INAhdus

Olen näemmä ryhtynyt todelliseksi slow median edustajaksi, mutta kun tässä on nyt niin paljon kaikkea elämää ettei ehdi lukea tai kirjoittaa. ;) Kävimme mm. ekalla lapsiperhematkalla Teneriffalla ja siitä inspiroituneena seuraa lapsiaiheinen matkapostaus (luin viikon lomalla huikeat 150 sivua romaania, eli se romaaniarvioista). Ostin ennen matkaa Inari Fernándezin ja Inna-Pirjetta Lahden Lapsiperheen matkakäsikirjan (Johnny Kniga 2012). Parasta kirjassa ovat 30 erilaista matkakohdetta top ten -vinkkeineen - selasin sen osion läpi ensimmäisenä matkakuumeen vallassa ja vakuutuin siitä, että tropiikkiin tai maailmanympärimatkalle EMME ole vielä valmiita (kirjan kannustuksesta huolimatta). Niinpä lähdimme Kanarialle (joka löytyy kirjasta tietenkin myös). ;) Kirjan alkuosa koostuu lapsimatkustamisen perusteellisista aakkosista. Koska olemme jo reissanneet lapsenkin kanssa jonkun verran, hyödyllisintä olivat erilaiset muistilistat lentokoneeseen ja pakkaamiseen, mutta muuten asiat oliv...

Summa summarum: Nyt tulee kerrankin tuutin täydeltä lapsiasiaa, joten poistu välittömästi, jos aihe saa niskakarvat pystyyn. En ole juurikaan lukenut kasvatusoppaita, mutta tämä oli viihdyttävä ja ajatuksia herättävä teos. Amerikkalaisen ja ranskalaisen kasvatuksen vertailu saa ainakin kiittämään siitä, että olen suomalainen. Kyseessä ei oikeastaan edes ole kasvatusopas, vaan omaelämäkerrallinen journalistinen tutkielma kulttuurieroista. Suosittelen. (Mac kiukuttelee jälleen, joten kannen lataus ei onnistu, tietoja löytyy täältä: www.siltalakustannus.fi) Arvio: " Kuinka kasvattaa bébé - Vanhemmuus Pariisin malliin" (Siltala 2012) on kevyt, mukaansatempaava, ajoittain naiivi ja yksinkertaistava kirja, jossa pelataan kulttuurisilla kliseillä ja kärjistyksillä. Ei kai siitä muuten menestys olisi tullutkaan. En suosittele tosikoille tai kovasti kiintymysvanhemmuuteen vannoville (koska heille kirjan ohjeista ei ole mitään hyötyä). Jos kirja pitäisi tiivistää yhteen lauseeseen,...

Eihän tässä taas auta kuin tunnustaa noloutensa. En tiennyt Tieto-Finlandia-ehdokkaista yhtään teosta (mikä ei kerro niiden arvosta tai tunnettuudesta sinänsä mitään). Silti mulla on suosikki. Ihan vain kannen ja aiheen perusteella: Itämeren tulevaisuus (Gaudeamus, tekijät Saara Bäck, Markku Ollikainen, Erik Bonsdorff, Annukka Eriksson, Eeva-Liisa Hallanaro, Sakari Kuikka, Markku Viitasaari, toim. Mari Walls). Mitä enemmän saaristossa liikkuu, sitä kauheampi ahdistus tulee Itämeren (ja koko maailman merien) tilasta. Niinpä kannatan kaikkia teoksia, jotka tekevät jotain tämän asian eteen - merien ongelmia on paljon helpompi dissata, kun emme hengitä vettä ja muutenkin ongelmat ovat ikään kuin pinnan alla. Jos sukeltaa tai snorklaa jossain päin maailmaa, tajuaa, että merestä kaikki alkaa ja mereen kaikki päättyy eikä tilanne todellakaan ole hyvä. Sushi on lakannut maistumasta. Niinpä lupaan lukea Itämeren tulevaisuuden varsinkin, jos diktaattori Sinikka Salo sen sattuisi valitsemaan voit...

Mieti nyt kuitenkin vielä. Mutta koska moni tuntuu haluavan, annan pari kirjavinkkiä: ensin kannattaa lukea Kreetta Onkelin Kutsumus. Se on aika hauska, eikä luultavasti kovinkaan epärealistinen. Onkeli kuvaa kirjoittamisen autuutta mm. näin: "Helppo oli kuvitella. Vaikea kirjoittaa. Jaloittelin. Kylläpä päässä virtasi. Merkkimäärä ei ollut siitä lisääntynyt." Tuttu tunne bloggaajallekin. ;D Toinen käytännön opas kirjailijuuteen on oman talon eli Avaimen, mutta se täytyy mainita silti. ;) Tämä on törkeän subjektiivinen arvio, koska ihailen tekijöitä kirjoittajina enkä pettynyt tälläkään kertaa. Anu Silfverbergin ja Elina Hirvosen Sata sivua - tekstintekijän harjoituskirja takaa nimensä mukaisesti sata sivua jonkunlaista tekstiä, jos tekee kaikki harjoitukset. Tykkään. Näitä kannattaisi jokaisen kirjoittajan treenata silloin tällöin. Tehtävät ovat lyhyitä, selkeitä ja tehokkaita. Olen kokeillut osaa Anun toimittajakurssilla ja ne toimivat: kirjoittamisen kynnys laskee ja hetki...

Summa summarum: Kun luvataan kertoa naiseuden pimeästä puolesta, väkisin aavistelee ensin pahaa. Joko odotettavissa on tosikkomaista ja teoreettista femakkoininää, äitien väsynyttä iänikuista valitusta tai muuta näennäistä pikkukiukkua, kun arki on niin p--skaa ja pää pipi lasikatosta. Hullu akka! (Like) pitää sen sijaan ilahduttavasti lupauksensa. Nämä akat ovat todella niin virkistävän hulluja, ettei voi kuin ihailla heidän rohkeuttaan kaivella pimeät puolensa esiin ja kertoa ne vielä kaikille. Viihdyttävä, ajoittain järkyttävä ja ajatuksia herättävä kolumnikokoelma naisen vihasta. Arvio: Teokseen on pyydetty yli kahdeltakymmeneltä naiselta (ja parilta mieheltä) kirjoituksia naiseuteen liittyvistä tabuista. Tekstit ovat enimmäkseen omakohtaisia ja koskettavia, mikä pelastaa ne myös teoretisoinnin taakalta. Aiheet eivät ole kevyitä: mukaan mahtuu narsistiäitejä, väkivaltaisia naisia, PMS:ää, yksi pakollinen ja kliseisyydessään vähän tylsä sovinistiteksti (Jouni Hynyseltä, joka harmik...

Summa summarum: Panu Rajala yllättää. Elämäkerta "Lasinkirkas, hullunrohkea" (WSOY) Suomen kirjallisuuden grand old ladystä on kohteensa näköinen. Meriluodon romaaneja ja päiväkirjoja lukeneena epäilin, mitä uutta kukaan voi enää Meriluodosta kertoa - etenkin kun asialla on kirjallisuustieteen helppoheikki Panu Rajala . Jotain löytyi kuitenkin; ne kirjat! Mainio ja vetävä yhdistelmä kirjallisuutta ja oman aikansa Sex and the Cityä. Arvio: Alku ei lupaa hyvää. Elämäkerturi Rajalan persoona tunkee syliin oitis, kun siemaillaan valkoviiniä nostalgisesti yhdessä Ailan kanssa - tämähän on just sitä mitä lööpeistä epäilinkin. Rajala kaappaa miesmäisen egoistisesti valokeilan Meriluodolta, kaivelee esiin parit muinaiset miesskandaalit and there you go. Kaikki pilalla. Vaan eipä sittenkään. Pian päästään vauhtiin eli Meriluodon lapsuuteen ja runoihin. Rajalan tehtävä ei ole helppo: miten kirjoitetaan elämäkerta naisesta, joka on kasvanut eteerisestä, palvotusta runotytöstä kulttuuri...

S. 153: "Millainen maailma olisi, jos tietäisimme syntyvämme uudestaan, kenen tahansa asemaan?" Kenelle: Kaikille, jotka aikovat sanallakaan osallistua keskusteluihin, joissa käytetään sanoja "kehitysyhteistyö", "mamu", "Afrikka", "Kolmas maailma", "kehitysapu", "YK" tai "ihminen". Jälkimaku: Torstai on toivoa täynnä. Aidosti humaani ja silti tietoa täynnä oleva kirja Afrikasta. Mistä tämä optimismi oikein tulee? Ei voi kuin ihailla. Starat: 5. Koska tämä on omassa kolumnikokoelma-genressään paras kokoelma, jonka olen lukenut. Koska tämä avarsi positiivisella tavalla maailmankuvaani Afrikan suhteen enemmän kuin koko kouluaika yhteensä. Ja koska tämä ensimmäistä kertaa todistaa sen, että blogi voi toimia kirjana. Hyvä teksti ei katso formaatin rajoja.

Kiireisen viikon keskellä pitää pikaisesti palata Heikki A. Reenpään Otava-muistelmiin. Aioin vain vilkaista "Pikku-Heikkiä", mutta luinkin sen kokonaan paria kekkos- ja metsästysmuisteloa lukuunottamatta. Jotenkin vanhan hyvän kirja-ajan kuvaus vei mukanaan. Vai mitä tuumaatte tästä Pentti Saarikoski -kommentista: "Tiukoissa paikossa hän usein otti minuun yhteyttä, jotta hänen pulmansa - tavallisesti rahapula - saataisiin ratkaistua. Vaikka Pentin ylläpito tuli kalliiksi, ei kukaan voinut kieltää hänen nerokkuuttaan, ja siksi Otava katsoi velvollisuudekseen maksaa tämän Eino Leinon jälkeen suurimman boheemin ja myös suurimman runoilijan kustannukset." Tai opastus Otavan markkinointipolitiikkaan 1940-50-luvulla, kun Reenpää on nimitetty Otavan mainospäälliköksi: "Minulle sanotaan kyllä, että mainostaminen ei ole kovin tärkeää; sitä ei oikeastaan tarvita lainkaan, koska kirjat menevät kaupaksi muutenkin: minun on vain ilmoitettava joissakin lehdissä, mitä kirjoj...

Kaikki aikaansa seuraavat kirjaihmiset kommentoivat tavatessaan kevään suurta Kohua eli Otavan kirjajohdon Antti Reenpään ja Leena Majander-Reenpään irtisanoutumista . Nyt aikaansa seuraava tavallinen lukija voi todeta, että entäs sitten - ovethan tuntuvat kustantamoissa paukkuvan kaiken aikaa. Normi-irtisanoutumisesta poikkeavan kohulähdön tästä tekee se, että Otava on Reenpäiden omistama perinteikäs ja arvostettu perheyhtiö. Eikä perheyhtiöstä marssita ulos ihan pelkällä "soon moro" -toivotuksella. Kaikenlaista tietenkin puhutaan, mutta kun en asiasta mitään todellista tiedä, en puhu niitä täällä. Sanonpa vain, että kurja juttu sikäli, että Reenpäät olivat kirja-alalla näkyviä ja arvostettuja henkilöitä. Jäämme kaipaamaan. Juorujen sijaan tulin tarttuneeksi faktaan: osui eteen yhden Otavan entisen toimarin, professori Heikki A. Reenpään 10 vuotta sitten julkaistu muistelmateos Pikku-Heikki . Olen vasta alussa, mutta suosittelen niille, joita Otavan lisäksi kiinnostaa Suomen...

Laiminlyön blogissa kahta aihetta: ekoilua ja lapsia. Vaikka molemmista tykkään, kummastakaan on harvemmin mitään kirjallisuuteen liittyvää sanottavaa, joten paikkaan aukon kerralla. Painosta tuli tänään kustantamomme uutuus, joka on herättänyt meillä suurta hilpeyttä ja naurattaa lapsetontakin: Tiina Törnströmin tietokirja Vaippailmiö kertoo kaiken mitä olet ja et ole halunnut tietää kestovaippailusta. Luomuvauvat tulevat! :D Hilpeyttä tämä sinänsä vakava aihe herättää siksi, etten tosiaankaan tiennyt kestovaippailun olevan melkein uskonnollinen ilmiö. Se on kyllä hienoa. Ketään syyllistämättä on ikävä lukea, että keskimäärin yksi lapsi käyttää n. 5000 vaippaa ennen kuivaksi oppimista. Eivätkä ne todellakaan maadu. Kirja ei kuitenkaan saarnaa, vaan on varsin hauska eikä vähiten tyytyväisten vauvakuvien takia. Kestovaippailu taustoitetaan ja perustellaan hyvin: rahalla, terveellisyydellä (allergisille lapsille), esteettisyydellä ja ekoilulla. Kestovaippoja ja kertiksiä yhdistelemälläki...

Summa summarum: Äidit ja tyttäret, voiko sen kovempaa settiä kotipsykologin sohvalle enää löytää? Valitettavasti Äidit ja aikuiset tyttäret lupaa vähän enemmän kuin antaa. Se toimii luullakseni hyvänä terapiakirjana yleisesti äiti-traumaantuneille, saattohoitajille tai äitinsä jo menettäneille. Tällä kertaa tunnetta on kuitenkin enemmän kuin tietoa, mikä ei ole välttämättä huono juttu; itse vain olisin kaivannut enemmän sitä tietoa. Riippuu siis lukijan elämäntilanteesta. Mainittakoon myös, että Tuula Vainikainen sai 4.2.2010 Vuoden tiedetoimittajan palkinnon, ajankohtainen ja arvostettu tekijä siis. Arvio: Perustellaan ensin, miksi en ole täysin kirjan kohderyhmää: olen luultavasti vielä vähän nuori (tai lapsellinen muuten vaan). Lisäsyvyyttä kirjaan voisi tulla omasta äitiydestä, joten odotan mielenkiinnolla lukukokemuksia äiti-ystäviltä. Teos koostuu pääasiassa erilaisten naisten kertomuksista ja muistoista äideistään. Kirja on syntynyt kirjoittajan oman äidin kuoleman jälkeen, mis...

Viimeinkin muistin Jennille lupaamani postauksen kirjafriikeille. Tarkoittaa ihmisiä, jotka ovat vähän normi-himolukijaakin friikimpiä: kirja-alan ammattilaisia, äikän opettajia, opiskelijoita jne. Lukupiirikirja on oman kustantamomme uutuus, jonka esittelen ilman arvioita - se jää objektiivisemmille henkilöille. (Uusille lukijoille pitää taas selittää: en ole kustantamossamme töissä, mutta jäävään itseni silti arvioista.) Johanna Materon, Ritva Hapulin ja Nina Koskivaaran toimittama Lukupiirikirja on sekä tutkijoiden että lukupiiriharrastajien artikkelikokoelma lukemisesta, lukupiirien historiasta ja käytännön vinkeistä - kirjassa on mm. osio "Kirjoja kirjoista ja lukupiireistä" ja ihan oikea piirros siitä, kannattaako perustaa lukupiiri. ;) Luvut ovat aika lyhyitä eivätkä omasta mielestäni liian akateemisia, teksteissä lainataan paljon eri teoksia ja lähdeluetteloista saa kirjaideoita. Kirjoittajat ovat oikeasti aika kirjahulluja, huomaa, että pari kirjaa on tosiaan tullu...

Kuittaan syksyn blogiunohduksia joululahjavinkkeinä. Kaksi kirjaa on oman kustantamon, mutta suosittelen, koska olen ostanut niitä itse lahjoiksi (siinä meni pukin yllätykset taas..). Kaikki kolme ovat tietokirjoja, koska ne ovat loistavia lahjoja - kaunokirjallisuutta on vaikeampi ostaa, jos ei ole toisen kirjamausta ihan varma. Tässä kolme kirjaa kohderyhmä-luokittelulla. Kenelle: Siskolle, tädille tai ystävälle, joka kaipaa elämään rauhaa ja viisautta ja on vähän itäänpäin kallellaan. (Lue: lievästi hörhö) Mikä: Yu Dan: "Kiinan viisauden sydän. Mitä Konfutse nyt sanoisi?" Ihana lahjakirja - kauniit itämaiset kuvat, helppolukuinen, mutta ah silti niin viisas kirja! Kiinan myydyin tietokirja (kevyet 10 miljoonaa kpl) ja kaiken lisäksi nuorehkon naisproffan kirjoittama. Yu Dan on Kiinassa huikean menestyksen saavuttanut mediapersoona, joka on yksinkertaisesti tuonut Konfutsen oppeja nykypäivään. Mikään väitöskirja tämä ei ole enkä suosittele itämaisen filosofian suurtuntijoil...

Pitäisi olla kriittinen. Pitäisi todeta, että teos on Koneen ja sen nykyisen pomon Antti Herlinin tilausteos, jolla nostetaan Koneen asemaa Nokian esitaistelijaksi ja Pekka Herlin Jorma Ollilan esikuvaksi. Pitäisi sanoa, että Antti Herlin on tilannut kirjan puolustuspuheenvuorokseen isän perintöprinssinä, joka sai koko muun sisaruslauman kääntymään itseään vastaan ja riitautumaan muutenkin. Aivan sama. En sano, vaan sanon, että olen ollut liikuttunut, ihastunut, järkyttynyt, tyrmistynyt ja muutamien kymmenien sivujen verran myös pitkästynyt. Erinomainen elämäkerta ja yhden aikakauden rehti kuvaus, joka valotti itselleni ihan uudella tavalla Suomen bisneshistoriaa. Jos vanhemmat, kaupallisemmat ja kokeneemmat mieskoelukijani tyrmäävät kirjan, lupaan kertoa senkin myöhemmin. Ja kyllä: rva Kirsti Herlin sai vielä lopussa sanansa. Ei montaa sanaa, mutta riittävästi siihen, että ymmärsin hänen tehneen kuten edustusrouvat siihen aikaan tekivät: parhaansa. Ihailen häntä. En pystyisi vastaavaa...

Tässä on syksyn kovin isänpäiväkirja. Itse pöllin kirjan omalta isältäni suoraan kädestä ennen kuin hän ehti sitä avatakaan kommentilla "saanko ihan nopeesti vaan vilkasta ainakin ne lasten paljastukset". Sen sijaan meni koko viikonloppu tätä tankatessa - but why?? Jos ette ole tietoisia syksyn suurkohusta, niin vilkaiskaa Hesarin juttu siitä, miten Suomen rikkain sisarusjoukko paljastaa menestyksen takana piilleen perhehelvetin. Itse kiinnostuin vasta, kun luin kirjoittaja John Simonin haastattelun samoin Hesarista - enkä turhaan, kirja on juuri niin hyvin ja kiinnostavasti kirjoitettu kuin toivoinkin. Vaikka hissifirma Koneen maailmanmenestykseen nostanut Pekka Herlin vaikutti kauheudessaan mielenkiintoiselta tyypiltä, en osannut silti kuvitella, että kirja kaivaisi itsestäni esiin piilevän kauppislaisen - miten yhden firman maailmanvalloituksesta kaikkine bisnesdetaljeineen voikin tehdä näin kiinnostavaa?? Siitä kirjassa on oikeasti kysymys: pahimmat paljastukset alkohol...

Kyllä uutiskirjeellä voi näköjään myydä kirjoja - tuli meiliin mainos, joka osui ja upposi suoraan kotipsykologin sydämeen (tai aivoon): Aivot. Käyttäjän käsikirja. Se piti saada heti, eikä suotta: jenkit osaavat tämän lajin. Matthew MacDonald on kirjan tekijä (ohjelmisto-opastausta selittää perusteellisuuden ja insinöörihuumorin, kirjallisuusopinnot sen, että tekstiä on kiva lukea). Sen lisäksi tekijätiimiin kuuluu seitsemän (7!) muuta tarkastajaa, mm. yksi neurotieteen proffa. Ei ihan huono tapa tehdä tietokirjaa maallikoille, vaikkakin kallis. Kirja on nimensä mukaisesti käyttäjän käsikirja: aivot ja niiden optimaalinen käyttäminen ja hoitaminen käydään läpi perusteellisesti niin biologian kuin psykologian osalta; miten pitäisi syödä, miten vähentää uniongelmia, miten tunnistaa kestävä parisuhde jne. Mukana on biologian oppitunnin lisäksi uni, ravinto, muisti, tunteet, havainnot, järki, sukupuolten välinen sota ja jopa persoonallisuustesti. Monitieteisyys kannattaa: sujuvan tekstin ...

En tiennyt, mitä pitäisi ajatella Anna Kontulasta , nuoren polven feminististä, joka väitteli aikoinaan seksityöstä ja sai siitä aika paljon julkisuuttakin. Ja kaiken lisäksi vielä poliitikko (vasemmiston uusia toivoja?), yhhyh. Onneksi en ajatellut paljon mitään, vaan tartuin Kontulan uusimpaan pamflettiin, kun se käveli työpaikan käytävällä vastaan. "Tästä äiti varoitti" -teos onkin monelle jo mediasta tuttu: kohu nousi esseestä, joka käsittelee anonyymin poliitikon tekemää "lievää raiskausta". Tietysti alkoi hirveä hulabaloo ja arvuuttelu siitä, kuka mies poliitikko nyt oli kyseessä - kun itse asiassa koko stoori käsittelee käsitettä lievä raiskaus, joka jotenkin onnistuttiin julkisessa keskustelussa ohittamaan. Kun olen naistutkimukseni aikoinaan lukenut, arvelin kyynisesti, etteivät nämä nuoret feministit jaksa nyt enää oikein innostaa. Hittolainen. Kirjahan on hyvä. Harmillista, että takakansi määrittelee teoksen niin vahvasti feministisen liikkeen (sisäiseksi...

Vielä pari viikkoa töitä ja sitten loma! Koska vietän kesäloman pääasiassa veneessä, aion omistaa tämän postauksen parille venekirjavinkille. Varoitus: postaus sisältää stereotypian, jonka mukaan miehet veneilee ja naiset vikisee väkisin messissä, ainakin alkuun. Jos olet sen sijaan synnynnäinen naisveneilijästara ja veneen kapu, voit ostaa nämä kirjat ehkä miehelle. Tai odottaa seuraavaa postausta. No. Aloitin pari kesää sitten veneilyn totaalisena maakrapuna ja oli aika vaikeaa. Ihan kaikki. Olisipa silloin ollut luettavana yksi ehdottoman hieno kirja, niin kaikkien elämä olisi ollut tosi paljon helpompaa (myös Kaivarin rannassa kävelleiden viattomien ohikulkijoiden). Niinpä suosittelen kaikille veneeseen jollain lailla astuville maakravuille Jonas Ekbladin ja Börje Wallinin loistavaa "Gastens hemliga handbok" -opasta. Älä huolestu: ruotsi on helppoa ja kuvia paljon, joten nyt on syytä treenata toista kotimaista, varsinkin jos suuntaa saaristoon. Kirjan nimi on suomeksi su...

Lupaan palata pian taas kaunokirjallisuuteen, mutta sitä ennen täytyy ylpeillä pitkästä aikaa kustantamomme (huomatkaa ansioton me-muoto) aikaansaamalla kulttuuriteolla, johon en ole itse pistänyt tikkua ristiin. Ylpeillähän voi silti. Tätä on pakko mainostaa kirja-ihmisille joka tapauksessa, joten suokaa anteeksi kaupallinen mainospala: viime viikolla julkaistiin ensimmäinen länsimaisen kirjallisuuden historia suomeksi 60 vuoteen. Käsittämätöntä, että sitä saatiin odottaa näinkin pitkään, muistan ihmetelleeni asiaa jo opiskeluaikoina. Siteeraan innosta puhkuvaa kustannuspäällikköämme: "Jokainen sivistyskansa tarvitsee omankielisen maailmankirjallisuuden historian. Kyseessä on kauan odotettu kulttuuriteko, kirjallisuuden ammattilaisten raamattu ja lukemisen harrastajien GPS-laite, joka auttaa paikantamaan teokset tyylikausien ja suuntauksien viidakoissa." Vakuutuitteko? Jos ei henki vielä salpautunut, niin kerron, että tässä tiiliskivessä on 866 sivua, mutta kirjoittaja, k...

Rasti peräseinään: suosittelen urheilukirjaa. Voi Jarkkoa! Kaksi päivää ennen kirjansa Pelaamisen lumo julkaisua tennistähti joutui ranneleikkaukseen ja vähintään parin kuukauden kilpailutauolle. Kirjan julkkaritilaisuus meni tietysti pääasiassa tämän asian puimiseen - Niemisen sympaattisuutta kuvastaa hyvin se, että hän kesti lungisti kaikki raskasta aihetta käsittelevät utelut ja vakuutti aikovansa nousta takaisin huipulle ja pian. Toivon tosiaan, että tämä kirja on Niemisen lupaama välitilinpäätös eikä mikään menneen uran muistelokirja - peukut pystyyn pikaiselle ja voitokkaalle paluulle! En juurikaan lue urheilukirjoja, mutta uskoisin tämän poikkeavan edukseen: teoksen on kirjoittanut haastattelujen pohjalta Niemisen sisko Anna-Riikka Carlson. Niinpä kirjaan on saatu kaivettua melkoinen otos lapsuuden ja muun yksityiselämän kuvia. Sävy on muutenkin aika tuttavallinen ja Niemisen imagon mukaisesti sympaattinen. Mikään pääministerin morsian tämä teos ei ole, vaan lapsillekin sopivaa ...