Pauli Kohelo: Ohessa tilinumeroni

Summa summarum: Onpa pieni kirja! Mutta jo kansikuva naurattaa ihan sikana ja kyllä; jos Kohelo ei ole Hotakainen niin ainakin joku on onnistunut olemaan hotakaisempi kuin hotakainen itse. Vuoden hauskin kirja so far, mutta vitsi saattaa mennä ohi, jos et ole lukenut Coelhoa tai vastaavaa. Jos nyt ihmettelet, että mikä h--vetin Kohelo, niin lue aiemmat tekstit aiheesta ensin.

Arvio: Naurattaa. Tolkuttomasti. Jos tykkäät Hotakaisesta, suosittelen ehdottomasti. Jos et tiedä, tykkäätkö Hotakaisesta, suosittelen ehdottomasti - tämän jälkeen tiedät. Jos palvot Coelhoa ja muuta mystiikkakirjallisuutta mutta et omista huumorintajua, en suosittele. Tosin silloin herää myös kysymys, miten olet päätynyt tähän blogiin ja miksi jatkat lukemista mutta ei se mitään; kaikenlaiset lukijat ovat tervetulleita.

Arvio lipsahti lapasesta, mutta niin lipsahtaa Kohelokin. Kirja on pieni ja lyhyt, yhdessä illassa luettavissa ja hyvä niin: vitsi ei kantaisi kovin paljon pidemmälle. Mitään järkeä kirjassa ei ole: se on totaalista tajunnanvirtaa ristijärveläisen metsurin matkasta Suureksi Ajattelijaksi Laman Dalain, Geldofin Bobin ja kump jalanjäljissä. Eniten ilahduttaa mystiikkakirjojen taitava tyylillinen imitointi hienosti ylilyödyillä aforismeilla - kirja ei ole oikeastaan minkäänlainen romaani, vaan Koheloa jäljitelläkseni enemmänkin kielellinen ilotulitus ja aikamme totalitäärinen peilikuva. Tai kuten takakansiteksti sanoo: "Rajova rikkova teos on samaan aikaan sekä Graalin malja että iso tuoppi."

Näyte Kohelon aforismeista niin saatte kiinni tyylilajista:

Kuljin, etsin, löysin ja kadotin.
Tyhjäksi tulin. Ja täytyin.
Sydämeni tunsi, mutta silmäni eivät nähneet.
Vaihdoin vasemman linssin voimakkuuksia.
Nyt näin.
Olin vaeltanut väärin, vain itseäni varten,
siksi olin ryssinyt reitin.
Paula oli odottanut minua
Pallastunturin baarissa rapiat nelisen tuntia.

Oman arvionsa ansaitsisivat Kohelon lukujen otsikot, esim. Puutarha on minuutemme lannoitettu versio. Huumori on hankala laji, koska jokaisella on mielestään paras ja laadukkain huumorintaju: voin kuvitella, että monista tämä on myös vain tyhmää eikä erityisen hauskaa. Mutta upposi Inahtajaan.

Mielestäni tämä ansaitsisi Finlandia-ehdokkuuden, koska en ole aikoihin hihittänyt mistään kirjasta ääneen vedet silmissä ja kirjallisuuden onnistunut karrikointi on muutenkin haastava ja harvoin nähty taitolaji. Saatan olla mielipiteeni kanssa melkoisen yksin.

Kenelle: Kaikille Cohelonsa lukeneille tai niille, jotka eivät ole lukeneet mutta tietävät mistä on kyse. Tai diggaavat Hotakaisesta muuten vaan (vaikka tämä ei olisikaan Hotakainen, siis - vähänkö muuten oikeaa kirjoittajaa harmittaisi siinä tapauksessa kaiken maineen ja kunnian meneminen ihan väärälle metsurille!)

Jälkimaku: Tirsk! Hihi. Hi.

Alkulause: Synnyin köyhyyteen Suomen saloilla kauan, kauan sitten.

Starat: 5. Kyllä. Väitän tätä tulevaksi klassikoksi, jälkipolvet todistakoot erheeni ja haudatkoot mukanaan.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Huhhuh... tikahtumiskualema oli tosi lähellä tätä lukiessa. Pieni kirja, SUURIA ajatuksia. Aforismit syleilee universumia: ensin lennetään korkeuksissa tähtiä hipoen, sitten palaudutaan rytinällä maan pinnalle ja arkeen.
Tämon loistavaa piristystä marraskuun pimeyteen.

t Håå Måilanen

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Unohtakaa Guggenheim, nyt tarvitaan Junibacken!

Mitäs me hirviöt