Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Lasitehdas: kirja meille kaikille juhaneille

Kuva
Nyt on kimurantti kirjapostaus. Ei siksi, etten pitäisi kirjasta, päinvastoin. Vaan siksi, että kyseessä on kirja, joka tuntuu niin läheiseltä, että on kuin omasta kirjasta kirjoittaisi. Kyseessä on tietysti ystäväni Katja Lahden esikoisromaani Lasitehdas (S&S 2018), joka julkaistiin lokakuun alussa. Minun päässäni se on tosin julkaistu jo ajat sitten. Pari vuotta sitten Katja pyysi minut lounaalle, jossa kertoi ideastaan, muun muassa kahden hyvin erilaisen suvun joulukohtaamisesta, joka lopulta päätyi kirjaan ihan timanttisena. On ollut lumoavaa seurata näin läheltä ja vaihe vaiheelta ystävän kirjan syntyä - olen myös lukenut sen eri versioita ja lopulta kuunnellut valmista äänikirjaakin. Luojan kiitos siitä tuli hyvä. Siitä tuli myös kirja, jota en olisi ikinä keksinyt tai osannut kirjoittaa itse: Lasitehdas käsittelee todentuntuisesti ja koskettavasti niinkin suurta teemaa kuin luokkaerot. Siihen on aika monella suomalaisella samastumispintaa, suuntaan tai toiseen. O

Päivä työssäni: kurkistus Leïla Slimanin kulisseihin

Kuva
Tämän työn parhaita ja joskus hankalimpia puolia ovat ulkomaisten kirjailijatähtien vierailut. Omalle kohdalleni ei ole vielä osunut yhtään ainoaa kiukuttelevaa katastrofia, mutta niitäkin tiedetään. Tällä viikolla saimme kylään ranskalais-marokkolaisen supertähden   Leïla Slimanin, joka on kirjoittanyt hyytävän taitavan romaanin  Kehtolaulu (WSOY 2018, suom. Lotta Toivanen). Siitä lisää myöhemmin. Slimanin suurin kirjallinen intohimo on venäläinen kirjallisuus, klassikoista nykypäivään.  Kerron teille nyt muutaman kurkistuksen kulissien taakse. Slimani oli onneksi älykäs, hauska ja hurmaava, mutta siinä ei ole mitään yllättävää. Useimmat starat ovat. Ilman näitä ominaisuuksia kansainvälistä menestystä on kai nykyään vaikea saavuttaa (menestyksellä tarkoitetaan Slimanin kohdalla mm. Goncourt-palkintoa, 44 käännöskieltä Kiinaa myöten sekä yli 900 000 myytyä Kehtolaulua pelkästään Ranskassa. Voilà!) Itselleni hänen esiintymisissään ja muussa keskustelussa kolahti aika kovaa fem

Kesän parhaita kirjoja: Nimeni on Lucy Barton

Kuva
Kesän paras kirjayllätys oli Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton (suom. Kristiina Rikman, Tammi 2018). Ihaninta on löytää uusia lempparikirjailijoita, joista ei ole aiemmin tiennyt mitään. Stroutia haluan lukea lisää. Lucy Barton on keski-ikäinen nainen, joka makaa sairaalassa viikkokausia sairaalabakteerin takia. Paikalle ilmestyy yllätysvieraana äiti, jota hän ei ole nähnyt vuosiin. Siinä kaikki. Takaumien ja äidin kanssa käytyjen keskustelujen kautta alkaa hahmottua yksinäinen elämä, jossa karu lapsuus johtaa melko onnettomaan avioliittoon ja hapuilevaan äitiyteen. Rakastan kirjan rakennetta. Se polveilee eri aikatasoilla, mutta pysyy hienosti kasassa koko ajan. Kirja on niin epäamerikkalainen, että tarkistin pariin kertaan, onko Strout todella (pohjois)amerikkalainen. Ei millään pahalla amerikkalaisille - olen vain tällä hetkellä vähän kyllästynyt heihin. Monia taitaviakin amerikkalaisia nykykirjailijoita vaivaa mielestäni sama kuin tv-sarjoja: ylituottaminen. Kir

Julkkareiden jälkeen

Kuva
Huh! Mitäpä muuta tähän osaisi sanoa - kirja on maailmalla, erittäin hulvattomat juhlat on juhlittu perjantaina ja mitäs nyt sitten. Kerroin julkkareissa, etten tiedä yhtään, mitä seuraavaksi ja ehkä hyvä niin. Kai tässä vähän saa huilatakin. Omaksi lohduksi haikeuden keskellä jaan täällä muutamia juhlakuvia ja kivoja kirja-arvioita. Henkien saari sai syysvärit lopullisessa kannessa (siitä tuli upea, kiitos Joel Melasniemi!) (Kuva: Katja Lahti) Kosmoksen kustantaja Mikko Aarne yritti kysellä seuraavaa kirjaa. En kerro. Kun en tiedä.  Henkien saari -drinkki oli sininen GT, joka on sen värinen kuin Itämeren kuuluisi olla. Kirjan isoisällä on esikuva: appiukkoni, joka esitti shamanistisen rumpusetin juhlissa.  Kirjan noitarumpu on siis olemassa, meidän mökkimme seinällä. (Kuva: Katja Lahti) Itselleni kirjajulkkarit ovat oikeastaan jäähyväisjuhla. Kirja on olemassa eniten silloin, kun se on koneen ruudulla ja omassa päässä, tilassa, jossa se on vahvast

Kirjailija hämmästyy kesken loman

Kuva
Terveisiä Ahvenanmaalta! Heräsin iloiseen ja erittäin harvinaiseen yllätykseen eli kirjakritiikkionnitteluihin - päivän Hesarissa on hieno arvio Henkien saaresta kriitikko Arla Kanervan arvioimana, kritiikin voi lukea tästä.  Miksi yllätys? No siksi, ettei kirjaa oikeastaan ole vielä julkaistukaan, mutta ei se haittaa. Kirjan teema mm. Itämeren tilasta on osoittautunut tänä kesänä ikävän ajankohtaiseksi, kun sinilevätilanne on pahin vuosiin, trumputin käy vierailemassa Helsingissä ja ilmastonmuutos hurjine helteineen tuntuu suomalaistenkin nahoissa. Nämä ovat kirjassa tärkeitä teemoja, vaikka itse kirjoitin kirjan maailman pohdinnan lisäksi repivästä rakkaudesta. Henkien saari on seikkaillut ennakkopokkarina pitkin saaristoa valekannella - oikea kirja on erivärinen. Tämä kirja jäi Högsåraan. On aina kyseenalaista, saako kirjailija kommentoida kritiikkiä, koska kritiikkejä ei tehdä kirjailijoille, vaan lukijoille. Ehkä ei pitäisi sanoa mitään, mutta sekin raja on viime vuosin

Melkein lomalla: kesäkirjasuositukset

Kuva
Kesällä on tietenkin aikaa lukea koko vuoden kirjat. Kokosin listalle muutamat omat suosikkini ja kerron, mitä aion itse lukea. Pahoittelen, että kirjat ovat lähes pelkästään omaan työpaikkaan liittyviä - en ole kerta kaikkiaan ehtinyt lukea juurikaan muiden kustantamoiden kirjoja, mutta yritän ryhdistäytyä syksyllä. Tällä pinolla voisi selvitä yhden loman.  Tästä se lähtee: Jos olet ruuhkavuosi-ihminen  ja sinulla on vaikeuksia keskittyä fiktioon, mutta vertaistuki kiinnostaa, kaksi teosta on ylitse muiden: Jani Toivolan Kirja tytölleni (WSOY, 2018) ja Satu Rämön Islantilainen kodinonni. Perhe-elämää viikinkien malliin (WSOY, 2018). Tein töitä molempien kirjojen parissa tänä keväänä, joten olen täysin jäävi, mutta suosittelen niitä silti: sekä Satu että Jani kirjoittavat henkilökohtaisesti, koskettavasti ja kiinnostavasti perhe-elämästä, joka poikkeaa vähän siitä kaikkein tavallisimmasta kuviosta. Satu Rämön Islantilainen kodinonni kertoo hauskasti ja kiinnostavasti

Kirjailijaelämää, jossa käydään podcastissa ja ostetaan mekko

Kuva
Kaupallinen yhteistyö BookBeatin ja Suomen blogimedian kanssa. Mitä ajattelin tällä viikolla? Onpa taas outo kevät. Samalla, kun väänsin seuraavaa kirjaa painoon, päädyin elämäni ensimmäiseen podcastiin puhumaan  Syliin-kirjasta  (Kosmos 2016), joka ilmestyi kaksi vuotta sitten. Suomen blogimedia (johon toinen blogini eli Pieni novelliblogi Katjan kanssa kuuluu) starttasi kirjapodcast-sarjan, jossa haastatellaan bloggaavia kirjailijoita ja selvitetään, miten kirjoja kirjoitetaan pyykkivuorten, päivätöiden ja katkonaisten yöunien kaaoksessa. Jostain syystä arvelivat, että kuulun tähän kategoriaan. Päädyin siis ystäväni Katjan haastattelemaksi kirjapodcastiin ja uskallan sanoa, että siitä tuli ihan hyvä setti - ja olisi tullut vielä parempi, jos olisin antanut Katjalle välillä suunvuoroa. En antanut. Ihanaa puhua itsestään sillä lailla täysin ilman suodattimia mitä sattuu. Tämä on nyt niitä kirjailijan luontaisetuja, kun lounareitakaan ei ole. Jos haluatte kuulla, miksi haluai

Naisen elämän suuruus ja kurjuus: Saara Turusen Sivuhenkilö

Kuva
Saara Turusen Sivuhenkilö on tänä keväänä kirja-alalla se kirja, josta kaikilla on mielipide, niilläkin, jotka eivät ole lukeneet sitä. Syy: Turunen kirjoittaa erään nimettömän naiskirjailijan esikoiskirjavuodesta, romahtaa kritiikistä, haukkuu tunnistettavan mieskriitikon ja velloo taiteilijan tuskassa. Kaikkia tietenkin kiinnostaa kovasti, mikä tässä autofiktiossa on totta ja mikä fiktiota ja mitä siitä pitäisi ajatella, jos mitään. Kaikilla on mielipide tästä kirjasta, meilläkin. Itseäni kiinnostavat ihan eri asiat. Kirja on niin monipuolinen kokonaisuus, että voisin käsitellä sitä monesta eri näkökulmasta: 1) Esikoiskirjailijana. Voisin verrata omaa esikoiskirjavuottani väsyneenä hoitovapaalla laahustavana ruuhkavuosiäitinä nuoreen taiteilijaan, joka istuu yksin omassa perintöyksiössään, itkee huonoa kritiikkiä ja sivullisuuttaan, mutta saa lopuksi kuitenkin palkinnon vuoden parhaasta esikoiskirjasta. En kuitenkaan tee niin, sillä tämä näkökulma olisi kovin pitkästyttävä

Kirja meille, joita jännittää kaikki

Kuva
Nyt on harvinainen uutinen kirja-alalta: ystävä teki omakustanteena lastenkirjan, joka menestyy! Ajatelkaa: hän maksoi itse kuvittajan, painokulut ja kaiken. Ja otti juuri uuden painoksen. Tähän voisi sanoa voi köllinpujut, koska kirja on tietenkin Project Maman eli Katja Lahden kirjoittama ja Annukka Palménin kuvittama Mörökölli-kirja : Pikkis, rohkea pikku mörökölli eli kirja kaikille, joita joskus jännittää. Kirja kuuluu meidän perheessä luonto- ja rohkeusteemansa takia ehdottomiin suosikkeihin, mutta olen iloinen myös siksi, että joskus maailmassa riskinotto kannattaa. Kirja-alalla on tietenkin aivan liikaa myös toisenlaisia esimerkkejä, joten on vaihteeksi kiva nostaa esiin iloinen poikkeus. Tässä on kyllä kaunis kirja. Ja iso.  Mörököllin kaltaisen ison ja kalliin kirjan tekeminen omalla rahalla ja omalla riskillä on niin järjetön idea, että ei sen onnistumista voi kuin ihmetellä ja ihailla. Itse en odottanutkaan Katjalta muuta kuin huippulaatuista lastenkirjaa, mut

Uppista, sano esikoiskirjailija

Kuva
Uskomatonta, mutta totta: toinen kirja tulee sittenkin. Ja nopeammin kuin piti eli elokuussa, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Tähän on nyt heti julkaistava perinteinen kustannussopimus-pönötyskuva Kosmoksen Mikko Aarnen kanssa - jo tavaksi tullut (eli tokaa kertaa). Koska elämme internetin alati kehittyvässä maailmassa, mukana on myös kättelyvideo! On se ylevä. Kyllä niitä nyt naurattaa, mutta ootas kun kirjan myyntiluvut tulee. Edellinen kirja Syliin ilmestyi kaksi vuotta sitten, joten kirjalasteni ikäero jäi yllättävän lyhyeksi. (Samalla osui silmiin hupaisa juttu: nuori artisti Vilma Alina on julkaissut näemmä biisin nimeltä Syliin . Ihan hieno biisi - eihän sillä kirjan kanssa ole mitään tekemistä, mutta näin maailmassa kaikki kiertää.) Olen vastaillut ystäville kirjaan liittyen yhtä sun toista, joten tässä tiedoksi kiinnostuneille. Miten ehdit kirjoittaa tokan kirjan? Mielelläni olisin istunut Virginia Woolfin opastamana puoli vuotta omassa huoneessa ja va

"Method Ina": Iltavillien lasten äänikirjarauhoitus

Kuva
Tämä on niin sanottu toivepostaus. Salamatkustaja-blogin Satu kirjoitti hauskan jutun itselleni tutusta ongelmasta: lasten iltariehasta. Satu kyseli vinkkejä aiheesta, ja koska itselläni on kaksi iltavilliä lasta lupasin kertoa siitä ainoasta elämää helpottavasta asiasta, jonka olen keksinyt: äänikirjoista. En siis listaa tähän itsestäänselvyyksiä, kuten säännölliset rutiinit, riittävä liikunta, laitteiden sammutus ajoissa, huoneen tuuletus, rauhallinen laatuaika vanhempien kanssa ja blaati blaati blaa - ne kaikki ovat jo käytössä niillä, joilla on oikeasti hankalan iltavirkut lapset. (Yksi asia, joka auttaisi 3-vuotiaan kanssa olisi päiväunien lopettaminen, mutta koska se ei päiväkodissa onnistu, on keksittävä muuta). Lasten äänikirjat ovat joka tapauksessa meillä pelastus iltakatastrofin hallintaan. Käytän itse BookBeatia , koska olen samassa konsernissa töissä (mutta mainittakoon, että BookBeatilla ei ole muuten mitään tekemistä tämän postauksen kanssa). Muitakin hyviä palveluj

Miksi Ferrante on suuri

Kuva
En rakastunut Ferranteen ensisilmäyksellä. Rakastuin vasta toisella silmäyksellä, kun viime syksynä totesin, että tulen tekemään Ferranteen liittyviä duuneja jatkossa aika paljon. Parasta tehdä siis kotiläksyt (toim huom, työpaikkani on Ferranten suomalainen kustantaja, unohtakaa siis objektiivisuus). Ekalla kerralla aloitin romaanin Loistava ystäväni (WSOY 2016, suom. Helinä Kangas) vuonna 2016. Taisin olla lomalla. Väsytti. Ei ollut paljon aikaa lukea. Ferranten tyyli viehätti, mutta putosin kärryiltä - oli aika paljon porukkaa Napolissa enkä sitä paitsi ollut erityisen innostunut lukemaan romaania tyttölapsista ja heidän ystävyydestään, kun koko elämäni oli pelkkää lapsishowta muutenkin. Viime syksynä luin Hylkäämisen päivät, joka kertoo aviomiehen häipymisestä ja kotiäidin sekoamisesta. Kirja oli niin raju, että ihastuin heti (kts. esim. Arjan postaus, jos kirja kiinnostaa). Aloin lukea uudestaan Loistavaa ystävää ja tällä kertaa oli vaikea ymmärtää, mikä siinä viimeksi oli