Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2011.

Kuka voittaa?

Huomenna selviää taas tämän vuoden Finlandia-voittaja. Blogigallupin perusteella Liksom on ennakkosuosikki ja hänen voittoaan veikkaan (kirjaa lukematta) itsekin, mutta tuskin koskaan olen osunut oikeaan. Tänä vuonna ei voida ainakaan syyttää siitä, että mies voisi suosia mieskirjallisuutta, sikäli vekkuli tilanne. ;) Valinnan tekee teatterinjohtaja Pekka Milonoff.

Tänään ehtii vielä äänestää - lupaan lukea joko voittajan, tai gallupin ennakkosuosikin vähän fiiliksen mukaan. (Uuni kun on nolosti edelleen lukematta, muuten voisin sanoa lukevani aina F-voittajan ihan periaatteesta.)

Alexandra Fuller: Ei hunningolle tänään. Afrikkalainen lapsuuteni

Kuva
Summa summarum: Takaisin Afrikkaan. Luin kotimaisen kirjasyksyn hässäkän keskellä vaihteeksi vanhemman kirjan, jonka sain isältäni divarista: Alexandra Fullerin Ei hunningolle tänään (Otava 2003) olikin melkoinen pläjäys. Vuonna 1969 syntynyt Fuller kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan valkoisen perheen lapsena mustassa Afrikassa. Olen taas ihan huumaantunut. Mikään "Minun Afrikkani" tämä ei tosiaankaan ole, enemmän tulee mieleen Seitsemännen portaan enkeli. Suosittelen!

Arvio: Tuli taas uusi näkökulma Afrikkaan. Fullerin perhe ei elänyt mitään aitojen takana piilottelevaa eliittielämää, sillä vanhemmat olivat pääasiassa melko köyhiä maanviljelijöitä. Köyhyys on suhteellista: vaikka ruuasta, vedestä ja vähän kaikesta oli usein pulaa, perheeseen kuului aina iso lauma mustaa palvelusväkeä. Toimeentulon perässä piti silti kiertää maasta toiseen sisällissotien keskellä - köyhäkin valkoinen on Afrikan mittakaavassa rikas.

Perhe asui eri tiloilla Rhodesiassa (nyk. Zimbabwe), Sambia…

Vaikea paisti

Jos pidit Mikko Rimmisen Nenäpäivää hauskana ja nerokkaana romaanina, suosittelen ehdottomasti Satu Taskisen Täydellistä paistia (Teos 2011). Jos et ymmärtänyt Nenäpäivän suosiota, en suosittele tätäkään.

Täydellisen paistin kerrotaan kuvaavan ulkopuolisuutta ja kyllä: sellaiseksi itseni koen, kun yritän lukea eteenpäin ja ymmärtää, miksi tämä on kaikkien muiden mielestä sekä hauska että kiinnostava romaani.

Tulee tunne, että nyt multa menee jotain ohi ja pahasti ja epäilemättä meneekin. Taskinen kirjoittaa hyvin ja ihan omaperäisesti, ja ymmärrän mitä hän haluaa kuvata: vähän sekopäistä ja yksinäistä naista vieraan kulttuurin keskellä.

En tykkää moittia varsinkaan esikoisromaaneja, mutta olen pahoillani - en pysty tätä kehumaankaan. Ongelma on sama kuin Rimmisellä: hermostun ja ikävystyn tällaisesta kirjallisuudesta, jossa seurataan epäonnisen ja vähän sekavan ihmisen poukkoilevaa ja mielestäni pitkästyttävää ajatuksenjuoksua. Se on mielestäni yksinkertaisesti tylsää - olen lukenut yli …

Jari Tervo: Layla

Kuva
Summa summarum: Tärkein syy lukea kohukirja itse on huomata kohu aiheettomaksi. Omista ennakkoluuloistani päästyäni en ihan ymmärrä, miksi Tervon Layla (WSOY 2011) herätti niin suuria tunteita kurdien kuvauksen osalta. Mielestäni kirjasta pahimman herneen nenään voisi ottaa miessukupuoli noin ylipäänsä. Tämä on hyvää Tervoa.

Arvio: Meinasi jäädä lukematta koko kirja, kun mietin, miksi lukisin keski-ikäisen suomalaisen miehen kirjaa kurdeista sen sijaan, että yrittäisin etsiä jostain kurdien kirjoittamaa kirjallisuutta omasta kulttuuristaan. Alussa kyllä ärsyttääkin: nuoren kurditytön pakkoavioliitto ja suvun miesten väkivaltaisuus tuntuu niin stereotyyppiseltä muslimimeiningiltä, että rasittaa tosissaan. Olisipa kerrankin jotain muuta kuin kunniamurhia ja naisten pahoinpitelyä.

Mutta ei Tervo ole näin heppoinen kirjailija. Layla pääsee pakenemaan murhanhimoisia sukulaismiehiä Suomeen ja siksi kirja kertookin mielestäni enemmän suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen nykytilasta, tai ehkä jo…

Esan esikoiset

Nyt puhutaan asiaa! Innostuin suuresti Hesarin Esa Mäkisen tämän päivän artikkelista, jossa hän kertoo kahden vuoden kokemuksistaan Hesarin esikoiskirjaraadissa. Juttu alkaa näin: "Perinteistä tai tylsää. Siinä on kolmeen sanaan tiivistetty - kärjistetysti - kahden vuoden lukukokemukseni esikoisteoksista."

Mäkinen on siis kahden vuoden ajan lukenut kaikki esikoiset, noin yhden viikossa - miettikääs sitä. Syntyy näkemystä, väkisinkin. Tällaisia juttuja toivoisin kultuuritoimituksilta nykyistä enemmän: ei tässä maassa kukaan muu lue niin paljon ja laajasti kirjoja kuin he (paitsi Finlandia-raati): bloggaajat valitsevat lukemisensa itse ja useimmiten oman maun mukaan, kirja-alan ihmiset lukevat oman kustantamon kirjat ja muilta sen mitä ehtivät ja pystyvät (ja mitä suositellaan). Kulttuuritoimittajilla on väistämättä tämän maan laajin näkemys siitä, mitä ja millaista julkaistaan - lisää analyysejä ja artikkeleita siitä, pyydän!

Mäkisen juttu on kiinnostava ja analyyttinen: hänen …

Toisen hauska on toisen tylsä, mutta winner takes it all

En lähde tällä kertaa viisastelemaan kirjasta, jota en tunne: Satu Taskisen Täydellinen paisti voitti Hesarin esikoiskirjakisan - onnea! Kirjaa kehutaan eurooppalaiseksi ja hauskaksikin, kuulostaa lupaavalta.
Vekkulia tässä on se, että Hesarin kritiikki ei alunperin ollut kovin kehuva, mutta tämä todistaa sen, että yhden kriitikon susi voi olla palkintoraadin helmi, tai päinvastoin. ;) Hienoa, että voitto ei myöskään edellytä hehkuttavaa kritiikkiä, vaan raati päättää puhtaalta pöydältä.
Hesarin alkuperäisen kritiikin voi lukea täältä. Siinä moititaan yhden päivän romaania pitkäveteiseksi ja monipolviseksi, eikä huumorikaan ihan riitä. Olen muuten kriitikon kanssa samaa mieltä siitä, että yhden päivän romaanin rakenne on vaativa. Se oli mielestäni vähän haastavaa Antti Leikaksen Melomisessa ja myös Hotakaisen Jumalan sanassa - rakenne tuntuu helposti joko keinotekoiselta tai siihen tulee pitkästyttäviä suvantoja. Ei aina, mutta usein.
No kumminkin. Olen pitänyt tapanani lukea esikoisvo…

Michael Cunningham: Illan tullen

Kuva
Summa summarum: "Mitä ihminen tekee kun ei enää ole oman elämänsä sankari?" Tähän lainaukseen kiteytyy Cunninghamin uusimman romaanin Illan tullen (Gummerus 2011) teema. Nelikymppinen galleristi haahuilee Nycissä ja hullaantuu vaimonsa pikkuveljeen. Hieno romaani, tosin ei täysin Tuntien veroinen. Cunningam vierailee tiistaina 15.11. Helsingin Akateemisessa klo 17 - kaikki kuuntelemaan!

Arvio: Miksi uutuus ei ole Tuntien veroinen? Siksi, ettei siinä ole yhtä kiinnostavaa ja kantavaa teemaa kuin Virginia Woolf oli. Nelikymppisen miehen ikäkriisi on joka tapauksessa tavanomaisempi ja käsitellympi aihe, vaikka siinä olisi sinänsä virkistäviä homovivahteita.

Päähenkilö Peter viettää suorastaan kliseistä nyciläisen taideihmisen elämää, josta tulee väistämättä mieleen Woody Allenin leffat. Ollaan sopivasti varakkaita, sopivasti älykkäitä ja sopivasti neuroottisia. Tähän rutiinimaisen mukavaan elämään pelmahtaa vaimon pikkuveli Mizzy, parikymppinen sekaisin oleva ihanuus, joka sekoil…

Lauantailinkkejä

Olisin oikeastaan voinut jättää koko Finlandian kommentoimatta ja linkata vain Tommi Melenderin blogiin, siellä on viisaita sanoja, katsokaa täältä.
Kirjabloggaajat tekevät myös oman Finlandia-listansa, joka julkaistaan 2.1.2012 - erinomainen idea on peräisin Sallalta, joka kokosi listan viime vuonna ja on luvannut toimia koordinaattorina tänäkin vuonna. Lisäohjeita kiinnostuneille löytyy Sallalta.
Olen muuten iPadin myötä laiskistunut linkkaajana, koska se on vähän vaivalloisempaa. Itse seuraan nykyään kirjablogeja ennen kaikkea Facebookin kautta, sieltä löytyy ryhmä nimeltä Kotimaiset kirjablogit, josta kannattaa tykätä, jos haluaa seurata blogeja laajemmin.
Lukuraportti: Jari Tervon Laylan kanssa on pieniä haasteita jo alussa, mutta jatkan lukemista ja änkyröin vasta sen jälkeen, jos tarpeen. Imagen Joannan blogissa oli joka tapauksessa kiinnostava keskustelu kirjasta vähän aikaa sitten, katsokaa täältä. En edes tiedä, keksinkö siihen keskusteluun mitään lisättävää, mutta katellaan.…

Tän pitäis nyt varmaan sanoa Finlandiasta jotain

Aijahaa, ai Finlandia-kohu. Taas. Jaa. Pitääkö tästä nyt jotenkin riemastua, kts. esim. Hesari.
Kaikki naisia - no entäs sitten? Jos olisivat kaikki miehiä, niin siitäpä vasta poru nousisi. Ja kiintiösuomenruotsalainenkin on jätetty pois ja esikoisia mukana peräti kaksi (samoja, jotka ovat myös HS:n esikoiskirjakisassa; en ole lukenut, enkä ota siksi niihin kantaa, mutta musta tämä päällekkäisyys on vähän sääli: iso osa mediahuomiosta ja myynnistä kasautuu näille kahdelle sekä esikoiskisan voittajalle - olisi kiva, että huomio jakaantuisi vähän laajemmalle, kun tietää miten mielettömän tärkeää tämä kirjailijoille on, etenkin esikoiskirjailijoille, joiden uran jatko voi jopa riippua siitä, huomaako kukaan hyvääkään kirjaa. Mutta ilmeisesti nämä kaksi ovat ihan poikkeushuippuja - täytynee tutustua, jos vain ehdin. Huom: en millään lailla vastusta heidän ehdokkuuksiaan, ainoastaan sitä ilmiötä, että kirjan sykli lyhenee, medianäkyvyyden merkitys kasvaa ja siksi myyvien kirjojen lista kape…

Isänpäivän varjolistaus

Tällä viikolla tapahtuu: Finlandia-ehdokkaat julkistetaan ja on isänpäivä. Perinteisesti olen aina listannut muutamia isänpäiväkirjoja, tänä syksynä shoppailu on helppoa, kun on uudet kyröt, tervot ja hotakaiset, Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun -dekkari ja Karo Hämäläisen Erottaja (bisnesisälle). Nämä löydät kirjakauppojen myyntipöydiltä ilman vinkkaustakin (ja hyviä ehdokkaita ovatkin!).

Jos isäsi on kuitenkin jo lukenut nämä kaikki tai haluat yllättää, niin tässä muutamia varjoehdotuksia:

- Yhteiskunnalliselle journalisti-isälle: Kjell Westön kirjoituskokoelma Halkeamia. Myös isälle, joka fanittaa Westötä: kertoo romaanien taustoista.

- Tutkija-isälle (tai isoisälle): Kristina Carlson: William N. päiväkirja. Koska tutkija-isäni diggasi kovasti.

- Kulttuuri-isälle, joka on vähän gay: Michael Cunningham: Illan tullen. Kirjoitan tästä vielä arvion, mutta sopii taiteelliselle isälle, joka pohtii elämän tarkoitusta eikä pelkää homoja.

- Historia/filosofia-isälle: Annabel Lyon: Aleksanterin…

Ookkonää intellektuelli?

Parnasson blogissa oli vekkuli (?) kirjoitus siitä, että kirjakaupan myyjä ei tiennyt, mikä on Parnasso. Katsokaa täältä.
Help. Epätietoisille kerrottakoon, että se on tämän maan ainoa korkeakirjallinen kirjallisuuslehti (KirjaIn on toinen, mutta sisältää enemmän kirjailijahaastatteluja, vähän julkkispalstaa jne - siis vähemmän korkeakirjallinen ;). Parnasso sisältää myös paljon esseitä - itse tilaan sitä hyvän ja monipuolisen kirjakritiikin ja kolumnien takia (esseitä ja runojakin luen). Kirjailijoiden vaatekaappeihin siellä EI kurkistella (korkeintaan viinakaappeihin joskus ja sehän on paljon kiinnostavampaa) ja kirjoja poimitaan top-listojen ulkopuolelta.
Haluan kovasti kannattaa tällaisenkin journalismin [zurnalismi] olemassaoloa, jossa asioilla on merkitystä riippumatta henkilön kuppikoosta, avioliiton tilasta, romaanin teeman mediaseksikkyydestä tai kirjailijan nätteydestä. En siis pidä tarpeettomana tätäkään puolta (ja luen innolla kirjailijahaastikset myös Iltiksestä), mutta kyl…

Kävijämäärähylkiön tunnustukset

(Disclaimer: tämä juttu sisältää sisäpiiridiibadaabaa bloggaajille. Muille lukijoille lupaan palata kirjateemoihin heti tämän jälkeen.)
Hei, olen Ina ja olen kävijämäärähylkiö. Olen tehnyt jotain täysin epäsopivaa ja vaihtanut blogin osoitetta kaksi kertaa vuoden sisällä. Ihme, jos täällä on vielä joku - kiitän!
Ajattelin nyt kumminkin jakaa kokemuksiani ehkä muidenkin hyödyksi, koska kävijämäärät, tilastot ja mainen kunnia on puhututtanut blogeissa tänä syksynä jonkun verran: itse pidän sitä hyvänä merkkinä kirjablogien nousemisesta marginaalista suurempaan suosioon - samaa keskustelua käytiin muotiblogeissa pari vuotta sitten.

Kun siirryin A-lehtien Lilyyn tammikuussa, kävijöitä oli tässä osoitteessa n. 1400 viikossa, mitä pidin silloin oikein hyvänä (muotibloggaajilla se on normaali päiväkävijöiden määrä). Siirto Lilyyn oli jännä, koska kukaan ei tiennyt, mitä tapahtuu. En voi kertoa omia kävijämääriäni siellä tarkemmin, mutta ensi alkuun tuli notkahdus, joka sittemmin korjaantui - va…

Kristina Carlson: William N. päiväkirja

Summa summarum: Carlsonin William N. päiväkirjaa (Otava 2011) on kiitetty niin paljon, että odotukset taisivat mennä jo överiksi. Mielestäni se on hieno kirja, mutta välillä myös aavistuksen ikävystyttävä johtuen siitä, että päähenkilö on ikävystyttävä tiedemies ja jäkälätutkija. Tulee mieleen "Mä olen mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään." Omaperäinen kirja on kyllä ja uppoaa ilmeisesti paremmin vähän vanhempiin ihmisiin. Entä saako Carlson Finlandia-ehdokkuuden tällä teoksellaan?

Arvio: En usko. Carlson sai Finlandia-palkinnon vuonna -99 ja Herra Darwinin puutarhuri keräsi muita merkittäviä palkintoja ja ehdokkuuksia (mm. Pohjoismaiden Neuvoston palkintoehdokkuuden) - muistelen, että Finlandia-kisan ulkopuolelle jäämistä paheksuttiin ja hämmästeltiin.

Koska olen Finlandia-listojeni kanssa keskimäärin väärässä, voimme yllättyä iloisesti ensi viikolla: Carlson on merkittävä kotimainen kirjailija ja William N. on hyvä romaani. Kirja tuntuu silti vähän välityöltä, vaikka yksinä…

Kirjamuumi ilmoittautuu

Kas, täällä taas. Näin se elämä heittelee - jos löysitte Lilystä tänne, en jaarittele aiheesta enempää, vaan kiitän, että seurasitte.
Lapsena muistutin persoonaltani pikku Myytä kaikin puolin. Nyt olen muuntautunut muumiksi, sekä fyysisesti että henkisesti. Syksyn mittaan on ollut pakko opetella ottamaan iisisti, lähiviikkojen ohjelmassa lähinnä sohvafilosofointia, verkkaista lukemista ja kirjoittamista ja päiväunia. Päivittäistä suklaa-annosta unohtamatta.
Sen jälkeen on kai luvassa Monty Pythonin sanoin: "And now, something completely different!" ;) Nähtäväksi jää, onko lukutoukkuus dominoiva geeni.