Epäarvio nobelistista

Ääk. Mitä sanotaan silloin, kun ei ole tuoreesta nobelistista kerta kaikkiaan mitään sanottavaa? Paitsi että sain luettua yhteensä n. 20 sivua. Alusta ja keskeltä. Olisi ehkä pitänyt kokeilla vielä lopusta. Kyseessä siis Le Clézion Autiomaa.

Ei. Kerta kaikkiaan ei. Tylsää. On kaksi tarinaa. Toinen jostain beduiineista, toinen nykypäivän maurilaistytöstä. Ei kiinnosta kumpikaan. Ei niin, että tässä olisi mitään vikaa. En vaan pääse kärryille enkä kiinnostumaan - kun ei tämä nyt vangitse yhtään, vaikka takakannen mukaan pitäisi. Tarina olisi varmaan tosi hieno, jos pääsisi alkua pidemmälle. Takakansikirjoittaja on kyllä tehnyt hyvää duunia (tekisi mieli sanoa kirjailijaa parempaa, mutta hyh hyt, se nyt on jo aika paksua ja ilkeää).

No mutta. Ehkä kyse on marraskuusta tai liian kiinnostavasta kirjapinosta, joka odottaa lukemista. Ehkä pitää kasvaa ja lukea lisää noin 20 vuotta.

Kertokaa, jos jonkun mielestä Le Clézio kannattaa, niin yritän uudelleen. Muuten on vain hankittava parempaa luettavaa. :-/

Kommentit

Anna sanoi…
Äsh, tää bloggerin kommentointihirviö söi pitkän kommenttini enkä jaksa naputella sitä uudestaan. Mut siis harvinaisen samaa mieltä, viimeaikaiset nobelistit on multa jääneet kaikki kesken (siis JMG, Lessing, Pamuk, Oe). Saramagon kärsin loppuun mutten lue ikinä enää mitään muuta siltä. Nobel on harvinaisen pölyinen palkinto - onko sen piiloviesti "Lakkaa jo kirjoittamasta, sulla on lupa pysyvästi hautautua historian varastokirjastoihin"?

Ainoat viimeisen parinkymmenen vuoden nobelisteista joista *aidosti* olen pitänyt on olleet Joseph Brodsky ja Garcia Marquez (siltäkin vain osa lukemastani tuotannosta). Bookerit ja Oranget ja jopa Pulizerit on paljon freesimpiä palkintoja!
Ina sanoi…
No HUH että joku muukin kehtaa olla samaa mieltä, alkoi jo huolestuttaa oma kirjallinen degeneraatio (voiko niin sanoa, öh). Kun se Saramagokin on vielä kesken - tosin siinä nyt on tiettyä jujua ja omaperäisyyttä kyllä.

Nauratti tämä lakkaa jo kirjoittamasta -kommentti - ettei siinä muuten olisi aika paljon perää..? Ainakin sillä tasolla, että useinhan Nobel tulee elämäntyöstä ja tuotannosta, joka on saattanut olla parhaimmillaan ja trendin aallonharjalla 25 vuotta sitten. Klassikkojen pitäisi tietysti kestää aikaa, mutta mutta... Sadan vuoden yksinäisyys on huippu, Brodskyä en ole lukenut - täytyy kokeilla!
Marjaana sanoi…
Pitäisköhän mun antaa Sadan vuoden yksinäisyydelle uusi mahdollisuus... Luin sen pakollisena kirjana lukiossa enkä jostain syystä tykänny. Nyt on kuitenkin parin viikon sisään useampi ihminen sitä kehunut. Josko siitä näin vähän vanhempana pitäisi.
Anna sanoi…
Moi Ina
Brodskylta suosittelen pikkukirjaa Veden peili, niin ohut että vaikea jättää kesken, ja ihana Venetsia-teemaltaan. Nätisti suomennettu, löytynee kirjastosta.

Marjaana, Sadan vuoden yksinäisyys on tosi hieno kirja - maagista realismia parhaimmillaan. Niin hieno että suunnittelen itse asiassa juuri talvireissua Kolumbiaan miehen ja vauvan kanssa (täältä Brasiliasta käsin logistisesti pikkaisen köykäisempi operaatio kuin Suomesta tietty). Multa meinas yksi joulu jäädä juhlimatta kun olin ton opuksen imussa. Rakkautta koleran aikaan on multa ikävä kyllä terminaalisesti kesken, ei huonouden vuoksi, vaan koska yritän lukea sitä portugaliksi, ja kieli on niin pirun vivahteikasta että mun tankerosanasto ei riitä siihen. Mut osa Garcia Marquezista on mun mielestä suoraansanottuna sovinistista paskaa, rasittavaa machoposeerausta. Sen äijän ego turvahti 1000% siitä Nobelista, eikä asiaa auta että jokainen sen kokoonrääpimä tekele on automaattisesti valtava myyntihitti ja bestseller sen kotimaassa ja espanjankielisessä maassa yleensä.
Ina sanoi…
;D Eli voin lakata potemasta huonoa omaatuntoa siitä, etten ole Rakkautta koleran aikaan -kirjan jälkeen kyennyt lukemaan enää Nobelin turvottamalta äijältä mitään muuta.. ;) Itse en voi vedota edes kieleen: musta se oli vaan iso pettymys Sadan vuoden yksinäisyyden jälkeen, joka kieltämättä saattaa toimia aikuisiällä paremmin.

Mutta etelä-amerikkalainen maaginen realismi on kyllä ihan oma lukunsa, joka joko uppoaa täysillä tai sitten ei. Muhun uppoaa - Anna, vinkkaile sieltä paikan päältä, jos tulee vastaan hyviä ja tutustumisen arvoisia kirjailijoita; Allendeni ja pari muuta naista olen jo lukenut aikoinaan, mutta aika vähän sieltä tulee kirjoja läpi tänne Siperian viereen asti..
Tiina sanoi…
Ikuisena Saramago-fanina olisi kiva tietää, minkä hänen kirjoistaan anna kärsi läpi? Ja mitä niistä ina lukee? Minä kun rakastan useimpia kyseisen herran kirjoja, mutten ihan kaikkia kuitenkaan. Keskimäärin vanhemmat ovat parempia. Ihan ehdoton on Kertomus sokeudesta - ihana, karmea, mahtava. Kertomus näkevistä sen sijaan oli alussa tylsän poliittinen ja lopussa loppui kesken ja ankeasti juuri kun pääsi vauhtiin. Minun mielestäni.

Tosin Saramagon lukemiseen pitää varata kerralla paljon aikaa - kirjoitustyyli ja lukujen pituus kun ei suosi sängyssä kirjan pariin nukahtelevaa iltalukijaa vaan vaatii paneutumista ja keskittymistä...

Muita nobelisteja olen lukenut hälyttävän vähän, kun ei nyt ole sattunut eteen enkä ole erityisesti etsinyt. Toisaalta eivätpä muidenkaan alojen nobelistit kaikessa tekemisessään ole menestyneet, eivät ennen eikä jälkeen palkinnon. Eli ei se palkinto sinänsä mitään takaa millään alalla... paitsi saajalleen paljon edustustöitä?
Ina sanoi…
Luen Oikukasta kuolemaa ja kirja tosiaan on aika oikukas. Arvio löytyy lokakuun kirjoituksista, jos haluat katsoa - kuvaavaa on, että se on mulla edelleen kesken... Eli ei ihan helppo nakki. Pitäisi kokeilla siis Kertomusta sokeudesta, pistän harkintaan!
tiina sanoi…
Oikukas kuolema on minullakin kesken... ;)

Osittain sen takia, että nyt ei ole ollut aikaa kuin niille iltasatuhetkille, jolloin en pysy hereillä tarpeeksi pitkään seuratakseni Saramagon tarinaa, osittain siksi, että tämäkin kirja, kuten Kertomus näkevistä, on ainakin tässä alussa turhan yleinen näkökulmaltaan. Saramago on mielestäni parhaimmillaan kun menee yksilöiden pään sisään... mutta jos se kuolema tästä vielä henkilökohtaistuisi? Toivon...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Unohtakaa Guggenheim, nyt tarvitaan Junibacken!

Mitäs me hirviöt