukaan ei kykene oikein sanomaan mitään pään puistelun lisäksi - tapaus ylittää kaiken ymmärryksen. (Kyseessä on siis kaksi rouvaa, joista toinen on kirjoittanut toisen dekkarit vuosien ajan ja sitten ovat anoneet apurahoja ja taiteilijaeläkkeitä ja mahdollisesti jakaneet niitä iloisesti keskenään jollain kaavalla - toinen kiistää ja toinen myöntää ainakin jotain, mutta hullukaan ei ota tästä kyllä selvää ja nyt sitä puidaan oikeudessa).

Kysymys kuuluu but why? Ensinnäkin tämä rikkoo sen kultaisen säännön, että keskimäärin kirjailijat kirjoittavat enemmän maineen kuin rahan vuoksi. Nythän sen sijaan koko homma on tehty vain tienestimielessä ja mainekin meni ihan väärälle rouvalle - tämä nimensä kirjoille antanut Sariola on sattumoisin kuuluisan kirjailija-Sariolan leski, olisiko siinä nähty näppärää markkinointikikkaa. Sarkola (joka kirjat kirjoitti) sanoo saaneensa vaivanpalkkaa hui…

Isät, lukekaa!

(Toim huom: tämä teksti sisältää kirjastojen piilomainontaa)

Pitääpä sohia yhtä kirja-alan ikuista itkuvirttä nimeltä pojat ja lukeminen.

Nythän on niin, että pojat eivät lue. Yleisesti ollaan kuitenkin sitä mieltä, että voisi olla hyödyllistä, että pojatkin lukisivat; jos ei muusta syystä, niin oman kielitajun kehittymisen takia. Tai siksi, että tulevaisuudessakin olisi tarjolla hyvää mieskirjallisuutta.

Jostain kuulin sitten senkin, että isän malli kannustaisi poikia eniten lukemaan. Siis joko se, että isä ylipäänsä lukee kirjoja tai vielä mieluummin lukee niitä lapselleen. Oisko näin? Oma isäni luki minulle aikoinaan mm. sotakirjallisuutta iltalukemisena - hänellä ei ollut poikia eikä minulla nukahtamisongelmia. Silti muistan ne iltalukemiset lapsuudestani elävästi ja nostalgisesti; kuvastaako tämä ankeaa lapsuutta vai sitä, mikä on lasten käsitys laatuajasta?

En silti tiedä, onko tämä oikeasti sukupuolikysymys ja onko väliä sillä kuka lukee ja mitä - mutuna tuntuisi siltä, että ylipää…

Paul Auster: Illuusioiden kirja

Aloitin monien ja erityisesti äitini kehuman Paul Austerin uutuuden Sattumuksia Brooklynissä. Sitten sainkin Itkosen novellit, joten sori Paul; joudut hetkeksi hyllyyn Itkosen tieltä. Alla kuitenkin epäselkeää ja asenteellista arviota Austerin Illuusioiden kirjasta, jonka luin kesälomalla.

Summa summarum: Varsinainen lomakirja. Miehen koko perhe kuolee lento-onnettomuudessa ja loppukirja menee tämän ja muutaman muun onnettoman kohtalon setvimiseen. Hyvä kirja sinänsä, mutta vaatii aikaa ja voimia.

Arvio:
Auster-ilmiössä on jotain joka mättää, sanottakoon se suoraan heti alkuun. Illuusioiden kirja oli hyvin kirjoitettu, hyvin rakennettu, jännä ja omaperäinen tarina. Samaa voisi sanoa Austerin vaimon Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin -teoksesta, jota luin talvella puoleen väliin kunnes luovutin ja lainasin sen jonnekin (muuten hyvä kirja kaatui liian pitkiin taideteosten ja -näyttelyiden kuvailuun: haluan taiteen taiteena ja kirjat kirjoina, kiitos).

En suostu tunnustamaan jenkki-angstia…

Variksesta Penaan

Suomen kirjailijaliittoon saatiin jo 111 vuoden jälkeen ensimmäinen naispuheenjohtaja: Tuula-Liina Varis. Grattis!

Olen lukenut Varikselta vain yhden teoksen, harmillista kyllä: Kilpikonna ja olkimarsalkka, joka kertoo elämästä Pentti Saarikosken kanssa. Luin kirjan about 10 vuotta sitten, joten en uskalla lähteä enää sen syvempään jälkianalyysiin, mutta muistan, että kirja oli mielettömän hyvä, kiinnostava ja vähän järkyttäväkin; taiteilija-avioliittokuvaukset tuppaavat olemaan... Saattaa johtua siitäkin, että olin käynyt silloin yliopistolla luentosarjan Pentti Saarikoskesta ja kaikki kunnia legendaariselle opettaja Hannu Riikoselle, mutta jotenkin Penasta sai pikkusen erilaisen kuvan luennoilla ja Variksen kirjassa. ;D

Uskallan kuitenkin jälkisuositella Variksen kirjaa edelleen. Illalla muuten julkistetaan Booker-palkinto - tällä viikolla on myös Frankfurtin kirjamessut, joista odotan kollegoiden raportteja suuren maailman kuvioista. Sitten voikin alkaa jännittää Finlandia-palkintoeh…

Xiaolu Guo: Pieni punainen sanakirja rakastavaisille

Summa summarum: Hirveä nimi, loistava kirja. Kiinalainen nainen törmää Lontoossa länsimaiseen kulttuuriin ja mieheen – riemastuttava, ajankohtainen ja ajattelemaan pakottava kirja; yksi vaikuttavimpia ja omaperäisimpiä pitkään aikaan.

Arvio:
Ensireaktio on tyrmistys: siis mitä tää nyt on – onko tämä KOKO kirja kirjoitettu tällaisella aasialaisella hoono soomella?? Hirveetä, eihän tätä nyt kestä lukea.

Kestää kuitenkin. Jos pääsee alusta eteenpäin, kieli paranee teoksen edetessä, ja outoa kyllä kieleen jopa tottuu. Ovelaa sinänsä: kielipuolisuus pakottaa lukijan ottamaan etäisyyttä omaan äidinkieleen ja samastumaan edes yhden liikahduksen verran ulkomaalaisiin ja maahanmuuttajiin.

Kielierot konkretisoivat muutenkin kulttuurishokkia ja länsimaisen ja itämaisen ajattelutavan eroa: ”Rouva Margaret kertoo myöhemmin, että verbi vaikein asia meille itämaan ihmisille. Ei ”vaikea”, se ”mahdoton”! Minä ei ymmärrä, miten se verbi aina muuttumassa.”

Eipä ole aiemmin tullut sekään mieleen, että kiinala…

Sinkkuelämää saudiarabialaisittain

Niin paljon kirjoja - niin vähän aikaa! Tästä syystä aion jatkossa myös inahdella uutuuksista, joita en ole vielä ehtinyt lukea, jos joku muu vaikka olisi: nyt on ilmestynyt todella eksoottinen esikoinen nimeltä "Riadin tytöt", eli sinkkuelämää saudiarabialaisittain!? Ylen kulttuurisivuilla ei anneta juurikaan krediittiä kaunokirjallisista ansioista, mutta teos aiheutti tietysti sensaation muuten vaan ja ravisteli koko arabialaisen kirjallisuuden kenttää keveydellään (!?). Mielenkiintoista, että vaihteeksi kuvataan arabinaisten elämisen sietämätöntä keveyttä ja normaalia arkea sosiaalisten rajoitusten puitteissa.

Kaiken lisäksi kirja on kirjoitettu ikään kuin blogiksi - kerta kaikkiaan trendien aallon harjalla ollaan siis! ;) Kirjoittaja on 26-vuotias Rajaa Alsanea, joka on saanut kirjasta asiaankuuluvasti sekä kiitosta että uhkailua.

Toisesta etnisestä kirjasta tulee myös arvio lähiaikoina: sattuu olemaan syksyn parhaita kirjoja, joten sitä joutuu vähän hiomaan, että saa luki…

Videotykki vs. kirjahylly

Tuttu huomautti jokin aika sitten, että kirjahyllyt ovat kadonneet kodeista. Tai ainakin nuorten kodeista ja olohuoneista. Totta, kirjat siirtyvät pikkuhiljaa makuuhuoneisiin ja ties mihin kaappeihin piiloon massiivisten viihdekeskusten tieltä kadotakseen ehkä vähitellen kodeista kokonaan. Osoitin äänekästä paheksuntaa epäkulturellin aikamme sisustustrendejä kohtaan - ylpeys kävi lankeemuksen edellä.

Olen tässä viettänyt muuttoviikonloppua ja ihmetellyt kirjalaatikoita pakatessa ja roudatessa, että onko kirjoja ihan pakko olla ihan näin paljon (ja haalia vielä koko ajan lisää). Eikä siinä vielä kaikki. Alettiin mittailla kirjahyllyjen paikkoja, ja koska kirjahyllyjä on pakko hankkia lisää, en tosiaan enää tiedä mihin ne tungetaan. Reklamoin ensin videotykistä - kuvahan vie olohuoneesta puoli seinää. Eilen illalla katselin kotielokuvateatterissa hyvää leffaa skumppalasi kädessä ja totesin, että jees jees, videotykki saa jäädä. Häpeän itseäni, mutta pidän myös elokuvista!!

Tuli siinä sivu…

Hilkka Olkinuora: Elä ihmeessä! Kirja naiselle.

Kaiken elämäntapaopas-kritiikin keskellä on syytä esitellä yksi syksyn ehdoton piristys. Harvemmin näitä itse luen, mutta onneksi luin tämän. Loistava lahjakirja äidille, siskolle tai kelle vaan kiireiselle.

Summa summarum: Isoäitifilosofiaa. Tämä on ehdottomasti naisenergiaa, mutta vanhemman naisen rauhoittavalla viisaudella, jossa nuoruuden pahin feministiuho on kohdannut arkotodellisuuden ja oppinut elämään sen kanssa. Jos koet ettet sinä tai aika riitä, lue tämä. Jos isoäitisi vielä elää, voit toisaalta yhtä hyvin jutella hänen kanssaan about life, universe and everything. Hän tietää.

Arvio:
Epäilytti. Mikäs tämä Olkinuora nyt taas onkaan, jaa – pastori? Hmm. Onkohan tämä nyt taas jotain ylioptimistista rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi -syyllistystä. Ei niitä jaksa aina rakastaa. Itseään vielä vähemmän.

Sepä se. Siinä Olkinuoran sanoma. Kerrankin pappi, joka tajuaa jotain tämänpuoleisesta elämästä ja osaa kertoa siitä hyvin, yksinkertaisesti ja osuvasti. Ilman saarnaa, mutta ar…