INAhdus

Uskomatonta: pääsin sittenkin käymään lukupiirissä, lyhyesti mutta kuitenkin. Sen verran, että kuulin Tommi Melenderin alustuksen Ranskalaisesta ystävästä ja sain esittää pari kysymystäkn. Olipa taas kiinnostavaa ja kylläpä kaipaan kirjailijoita ja kirjaihmisiä. :) Oli jotenkin liikuttavaa, kun Melender kertoi, että kirjan vastaanotto oli yllättänyt: hän luuli kirjoittaneensa siihen selkeän sanoman, mutta sen enempää lukijat kuin kriitikotkaan eivät tätä sanomaa oikein löytäneet, vaan ihan kaikkea muuta. Kertoi oppineensa, että kirja syntyy lukijan päässä eikä ole siinä mielessä kirjailijan kynästä lähtiessään koskaan valmis. Puhuimme kirjan sanomastakin pitkät pätkät, mutta enpä osaa sitä tähän enää kiteyttää - miesten välinen ystävyys jäi itselleni mieleen tärkeänä teemana ainakin. Muiden lukupiiriläisten mielestä kirjan maailma oli kovasti kaurismäkeläinen. Ehkä, mutta koska en itse ole niin suuri Kaurismäki-fani, pidän edelleen kiinni Camus-yhteydestä, ja Melender myönsikin ottanee...

Jotenkin traagista, että ehdin lukea lukupiiriä varten jälleen hyvän kirjan, mutten ehdi blogata tai käydä lukupiirissä. :-/ No, kerron nyt kumminkin, että Tommi Melenderin (Finlandia-ehdokkaana ollut) Ranskalainen ystävä (WSOY 2009) kuuluu niihin huikeisiin kirjoihin, joista ei pidä, mutta on pakko lukea silti. Kirjan ihmisvihaajat - sekä suomalainen päähenkilö että hänen ranskalainen ystävänsä - ovat nimittäin niin masentavia tapauksia, ettei heihin oikein voi samastua eikä heidän ajatuksistaan riemastua. Kirjaan siis sekä ihastuu että vihastuu. Juoni ei sinänsä ole kummallinen: menestynyt suomalainen filosooffi saa jonkinlaisen piiputuskohtauksen ja pakenee kaikkea pieneen ranskalaiseen kylään, joka osoittautuu vihonviimeiseksi paikaksi sekin. Lopulta hän ystävystyy mystisen ja samoin ihmisiä vihaavan Marcelin kanssa. Tai no, voiko heidän kohdallaan puhua ystävyydestä? Ehkä pikemminkin olosuhteiden sanelemasta tuttavuudesta. Mystisen Marcelin traaginen kohtalo muodostuu kirjan kakko...