Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2016.

Johanna Elomaa: Säästä ajatuksesi eläviä varten

Kuva
Toisinaan tässä sairaiden lasten ja putkiremonttien keskellä käy mielessä, että voisipa lähteä olemaan jonnekin yksin ja ihan hiljaa. Siihen asiaan löytyi hyvä lääke: Johanna Elomaan omaelämäkerrallinen kirja Säästä ajatuksesi eläviä varten.


Lyhyesti kirja kertoo Elomaan veljen itsemurhan aiheuttamasta kriisistä ja sen jälkeisestä elämänmuutoksesta. Ei ihan kevyt aihe siis, mutta ajattelin, että tarpeeksi kaukana omasta elämästä.

Olin oikeassa. Olen vasta kirjan alussa, kohdassa, jossa Elomaa on veljen kuoleman jälkeisessä ahdistuksessa jättänyt miehensä, työnsä ja kotimaansa ja lähtenyt Intiaan joogaamaan.

Sinnehän minäkin haluaisin: hiljaisuuteen istumaan ja kaivelemaan omaa napaa ja mielenliikkeitä eksoottisessa ympäristössä jonkun turkoosin meren rannalla - ahh! Joogasin joskus muinoin sen verran, että kävin muutamalla joogaleirillä. Kaihoten muistelen sitä tyyntä rauhaa, jossa hiljaisuuden vallitessa joogattiin ja keskusteltiin henkeviä vegeillallisilla.

Mutta onneksi siis tämä Eloma…

Ikoninen kuva ruuhkavuosista

Kuva
Kyllä pitäisi kirjailijan olla aina varovainen siinä, mitä kirjoittaa. Asiat voivat joskus alkaa ennustaa itseään. Tulin kirjassani kutsuneeksi ruuhkavuosia katastofivuosiksi. Mainittakoon, että juuri siinä luvussa on jonkun verran omakohtaisuutta, toisin kuin valtaosassa kirjaa. Tai no, ollaanpa rehellisiä: siinä luvussa on enemmän omakohtaisuutta kuin fiktiota, jos se nyt ketään sinänsä kiinnostaa.
Niistä ruuhkavuosista. Palaan jälleen sisustusbloggaajaksi. Miten meni kotiinpaluu? Katastrofi olisi liioittelua, ehdottomasti. Kuitenkin asumme nyt kotona, kuten oli tarkoituskin. Mutta eihän tämä valmis ole. Kaikenlaista pientä – vessan allaskaappi lavuaareineen hukattiin matkan varrella, TV toimii kuukauden kuluttua. Suihkusta tulee toisinaan tulikuumaa vettä, toisinaan kylmää. Uuden oviaukon pariovet ovat myöhässä. Oven tilalla on muovi. Taustaäänenä kuuluu tälläkin hetkellä porausta. Tällasta pientä. 
Muistuttaa jossain itäblokin hotellissa asumista 80-luvulla, luulisin (en käynyt sil…

Sekalaisia havaintoja kansankodista

Kuva
Tällä vajaan parin kuukauden Ruotsin reissulla matkailu ei valtavasti avartanut, mikä johtuu siitä, että kahden pienen lapsen kanssa on hirveän vaikea avartaa mitään muuta kuin omaa kireää hermosolukkoaan.

Pari havaintoa ehdin kuitenkin kansankodista tehdä. Näistä ei saisi mitään Stephen Hawking -palkintoa, mutta kerrotaan nyt kumminkin. 

Havainto 1: Ruotsalaiset tykkäävät suomalaisista - tai omivat meidän kulttuuria

Muumithan ovat nimittäin kaikkialla, myös Junibackenissa (kts. ed. postaus). On mahdollista, että ruotsalaiset pitäisivät Tove Janssonia ruotsalaisena kirjailijana, elleivät olisi lapsena katsoneet Muumi-tv-sarjaa, jossa puhutaan ihanan vanhanaikaista Muumi-ruotsia. Olen itse kerran nuorena tullut haukutuksi Momin-drottningiksi, ja se oli kyllä pahin loukkaus, jonka nuori, kiukustunut ja torjuttu Södermalms-kille pystyi mitenkään keksimään. Itse olin vähän otettu kuitenkin.

Muumien lisäksi Tukholmassa on Runeberginkatu (tai siis Runebergs gatan), jonka ruotsalainen tuttu vahv…

Unohtakaa Guggenheim, nyt tarvitaan Junibacken!

Kuva
Minne ulkomaiset turisti-lapsiperheet menevät Helsingissä päiväreissulla? En kyllä tiedä. Tukholmassa ne menevät tietenkin Junibackeniin.

Niin menemme mekin, kun kaikkia kyllästyttää ja tarvitaan jotain takuuviihdykettä. Kaikkihan tietävät mistä on kyse, mutta jos ette tiedä, niin Junibacken on luultavasti hienointa, mitä lastenkirjojen ympärille on ikinä rakennettu. En ainakaan ihan heti keksi parempaa.

Kyseessä on siis eräänlainen sisähuvipuisto, joka perustuu Astrid Lindgrenin kirjoille ja hahmoille, mutta sen lisäksi siellä esitellään hauskasti ja lapsia kiinnostavasti muitakin lastenkirjoja erilaisten leikkipaikkojen avulla.



Se on niin hieno, että melkein sekoan. Sieltä löytyy mm. Peppi Pitkätossun talo (jossa lapsemme voisivat kiipeillä ja tutkia paikkoja koko päivän), tällä hetkellä pieni Muumimaailma (jossa lapsemme voisivat pyöriä ja riehua koko päivän), mahtava kirja- ja lelukauppa (jossa äiti voisi pyöriä ja tuhlata rahaa koko päivän), hyvä lapsiravintola (jossa ei haittaa, et…

Miksi en usko Pamela Druckermaniin enää

Kuva
Nyt seuraa hiton kärttyisen äidin tilitys aiheesta Pamela Druckermanin kasvatusopit. Jos aihe ei voisi vähempää kiinnostaa, hyppää tämä yli suosiolla.

Olin nimittäin kovin innoissani Pamela Druckermanin Kuinka kasvattaa bebe -kirjasta esikoisen kanssa (innostuneen hehkutuksen vuodelta 2012 voi lukea tästä). Jopa niin innoissani, että ostin kuopusta odottaessani sen toisen version: Bebe päivä päivältä. Siinä kun luvataan opettaa lapsi kaiken muun lisäksi myös ranskalaisille ruokatavoille, esim. syömään parsakaalia. 

Joo. Luulin esikoista jotenkin nirsoksi, kun se ei syö sitä parsakaalia. Erehdyin. Sehän syö vaikka mitä, on aina syönyt monta ateriaa päivässä, eikä ole koskaan heittänyt enempää kuin yhden lämpimän aterian seinään. Seuraava ateria on jo maistunut. 4-vuotiaana hänen lempiruokaansa on sekä intialainen ruoka että savusiika. Ei ole nirso siis, vaikkei kaikkea syökään.

Mutta tämä 2-vuotias. Nyt ymmärrän, mitä nirsous oikeasti on. Tein kaiken ihan Pamelan ohjeiden mukaan. Nyt mais…

Irlantilainen ihastus: Colm Tóibín

Kuva
Tämän kesän paras lukukokemus: Colm Tóibín. Silloin tällöin luen jonkun kirjailijan lähes koko tuotannon kerralla. Viimeksi niin kävi vuosia sitten Ian McEwanin kanssa. Sitten tuli ähky, enkä olekaan lukenut McEwania sen koommin. Tóibínin kirjoja on onneksi suomennettu vasta kolme, joten ne oli helppo hankkia kerralla.

Tóibín on irlantilainen kirjailija, jonka kirjoissa ei tapahdu paljon mitään. Luin ensimmäisenä Brooklynin ja innostuin. Se on täydellinen lukuromaani. Irlantilaistyttö muuttaa Brooklyniin, ikävöi kotiin, menee töihin ja ihastuu mieheen. En paljasta koko hommaa, mutta ei siinä paljon tapahdu. Silti en pystynyt irrottamaan otettani kirjasta. Se on taito sinänsä - kirjoittaa koukuttavasti ei mistään.


Jotain viehättävän vanhanaikaista ja nostalgista Tóibínin kirjoissa on. Kirjat tapahtuvat ymmärtääkseni 60-luvulla. Pieni haaste tuntuu olevan se, että hän ei varioi kovinkaan paljon. Siksi kirjoja ei kannata lukea putkeen: Nora Websterin kohdalla itselleni tuli tunne, että lue…