tiistai 31. tammikuuta 2017

Aivojen murskaantumisesta eli miksi käymme kirjastossa

Nytpä kerron teille opettavaisen tarinan.

Esikoinen (5 v) katsoi kavereiden kanssa lasten elokuvan. Aikuisten valvonnassa. Leffa oli Inside Out - se hieno psykologinen elokuva ihmismielestä.

Kävi ilmi, että meidän lapselle kyseessä olikin psykologinen trilleri. Seuraavana yönä valvottiin klo kolmesta aamuun asti painajaisten takia. Sitä seuraavat kaksi vuorokautta intettiin lähes lakkaamatta siitä, voivatko aivot murskaantua muuttamisesta. Entä miksi se pellesaari romahti?

En ole varma, menikö elokuva kasetille liian huonosti vai liian hyvin, eli menikö leffan metataso hankalasti vielä överiksi? Mainittakoon, että seurassa olleet 5-vuotiaat tyttölapset eivät olleet moksiskaan.

Se on hieno leffa, ilmeisesti, mutta olisi pitänyt katsoa Nalle Puhia.

Tunnistan ilmiön. Olin täsmälleen samanlainen lapsi. Lapsuuteni vahvin muisto saattaa olla elokuva, jonka katsoin isotätini kanssa ja jossa apinat valtasivat ihmiskunnan. Saattoi olla Apinoiden planeetta - en tiedä, koska en ole sen jälkeen uskaltanut katsoa uudelleen. Näin siitä painajaisia luultavasti noin viisi vuotta. (Toinen järkytys oli Psyko, jonka äidinkielenopettaja pakotti katsomaan pimeässä luokassa murrosiässä: en ole toipunut siitä kellarin muumiosta vieläkään. En edelleenkään katso kauhuelokuvia. Ikinä.)

Olemme siis ikäkaudessa, jossa lasta pelottaa lähes aina mennä nukkumaan. Painajaisia tulee mistä tahansa. Vatsakipujakin on, mutta niistä on vaikea tietää totuutta, koska vatsa on muuttunut omaksi persoonakseen, joka saattaa olla kipeä esimerkiksi siksi, että ikävöi kavereita. Jos isä tai äiti toruu jostain, niin siitäpä vatsa vasta hermostuukin!

Inside outista puhuttiin kuukausi, erityisesti nukkumaan mennessä. Mietimme, pitäisikö se katsoa uudestaan yhdessä äidin kanssa ja jutella tapahtumista. Ei kuulemma - oli liian hurja. 

Sitten pelastus: sain kirjastosta lainaan Inside Out -kirjan. Kysyin, olisiko ehkä hyvä idea lukea kirja yhdessä läpi ja jutella siitä, mitä tapahtui. Kuulemma olisi. Näin teimme. Luimme kirjan heti läpi kolmeen kertaan, puhuttiin niistä aivoista ja surusta ja siitä, mitä aivoissa silloin tapahtuu (eivät mene rikki, vain hetkellisesti vähän, mutta korjaantuvat). Luin hurjimmat kohdat keventäen. Musta kuilu on kirjassa vähemmän hurja kuin leffassa.

Ei pelota enää. 

Asia on nyt loppuunkäsitelty. Painajaiset loppuivat tästä teemasta, samoin aivojen murskaantumisesta inttäminen. 

Tarinan opetus:

1) Lukekaa lapsillenne.
2) Rajoittakaa medioita. Kaikkia niistä. Ainakin, jos lapsessa on tätä hermoherkkyys-taipumusta tippaakaan. 
3) Käykää kirjastossa. Sieltä voi lainata mitä vaan. Ei tarvitse rajoittaa. 
4) Varokaa piirrettyjä Muumeja. Etenkin Muumit ja pyrstötähti -leffaa. Niistä puuttuu ikäraja, mutta hurjia ovat. 


keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Kirjojen Suomi: luvassa henkien taistelu

Huomasitte vissiin, että Suomella on joku tämmöinen juhlavuosihässäkkä meneillään? Onneksi Ylelläkin huomattiin ja päätettiin ottaa kirjallisuus mukaan oikein kunnianhimoisesti. 

Ylen hienon kirjahankkeen nimi on Kirjojen Suomi. Siihen kuuluu vaikka mitä sisältöä suunnilleen kaikissa mahdollisissa medioissa - huomenna alkaa verkkolukupiiri, jossa ensimmäisenä vetäjänä on Sanna Stellan ja kirjana Tytti Parraksen Jojo.

Kirjabloggaajat pääsevät myös messiin aika mittavasti: toimittajat Seppo Puttonen ja Nadja Nowak ovat valkanneet jokaiselta itsenäisyyden vuodelta yhden kirjan, jonka bloggaajat vuorollaan lukevat ja kommentoivat blogeissaan: tähän asti on käsitelty jo mm. Ilkka Remestä ja Elina Hirvosta. 

Ette arvaa, minkä kirjan sain itse luettavaksi. Joel Lehtosen romaanin Henkien taistelu vuodelta 1933.

Hyvä puoli on se, etten ole lukenut tätä kirjaa koskaan, vaikka olen muistaakseni lukenut Lehtosta opiskeluaikoina johonkin tenttiin. 

Huono puoli on se, että nyt en ole aivan varma löydänkö vuoden 1933 veijariromaanista jotain asiantuntevaa ja viisasta sanottavaa. Suhtaudun tähän kyllä kiinnostuksella ja kuten nykyään hoetaan jännittävänä haasteena: onhan kieltolain aika kaikin puolin intresantti kausi historiassamme ja Lehtonen arvostettu kirjailija. Kirjan päähenkilön nimikin on Kleophas Sampila. Nyt pitäisi enää tietää, onko se ironiaa.

Kirjaa käsitellään vasta lokakuussa, joten aikaakin on. Kaikki mukana olevat kirjat voi lukea netistä Ylen saitin kautta.

Ylen kirjasaitti on joka tapauksessa hieno ja kiinnostava kokonaisuus kaikille kirjafriikeille. Jään seuraamaan.


perjantai 13. tammikuuta 2017

Carol Shields: Ruohonvihreää

Vuosien Shields-tauon jälkeen bongasin kirjastosta Carol Shieldsin romaanin Ruohonvihreää (Otava 2012, kääntänyt Hanna Tarkka), jota en ollut lukenut aiemmin. Se tuntui loistavalta joululomakirjalta: Shieldsin kirjoissahan ei tapahdu mitään kummempaa, joten ei tarvitse pelätä yöunien puolesta.

Tämä oli juuri sitä, mitä tilasin: tylsä nelikymppinen nainen matkustaa karmean äitinsä yllätyshäihin. Takakannessa The Guardian lupaa Shieldsin olevan "Jokapäiväisen elämän mestarillinen kuvaaja". Juuri sitä hän on. Ruohonvihreää ilmestyi muuten alunperin jo vuonna 1977 nimellä The Box Garden, joka on mielestäni suomennosta osuvampi nimi.

Arkipäiväiseen antisankarittareen on helppo samastua, ja häntä alkaa ymmärtää, kun äitisuhde avautuu koko tunnekylmässä karmeudessaan. Pientä draamaa saadaan aikaan kotiin jääneen teini-ikäisen pojan kautta eli pakollinen jännityshuipennuskin on mukana. Ja rakkautta, tietenkin, sitäkin ihanan realistisesti ja arkisesti kuvattuna.

Etsin jotain vihreää, joten taustalla kuivahtanut joulukukka. 

Kutsuisin tätä melkein täydelliseksi lukuromaaniksi, ellei asiassa olisi yksi mutta: yllättäen oma äitini piti kirjaa pitkästyttävänä ja jonninjoutavana. Ja itse kuvittelin hänen nimenomaan pitävän siitä (meillä on lähes identtinen kirjamaku), mutta ei. Tämä oli hänen mielestään aivan liian arkista ja yksityiskohtaista. Jassoo.

Ja onhan kirjassa yksityiskohtia: paitoja, huonekaluja, tunnelmia. Henkilöt ovat silti niin mainioita ja pieteetillä luonnehdittuja, että jäin koukkuun heidän kohtaloihinsa. Naisen lievästi sanottuna outo ja vähän karmiva exä on hylännyt perheensä ja lähtenyt hihhuloimaan jonnekin. Heidän lapsi-parkansa taas on on sitäkin kunnollisempi. Nykyinen miesystävä on tylsä hammaslääkäri, mutta pariskuntaa yhdistää onneton ensimmäinen avioliitto hullun kanssa.

Tällaisia ihmiset ovat. Tällaista ihmisten elämä on. Sen kuvaamisessa Shields on mielestäni mestari. Viihdyin.

Kenelle: Niille, jotka pitivät Dounton Abbeystä. Tässä on samaa henkeä, alemmassa yhteiskuntaluokassa tosin. 

Alkulause: "Mitä Veli Adam minulle viime viikolla kirjoittikaan?"

Väsynyt äiti -pisteytys (1-4): 4. Aivot narikkaan ja lukemaan. (Paitsi jos yksityiskohtainen kuvailu väsyttää liikaa.)

Perusteellinen Shields-fanin kuvaus kirjasta mm. Lumiomenassa.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan

Olikin pitkä joululoma. Ei siinä vauhdissa ehtinyt paljon bloggailla, mutta kirjoja sentään luin. Tässä niistä ensimmäinen: Riku Korhosen Finlandia-ehdokkaanakin ollut Emme enää usko pahaan (WSOY 2016).


Kirja ehti lähteä jo lainaan, joten tässä tämmöinen standardikansikuva tällä kertaa. 

On jännää tulla ikään, jossa oman sukupolven kirjailijat alkavat kirjoittaa keski-iästä. Ja ah niin osuvasti! Korhosen romaani käsittelee paljon muutakin, mutta keski-ikäistyvien "nuorten aikuisten" ja lapsiperheiden kuvaus on aika riemastuttavaa kaikessa karuudessaan.

Kirja oli kyllä muutenkin vaikuttava. Korhonen kertoo pariskunnasta, jossa perheenisä alkaa suunnitella vaimonsa kaappausta intohimon palauttamiseksi takaisin tiuskivaan perhearkeen. Jotenkin liikuttavaa. Sivuhenkilöitä on paljon ja tarinaa kerrotaan monesta suunnasta. Korhonen saa silti kokonaisuuden pidettyä näpeissään ja lukijan otteessaan.

Korhonen kuvaa taitavasti molempien sukupuolten eksymistä erilaisten roolien viidakkoon. Silti tuntuu siltä, että miehet ovat suurimpia häviäjiä.

Mietin paljon sitä, mistä kirja oikeastaan kertoo, sillä tarinaan mahtuu mukaan niin paljon. Päädyin siihen tulokseen, että tärkein teema on väkivalta ja piilotettu aggressio. Romaani tuntuu käsittelevän eniten sitä, mistä kaikki tämä yhteiskuntamme kätketty aggressiivisuus yöpartioineen ja somevihoineen oikein nousee.

Naiset ovat aika hukassa työ- ja perherooliensa keskellä, mutta niin ovat miehetkin - ehkä vielä enemmän. Kun mies päättää ottaa jälleen homman haltuun ja vaimon kainaloon, yritys tietenkin kaatuu omaan epätoivoisuuteensa. 

Vaimon ryöstö näytetään vähän surkuhupaisana paluuna ihmiskunnan alkujuurille, jossa miehet olivat miehiä ja naiset naisia - mutta paluuta entiseen ei ole. Kaappauksen vaiheista ei voi kertoa pilaamatta juonta, mutta kirjan jossain määrin humoristiset sävyt muuttuvat loppua kohti aika traagisiksi.

Nautin kovasti Korhosen kielestä ja tavasta kirjoittaa, etenkin komedian ja tragedian vaihtelevasta yhdistelmästä, joka ilahduttaa aina onnistuessaan hyvin. Kielen, juonen ja tyylin moninaisuudesta huolimatta Korhonen onnistuu pitämään kokonaisuuden hallussa taitavasti. Se vaatii sekä kirjallista ammattitaitoa että lahjakkuutta. Romaani on sen verran polveileva ja kielellisesti omalaatuinenkin, että se voisi hajota kuin enosen eväät myös omaan taitavuuteensa. Niin ei onneksi käy. 

Kirja on mielestäni juontaan syvempi. Siitä saisi erinomaisen ja toiminnallisen leffan, mutta jäin miettimään sen käänteitä ja sanomaa niin paljon, että kyseessä täytyy olla ihan vakavasti otettava yhteiskunnallinen romaani.

Tykkäsin. Suosittelen erityisesti ruuhkavuosi-ihmisille, jotka voivat nauraa itselleen ja toisilleen. Ja miettiä, pitäisikö tehdä kotona jotain toisin, ennen kuin joutuu puolison kidnappaamaksi?

Muutama lukija on kaivannut aiemmin postausten lopussa ollutta tiivistelmää. Tähtiä en enää anna kirjoille, mutta muutaman muun kiteytyksen kyllä. Uutuutena otan käyttöön Väsynyt äiti -pisteytyksen: sillä ei ole mitään tekemistä kirjan laadun kanssa, vaan kyse on siitä, kuinka nopeasti ja vaivattomasti väsynyt äiti pystyy kirjan lukemaan. 1= kirja, joka on jostain syystä sen verran vaativa, että jää kesken. 4= kirja, jonka lukee nopeasti ja ahmien, myös väsyneenä. 

Kenelle: Ihan kenelle vaan, mutta erityisesti ruuhkavuosipanikoijille.

Alkulause: "Tunnetko tarinan vaimosta ja ryöväristä?"

Väsynyt äiti -pisteytys (1-4): 3 (kirja, jonka lukee melko nopeasti, mutta vaatii juonen ja henkilöiden takia jonkun verran keskittymiskykyä).