tiistai 27. maaliskuuta 2012

Tommi Melender: Ranskalainen ystävä

Jotenkin traagista, että ehdin lukea lukupiiriä varten jälleen hyvän kirjan, mutten ehdi blogata tai käydä lukupiirissä. :-/

No, kerron nyt kumminkin, että Tommi Melenderin (Finlandia-ehdokkaana ollut) Ranskalainen ystävä (WSOY 2009) kuuluu niihin huikeisiin kirjoihin, joista ei pidä, mutta on pakko lukea silti.

Kirjan ihmisvihaajat - sekä suomalainen päähenkilö että hänen ranskalainen ystävänsä - ovat nimittäin niin masentavia tapauksia, ettei heihin oikein voi samastua eikä heidän ajatuksistaan riemastua. Kirjaan siis sekä ihastuu että vihastuu. Juoni ei sinänsä ole kummallinen: menestynyt suomalainen filosooffi saa jonkinlaisen piiputuskohtauksen ja pakenee kaikkea pieneen ranskalaiseen kylään, joka osoittautuu vihonviimeiseksi paikaksi sekin. Lopulta hän ystävystyy mystisen ja samoin ihmisiä vihaavan Marcelin kanssa. Tai no, voiko heidän kohdallaan puhua ystävyydestä? Ehkä pikemminkin olosuhteiden sanelemasta tuttavuudesta. Mystisen Marcelin traaginen kohtalo muodostuu kirjan kakkosjuoneksi.

En ole vielä ihan lopussa, joten en osaa sanoa onko kirjalla muuta sanomaa kuin että ihmiskunta on paska ja paskaksi jää (pardon). Sen sanoman Melender osaa ainakin tuoda vaikuttavasti esiin ja koska rakastan ranskalaista kirjallisuutta, ilahdun kovasti myös runsaista viittauksista ranskalaiseen kirjallisuuteen. Tekisi mieli alkaa lukea klassikoita uudelleen, mutta ehkä eläkkeellä sitten.

Jos pääsen lukupiiriin (mikä ei tällä hetkellä näytä todennäköiseltä muiden pakkoprojektien takia), aion kysyä Melenderiltä (joka siis on lupautunut paikalle!) etenkin näistä taustateksteistä: lukiessa on koko ajan tunne, että kohtaus viittaa johonkin klassikkoon, mutten saa kiinni mihin.

Joka tapauksessa kirja on loistava samalla tavalla kuin Camus'n Sivullinen. Sen outo ja vihamielinen maailma pakottaa mukaansa seuraamaan, mitä hirveää seuraavaksi kerrotaan. Hyvin epäsuomalainen romaani ylipäänsä sekä taitava sukellus masentuneen ihmisen läpimustaan mieleen (tätä tulkitsen päähenkilön siis olevan).

Tulee mieleen Markus Nummen Karkkipäivä, jonka luin tätä ennen: senkin maailma oli kovasti lohduton ja yksinäinen hylättyjen lasten maailma. Vaikka kirja tapahtuu nyky-Suomessa, jotain samaa näissä romaaneissa on - ainakin nyky-yhteiskunnan kylmyyden ja väkivallan kritiikki, jos en vallan erehdy.

Nummen romaani päätyy mielestäni toivoon. Saa nähdä löytyykö Melenderiltä toivoa vai onko maailma vain kyyninen, julma paikka ja ihmiskunta toivoa vailla? Tällä hetkellä edustan omassa elämässäni Toivo-puoluetta ja uskoa siihen, että syntyessään ihminen on hyvä. ;) Mitä sen jälkeen tapahtuu, on itselleni entistäkin suurempi mysteeri.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Vuoden mutsi on täällä!

Pitäisi maksaa laskuja ja pakata sataa muuttolaatikkoa tällä vartin "omalla ajalla", mutta päätin mieluummin blogata. Nimittäin Katja Lahden ja Satu Rämön mahtava Vuoden mutsi -kirja on nyt julkaistu! Se on suorastaan törkeen hieno kirja ja ehdottomasti suositeltava ensiodottajille (ja muillekin). Makailin viime syksyn sairaslomallani kommentoimassa kässäriä ja hihittelin, joten olen tietenkin ehdottoman puolueellinen, mutta ei se mitään, tämän kirjan tyylilajissa kaikki subjektiivisuus ja oman navan kaivelu kuuluu asiaan.

Miksi tykkään kirjasta? Siksi, että se nauraa äitiydelle, joka muuten on aivan jumalattoman vakava ja pyhä asia edelleen tässä yhteiskunnassa. Katja ja Satu jakavat omat hyvät ja huonot kokemuksensa turhia kainostelematta ja tykkään siitä: omat kokemukseni poikkeavat heidän kokemuksistaan monessa kohtaa, mutta koska kirja ei ole opas täydelliseen äitiyteen, vaan keskinkertaisuuden ylistys sain siitä loistavaa vertaistukea silti. Muutkin mokaavat! Muutkin ovat täysin kuutamolla kotiuduttuaan sen paketin kanssa, joka on ihan oikea ihminen ja annettu meille ilman mitään ajokoetta, luoja varjelkoon..

Totuus on nimittäin se, että täydellisten äitien sijaan kaikki äidit ovat yhtä keskinkertaisia ja epätydellisiä kuin ovat ihmisinäkin. Mitä nopeammin oman keskinkertaisuutensa hyväksyy, sitä paremmin alkaa sujua. Pointti on siinä, että lapsi pitää äitiään täydellisenä joka tapauksessa, muutaman vuoden ainakin. ;)

Kirjaa voi suositella kevään parhaana äitienpäivälahjana - niille tuleville tai nykyisille äideille, joiden huumori kestää Katjan ja Sadun tyylin. Kaikkia ei välttämättä naurata, jos omat äitiyskokemukset ovat todella huonoja tai poikkeavia syystä tai toisesta ja sekin sallittakoon. Vuoden mutsi -blogista löytyy julkkarikuvia ja mahtava äitiyspakkaus-kilpailu, katsokaa täältä.
Ja tässä tulikin käytettyä se vartti, joten hei taas ja ensi kertaan!

torstai 8. maaliskuuta 2012

Naistenpäivää

Yllätän kaikki ja postaan jälleen! Kirjailija Miina Supisella on nimittäin niin ajankohtainen kirjoitus blogissaan uuden "Pimppini on valloillaan" -antologian julkkariin liittyvästä kohusta, että täytyy linkata tekstiin, katsokaa täältä.

Aikamoista - Iltalehden toimittajat olivat menneet julkkaritilaisuuteen mekkaloimaan ja syyttelemään Katja Kettua valehtelusta ja ties mistä. Enpä ole moista ennen kuullut. Herättää kieltämättä kiinnostavia ajatuksia naisiin kohdistuvasta väkivallasta puhumisesta, vaikenemisesta ja uhriutumisesta. Ja tietenkin herättää lisää kiinnostusta itse kirjaa kohtaan.

Mitähän tähän nyt sanoisi. Tästä huolimatta hyvää naistenpäivää?

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Elossaoloilmoitus

Päivää. Täällä ollaan. Ja vieläpä ihan hyvissä sielun ja ruumiin voimissa (siltä varalta, että luulitte minun kadonneen väsyneiden äitien kaatopaikalle - en ole siellä, vielä). ;)

Seuraa tilitystä ei-bloggaamisesta ja vauvaelämästä: luin Markus Nummen Karkkipäivän, jonka olisi sietänyt saada Finlandia ja kaikki muutkin maailman palkinnot, järjettömän hyvä kirja, lukekaa lukekaa lukekaa! En päässytkään lukupiiriin, jossa Nummi kertoi kirjasta ja käytiin muutenkin inspiroivaa kirjakeskustelua (mainittakoon, että olin onneksi sentään ihanalla lomalla Tukholmassa enkä kakkavaippasuossa, joten sain oman lasini skumppaa minäkin). Kirjoitan toivottavasti Karkkipäivästä joskus - kirja-arvioiden tekeminen ylittää toistaiseksi ajallisen ja henkisen kapasiteettini rajat.

Seuraavaksi kerraksi luetaan Tommi Melenderin Ranskalainen ystävä, joten toteutan aikeeni lukea viimeinkin Melenderiä (ja yritän päästä viimein lukupiiriin, varsinkin jos Melender tulee sinne, olisi mahtavaa tavata ihan aito oikea suomalainen intellektuelli!)

Dilemma on tämä: ehdin lukea kirjoja TAI blogata, mutta en molempia. :-/ Vaikka meillä on varsin lungi lapsi (en tiedä kehen esi-isään lienee tullut), elämä on silti sen verran puuhakasta, että tässä pätkä-aikatodellisuudessani on valittava lukeminen tai blogi - ja mistäs sitten kirjoittaisin blogiin jos en lue.. Siinäpä haastetta kerrakseen yhdelle humanistille!

Lisäksi olemme fiksanneet itsellemme muuton maaliskuussa, joten seuraavan kerran palaan tänne todennäköisesti joskus. ;)

Missasin myös Seija Vilénin Pohjan akan kirjajulkkarit (silloin olin kakkavaippasuossa), mikä harmitti järjettömästi, mutta yritän päästä ensi viikolla Vuoden mutsi -kirjan julkkareihin, because I am. ;) Koitan raportoida edes niistä jotain.

Nyt työnantajani ilmaisee syvää tyytymättömyyttään palvelutasoon ja olennaisesta eli hänen ympärillään pyörimisestä lipsumisesta, joten gotta go. Ai niin, on mulla suunnitelmakin: uudessa kodissa on parveke, joten aion varastaa itselleni salaa silloin tällöin päiväuniajan vapaaksi tuuppaamalla lapsen päiväkävelyn sijaan partsille nukkumaan. Hyi hyi, onpa paheellista. Ja sillä ajalla en tee mitään muuta kuin luen kirjaa tai bloggaan - I have a dream! :) Voikaa hyvin, meillähän on jo kevät!