Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2016.

Emma Cline: Tytöt

Kuva
Hirvitti jo etukäteen Emma Clinen esikoisromaanin Tytöt (Otava 2016, kääntäjä Kaijamari Sivill) hehkutus. Jos kannessa lukee "Tämä kirja särkee sydämesi ja räjäyttää mielesi" on syytä olla vähintäänkin epäluuloinen.

Olinkin. Onneksi turhaan. Olipas hiton hyvä kirja. Se ei särkenyt sydäntäni eikä edes räjäyttänyt mieltäni, mutta erinomainen se oli silti. 



Clinen romaani kertoo 60-luvun lopussa olleesta erikoisesta yhteisöstä, jonka miesvetäjä sai nuoret naiset tai tytöt murhaamaan viattomia ihmisiä. Romaani perustuu väljästi Charles Mansonin aikoinaan vetämään kulttiin, vaikkei totuudellisuudella ole sinänsä väliä. 

Sanotaan suoraan: tämä on kirja seksistä. Teemoja voi kaunistella miten haluaa, mutta mielestäni kirjan tärkein ja kantavin teema on nuoren tytön kasvu naiseuteen ja omaan seksuaalisuuteensa melkoisen vallankäytön ja väkivallankin kautta. 

Kirjan päähenkilö on näennäisesti hyvän perheen tytär, 14-vuotias Evie, josta olisi voinut tulla yksi murhaajista, mutta ei tullut…

Eläköön Jukka Viikilä ja muut taivaan lannan maalarit!

Kuva
Olen fiilistellyt eilisestä asti Finlandia-voittaja Jukka Viikilän lausuntoa, jossa hän omistaa palkintonsa kaikille tyhjäntavoittelijoille, taivaan lannan maalareille ja muille runkkareille, joilla ei ole mitään yhteiskunnallista sanottavaa, ainoastaan halu kirjoittaa kirjoittamisen ilosta. Videon ja palkintopuheen voi katsoa tästä.

Tämä on kyllä mainiosti sanottu. En ihmettele, että se tulee nimenomaan runoilijan suusta - Viikilä sanoi myös kirjoittaneensa runoja, jotka paketoi romaanin muotoon, koska se on ainoa kirjallisuuden laji, joka voi saada huomiota ja lukijoita. Samasta asiasta olen itsekin jo nillittänyt tänä syksynä. Se on jotenkin surullista runouden kannalta, mutta romaanitaiteellemme luultavasti vain hyvästä. 



Samalla tuli mieleeni keskustelu, jonka kävin kustantajani Kosmoksen pikkujouluissa tällä viikolla. Meitä seisoi ringissä useampi esikoiskirjailija tai tuleva sellainen, ja taisin mainita jossain sivumennen, etten ole hakenut apurahoja kun en ole oikea kirjailija. …

Poissaolevan lukutoukka-äidin tunnustukset

Ajattelin, etten sano mitään, mutta pakko on. Sen verran alkoi päässä surrata tämä Helsingin kaupungin mainos, joka onnistui täydellisesti, jos haluttiin huomiota ja some-kiukkua. Jos taas haluttiin saada aikaan jotain muuta, niin puihin meni. 

Kyseessä on siis mainos, jolla halutaan kiinnittää huomiota aikuisten some-käyttäytymiseen ja lasten huomioimiseen sloganilla Välinpitämättömyys on tämän päivän väkivaltaa. Asia on tärkeä ja hyvä. Mainos ei. Siitä on ollut jo niin paljon hyviä analyysejä, ettei siitä sen enempää - olen täysin samaa mieltä mm. Project Maman kanssa, jonka ansiokkaan postauksen voi lukea täältä.

Mutta pistihän tämä miettimään. Saatoin syyllistyäkin, enkä varmaan ole ainoa. Paljon on luettu lehdistä siitä, että vanhemmat antavat jopa parin kuukauden ikäisten vauvojen keikkua telkkarin edessä katsomassa mitä tahansa samalla kun itse surffailevat jossain muualla. En vähättele ongelman suuruutta: iPadit, pelit ja telkkarin ikuinen ohjelmatulva ovat lapsille niin koukutt…

Marraskuun lukuhaasteen äitiversio: Baltimoren sukuhaaran tragedia

Kuva
Tiedätte varmasti jo kaikki, että marraskuu on lukuhaastekuukausi: silloin luetaan 30 sivua päivässä. Kyllä! Päätin tämän pyhästi, koska viime vuonna (josta en muista juuri mitään) saatoimme ehkä olla sellaisessa sairaskierteessä, etten kai lukenut mitään. Muistaakseni.

Valitsin helpon kirjan: Joël Dickerin uutuuden Baltimoren sukuhaaran tragedia (Tammi 2016, suom. Kira Poutanen). Dickerin esikoiskirja Harry Quebertin tapaus (Tammi 2014, suom. Anna-Maija Viitanen) oli todella vetävä bestselleri, joka oli pakko lukea vauhdilla putkeen.

Olenko lukenut 30 sivua päivässä? No en. Dickerin kirja on jälleen vetävä, mutta joskus 30 sivua lukemista on ylivoimainen haaste, jos silmät ovat illalla niin ristissä, ettei erota pilkkua pisteestä.

Niinpä päätin lanseerata itselleni lukuhaasteesta uuden väsynyt äiti -version: 10 sivua omaa kirjaa, 20 sivua jotain muuta. Jos lasketaan kaikki lukemiseni päivässä, pääsen tavoitteeseen kevyesti! Luen ainakin Hesaria, ehkä jotain muutakin lehteä ja iltasatuja…

Mitä tapahtui suomalaiselle novellille?

Kuva
Suomea vaivaa novellikato. Puhuin tästä kirjamessuilla kirjailija Maritta Lintusen kanssa, jonka esiintymistä olin kuuntelemassa ja kiittelin häntä siitä, että hän julkaisee edelleen novelleja, toisin kuin moni muu. Marittakin totesi, että mukavaa, että hän saa edelleen kirjoittaa niitä - kaikesta huolimatta. 

Omppu Martin keksi Reader, why did I marry him? -blogissaan loistoidean novellihaasteesta, johon novellifriikkinä osallistun ehdottomasti. Tavoitteena on lukea edes yksi novelli ja blogata siitä. Ei kovin vaikeaa. 

Vaikeaa sen sijaan on löytää Suomesta uusia novellikokoelmia. Kirja-alalla kaikki tietävät tämän, ja tietävät vastauksenkin: kun ne eivät myy. Lukijat eivät osta novellikokoelmia. Jopa tunnettujen kirjailijoiden novellien myynti jää melko vaatimattomaksi romaaniin verrattuna. Siksi kustantajat eivät erityisesti kannusta niitä kirjoittamaan (vaikka julkaisevat kyllä edelleen ja toivovat parasta) ja kirjailijat kirjoittavat novelleja yhä vähemmän. 



Tämä on fakta. Novelleja…

Helmi Kekkonen: Vieraat

Kuva
Helmi Kekkonen kuuluu kirjailijana pitkäaikaisiin suosikkeihini. Tämän syksyn uutuus Vieraat (Siltala 2016) on episodiromaani, joka alkaa vähän oudoista illallisista ja päättyy tragediaan. Ehkä. 

Tunnelma viritetään kiinnostavaksi heti alusta asti: illallisten emäntä Senja on jostain syystä sekasortoisessa tilassa ja avaa itkien oven ensimmäiselle vieraalle. Mies on lähtenyt kukkakauppaan, mutta ei palaa. Ovikello soi uudelleen, vieraat tulevat sisään, osa heistä on emännällekin tuntemattomia tapauksia ja lukija koukuttuu heti: mitä tässä oikein tapahtuu?

Illallisiin ei palata koskaan, mutta Kekkonen alkaa purkaa tarinaa vieras kerrallaan. Kirjaa voi mielestäni lukea novellimaisesti, sillä jokainen tarina on eheä, kiinnostava ja täysin omanlaisensa. Kekkosen kieltä kiitetään usein lyyriseksi ja sitä se on tälläkin kertaa - kaunista, sujuvaa, tiheää. 

Luin kirjaa hitaasti ja nautiskellen. Kekkosen tarinoissa ilmeisen taakse jää aina paljon tulkittavaa ja siksi halusin lukea kirjaa rauhass…

Äitiys on poliittista: Anna Elina Isoaron haastattelu

Kuva
Live-haastattelujen paras tai pahin puoli on se, että ikinä ei voi tietää mitä suustaan ulos päästää. Yllätyksekseni pidin kirjamessuilla jokseenkin feministisiä puheenvuoroja tasa-arvosta, hoitovapaajärjestelmän uudistamisesta ja isien kotonaolemisesta. Ilmeisesti kuopuksen täytettyä kaksi vuotta päästä alkaa vapautua vähitellen tilaa myös yhteiskunnallisille asioille (kiitos ja anteeksi aviomiehelle jälleen tämänkin vaiheen kestämisestä). 

Olen käynyt syksyn mittaan kiinnostavaa äitikirjailija-keskustelua runoilija Anna Elina Isoaron kanssa, ja lopulta päätin tehdä yksityisestä yleistä blogin kautta (postaus Anna Elinan Rakkautta ja vasta-aineita -runokirjaan löytyy täältä.)

Anna Elina Isoaron haastattelu, olkaa hyvä!

Ina: Olen itse törmännyt kirjani julkaisun jälkeen muutaman kerran sellaisiin rivien välisiin viittauksiin, että äitiys olisi aiheena vähän kulunut tai vaikea mm. kirjakritiikkien kannalta. Kerroit vastaavasta kokemuksesta eräässä runotapahtumassa - mistä uskot tämän joht…