maanantai 31. elokuuta 2009

Blogi bloo

Tänään julkaistiin Hesarissa viestintätoimisto Manifeston tekemä blogitutkimus, jossa sain olla mukana vastaajana. Oli vallan kiinnostavaa päästä tutkimuskohteeksi ja vielä kivempaa tietysti taas vaihteeksi puhua itsestään, joten tässä tulee aiheeseen liittyviä "paljastuksia", joita lukijat joskus kysyvät.

Ei, en tosiaan tienaa tällä blogilla mitään eikä blogeilla tienaa Suomessa paljon kukaan muukaan. ;) Se tuskin on yllätys. Tutkimuksessa kyseltiin myös yritysten yhteydenotoista, joita bloggaajat saavat hämmästyttävän vähän siihen nähden, että bloggaajat itse suhtautuvat asiaan ihan positiivisesti.

Entä haluaisinko itse tienata tällä jotain? Kyllä, jos sen pystyisi tekemään ilman vaatimuksia blogin sisältöön. En, jos bloggaus ja markkinointi menisivät sekaisin tai lukijat eivät enää luottaisi objektiivisuuteen.

Itse olen sikäli onnellisessa asemassa, että olen saanut yhdistettyä työn ja harrastuksen (= kirjat) - saan silloin tällöin kirjoja blogia varten luettavaksi. Osan niistä saisin työn takia tosin muutenkin. Jotkut kustannusalan tutut ovat jopa kehottaneet pyytämään arvostelukappaleita, mutta sitä tulee tehtyä aika harvoin. Mitään tökeröitä toiveita tai tuputuksia ei ole tullut vastaan, mutta se taitaa olla enemmän muotiblogien ongelma.

Muotibloggaajilla lukijoita on jo Suomessakin hillittömästi, jopa tuhansia päivässä. Koska tätäkin usein kysytään, niin kerrottakoon, että Inahduksella on lukijoita keskimäärin noin 300 viikossa. Sitä en voi tietää, paljonko lukijoita on kaiken kaikkiaan, monet kertovat käyvänsä kerran, pari kuussa, jotkut päivittäin. Kokonaislukijamäärää en lähde edes arvailemaan, eikä sillä ole niin väliäkään - teitä on riittävästi siihen, että jaksan kirjoittaa. :) Yksi toimittaja tosin piti kirjablogille 300 viikkolukijaa isona määränä, joten kiitos kun olette täällä!

Käytän bloggaamiseen aikaa melko vähän: yhden kirja-arvion kirjoittaminen kestää noin puoli tuntia, tällainen pikapostaus vartin. Se näkyy monesti jäljessäkin, mutta kirjoitan blogia mieluiten työn vastapainona nopeasti ja spontaanisti pilkkua liikaa viilaamatta.

Pitäisikö avautua vielä muuta? Kysykää nyt kaikki, mitä ette ole ikinä kehdanneet kysyä - lupaan vastata kaiken, mitä en ole ennen kehdannut kertoa! ;)

torstai 27. elokuuta 2009

Uskontunnustus sähkökirjalle

Viimeinkin uutinen, jota olen odottanut. Sony tuo joulumarkkinoille sähköisten kirjojen lukulaitteen, joka kilpailee Kindlen kanssa. Innostuneimmat voivat lukea Ylen uutisesta lisää, muille blondin pikabriefi siitä, mikä tässä on hienoa:

- no tietysti langaton 3G-yhteys, jolla voi ladata lennossa lisää sähköisiä kirjoja (joita mahtuu laitteeseen 1000!)
- kirjojen lisäksi voi ladata sähköisiä lehtiä
- Sonylta tulee myös sovellus, jolla voi ladata kirjoja kirjastosta: mikä parasta, kirja tuhoutuu laina-ajan jälkeen, joten ei enää myöhästymissakkoja! ;)
- hinta 399 dollaria. Maksaisin.

Mahtavaa. NOW we are talking. Enää puuttuvat sähköiset kirjat, mutta olen optimisti: uskon, että kun tekniikka on saatu kohdilleen niin markkinavoimat alkavat pukata sisältöä (huomatkaa: tässä kohtaa humanistista löytyy tekniikkauskovainen piiloinsinööri!).

Uskon myös, että tämä kaikki tulee tapahtumaan pian ja huomattavasti nopeammassa tahdissa kuin tähän asti on ajateltu: alalla on huolettomasti puhuttu viiden - kymmenen vuoden aikajänteestä ja vaikken ole mikään Nostradamus, olen ollut jyrkästi eri mieltä kuten pitkäaikaisemmat lukijat voivat todistaa.

Suurimpana jarruna ovat tietysti tekijänoikeuskysymykset ja kirjailijoiden edut ja toiveet, mutta pahoin pelkään, että nekin asiat tulevat ratkeamaan tavalla tai toisella haluavat kirjailijat tai eivät. Toivon mukaan sillä toisella tavalla, josta myös kirjailijat hyötyvät - optimistisessa visiossa hyvä sähköinen lukulaite tuo nuoret ja kadotetut sähköiset lukijapolvet takaisin kirjan pariin. Pessimistiseen visioon en lähde, koska en ole vielä ihan niin keski-ikäinen.

Tämän mekkaloinnin jälkeen vielä pientä lukuraporttia: Larssoniin on viimein saatu mukaan arkipäiväisten talousrikosten jälkeen ihan aito ja oikea murhamysteeri! Loistavaa. Luen sitä jo mielenkiinnolla.

Muista lukuaikeista: luottolukijani mukaan Kari Hotakaisen uutuus Ihmisen osa on mahdollisesti Hotakaisen paras kirja. Humoristille sopii siis kiukku. Katsokaas muuten huvikseen edistyksellistä kirjamarkkinointia: kirjalle on tehty omat sivut. Tämä pitää lukea.

(Ps. ihana kollega toi työpöydälle tyrkylle Siri Hustvedtin Amerikkalaisen elegian kehujen kera. Jokainen kirjailija ansaitsee ainakin kaksi mahdollisuutta: kokeilen tätäkin syksyn mittaan.)

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Dekkarituskaa!

Tässä se nyt tulee. Epämiellyttävä totuus siitä, että minulla on geenivirhe, joka estää pitämästä maailman suosituimmista ja parhaista dekkareista.

Tein perusteellista gallupia kirjallisten kollegoiden ja kirja- sekä dekkarifriikkien keskuudessa. Intohimoja tuntuu tässä genressä riittävän, mutta yksi oli ylitse muiden (ja sai ihailua erityisesti niiltä ihmisiltä, jotka eivät yleensä lue dekkareita): Stieg Larsson. Niinpä otin kuuliaisesti Larssonin trilogian ekan osan "Miehet jotka vihaavat naisia" varmuuden vuoksi vielä lentokonelukemiseksi, etten pysty lopettamaan kesken sivulla 5.

Kaikki vannoivat, että se imee mukaansa heti.

Nyt joudun kiroilemaan: mitä helvettiä?? But WHY??

Kertokaa ihan oikeasti ahdistuneelle ja epätietoiselle kirjaihmiselle mikä teidät veti mukaansa? Olen lukenut sisulla 40 ekaa sivua ja voisin yhtä hyvin lukea Talouselämää.

Toistaiseksi en ole löytänyt mitään kiinnostavaa, mitä ei voisi lukea päivän lehden taloussivuilta: on joku melko yhdentekevä talousrikollinen nimeltä Wennerstöm, jonka kimurantteja bisneksiä selostetaan sivutolkulla. Parhaillaan tankkaan osiota, jossa selostetaan jonkun Milton Security -nimisen firman yhtä yhdentekeviä bisneksiä. Otan lainauksen:

"1990-luvun alussa Milton Security oli varustautunut tarjoamaan aivan uudenlaista turvaa vaativille asiakkaille, pääasiassa keskisuurille yrityksille, joilla oli äärimmäisen korkea liikevaihto, ja hyvintoimeentuleville yksityishenkilöille - uusrikkaille rocktähdille, pörssihaille ja it-firmojen johtajille." Sitten selostetaan Miltonin liikevaihdot ja liiketoiminta-alueet, jaha. Ääreiskiinnostavaa. Onko tämä romaani vai vakuutusyhtiön esite?

Ymmärrän, että tämä kaikki on taustoittavaa tietoa, joka on olennaisen tärkeää juonen rakentumiselle jatkossa, mutta kun ei voisi kertakaikkiaan vähempää kiinnostaa.

Tarkoitukseni ei ole väheksyä Larssonia kirjailijana, päinvastoin: kieli on hyvää, kirjailija on todella tehnyt perusteellista ja huolellista taustatyötä ja tuntee alueen, josta kirjoittaa. Tästä tehty leffa on varmasti hyvä ja jännittävä.

Ongelma on ihan puhtaasti henkilökohtainen: tykkään dekkareista leffoina ja tv-sarjoina, mutta harvemmin jaksan lukea niitä kirjoina. En edes pidä dekkareita helppoina viihdekirjoina, kuten monet ystävät sanovat, vaan äärimmäisen haastavina ja vaivalloisina lukukokemuksina, joissa on tankattava hirveä määrä kaikenlaista faktaa ennen kuin päästään asiaan.

Koska olen luvannut antaa jokaiselle kirjalle 100 sivun mahdollisuuden, annan sen myös Larssonille ja toivon katuvani tätä postausta vielä.

Sillä välin dekkari-ihmiset voivat kyllä mielellään puolustautua ja hämmästellä sitä, että edes kehtaan tunnustaa tällaisen dekkarilukutaidottomuuden julkisesti. :-/ Help.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Petri Karra: Haarautuvan rakkauden talo


Summa summarum: Viihdyttävä avioerodraama muuttuu omituiseksi alamaailmajännäriksi ja perjantaina ensi-iltansa saavaksi Mika Kaurismäen leffaksi. Ihan ok, mutta miksi tästä tehtiin romaani ollenkaan?

Arvio: Tätä tulee sanottua harvoin, mutta kerta se on ensimmäinenkin: Haarautuvan rakkauden talo on mainio käsikirjoitus. Siitä on luultavasti voitu tehdä varsin viihdyttävä leffa, mutta romaanina kirja on keskinkertaisen hauska ja vain ajoittain omaperäinen.

Alkuasetelma on kohtuullisen vekkuli: espoolainen aviopari päättää erota sivistyneesti ja asua saman katon alla kunnes talo myydään. No ei ole iso yllätys, että jo ekan luvun aikana homma leviää käsiin ja sivistyneen avioeron sijaan kyseessä on niin sanottu suttuinen kuvio. Jopa niin suttuinen, että vähän epäuskottavankin rajamailla liikutaan, mutta tämä on vissiin parodiaa.

Ihan varma en ole siitä, miksi juoneen pitää sotkea virolaista mafiaa, erinäistä väkivaltaa ja kummia sukulaisuuskuvioita - paitsi tietysti sen leffakäsiksen takia. Karran kieli on tervomaisen ja korhosmaisen näppärää ja kekseliästä, mutta siinäkin mennään välillä yli. Vähempikin kieli-iloittelu riittäisi, kiitos.

Parhaimmillaan Karra on dialogin kirjoittajana. Useammin kirja naurattaa kuin ärsyttää. Aineksia on silti liikaa ja lopussa seisoo pettymys: mitä tiheämmäksi juonen loppuhuipennus kiihtyy, sitä pitkästyneemmäksi lukija tulee. Ehkä siksi, että teksti muuttuu yhä käsikirjoitusmaisemmaksi - sen sijaan, että tunnelma tihenisi ajatusten ja kuvailun voimalla, lopussa keskitytään yksityiskohtaiseen raporttiin siitä, kuka milläkin aseella ketäkin sohii (ja mitä sitten?), mutta ainakin tästä on ollut helppo napata kuvakulmia ja actionia.

Mitään uutta kirja ei varsinaisesti tuo avioerotematiikkaan, mutta se tuskin on ollut tarkoituskaan. Suosittelen syksyn aivot narikkaan -kirjatarpeeseen.

Kenelle: Jari Tervo -faneille. Kevyttä syysviihdykettä kaipaaville.

Jälkimaku: Täytyy nähdä leffa: Hannu-Pekka Björkman ja Elina Knihtilä saattavat viedä stoorin ihan uusiin sfääreihin.

Alkulause: Palava paperiarkki kohoaa nuotiosta liekkien nuolemana ilmaan, leijuu tyyneen Makkarlahteen ja sammuu.

Starat: 3. Kelpo viihdettä.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Kirjasyksy julistetaan avatuksi

Hesarissa oli viikonloppuna hyvä yhteenveto kirja-alan haasteista samalla kun listattiin syksyn kirjoja. Edelleen samoja asioita, joista täälläkin on vuoden mittaan puhuttu: naiset nousevat sitkeästi johtoportaaseen, isot kustantamot karsivat väkeä, pienet pärjäävät vaihtelevalla menestyksellä, tietokirjat vähenevät, dekkarit jyräävät - sähkökirjan läpimurto ei taida tulla tänäkään syksynä, mutta kirja elää, aamen! ;)

Kauno- ja tietokirjojen lyhytkin listaus kertoo, että syksy on hyvä ja tiukkoja valintoja joutuu tekemään. En uskalla etukäteen uhota liikaa lukuaikeistani, mutta ainakin Laura Honkasalon uusin Eropaperit kiinnostaa (koska Honkasalo jatkaa edelleen 70-luvun lasten tuntojen tulkkina), mutta 60-luvun sukupolven tulkin eli Kjell Westön uusimman kanssa joudun olemaan vähän varuillani. Edellisen keskenjäämisestä jäi trauma, joten odotellaan kommentteja.

Hotakaisen uutuus Ihmisen osa pitäisi saada myös luettua. Margaret Atwood ilahduttaa nimestään (Velka ja vaurauden varjopuoli) huolimatta, toivottavasti. Esikoisista ei osaa vielä sanoa mitään, mutta odotan helmiä sieltäkin.

Tietokirjojen väheneminen ei näy ainakaan vielä tänä syksynä. Elämäkertalista herättää vuodesta toiseen suurinta huvitusta (tällä kertaa asialla mm. Keke Rosberg, Lenita Airisto ja Simo Rantalainen...), mutta kirjallisista elämäkerroista must-teos on Anni Blomqvistin elämäkerta! Muumifilosofiaakin on luvassa Jukka Laajarinteen kirjassa Muumit ja olemisen arvoitus.

Pelkän nimen perusteella täytyy kiinnostua Kari Enqvistin kirjasta Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat, jossa Hesarin mukaan kosmologi etsii uskonnottomia merkityksiä. Purjehtijaäijille lahjavinkiksi nyt jo Pirkko Koskenniemen teos Swanien isä, joka kertoo venerakentaja Pekka Koskenkylästä.

Näillä luulisi pääsevän alkuun...

perjantai 14. elokuuta 2009

Sananen viikon lopuksi


Hämmästyttää ja kummastuttaa. Nyt-liitteessä on juttu Muumipeikon paluusta: lastenkirjasta, joka on Riina ja Sami Kaarlan piirtämä (ja kolmen muun kirjoittama - viisi yhden lastenkirjan kimpussa??) uusiomuumi. Muumin näköinen ja oloinen ja kaikin puolin viehättävä muttei kuitenkaan.


Mitä tämä nyt on? Johan japanilaiset muumin kertaalleen animoivat ja onneksi ihan hyvin. Nyt muumista tulee sitten uusia "luukkukirjoja" - eikö se Kuinkas sitten kävikään olisi riittänyt?


Asiaan on kaksi suhtautumistapaa. Moderni tapa on Nyt-liitteen: "Muumipeikko on kuin Elvis. Hän elää."

Epämoderni tapa on 70-luvulla syntyneen, jota rasittaa uusiomuumius, oli se tehty miten hienosti ja laadukkaasti tahansa. On ihan ok, että akut ja mikit on ylikansallistettu, mutta ei meidän Muumia!

Olkoon. Ei kai uusiomuumius pysty Janssonien alkuperäistä filosofiaa ja kuvamaailmaa pilaamaan (etenkin kun lapsena pidin niitä jotenkin outoina ja haaleina enkä ollut erityinen Muumifani ollenkaan). Olen kärttyinen keski-ikäinen - I rest my case.


Kiireistä viikkoa ilahduttivat kirja-alan perinteiset rapujuhlat, joissa ihmiset olivat tavanomaisen rentoja, ruskettuneita ja hyväntuulisia alan monista irtisanomisista huolimatta. Mitään ihan uutta ja merkillistä en kuullut, mutta vaikutti siltä, että kustantajat ovat jo nyt tyytyväisiä tulevaan kirjasyksyyn. Itse olen luvannut aloittaa syksyn ihan uudella ja ennakkoluulottomalla tavalla - aion lukea dekkarin!

maanantai 10. elokuuta 2009

Sananen viikon aluksi

Muuttuuko viihteellinen ihmissuheromaani äijäkirjallisuudeksi kun a) sen kirjoittaja on äijä b) vauhdikkaaseen juoneen lisätään riittävä määrä v-johdannaisia sanoja, yleistä alatyylistä kiroilua, väkivaltaa sekä räväkän rohkeaa pornoilua?

En tiedä, mutta ainakin näillä eväillä se muuttuu jo ennen julkaisuaan Mika Kaurismäen elokuvaksi ja oletettavasti tämän leffasyksyn puheenaiheeksi.


Petri Karran Haarautuvan rakkauden talo tulossa viiltävän terävään analyysiin pian. Tai ainakin analyysiin.

torstai 6. elokuuta 2009

Rakkaudesta kirjaan

En oikein pystynyt kesällä seuraamaan Ylen 10 kirjaa rakkaudesta -sarjaa, mutta muutaman jakson perusteella kiinnostavuus vaihteli aika paljon esiintyjistä riippuen. Tänään on joka tapauksessa ihan must-jakso; Märta Tikkanen on kutsunut Eva Dahlgrenin ja Jörn Donnerin ja jos tästä ei tule kiinnostavaa debattia, niin sitten ei mistään. Tänään Ylellä klo 21 (kerrankin kiitän äänittävää digiboksia, koska Madonnaa en kuitenkaan voisi jättää väliin edes tämän takia ;).

Palaan myöhemmin kirjasyksyn uutuuksiin, mutta jos haluatte jo kurkistaa, mitä tuleman pitää, niin katsokaa Ylen uutinen. Ei näytä ihan huonolta: Westö, Fagerholm, vakio-Tervo uudella konseptilla, Riikka Pulkkisen kakkoskirja ja vaikka mitä muuta.

Ajoittain on täälläkin kyselty book crossingista ja ihmetelty, mitä tehdä pokkari- ja kirjavuorille. Hesarissa oli tällä viikolla juttua kirjastojen aloittamasta book crossingista (eli hyllystä, josta voi ottaa kirjan ja tuoda jonkun oman tilalle). Kokemukset ovat olleet hyviä, joten toivotaan, että homma laajenee.

Lopuksi hieno aasinsilta takaisin otsikkoon.
Jos olet aina ihmetellyt, mikä kirjoissa maksaa tai haaveillut salaa oman kustantamon perustamisesta niin suosittelen lukemaan ensin yhden avautumisen aiheesta: suuresti ihailemani Avain-kustantamon perustaja Anna-Riikka Carlson tuulettaa aika railakkaasti Kiiltomadon pääkirjoituksessa ja sanoo pari sellaistakin asiaa, joita harvemmin alalla sanotaan ääneen. ;) Jo otsikko on aika riipaiseva: Kun rakkaus ei riitä.

maanantai 3. elokuuta 2009

Tove Jansson: Kesäkirja

Summa summarum: Pieni suuri kirja saaristosta, elämästä ja kaikesta.



Arvio: Lukijoiden suosituksesta hoksasin poistaa tämänkin sivistysvajeen vihdoin viimein - ja elämässäni täsmälleen oikeaan aikaan. Pari vuotta sitten osa fiiliksestä olisi mennyt ohi, koska olen saariston suhteen myöhäisherännäinen (ja tietysti sitäkin intomielisempi). Kirja sopii silti myös maa-, järvi-, city- ja avaruusihmisille, jotka tahtovat fundeerailla universumia. Voi lukea nopeasti, mutta suositellaan puolikeskittynyttä iltahetkeä luku kerrallaan. Hyvän unen takuu.



En ihan heti muista, milloin olisin lukenut yhtä viisaan ja sympaattisen kirjan, joka kertoo kaiken olennaisen elämän ääripisteistä eli lapsuudesta ja vanhuudesta; tai pikkuvanhasta lapsesta ja lapsellisesta vanhuksesta. Rakastan Janssonin ironista huumoria ja osoittelematonta luontokuvausta. Arvio menee väkisinkin ylisanojen puolelle, mutta huomioikaa, että luin sen kesälomalla kelluessani toinen toistaan idyllisemmissä ulkosaarissa ja myös karmeiden myrskyjen keskellä. Väitän, että kirja haisee silti merelle ja saariston stilleben-tunnelmalle kerrostalossakin luettuna.


Ei siinä oikein mitään tapahdu. Päättymätöntä kesää vietetään saaressa, myrskyjä tulee, myrskyjä menee, lapsi ja vanhus ihmettelevät kumpikin elämää ja maailmaa omasta pisteestään käsin. Koska omat kyvyt loppuvat, on siteerattava lahjakkaampia eli Lasse Mårtensonia, jonka sanoin saaristoelämä on enkelt och helt - siinä missä Mårtensonin musiikki tiivistää saaristoelämän sielun, Janssonin kieli tekee saman: se on yksinkertaista, kokonaista, kirkasta.

Jos Jansson eläisi, menisin kumartamaan.



Jälkimaku: Tuli ikävä aikaa sitten kuollutta isoäitiä.

Alkulause: Oli varhainen, hyvin lämmin aamu heinäkuussa ja yöllä oli satanut.


But why: Koska ylisuurten tarinoiden kyllästämässä maailmassa tarvitsemme toisinaan tarinoita siitä, mikä on pientä ja todellista ja ihmeellistä.


Starat: Loman pehmentämällä päällä viisi. Aion lukea jonkun luvun tästä eteenpäin joka kesä.







(Tämä tässä on yksi saari, jossa luin Kesäkirjaa. Huomannette, että vieroitusoireet saaristosta ovat pahat.)

Kesämuisteloita


Hiiohoi! Täällä ollaan, toivottavasti tekin! Ei sitten ollutkaan ihan yksinkertaista bloggailla saaristosta käsin, joten otin blogiloman ja palaan pahan kirjapatoutuman kanssa. ;)
Tulin viiden viikon jälkeen kotiin eilisiltana, joten pidän saavutuksena sitä, että osasin kirjautua tänne sisään. Tässä pikainen yhteenveto kirjallisesta kesästä 2009:
- Kesän kirjallinen kohokohta oli käynti Myrskyluodon Maijan saarella (vaatimaton kännykkäkuva yllä, yritän saada myöhemmin oikeita kuvia). Hieno paikka mutta tosi kaukana Ahvenanmaan pohjoispuolella (tai siellä päin, navigointitaidot on tämänkin kesän jälkeen vähän puolinaiset). Saari on kaunis ja pieni, paljon muuta siellä ei ole kuin vähän ränsistyneitä taloja kuvausten ajalta, mutta onhan se nostalginen paikka.
- Kesän ehdoton musikaalis-kirjallinen kohokohta oli sen sijaan Turun Jurmon saarella, jonka kappelissa oli kesäkonsertti, jossa itse Lasse Mårtenson (74 v) juonsi ja vähän soittikin! Meinasi lähteä taju siitä stimmungin määrästä.
Konsertissa soitettiin mm. huilulla, kitaralla ja pianolla Mårtensonin lauluja Pentti Hildénin upeina sovituksina - Myrskyluodon Maijan sovitus oli kaunein, minkä olen ikinä kuullut, itku tuli väkisinkin. Samasta setistä on julkaistu maaliskuussa Vågspel-niminen levy. Jos Mårtensonin musiikki kolahtaa yhtään, niin suosittelen ehdottomasti. Ei kikkailua, vaan kauniin karua saaristomusaa, kuten Mårtenson lauluissaan sanoo: "Livet är enkelt och helt." Javisst!
- Lukulistan kirjoista luin häpeälliset 3,5. Virallinen selitys: luin lisäksi saaristosta ostettuja kirjoja, mm. yllättävän hauskaa "Merta näkyvissä! Joka kajuutan käsikirja" -teosta. Suosittelen lahjaksi veneilijöille. Hyvää viihdykettä ja sopivaa knoppitietoa gastille.
- Epävirallinen selitys tähän lukuhäpeään: oli hyvät säät ja vielä parempaa seuraa. ;) Tänäkin kesänä löytyi veneileviä ystäviä sieltä sun täältä, joten aika paljon piti seurustella lukemisen sijaan - onneksi, kohta voi vetäytyä sisätiloihin omiin nurkkiin mököttämään.
Kirja-analyysit seuraavat perässä, mutta paljastettakoon jo nyt, että Tove oli ykkönen.
Kaipaan lukijoitani - kertokaa, mitä TE saitte luettua kesällä??