Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2010.

Joulua!

Rakkaat lukijat, vetäydyn joululomalle kolmen miehen seurassa: oman, Mikko Rimmisen ja Olli Jalosen. Pyrin pysymään pois tietokoneelta, mutta katellaan miten käy - Rimmisen Nenäpäivä on yllättänyt niin positiivisesti jo alussa, että saattaa tulla pakottava tarve postailla siitä hiihtämisen lomassa. ;)

Joka tapauksessa kiitos ihanille lukijoille kaikesta virkistävästä keskustelusta ja osallistumisesta tänäkin vuonna, rauhallista joulua ja vauhdikasta uutta vuotta! Ensi vuonna voi kirjaimellisesti kerrankin sanoa, että uusi vuosi, uudet kujeet! ;)

Uutisia!

Kerrankin kuulkaa uutisia! Sain syksyllä puhelun, joita ei elämässä ikinä odota ja kun sellaisen puhelun saa, sitä ei usko. Pyysivät Inahdusta mukaan uuteen naisten verkkolehteen. Luulin, että myyvät mainostilaa.

Kun lopulta uskoin, että eivät halua mun maksavan mitään tai mainostavan mitään, aloin ymmärtää, että nyt ollaan jonkun aika vekkulin kuvion äärellä. Kävin tapaamassa toimituksen innostunutta ja ihanaa porukkaa ja katsomassa konseptia. Totesin, että aika mun näköinen juttu ja tällaisiin taidetaan pyytää max kerran elämässä mukaan. En tosin myöskään keksinyt yhtään syytä kieltäytyä.

Mistä on kyse? A-lehdet on kaikessa hiljaisuudessa kehittänyt useamman vuoden ajan uutta 18-34 -vuotiaille naisille suunnattua verkkolehteä Lilyä, joka lanseerataan ensi helmikuussa. Tänään oli eka julkkaritilaisuus ja saan viimein tulla kaapista Lilyn tulevana kirjabloggaajana. ;) Lily rakentuu aika vahvasti blogien ympärille - toimituksessa on peräti neljä henkeä, sen lisäksi on lukuisia bloggaajia…

Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina

Kuva
Summa summarum: Nyt ollaan suuren maailmankirjallisuuden äärellä. Amerikkalaisesta Joyce Carol Oatesista on kohistu paljon, mutta luin vasta nyt ekan Oatesini. Hurjaa. Älkää antako ikävän ja väkivaltaisen aiheen karkottaa: Kosto: rakkaustarina (Otava) on jännittävä, koskettava ja kristallinkirkas teos, joka jättää jäljen.

Arvio: Eikö Joyce Carol Oatesille voisi antaa Nobelia? Kaikki antiikin draaman kriteerit täyttyvät ilman, että tarvitsee arvailla mitä kirjassa tapahtuu tai nukahtaa sivun 467 kohdalla. Romaani on yhteiskunnallisesti kantaaottava ilman saarnausta, vetävästi kirjoitettu olematta viihteellinen ja koskettava olematta nyyhky. Hienoa kirjallisuutta, toisin sanoen.

Sankaritar on hieman kevytkenkäisenä pidetty nainen, joka joukkoraiskataan ja pahoinpidellään 12-vuotiaan tyttären läsnäollessa. Sankari on poliisi, joka ei ole erityisen hyvä ja sympaattinen, mutta joka ymmärtää amerikkalaista oikeuslaitosta paremmin, mitä oikeus on. Pahiksia ovat tietysti raiskaajat, puolitutut …

Inahduksen parhaat ja muuta avautumista

Kuva
Hesarissa listattiin tänään Hesarin kriitikoiden tänä vuonna ylistämät kirjat. En tiedä, olenko hämmästynyt vai nolostunut siitä, miten harvoja kirjoja olen niistä lukenut ja varsinkin siitä, miten harvoista kirjoista olen samaa mieltä Hesarin kanssa.

No mutta. Johan on monesti todettu, että blogit ovat asia erikseen ja ammattikritiikki on ammattilaisten tekemää - sitä paitsi blogien lukijakunta poikkeaa jossain määrin päivälehdistä, joten molemmat palvelevat omia lukijoitaan. Hesarin ylistämistä kirjoista löysin vain kaksi vielä omalla lukulistalla olevaa: toinen on Mikko Rimmisen Nenäpäivä, jota alan lukea seuraavaksi ja toinen Olli Jalosen Poikakirja, jota odotan lainaan ja jota monet kollegat pitävät yhtenä vuoden parhaista kirjoista. Markus Nummen Karkkipäiväkin kiinnostaa, mutta menee varmaan ensi vuoteen.

Katsoin huvin vuoksi blogista omat vuoden parhaat kirjat, joille olen antanut 4 tai 5. Nyt huomaan harmillisen puutteen: tietokirjat puuttuvat melkein kokonaan. Johtuu siitä, et…

Kirjat ja kuuset samaan konttiin

Pikapostaus aiheesta, josta on kyselty ja pahoittelut Helsinki-keskeisyydestä...

Kirjallisia joulumyyjäisiä on vähän siellä sun täällä, suosittelen! Niistä löytää myös top ten -listojen ulkopuolisia kirjoja ja saattaa treffata samalla kirjailijoita. Tässä pari vinkkiä, kertokaa muitakin, jos tiedätte!

- Perinteiset "kunnon kirjallisuuden" myyjäiset (tämä on niiden virallinen nimi.. ;) alkavat Postitalossa tänään ja jatkuvat 23.12. saakka. Avoinna ma-pe 11-19, la 10-17, su 12-17. Myyjäisten ryhmä löytyy nimellä Facebookista ja sieltä voi katsoa kirjailijaohjelman.

- Korjaamon joulumarkkinat vaunuhallissa 18.-19.12 klo 10-18. Samassa tilaisuudessa kuulemma pihalla myynnissä myös joulukuusia ja glögiä. Iloinen koko perheen häppeninki siis, kuusi ja kirjat samaan kassiin! ;)

Kirjoista mainittakoon, että sain sitä mitä tilasin: todella vaikuttavan ulkomaisen kaunokirjan. Nyt saattaa tulla pitkästä aikaa jopa vitosen kirja kaiken nihkeilyn jälkeen (josta vieläkin vähän huono omatunto)…

Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan

Kuva
Summa summarum: Vaikea postaus. Olen vältellyt tätä. En tykkää tehdä nihkeitä arvioita varsinkaan nuorista kirjailijoista ja esikoisista, mutta vaikea tässä nyt on lähteä valehtelemaankaan. Kun en tajua niin en tajua. Salmelan romaani 27 eli kuolema tekee taiteilijan (Teos) voitti Hesarin esikoiskirjapalkinnon ja pääsi Finlandia-ehdokkaaksi. Edellisen meriitin tajuan jotenkin, jälkimmäistä en. Lukekaa itse - kirja jakaa lukijat selvästi kahteen kastiin, ja kuulun siihen "turhaa hypetystä" -osastoon.

Arvio: Jos arvioisin kirjaa maahanmuuttajan romaanina, hehkuttaisin sitä, että onpa hienoa kun joku on oppinut suomea näin hyvin, vautsi vau! Mutta kun puhutaan Finlandia-ehdokkaasta, siihen leikkiin on turha lähteä. Kirja tulee arvioida puhtaasti suomalaisena kaunokirjana tekijän taustoista riippumatta.

Siinä osastossa tässä ei ole mitään ihmeellistä. Ensinnäkin ärsyynnyn jo alussa kirjaan jätetyistä tai jääneistä kielivirheistä (niitä on sen verran paljon, että tulkitsen sen taha…

iKirkkoon

Ei mulla nyt ole vielä iPadia, vaikka se tuli jo toissapäivänä Suomessa myyntiin. Ihmettelen. Tähän takapajuiseen hitauteen on kuitenkin yksi selitys (sen lisäksi, että se maksaa 499 e).

Olin nimittäin iPhone-änkyrä, uskokaa tai älkää. En halunnut sitä millään, en edes käytettynä ja ilmaiseksi. Olin kokeillut ohimennen ja olin vakaasti sitä mieltä, että sen puhelinominaisuudet ovat vaikeat, en tarvitse sitä enkä jaksa opetella.

Niinpä sain iPhonen lahjaksi. Ei sillä vesilintuakaan voinut heittää, joten piti ottaa käyttöön. Varoitus: en olisi selvinnyt omin blondivoimin käyttöönotosta ainakaan ilman kilareita.

No, parissa viikossa olen liittynyt iKirkon jäseneksi, kuten eräs lukija sitä kutsui. Se on ihana. Eikä yhtään vaikea. Nettisurffailu on tietysti lähtenyt lapasesta, mutta toisaalta säästyy aikaa, kun pyörin netissä ja FB:ssä lähinnä silloin, kun ei ole muutakaan tekemistä (bussipysäkillä).

Kokeilin iPadia ohimennen ja tuli vähän huijattu olo: sehän on iso iPhone, ei sen kummempaa. P…

Perunakalenteri

Kyllä minä niin mieleni pahotin kun on taas joulukuu. Mihin se vuosi meni. Turhuuksiin.

En tykkää joulukalentereista. Turhia ovat, pahaa suklaata tai rumia kuvia. Kyllä minä niin mieleni pahotin kun näin ystävän itse tekemän joulukalenterin kummilapsilleen. Kyllä oli hieno enkä osaisi itse tehdä. Enkä jaksaisi. Kyllä en ole mikään askartelija.

Mutta tässä on nyt sellainen joulukalenteri, jossa on järkeä. Ja asiaa. Katsokaa vaikka tästä.

Kyllä voitte nyt sanoa, että en vain omia kirjoja mainosta! Varmasti myyvät ainakin sata kirjaa heti tämän jälkeen. Myykööt. Hyvä kirja se on.

Kiva päivä kirja-alalla ja pientä toivoa Sambiassa

Olen saanut palautetta siitä, että kirja-alan jutut kiinnostavat Inahduksessa. Niitä on jopa toivottu lisää - rohkenen siis postata omasta työpäivästä, joka oli tänään hyvä. Ne, jotka pitävät tätä oman kustantamon mainontana odottakoot suosiolla seuraavaa postausta. ;)

Elina Hirvonen oli tänään yksi Kalevi Jäntin -palkinnon saajista, joten päivä oli niin sanotusti paremmasta päästä, pääsi ryystämään skumppaa kesken päivän. Kollega kysyi, että mikäs tämän Jäntin erikoisluonne nyt olikaan: se myönnetään vuosittain lupaaville nuorille (alle 40 v) kirjailijoille, jotka ovat julkaisseet alle kolme kirjaa. Tänä vuonna kukin palkittu sai 15 000 euroa, joten ihan pikkurahasta ei ole kyse. Onnea Elina, Marko Hautala ja Harry Salmenniemi!

Sitten se kurkistus kirja-alan arkitodellisuuteen: mitä sanoo kollegani juostessaan viime minuuteilla palkintotilaisuuteen (omasta lehtihaastattelustaan) ja vilkaistessaan peiliin ennen tv-kameroiden sekaan astumista?

Vastaus: "Onks mulla kaikki vaatteet pää…

Eeva Rohas: Keltaiset tyypit

Kuva
Kollega kertoi, että Frankfurtin kirjamessuilla on turha edes tarjota novellikokoelmia käännettäväksi - eivät myy kuulemma. Kirjakauppiailta kyselin samaa ja vahvistivat: novelleja on jotenkin vaikea myydä. En tajua tätä. Kuljen ehdottomasti vastavirtaan ja sanokaa mun sanoneen: novelleista tulee maailman trendi. Sitä paitsi: mitä nämä kaikki tämän syksyn Mielensäpahoittajat, Apatosaurukset ja Tammiset sitten ovat? Jaa mutta ne ovat lyhyitä kertomuksia, eivät novelleja. Pyh. Samaa kamaa.

Novelleista ja kertomuksista tulee trendi, koska ihmiset ovat lyhytjännitteisiä ja kiireisiä ja koska lukulaitteille ne ovat luultavasti juuri oikean pituisia. En usko, että jaksamme jatkossakaan lukea 500 sivuisia romaaneja e-kirjoina, mutta novelleja luen muutenkin työmatkoilla. Tai erityisen väsyttävillä työviikoilla. Sitähän varten me kai luemme blogejakin, vai..? ;)

Johdannosta voisin vähitellen siirtyä asiaan eli Eeva Rohaksen esikoisnovellikokoelmaan Keltaiset tyypit (Otava), joka oli Hesarin esi…

Toiseksi paras jouluvinkki

Meinasi tulla jouluähky, kun joku kertoi menevänsä jouluostoksille viikonloppuna. APUA.

Tykkään joulusta, mutta vastustan jouluähkyä. Olen jo pitkään keskittänyt lahjojen oston perheeseen ja kummilapsiin - lapsiin siksi, että niille pakettien määrällä ja sisällöllä on oikeasti väliä, mutta lapsillekin ostan yleensä kirjoja tai lahjakortteja.

Ystävät ovat jo monena vuonna saaneet tyytyä vuoheen tai muuhun kaukaiseen lahjoituskohteeseen maassa, jossa tarvitaan tavaraa meitä enemmän ja jossa 50 eurolla ruokkii pienen kylän. Jos olisin askarteluihminen, tekisin varmaan ystäville hilloa, sinappia tai villasukat ja se olisi musta vallan hienoa, mutta kun en ole. Sorry. Askartelun välttäminen kaikin tavoin kuuluu mun joulumielen takaamiseen. ;)

Uusi musta julisti tänään ähkyttömän joulun haasteen ja koska siellä suositellaan muiden ekotekojen lisäksi kirjoja lahjoiksi, laitan täälläkin jakoon, katsokaa teesit täältä. Osallistun.

Se jouluvinkeistä, palaan taas kirjoihin.

Paras jouluvinkki

...löytyy Nuoren Voiman Liiton sivuilta, josta seuraava lainaus:

"Mitä on joulu ilman hyvää kirjaa?
Nuoren Voiman Liitto kerää kirjoja Mellunkylän lastenkotiin sekä Auroran sairaalan psykiatriselle kuntoutusosastolle16.11.–13.12.2010. Haluaisitko sinä antaa lapselle tai potilaalle lahjaksi lukuhetken?

Kirjoja voi tuoda Nuoren Voiman Liiton toimistoon sen aukioloaikoina (ma-pe klo 10-16) tai postittaa osoitteeseen Fredrikinkatu 23 D 4, 00120 Helsinki – kuoreen merkintä ”kirja jouluksi”. Lahjoituksia otetaan vastaan 13.12. asti. Kirjat luovutetaan vastaanottajille joulun alla."

Pitääkö olla pioneeri

Kuva
Kerrankin arvasin oikein: Alexandra Salmelan 27 eli kuolema tekee taiteilijan (Teos) voitti Hesarin esikoiskirjapalkinnon. Onnittelut!

Sain kirjan lainaan ja tuli tänka på, tein jotain ennenkuulumatonta: yritin bongailla muita blogeja nähdäkseni, sanoisiko joku muu ensin jotain. Mutta eivät ole sanoneet, damn it. Joutuu ihan itse asialle. (Lisäys jälkikäteen: pioneeri oli kylläkin Mari A, joka sekä luki kirjan että arvioi sen ansiokkaasti täällä )

Äh. Olen tietenkin lukenut vasta 50 sivua, mutta ensivaikutelma on tämä: Salmela kirjoittaa kivasti ja omaperäisesti. On erilaisia kertojia, muun muassa lelupossu. Taitavasta suomen kielestä en edes kiitä, se tuntuisi alentavalta Finlandia-palkintoehdokkaalle. Oletus on, että kirjailija osaa silloin suomea erinomaisesti.

Kiemurtelusta osaatte jo aavistaa, että nyt tulee se mutta. Here we go: mutta kun en millään jaksaisi lukea tänä vuonna sadattatuhannetta kirjaa joko kirjailijuudesta tai kirjailijaksi haluamisesta! Aaargh.

Se ei tee tästä kirja…

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rautahuone

Kuva
Summa summarum: Onko tämä dekkari? Jos puhutaan juonen yllätyksellisyydestä, niin ei. Yöunet eivät menneet - siis ei. Jos mitataan koukuttavuudella, niin kyllä. Pidin Harjunpäistä lukioiässä paljon ja oli kiva huomata, että kaikki ei vanhetessa muutu. Matti Yrjänä Joensuun seitsemän vuoden tauon katkaiseva Harjunpää ja rautahuone (Otava) on mielestäni loistava romaani.

Arvio: Kirja on dekkariksi jopa melkein liian toivoton: maailmassa vääryys vallitsee, eikä se muuksi muutu pienten poliisien räpistelystä huolimatta. Joku tässä lohduttomuudessa viehättää suomalaista marraskuussa.

Itse pidän myös jo aiemmin kehumastani realismista. Entisenä poliisina Joensuu osaa kuvailla poliisien työtä aidon oloisesti. Vastenmielisetkin yksityiskohdat luovat kirjaan maailman, johon on helppo uskoa. Resurssit eivät riitä, rikolliset pääsevät pakoon, murhat ovat sotkuisia vyyhtejä, joista alkaa ihmetellä, että joku ylipäänsä ratkeaa joskus. Joensuun poliisit eivät ole mitään mikki hiiriä, vaan väsyneitä, …

Yhden naisen Finlandia-sensuuri

Ihme suhmurointia. En tykkää.

Harmi, että Hesarin tän päivän artikkelia Finlandia-sääntöhärdellistä ei löydy netistä, juttu oli ihan hyvä.

Sen verran tympii tämä soppa, että olen päättänyt mennä yhden naisen Finlandia-sensuuriin tämän postauksen jälkeen, palaan kirjoihin myöhemmin kirjoina enkä kohuina. ;) Koska olen alalla töissä, voin muutenkin sanoa vain ympäripyöreitä latteuksia ja silloin kannattaa mieluummin olla hiljaa.

Siispä enää pari pointtia (ja huomautan, että meillä ei olisi ollut tänä vuonna mitään ei kansalaisehdokasta kuitenkaan, joten mulla ei ole mitään omaa agendaa, olen yleisen oikeudenmukaisuuden asialla ;).

Jos Salmelan kansalaisuuspointti olisi tullut jollekin mieleen ennakkoon ja hänet olisi sääntöjen mukaisesti jätetty pois, niin olisiko esim. toinen esikoissuosikki Sami Hilvo päässyt ehdokkaaksi (nostan Hilvon esiin vain siksi, että oli mun veikkaus ;)? Mitä ajattelevat muut esikoiskirjailijat nyt?

Mitä sanoisi Suomen kansa, jos jonkun urheilukisan sääntöjä muutet…

Lukija-apua kaivataan

Kyllä mulla on surkea Finlandia-vainu. En ole lukenut niistä yhtään, enkä osannut edes arvata oikein. ;D Yleensä olen lukenut yksi tai kaksi ehdokasta, mutta lohduttaudun sillä, että yksi on sentään lukulistalla ja lainausjonossa, Alexandra Salmelan kiinnostavan kuuloinen esikoinen 27 eli kuolema tekee taiteilijan (Teos) (katsokaa postauksen lopusta uusin kohu).

Muun ehdokaslistan kuvauksineen voi katsoa esim. Yleltä. Ehdokkaat ovat Alexandra Salmela, Joel Haahtela, Markus Nummi, Riikka Pulkkinen, Mikko Rimminen ja Erik Wahlström.

Ei näitä kehtaa lukematta kommentoida kuin pinnallisesti: Haahtela, Nummi ja Wahlström ovat arvostettua korkeakirjallisuutta, Rimminen ja Pulkkinen kehuttua nuorta polvea, joista mulla on vain lisää noloja tunnustuksia. Rimmisen Pussikaljaromaania hehkutettiin hauskana, mutta jäi multa kesken. :-/ Se ei ollut ihan mun huumoria, mutta Nenäpäivää voisi nyt kokeilla uudestaan. Pulkkisen kehuttu esikoisteos Raja ei aikoinaan ollut oikein mun makuun ja siksi uutuus…

The winner takes it all

Tällä kertaa en sano itse mitään, vaan haluan nostaa esiin hienon ja rehellisen kirjailija-postauksen, jossa uskalletaan sanoa ääneen, että kyllä kyrsii.

Kirsti Ellilä ei ole tälläkään kertaa Finlandia Junior -ehdokkaana. Kirstin lyhyt kommentti aiheesta teki kaikessa lakonisuudessaan muhun suuremman vaikutuksen kuin tämän syksyn kaikkien eri palkintojen voittajien tai ehdokkaiden kommentit yhteensä, lukekaa täältä.

Eikö Tolstoi jo sanonut, että kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, mutta jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan?

Huh Harjunpäätä

Aloin varoituksista huolimatta lukea Matti Yrjänä Joensuun uutuutta Harjunpää ja rautahuone (Otava).

Kirja on just niin hirveä kuin nimestä voi päätelläkin. Olen lukenut aina melko vähän dekkareita (pääasiassa siksi, että huonoja en jaksa lukea ja hyvistä saan painajaisia), mutta Harjunpäät ovat se poikkeus, joka vahvistaa säännön: luin lukioikäisenä ne kaikki. Muistaakseni putkeen, kuten siinä iässä luetaan.

Pidän Harjunpäistä, koska ne ovat psykologisia ja pakottavat näkemään rikokset rikollisen näkökulmasta. Se ei ole aina miellyttävä kokemus (jos koskaan?). Toiseksi pidän aitoudesta: entisenä poliisina Joensuu antaa poliisin ammatista vähän toisenlaisen kuvan kuin jenkkisarjoista olemme oppineet. Siitä se hirveys syntyykin. Herkät lopettakoot lukemisen tähän.

Esimerkki uusimmasta kirjasta: viisi päivää kuolleena olleen ruumiin inhorealistisesta kuvauksesta tulee melkein huono olo ja se saa hoksaamaan, miksi telkkarissa ruumiit ovat joko vasta löydettyjä tai suht siistejä muumioita. E…

Terveisiä tietokirjapaitsiosta

Kuva
Eihän tässä taas auta kuin tunnustaa noloutensa. En tiennyt Tieto-Finlandia-ehdokkaista yhtään teosta (mikä ei kerro niiden arvosta tai tunnettuudesta sinänsä mitään).

Silti mulla on suosikki. Ihan vain kannen ja aiheen perusteella: Itämeren tulevaisuus (Gaudeamus, tekijät Saara Bäck, Markku Ollikainen, Erik Bonsdorff, Annukka Eriksson, Eeva-Liisa Hallanaro, Sakari Kuikka, Markku Viitasaari, toim. Mari Walls).

Mitä enemmän saaristossa liikkuu, sitä kauheampi ahdistus tulee Itämeren (ja koko maailman merien) tilasta.

Niinpä kannatan kaikkia teoksia, jotka tekevät jotain tämän asian eteen - merien ongelmia on paljon helpompi dissata, kun emme hengitä vettä ja muutenkin ongelmat ovat ikään kuin pinnan alla. Jos sukeltaa tai snorklaa jossain päin maailmaa, tajuaa, että merestä kaikki alkaa ja mereen kaikki päättyy eikä tilanne todellakaan ole hyvä. Sushi on lakannut maistumasta.

Niinpä lupaan lukea Itämeren tulevaisuuden varsinkin, jos diktaattori Sinikka Salo sen sattuisi valitsemaan voittaj…

Kyllä en valita

Kyllä on ihminen onnekas, kun saa pörrätä neljä päivää työn puolesta 30 000 muun kirjafanin keskellä, jutella kiinnostavien kirjailijoiden kanssa, tarjota hauskoille ihmisille muutamia skumppalaseja, ostaa kirjoja alennuksella ja vielä treffata piristäviä kirjablogisteja.

Olen ihan tosissani. En väitä, etteikö vähän väsyttäisi. Silti olen enemmän virkistynyt kuin väsynyt. Kirjat ja niiden ympärillä liikkuvat ihmiset on ihania! Viittaan Mari Möröön: jos kokee kirjamessut hirveäksi taakaksi ja velvollisuudeksi ja vihaa ihmisiä, niin kannattaa varmaan hakeutua toiselle alalle. ;)

Muut blogistit ovat tehneet perusteellisempia ja kiinnostavampia raportteja messuvieraan ja lukijan näkökulmasta, joten totean, että töissä olleena raportointi jää aika vähiin. 90 % ajasta menee erilaiseen sosialisointiin, ohjelmasta ehtii kuunnella lähinnä omat. Muutamia asiaan kuulumattomia nostoja:

- Tapasin Sami Hilvon. Ihqua! Toivotan onnea ja menestystä Hesarin esikoiskirjakisaan, josta en ole muita lukenutka…

Pikainfo kirjablogistitreffeistä

Yritän tätä kautta vielä tavoittaa ainakin osan tänään kirjablogistitreffeille tulijoista: kokoustila, jossa nähdään on niin hankalassa paikassa, etten tiedä olisinko löytänyt sinne ikinä itse.

Treffeille ilmoittautuneet: jos epäilette suunnistustaitojanne, tulkaa klo 14.50 Avaimen osastolle 6d88, niin mennään siitä yhdessä. Toisaalta luotan siihen, että messujen infopisteestä osataan neuvoa oikeaan paikkaan..

Palailen muuhun messuraportointiin tänään tai huomenna! Tämän päivän pikavinkki: Hesarin esikoiskirjapalkintoehdokkaat esiintyvät tänään klo 14 Aleksis Kivi -lavalla. Sami Hilvon Viinakortti on ehdokkaana, mistä ilahduin, koska muita en ole lukenutkaan. :-/ Täytynee skarpata, nythän tän messurumban jälkeen ehtii taas lukea..

Parhaat messubileet

Tänä vuonna joudun kuittamaan kirjamessuvinkit kommentilla "Jag vet ingenting, jag bara jobbar här". En ole ehtinyt perehtyä ohjelmaan juuri yhtään, koska messut menevät lähinnä työkuvioissa. Mutta yritän ehtiä raportoimaan jotain tunnelmia.

Pari vinkkiä silti: parhaat messubileet pidetään Facebookin päivityksistä päätellen huomenna torstaina Dubrovnikissa (Eerikink. 11). PEN järjestää 50-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi Vangittujen kirjailijoiden iltamessut klo 18.30 alkaen, tilaisuus on kaikille avoin, sisäänpääsy 5 euroa. Ei ehkä kuulosta niin hauskalta, mutta veikkaan, että on: esiintymässä kuuluisia ulkomaisia kirjailijoita ja monia kotimaisia sekä musaa. Joka tapauksessa siellä on kaikki, siis myös lahjomaton paparazzi-reportterinne Inahtaja!

Toistakin merkkipäivää vietetään sunnuntaina: kirjallisuuskritiikin verkkolehti Kiiltomato täyttää 10 vuotta. Sunnuntaina messuilla on kriitikkopaneeli klo 15-16 Kullervo-lavalla. Pakko mennä kuuntelemaan, miten oikeat kriitikot tekevä…

Kreetta Onkeli: Kutsumus

Kuva
Summa summarum: Onkelin esikoinen Ilonen talo oli huippu. En ole sittemmin lukenut Onkelilta mitään (miksi?), mutta uusin romaani Kutsumus (Sammakko) on saanut kehuja. Kun sen vielä luvattiin paljastavan ilkeästi kaikki kustannusmaailman salat, niin olihan se pakko lukea. Kiitän päälauseita ja huumoria. Moitin juonen hajoamista. Ilonen talo on parempi, mutta tämäkin satiiri viihdyttää.

Arvio: Kun aiheena on taiteilijan kutsumus ja kirjailijaelämän rankkuus, alkaa pakostakin miettiä, kuinka monilla kirjailijoilla riittää lahjakkuudesta huolimatta sanottavaa elämäntyöksi asti? Ja miksi ne, joilla ei oikein riitä silti jatkavat? Onkeli on nyt muodikkaasti ilmaisten ajan hermolla. ;)

Kutsumus kertoo tästä ristiriidasta. Päähenkilö Sanelma on drop-out, joka ajautuu kirjoittamaan ja kirjailijaksi, kun ei muutakaan osaa. Elämä on köyhää ja ankeaa, vähälevikkiset kirjat kirjoitetaan kotona ja kotielämästä, kun muutakaan elämää ei ole. Tämä itseironinen osio huvittaa kovasti.

Mukaan tulee kutsumu…

Haluatko kirjailijaksi?

Kuva
Mieti nyt kuitenkin vielä. Mutta koska moni tuntuu haluavan, annan pari kirjavinkkiä: ensin kannattaa lukea Kreetta Onkelin Kutsumus. Se on aika hauska, eikä luultavasti kovinkaan epärealistinen. Onkeli kuvaa kirjoittamisen autuutta mm. näin:

"Helppo oli kuvitella. Vaikea kirjoittaa. Jaloittelin. Kylläpä päässä virtasi. Merkkimäärä ei ollut siitä lisääntynyt."

Tuttu tunne bloggaajallekin. ;D Toinen käytännön opas kirjailijuuteen on oman talon eli Avaimen, mutta se täytyy mainita silti. ;) Tämä on törkeän subjektiivinen arvio, koska ihailen tekijöitä kirjoittajina enkä pettynyt tälläkään kertaa.

Anu Silfverbergin ja Elina Hirvosen Sata sivua - tekstintekijän harjoituskirja takaa nimensä mukaisesti sata sivua jonkunlaista tekstiä, jos tekee kaikki harjoitukset. Tykkään. Näitä kannattaisi jokaisen kirjoittajan treenata silloin tällöin.

Tehtävät ovat lyhyitä, selkeitä ja tehokkaita. Olen kokeillut osaa Anun toimittajakurssilla ja ne toimivat: kirjoittamisen kynnys laskee ja hetkittä…

Fragmentaarinen Itkonen kalsareillaan

Tulin ilmaisemaan olemassaoloani ja kertomaan teille mitä en ole lukenut. Pitkäaikaiset lukijat tietävät jo, että näinä viikkoina ennen kirjamessuja on pikkusen kiire ja tämä ei ole mitään "voi hitsi kun on tosi kiire" -diibadaabaa. Nyt on ihan niinku OIKEESTI aika kiire. ;)

Mutta koska opin tänään KOMin Kone-näytelmästä, että fragmentaarisuus on meidän sukupolven juttu ja tosi in, niin annankin tässä teille hajanaisia ajatusfragmentteja - ei niin, että pystyisin mihinkään kokonaisvaltaiseen ja järjelliseen ajatteluun just nyt muutenkaan.

Ensinnäkin: voi hitsi, että kirjailija Juha Itkonen Kone-näytelmässä oli aika symppis, taas. Mun ja ystävien suosikkikohtaus oli se, jossa kirjailija Itkonen saa kilarit teatterityöhön turhautumisesta, riipii karjuen paitansa päältä ja menee kalsareillaan askiin (siis kirjaimellisesti). Kyllä se kuulkaa kannattaa mennä katsomaan ihan vaan nähdäkseen tämän. Muutenkin näytelmässä palloileva hukassa oleva kirjailija oli aika liikkis hahmo ja sai…

Lukutoukkien kokoontumisajot

Perjantaivinkki kaikille teille, jotka kaipaatte lukupiiriä: Jenni, Sara ja Tomomi ovat perustaneet kaikille avoimen virtuaalilukupiirin. Aloituskirjana on vaikuttavasti nobelisti Doris Lessingiä - can't wait! En varmaan ehdi lukea mitään yhteiskirjoja, mutta sehän ei estä mua osallistumasta keskusteluun. ;)

Kerron samalla, että Hesan kirjamessuilla on luvassa muutakin kirjablogistiaktiviteettia: lauantaina 30.10. on klo 15 Avaimen organisoima kirjablogistitreffi, jonne kaikki kirjabloggaajat ovat tervetulleita! Avauspuheenvuoron pitäjinä kirjailijat Elina Hirvonen ja Anu Silfverberg, jotka kertovat uutuusteokseensa liittyen voiko kirjoittamista opettaa. Sen jälkeen vapaata kirjakeskustelua ja bloggaajien vertaistukea.

Tilaisuuteen mahtuu 20 henkeä (ilmoittautuneita on tällä hetkellä 10), lisätietoja paikasta ja ohjelmasta saa multa.

Raportoimme tästä lukutoukkien kokoontumisajosta valokuvien kera myöhemmin ja alamme nyt jo jännittää, mitä laittais päälle - pistäiskö kauhtanan, rilli…

Yksi lensi yli yksitoikkoisuuden

Koska olen marraskuulapsena syksyisin pohjattoman kyynisyyden vallassa, ilahduin seuraavasta sitaatista:

"Yksitoikkoisuus on täällä niin sakeaa ja tyhmyys niin loputonta, että jokainen pikkuisenkin kehysten ulkopuolelle putoava yksityiskohta vain putoaa ja katoaa ikuisiksi ajoiksi. Kukaan ei edes yritä käsittää mitään sellaista. Ehkä kaikilla on riittävästi työtä selviytyä kuluvasta päivästä. Myös seuraavasta päivästä selviytyminen tuottaa miltei ylittämätöntä tuskaa."

En tiedä miksi, mutta mua tämä nauratti kovasti. Sitaatti on Taivassalon romaanista Viisi veistä Andrei Kraplilla ja kuvaa koulumaailmaa. Muuten en vielä ihan ymmärrä, mistä kirja yleensä kertoo, mutta siinä on hienoja lauseita.

Lokakuun Imagessa oli myös piristävä artikkeli Kirja on pop, jossa perustellaan, miksi kirjat ja kirjailijat ovat nyt seksikkäämpiä kuin koskaan. Jutussa kuvataan kiinnostavia kansainvälisiäkin ilmiöitä ja verrataan menestyskirjailijoita muuhun taiteeseen, esim. Sofi Oksasen Puhdistusta A…

Seija Vilénin kirjailijavinkki

Kirjailija Seija Viléniltä tuli Turun kirjamessujen paluujunassa niin monta kiinnostavaa kirjavinkkiä, että voisin lukea niitä loppusyksyn. Piti valita yksi. Seija alkoi pitää viime viikolla omaa kirjailijablogia, jonka nimi on kerrassaan nerokas Kirjailijablogi. ;) Suosittelen, Seijalla on paljon asiaa!

Seijan kirjasuositus on Hannele Mikaela Taivassalon Viisi veistä Andrei Kraplilla (Teos & Söderströms 2008):

"Viisi veistä Andrei Kaplilla on kaunis, oudon unenomainen ja ihana kirja kaipuusta sekä palaamisen mahdollisuudesta tai mahdottomuudesta. Sen kieli on lyyristä ja tarina monitasoinen. Romaani on matka, jota valaisevat vilkkuvat valot. Tunnelmaltaan myyttinen teksti viittaa joskus Raamattuun, toisinaan Danteen. Taitavaa, niin äärimmäisen taitavaa."

Olen ehtinyt lukea vasta ekat 20 sivua, mutta taidan kuulua kohderyhmään. Ainakin stoori on erikoinen ja vaikuttaa sopivalta syyskirjalta - asiasanat kaipuu, myyttisyys, lyyrinen kieli, kuolleet lehdet, you know... ;)

Jaana Taponen: Väärä varustus

Kuva
Summa summarum: Kirsti Ellilän kirjailijavinkki tuntui mahtavalta lokakuukirjalta: Jaana Tapolan Väärä varustus (Karisto) kuvataan takakannessa kesäisen raikkaaksi kolkytjarisat-cocktailiksi, joka kaiken lisäksi tapahtuu saaristossa. Humoristista parisuhdedraamaa saaressa, täydellistä! Mutta ei sitten kuitenkaan. Huumori on aina makuasia; mua tämä viihdytti lievästi, mutta ei sittenkään naurattanut, ainakaan yhtä paljon kuin Ellilän suositus.

Arvio: Ihme juttu sinänsä: luulisi mua huvittavan, kun kolmekymppinen cityihminen tuupataan veneeseen ja saareen pärjäämään omillaan. Hmm. Ajoittain huvittaa kyllä, mutta ongelmaksi muodostuu juonen lisäksi päähenkilö (muuten tämä on ihan kiva ;). Ymmärrän, että kotimainen versio Bridget Jonesista on naisellinen antisankari ja tahallisesti klisee, mutta itseäni tyyppi lähinnä rasittaa.

Ihan oikeesti: en ole mikään partiolainen itsekään, mutta voiko Suomessa olla 35-vuotiasta ihmistä, joka ei ole eläissään sytyttänyt takkaan tai saunaan tulta? Aargh…

Hilppa kertoo tulevaisuuden

Hyväntuulinen perjantaivideo: asiakkaat onnittelevat Hesan kaupunginkirjastoa, kirjailijoista mukana Juha Itkonen, Elina Hirvonen ja Seija Vilén.

Ennen kaikkea ilahduttaa visionääri Hilppa Tuomaisen luottamus kirjastojen tulevaisuuteen: "Se on nyt tosi hyvä paikka ja mä luulen, että tästä tulee ainakin vielä parempi paikka sen jälkeen kun monet vuosikymmenet on menneet." ;D Niin luulen minäkin.

Videoon pääsee tästä.

Hyvää suomalaisen kirjallisuuden viikonloppua (Aleksis Kiven päivä sunnuntaina)!

Nobel-ylläri ja kirjastokehotus

Inahdus-indeksi petti uusimman kirjallisuuden Nobelin valinnassa! Yleensä on ollut melko varmaa, että joko en ole nobelistia lukenut ollenkaan tai jos olen, niin en ole ainakaan tykännyt.

No mutta, tänä vuonna Nobelin sai perulainen Mario Vargas Llosa, joka päätti palkintolistassa samalla monen vuoden Eurooppa-putken (viime vuonna saksalainen Herta Müller). Olen lukenut Llosaa! En kylläkään muista mitä, mutta jotain tiedän lukeneeni ja taisin tykätä. Luulen. Koska olen latinalaisen kirjallisuuden fani, taidan ottaa agendalle nobelistin uudelleen luentaa tänä syksynä - kertokaa, jos teillä on Llosan tuotannosta joku suosikki?

Kävin yksissä Hesan kaupunginkirjaston monista 150-vuotisjuhlista tänään - tämä oli tosin se fiinein, paikalla kun oli itse Halosen Tarja, joka puhui aika kivasti kirjastoista. Mies kuulemma käyttää kirjastoa kovasti ja Halonenkin lupasi palata lähitulevaisuudessa asiakkaaksi. Kaupungin johto lupasi kirjastoille kauniisti ja vakuuttavasti hienoa tulevaisuutta jatkos…

Kirsti Ellilän kirjavinkki

Kuva
Jonkun aikaa sitten kaipailin suomalaisia naishumoristikirjailijoita. Kirjailija Kirsti Ellilä suositteli kommenteissa Jaana Taposta, joka oli itselleni uusi tuttavuus. Pyysin Kirstiltä kirjailijan kirjavinkkiä, jonka saamme alla - älkää unohtako Kirstin omaa Kirjailijan häiriöklinikka -blogia sekä aikuisten ja lastenkirjoja, joista uusin Reetta ja linnan vangit julkaistiin tänä syksynä.

Olen lukenut Tapolan romaania puoliväliin ja nyt vasta tajuan lukeneeni sitä väärin. Onneksi sain ammattilaisen apuun, olkaapa hyvä:

Jaana Taponen: Väärä varustus (Karisto 2008)

"Moderni, itseään kunnioittava nainen kai ajattelee nykyään niin, että elämässä on muitakin tärkeitä asioita kuin miessuhteet ja niiden vatvominen. Maailma pitää muuttaa ja pelastaa, tai ainakin ura hoitaa kunnialla, ja mikäpä siinä. Mutta jos heteronaisen miesrintamalla mättää, niin kyllähän siitä kärsii koko ihminen. Siksi minusta on ihan järkevä käyttää aikaa lukemalla kirja, joka tekee huumoria siitä tosiasiasta, että mi…

Maailman eka 3D-animaatiosatukirja - Suomesta, totta kai

Kaikkea ne kanssa keksii! E-kirja on kuulkaas kohta jo ihan so last season - kirjassa pitää tietysti olla 3D-animaatiota myös!

Voi hyvää päivää, katsokaa Ylen eilisistä uutisista, miltä lastenkirjat voivat näyttää jo aika piankin: 3D-animaatiotekniikka rantautui lastenkirjoihin

Onneksi tämä on todellisuutta vasta VTT:n laboratorioissa, mutta itse olen ihan vaikuttunut. Lievästi lohduttaa lopussa lapsen kommentti siitä, että heillekin se webkamera on vähän haastava käyttää.

Juu. Oon mäkin käyttänyt webkameraa tossa Skypessä. Ihan hyvin meni. Melkein itse osasin. Ihan ollaan täällä trendien ja teknologian aallonharjalla tukevasti mukana!

Lisäys: sisustusvinkki viikkoon! Nyt maailmallakin todistetaan, että kirjat on hot, myös sisustuselementteinä, katsokaa vaikka tämä blogi

Aivan, en siis vain ratsasta trendien aallonharjalla, vaan olen suorastaan edelläkävijä - meillä on sisustettu kirjakasoilla jo vuosia! Ens kerralla kun tulee vieraita, en edes yritä työntää kasoja piiloon kaappeihin, vaan…

Pikamainos

Seuraa oman kirjailijan mainontaa: A-studio seurasi Elina Hirvosta Turun kirjamessuilla, ohjelma tulee ulos tänään (TV1, klo 21).

En tiedä sen tarkemmin, mitä tuleman pitää, mutta Elinan sanavalmiuden ja suoruuden tuntien kuvittelisin, että kannattaa katsoa. ;)

Ote ohjelman kuvauksesta: "Pitääkö kirjailijan olla julkkis - tai jopa tähti? Eikö hyvä romaani riitä lukijoille?" Aiheena kirjailijan toinen rooli, linkki kuvaukseen löytyy täältä.

Isältä pojalle

Terkkuja Suomen Turusta! Koska mulla on (toistaiseksi) jonkunlainen elämä myös kirja-alan ulkopuolella, ehdin olla kirjamessuilla vain yhden päivän, mutta sehän Turussa onkin mahtavaa: messut ovat Hesaa sen verran pienemmät, että yhdessä päivässä ehtii kiertää ja kuulla paljon kirjailijoita ilman ähkyä. Suosittelen lämpimästi niille, joille tulee Hesan kirjamessuilla ahi.

Turussa kivaa on sekin, että lavoille pääsee marginaalisemmilla mutta erittäin kiinnostavilla aiheilla kuten kirjastolla. ;) Kirjailijaesiintymisten lisäksi ehdin osallistua ennenkuulumattoman äänekkääseen nuorkirjastolaisten kirjastoseminaariin ja treffata kirjastoihmisiä muutenkin. Virkisti.

Kirjastoalalla on tapahtumassa isoja muutoksia ja uudenlaista avautumista kirjaston asiakkaiden (huom: ei käyttäjien!) suuntaan. Jos ette usko, niin katsokaa tämä Isältä pojalle - paras mainosvideo sitten Jörn Donnerin dekadentin "Lukeminen kannattaa aina"-sloganin. ;)

Kirjastoista inspiroituneena pitääkin kysyä teiltä, …

Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia

Kuva
Summa summarum: "Olin ujo mutta en siksi että vietin nuoruuteni sisätiloissa ja luin; vietin nuoruuteni sisätiloissa ja luin, koska olin ujo. Kului vuosia ennen kuin ymmärsin mikä lukemisessa auttoi: Kirjat todistivat, että olen samassa maailmassa toisten kanssa."

Kirjailija Petri Tamminen tilittää pienen kirjan verran suomalaista häpeää ja ujoutta omakohtaisten kokemusten kautta. Jos kokemukset ja huumorintajun jakaa Tammisen kanssa, Muita hyviä ominaisuuksia (Otava) on ehdottoman suositeltava ja hauska. Jos esim. Enon opetukset ei naurattanut, tuskin tämäkään. Mua nauratti, ääneen - mutta olenkin ujo lukutoukka.

Arvio: Vai pitäisikö käyttää imperfektiä? Nykyiset tutut ja ystävät eivät varmaan ymmärtäisi ujousväitettä sukuni äänekkäämpien geenien vallatessa alaa. Perhe ja lapsuudenystävät kylläkin.

Siksi Tammisen kirja viehättää: olisi kiinnostavaa tietää, onko muunkinlaisia kuin ujoja lukutoukka-lapsia vai tekevätkö ne ei-ujot lapsena aina jotain muuta kuin lukevat? Itse tunn…

Mia Malmi (toim.): Hullu akka! Kirjoituksia naiseuden pimeältä puolelta

Kuva
Summa summarum: Kun luvataan kertoa naiseuden pimeästä puolesta, väkisin aavistelee ensin pahaa. Joko odotettavissa on tosikkomaista ja teoreettista femakkoininää, äitien väsynyttä iänikuista valitusta tai muuta näennäistä pikkukiukkua, kun arki on niin p--skaa ja pää pipi lasikatosta.

Hullu akka! (Like) pitää sen sijaan ilahduttavasti lupauksensa. Nämä akat ovat todella niin virkistävän hulluja, ettei voi kuin ihailla heidän rohkeuttaan kaivella pimeät puolensa esiin ja kertoa ne vielä kaikille. Viihdyttävä, ajoittain järkyttävä ja ajatuksia herättävä kolumnikokoelma naisen vihasta.

Arvio: Teokseen on pyydetty yli kahdeltakymmeneltä naiselta (ja parilta mieheltä) kirjoituksia naiseuteen liittyvistä tabuista. Tekstit ovat enimmäkseen omakohtaisia ja koskettavia, mikä pelastaa ne myös teoretisoinnin taakalta. Aiheet eivät ole kevyitä: mukaan mahtuu narsistiäitejä, väkivaltaisia naisia, PMS:ää, yksi pakollinen ja kliseisyydessään vähän tylsä sovinistiteksti (Jouni Hynyseltä, joka harmikse…

Miina Supinen: Apatosauruksen maa

Kuva
Summa summarum: "Eihän tämä ole ruokaa!" mies huusi. "Mitä sinä oikein touhuat?" "Taidetta", vaimo sanoi hiljaa. "Ei täällä ole muutakaan tekemistä, valmiissa maailmassa."

Arvio: Syksyn mukanaan tuomassa eksistentialistisessa kriisissä Miina Supisen Apatosauruksen maa (WSOY) on ykköslääke.

Keväällä ihminen tietää miksi on, kuka on, maailma on kevyt ja syöksyy kohti valoa. Kesällä voi nostaa aivot puun runkoon, elämä on ihanaa. Syksyllä kaikki menee kasaan, ihminen kutistuu, pimeä valtaa altaa, kiire syö arjen ja käperrytään kotiin kirja- ja suklaakasaan. Herää kysymys miksi olen, miksi juuri tässä pimeässä maassa, kuka söi ihmisten hymyt aamubussissa?

Koskaan en ole lukenut kaamosmasennuksesta hulvattomampaa ja osuvampaa kuvausta kuin niminovellissa Apatosauruksen maa. Väsyneet äidit ovat blogien perusteella ihastuneet sen sijaan väsyneen perhe-elämän kuvauksiin.

Tykkään novelleista vaihtelevasti, loppupäästä alkua enemmän, mutta erikoisia ne ovat k…

Salaisuuden mysteeri kasvaa ja lisääntyy

Kuva
Kuulkaa. Olen päässyt suuren Salaisuuden jäljille. Se on tässä:

Miten saman (universumin huonoimman) konseptin kirjalla voi olla kaksi eri kirjailijaa?

Nyt on ilokseni saatavilla nimittäin myös The Secret - Teinivoiman salaisuus (WSOY), jonka kirjoittaja on Paul Harrington, eikä suinkaan Rhonda Byrne. Siis mitä. Onko tämä sama salaisuus, mutta teineille? Vai teinien salaisuus vanhemmille? Vai scientologien keksimä rahamylly ja ikiliikkuja, jonka seuraavan osan nimi on The Secret in Florida - eläkeläisvoiman salaisuus?

Luulin paljon kirja-alalla nähneeni, mutta nyt on myönnettävä: tätä en olis kyllä keksinyt itse.

Sami Hilvo: Viinakortti

Kuva
Summa summarum: Sami Hilvon esikoisromaaniin Viinakortti (Tammi) voisi lätkäistä helposti päälle leiman "homosotakirja". (Onko se muuten genre?) Se olisi suuri vääryys.

Kirja on hieno rakkaustarina, traaginen sukutarina ja jännä sotakirja. Eniten tykkään kirjan takakannen sloganista "Se tuntematon sotilas josta Linnakin vaikeni". Kirjailija Helmi Kekkosen suosituskirja, eikä turhaan.

Arvio: Pidän kirjoista, joissa on joku viisto näkökulma todellisuuteen. Tässä teoksessa näkökulma on siinä, etten ollut tullut ajatelleeksi, miten paljon sodassa on väkisinkin miesten välisiä rakkaustarinoita.

Sehän on vähän kerettiläinen näkökulma. Sopiiko se nyt ollenkaan sodan perusmaskuliiniseen maailmaan? Pussailemassako siellä oltiinkin maan puolustamisen sijaan?

Hilvo on kertonut tarinassa olevan omaelämäkerrallisia piirteitä liittyen hänen omaan isoisäänsä, jonka salainen elämä alkaa paljastua vasta pitkälle kuoleman jälkeen. Ehkä siitä syntyy tarinaan lämpö ja aito arvostus: rakka…

Totuus viikonvaihteeksi: miksi luemme ja kirjoitamme

Petri Tamminen, "Muita hyviä ominaisuuksia" (Otava 2010):

"Maailma näyttäisi olevan loppumassa, vieläpä niin monin tavoin ja niin monesta syystä, että ihmetyttää kuinka se on ollenkaan pysynyt koossa ja kuinka koskaan kuvitteli, että on jokin sellainen kuin tulevaisuus. Tällaisessa tulevaisuudettomassa maailmassa kirjoittaminen ja lukeminen vaikuttavat turhanaikaiselta puuhalta, melkein kaikki vaikuttaa, oikeastaan kannattaisi vain katsella lasten viattomia kasvoja. Mutta kummallisinta on, että kun sitten kuitenkin kirjoittaa ja tosissaan tavoittelee asiansa ilmausta tai kun lukee jutun, jossa joku tuollainen asia tulee ilmaistuksi viidellä rivillä, maailmaa tuntuu riittävän taas joka suuntaan eikä sitä enää uhkaa mikään niin häilyvä asia kuin maailmanloppu."

Paljastus! Universumin huonoin kirja!

Kuva
Lukija on puhunut. Huonojen kirjojen kisan kommenttimäärä ylitti kaikki odotukset ja toi varsin vekkuleita paljastuksia päivänvaloon. Ihanaa, että kehtasitte tunnustaa, mikä kaikki hyvä kirjallisuus on mielestänne oikeasti p--kaa. Tämän jälkeen kenenkään on ainakaan tässä blogissa ihan turha esittää näkemyksiä siitä, mikä on totuus hyvästä kirjallisuudesta. ;)

Filosofista debattia syntyi siitä, mikä on hyvää tai huonoa. Itse kallistun enemmistön kannalle: huonointa kirjallisuutta on se, mikä esittää hyvää siinä onnistumatta. Hyvä viihde, kioskikirjallisuus tai dekkarit voivat olla omassa genressään hyviä kirjoja - tästä syystä en pidä Dan Brownia surkeimpana mahdollisena esimerkkinä. Da Vinci koodi oli kökköydestään huolimatta melko viihdyttävä kirja ja onnistui hyvin siinä tarkoituksessa, mihin se on tehty.

Sitten huonon kirjan arvontaan: koska olen aina luusereiden puolella, tuli sääli parjattua Paulo Coelhoa, joka keräsi inhokkikommentteja ylivoimaisesti eniten. Voi Coelhoa. Koska ym…

Kirjailijalta kajahtaa!

Olen aina kysellyt tapaamiltani kirjailijoilta kirjavinkkejä, koska heiltä saa usein ideoita mainstreamin ulkopuolelta. Kesti vain kaksi vuotta tajuta, että voisin jakaa niitä vinkkejä myös täällä.

Starttaan siis uuden "sarjan" (huomatkaa brändäys!), jossa pyydän silloin tällöin joltain kirjailijalta kirjasuositusta, luen teoksen ja arvioin sen. Pidätän oikeuden olla eri mieltä teoksen laadusta. ;) Lisäsin tätä varten omaperäisen tunnisteen "Kirjailija suosittelee", jolla voitte etsiä näitä vinkkejä.

Tämän syksyn ehdoton esikoislöytö tulee kirjailija Helmi Kekkoselta, joka suositteli Sami Hilvon esikoisromaania Viinakortti (Tammi). Luen sitä parhaillaan ja se on vaikuttava. Tässä Helmin perustelut, olkaapa hyvä:

"Viinakortti on kieleltään ja tarinaltaan yksinkertaisesti taidokas. Kielen soljuessa häkellyttävän luontevasti on tarina moneen suuntaan aukeava, kerroksittain purkautuva romaani sodasta, individualismista, sukupolvien yli kantavista haavoista ja halusta…

Pienten kirjojen maa

Kuva
Tuli peräkkäin työpöydälle kaksi syksyn odotettua uutuuskirjaa: Petri Tammisen Muita hyviä ominaisuuksia (Otava) ja Miina Supisen Apatosauruksen maa (WSOY).

Eka ajatus: onpa ne pieniä. (Jos kirjat laittaa päällekkäin, ne ovat fyysisesti melkein tasan saman kokoisia). Sisällä olevat tarinatkin ovat pieniä ja fontti isoa. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja menee samaan kastiin. (Pienuus ei viittaa kirjan laatuun, Mielensäpahoittaja on suuri kirja).

Piti kysyä kollegoilta: tuleeko tänä syksynä pieniä kirjoja? Hieroivat päätään, sanoivat, joo, saattaa olla, aika paljon on ollut lyhyitä tarinoita. Jahaa. (Surkea postaus, koska olen liian väsynyt kaivamaan lisätodisteita).

Tuli mieleen, että nämähän muistuttavat jotain. No Pauli Koheloa. Ja lempparikirjaani Ohessa tilinumeroni (Siltala), jota suosittelen teille laajoille Coelhoa vihaaville massoille pakkolukuun.

Siis: onko Kohelo käynnistänyt trendin, jossa on huomattu lukijoiden kaipaavan pieniä kirjoja suurella huumorilla?

Vai onko kirjailijoilla…