Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2017.

Aivojen murskaantumisesta eli miksi käymme kirjastossa

Kuva
Nytpä kerron teille opettavaisen tarinan.

Esikoinen (5 v) katsoi kavereiden kanssa lasten elokuvan. Aikuisten valvonnassa. Leffa oli Inside Out - se hieno psykologinen elokuva ihmismielestä.

Kävi ilmi, että meidän lapselle kyseessä olikin psykologinen trilleri. Seuraavana yönä valvottiin klo kolmesta aamuun asti painajaisten takia. Sitä seuraavat kaksi vuorokautta intettiin lähes lakkaamatta siitä, voivatko aivot murskaantua muuttamisesta. Entä miksi se pellesaari romahti?

En ole varma, menikö elokuva kasetille liian huonosti vai liian hyvin, eli menikö leffan metataso hankalasti vielä överiksi? Mainittakoon, että seurassa olleet 5-vuotiaat tyttölapset eivät olleet moksiskaan.

Se on hieno leffa, ilmeisesti, mutta olisi pitänyt katsoa Nalle Puhia.

Tunnistan ilmiön. Olin täsmälleen samanlainen lapsi. Lapsuuteni vahvin muisto saattaa olla elokuva, jonka katsoin isotätini kanssa ja jossa apinat valtasivat ihmiskunnan. Saattoi olla Apinoiden planeetta - en tiedä, koska en ole sen jälkeen uskalt…

Kirjojen Suomi: luvassa henkien taistelu

Huomasitte vissiin, että Suomella on joku tämmöinen juhlavuosihässäkkä meneillään? Onneksi Ylelläkin huomattiin ja päätettiin ottaa kirjallisuus mukaan oikein kunnianhimoisesti. 

Ylen hienon kirjahankkeen nimi on Kirjojen Suomi. Siihen kuuluu vaikka mitä sisältöä suunnilleen kaikissa mahdollisissa medioissa - huomenna alkaa verkkolukupiiri, jossa ensimmäisenä vetäjänä on Sanna Stellan ja kirjana Tytti Parraksen Jojo.

Kirjabloggaajat pääsevät myös messiin aika mittavasti: toimittajat Seppo Puttonen ja Nadja Nowak ovat valkanneet jokaiselta itsenäisyyden vuodelta yhden kirjan, jonka bloggaajat vuorollaan lukevat ja kommentoivat blogeissaan: tähän asti on käsitelty jo mm. Ilkka Remestä ja Elina Hirvosta. 

Ette arvaa, minkä kirjan sain itse luettavaksi. Joel Lehtosen romaanin Henkien taistelu vuodelta 1933.

Hyvä puoli on se, etten ole lukenut tätä kirjaa koskaan, vaikka olen muistaakseni lukenut Lehtosta opiskeluaikoina johonkin tenttiin. 

Huono puoli on se, että nyt en ole aivan varma löydänk…

Carol Shields: Ruohonvihreää

Kuva
Vuosien Shields-tauon jälkeen bongasin kirjastosta Carol Shieldsin romaanin Ruohonvihreää (Otava 2012, kääntänyt Hanna Tarkka), jota en ollut lukenut aiemmin. Se tuntui loistavalta joululomakirjalta: Shieldsin kirjoissahan ei tapahdu mitään kummempaa, joten ei tarvitse pelätä yöunien puolesta.

Tämä oli juuri sitä, mitä tilasin: tylsä nelikymppinen nainen matkustaa karmean äitinsä yllätyshäihin. Takakannessa The Guardian lupaa Shieldsin olevan "Jokapäiväisen elämän mestarillinen kuvaaja". Juuri sitä hän on. Ruohonvihreää ilmestyi muuten alunperin jo vuonna 1977 nimellä The Box Garden, joka on mielestäni suomennosta osuvampi nimi.

Arkipäiväiseen antisankarittareen on helppo samastua, ja häntä alkaa ymmärtää, kun äitisuhde avautuu koko tunnekylmässä karmeudessaan. Pientä draamaa saadaan aikaan kotiin jääneen teini-ikäisen pojan kautta eli pakollinen jännityshuipennuskin on mukana. Ja rakkautta, tietenkin, sitäkin ihanan realistisesti ja arkisesti kuvattuna.


Kutsuisin tätä melkein …

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan

Kuva
Olikin pitkä joululoma. Ei siinä vauhdissa ehtinyt paljon bloggailla, mutta kirjoja sentään luin. Tässä niistä ensimmäinen: Riku Korhosen Finlandia-ehdokkaanakin ollut Emme enää usko pahaan (WSOY 2016).


On jännää tulla ikään, jossa oman sukupolven kirjailijat alkavat kirjoittaa keski-iästä. Ja ah niin osuvasti! Korhosen romaani käsittelee paljon muutakin, mutta keski-ikäistyvien "nuorten aikuisten" ja lapsiperheiden kuvaus on aika riemastuttavaa kaikessa karuudessaan.

Kirja oli kyllä muutenkin vaikuttava. Korhonen kertoo pariskunnasta, jossa perheenisä alkaa suunnitella vaimonsa kaappausta intohimon palauttamiseksi takaisin tiuskivaan perhearkeen. Jotenkin liikuttavaa. Sivuhenkilöitä on paljon ja tarinaa kerrotaan monesta suunnasta. Korhonen saa silti kokonaisuuden pidettyä näpeissään ja lukijan otteessaan.

Korhonen kuvaa taitavasti molempien sukupuolten eksymistä erilaisten roolien viidakkoon. Silti tuntuu siltä, että miehet ovat suurimpia häviäjiä.

Mietin paljon sitä, mistä ki…