INAhdus

Tunnetteko belgialaista nykykirjallisuutta? En minäkään. Tuli sattumalta töissä vastaan Belgian suosituimpiin kuuluva naiskirjailija, jota kollega suositteli. Sillä välin kun otan etäisyyttä Rimmiseen kirjoittaakseni jotain ammattimaisen objektiivista, kannustavaa ja neutraalia, kerron teille Annelies Verbeken omituisesta esikoisromaanista nimeltä Nuku! (Avain, 2006). Suositellaan unettomille. Huom! Lopussa myös teemaan liittyvä uniarvonta, jossa voi voittaa romaanin omaksi hyvän (tai ehkä pahan) yön saduksi. ;) Arvio: En tiedä, saako kirjasta mitään irti, jos ei ole koskaan potenut edes lievää unettomuutta. Totaalisen unettomuuden kuvauksena kirja on joka tapauksessa osuva ja välillä lähes hysteerinen. Tyylistä ja yleisestä sekoilusta tulee mieleen sekä Hanif Kureishi että Sonja O. Teoksessa on kaksi unetonta Belgiassa, nuori nainen ja vanhempi mies, jotka löytävät ja kadottavat toisensa vuorotellen. Juoni vaihtelee näiden kahden valvojan yöllisissä seikkailuissa, päiväelämän sekoilus...

Summa summarum: Kun luvataan kertoa naiseuden pimeästä puolesta, väkisin aavistelee ensin pahaa. Joko odotettavissa on tosikkomaista ja teoreettista femakkoininää, äitien väsynyttä iänikuista valitusta tai muuta näennäistä pikkukiukkua, kun arki on niin p--skaa ja pää pipi lasikatosta. Hullu akka! (Like) pitää sen sijaan ilahduttavasti lupauksensa. Nämä akat ovat todella niin virkistävän hulluja, ettei voi kuin ihailla heidän rohkeuttaan kaivella pimeät puolensa esiin ja kertoa ne vielä kaikille. Viihdyttävä, ajoittain järkyttävä ja ajatuksia herättävä kolumnikokoelma naisen vihasta. Arvio: Teokseen on pyydetty yli kahdeltakymmeneltä naiselta (ja parilta mieheltä) kirjoituksia naiseuteen liittyvistä tabuista. Tekstit ovat enimmäkseen omakohtaisia ja koskettavia, mikä pelastaa ne myös teoretisoinnin taakalta. Aiheet eivät ole kevyitä: mukaan mahtuu narsistiäitejä, väkivaltaisia naisia, PMS:ää, yksi pakollinen ja kliseisyydessään vähän tylsä sovinistiteksti (Jouni Hynyseltä, joka harmik...

Summa summarum: "Eihän tämä ole ruokaa!" mies huusi. "Mitä sinä oikein touhuat?" "Taidetta", vaimo sanoi hiljaa. "Ei täällä ole muutakaan tekemistä, valmiissa maailmassa." Arvio: Syksyn mukanaan tuomassa eksistentialistisessa kriisissä Miina Supisen Apatosauruksen maa (WSOY) on ykköslääke. Keväällä ihminen tietää miksi on, kuka on, maailma on kevyt ja syöksyy kohti valoa. Kesällä voi nostaa aivot puun runkoon, elämä on ihanaa. Syksyllä kaikki menee kasaan, ihminen kutistuu, pimeä valtaa altaa, kiire syö arjen ja käperrytään kotiin kirja- ja suklaakasaan. Herää kysymys miksi olen, miksi juuri tässä pimeässä maassa, kuka söi ihmisten hymyt aamubussissa? Koskaan en ole lukenut kaamosmasennuksesta hulvattomampaa ja osuvampaa kuvausta kuin niminovellissa Apatosauruksen maa. Väsyneet äidit ovat blogien perusteella ihastuneet sen sijaan väsyneen perhe-elämän kuvauksiin. Tykkään novelleista vaihtelevasti, loppupäästä alkua enemmän, mutta erikoisia ne ova...

Summa summarum: Sami Hilvon esikoisromaaniin Viinakortti (Tammi) voisi lätkäistä helposti päälle leiman "homosotakirja". (Onko se muuten genre?) Se olisi suuri vääryys. Kirja on hieno rakkaustarina, traaginen sukutarina ja jännä sotakirja. Eniten tykkään kirjan takakannen sloganista "Se tuntematon sotilas josta Linnakin vaikeni". Kirjailija Helmi Kekkosen suosituskirja , eikä turhaan. Arvio: Pidän kirjoista, joissa on joku viisto näkökulma todellisuuteen. Tässä teoksessa näkökulma on siinä, etten ollut tullut ajatelleeksi, miten paljon sodassa on väkisinkin miesten välisiä rakkaustarinoita. Sehän on vähän kerettiläinen näkökulma. Sopiiko se nyt ollenkaan sodan perusmaskuliiniseen maailmaan? Pussailemassako siellä oltiinkin maan puolustamisen sijaan? Hilvo on kertonut tarinassa olevan omaelämäkerrallisia piirteitä liittyen hänen omaan isoisäänsä, jonka salainen elämä alkaa paljastua vasta pitkälle kuoleman jälkeen. Ehkä siitä syntyy tarinaan lämpö ja aito arvostus: ...

Vielä ehtii pari postausta ennen lomaa. Muistatte varmaan Vaippailmiö-kirjan, jonka lähetin parille lukijalle arvioitavaksi? Sain toisenkin arvion, jossa on myös muutamia miehen kommentteja välissä - miesnäkökulmaa! ;) Seassa pari Inahtajan asiantuntematonta ja hämmästynyttä kommenttia myös. Kiitos arviosta, enjoy! Ps. en uskaltanut lyhentää tekstiä, kun tiedän asiaan vihkiytyneiden innostuksen. Esikoista odottaessani olin päättänyt kestovaippailla tulevan vauvan kanssa, mutta tietotaito asian suhteen oli vähintäänkin olematon ja koko kestovaippailu outoine termeineen tuntui asialta, johon oli todella vaikea saada tarttumapintaa. Sovinkin varmasti paremmin kuin hyvin Vaippailmiö-opuksen kohderyhmään. Isä: Tulevana isänä en päättänyt ruveta hangoittelemaan kestovaippa / kertavaippa keskustelussa. Sinänsä minulle oli aivan sama kumpia tulisin käyttämään, kunhan vaadittu työmäärä olisi lähestulkoon sama. (Inahtajan huom: viisas mies.) Ennen lapsen syntymää Ensimmäinen konkreettinen kosket...

S. 153: "Millainen maailma olisi, jos tietäisimme syntyvämme uudestaan, kenen tahansa asemaan?" Kenelle: Kaikille, jotka aikovat sanallakaan osallistua keskusteluihin, joissa käytetään sanoja "kehitysyhteistyö", "mamu", "Afrikka", "Kolmas maailma", "kehitysapu", "YK" tai "ihminen". Jälkimaku: Torstai on toivoa täynnä. Aidosti humaani ja silti tietoa täynnä oleva kirja Afrikasta. Mistä tämä optimismi oikein tulee? Ei voi kuin ihailla. Starat: 5. Koska tämä on omassa kolumnikokoelma-genressään paras kokoelma, jonka olen lukenut. Koska tämä avarsi positiivisella tavalla maailmankuvaani Afrikan suhteen enemmän kuin koko kouluaika yhteensä. Ja koska tämä ensimmäistä kertaa todistaa sen, että blogi voi toimia kirjana. Hyvä teksti ei katso formaatin rajoja.

Piti tänä viikonloppuna lukea loppuun ja arvioida ranskalainen hittikirja Siilin eleganssi (Gummerus). Siilin eleganssi on hyvin kirjoitettu, suht kiinnostava ja viihdyttävä romaani mm. intellektuellista ovenvartijarouvasta, joka esittää tyhmää ja nerosta pikkutytöstä, joka vastalauseeksi maailmalle suunnittelee itsemurhaa. Kiinnostavia roolileikkejä sinänsä. Nyt tämä ranskalainen filosofis-yhteiskunnallinen pyörittely ja fenomenologian ironisointi tuntuu vain degeneroituneelta ja omahyväiseltä näpertelyltä. Olen jostain syystä tänä keväänä realismi-hakuisessa tilassa: haluan todellisuutta, en filosofiaa. Sitten tuli vielä tämä tulivuori, joka sekoitti paitsi ensi viikon työkuviot, myös pitkään suunnitellun perheen miniloman. Harmitti. Niinpä Siilin eleganssin sijaan olen ehtiessäni lukenut Elina Hirvosen Afrikasta-kokoelmaa (Avain), joka on palauttanut maan pinnalle: vaikka emme nyt pääsekään lentämään suit sait sukkelaan sinne ja tänne aikataulujen mukaisesti, meillä on kuitenkin säh...

Summa summarum: Mitä uutta nyt sitten sanoisi Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta -teoksesta, jota on ylistetty kaikkialla tv:ssä ja lehdissä ja joka on hämmentävän, pökerryttävän hyvä epäsuomalaisella tavalla? Hyvät ihmiset. Lukekaa tämä! Arvio: Kyseessä ei ole "vain" kirja Afrikasta. Kyseessä on kirja ihmisistä, jotka elävät kuka missäkin, enemmän tai vähemmän onnekkaina, mustina tai valkoisina, toiveikkaina tai liian murrettuina toivomaan ketään tai mitään. Elina Hirvonen asui kaksi vuotta Sambiassa ja hän kertoo varastaneensa kirjaan näkemäänsä, kokemaansa ja kuulemaansa. Onneksi meille. Teosta ei tosiaan ole kirjoitettu marraskuussa Martsarissa Daim-patukka toisessa ja kaukosäädin toisessa kädessä. Kauimpana kuolemasta on kansainvälisen tason romaani tavalla, jota Suomessa harvoin näkee. Hirvosen esikoinen Että hän muistaisi saman päätyi Finlandia-ehdokkaaksi ja sai kansainvälistä menestystä. Toivon tälle samaa. Aluksi kirja tuntuu hieman mutkikkaalta. Kahden kertojan, E...

Summa summarum: Mielestäni kevään kiinnostavin ilmiö on tässä: entisen Hare Krishnan omaelämäkerrallinen teos vuosista hihhulina, maailmalla vaeltamisesta, väkivaltaisesta avioliitosta irtautumisesta ja lopulta lesbouden löytämisestä. Vau. Ai ettei kiinnosta vai? No lue edes siksi, että tämä on vuoden täräyttävin esikoinen . Arvio: Joskus kiinnostavasta elämästä syntyy erinomaista kirjallisuutta. Toisinaan sitten taas ei. Nyt syntyi: osittain ehkä siksi, että Seija Vilén ehti elää nelikymppiseksi ennen kuin jalosti kokemuksensa kirjaksi. Kolmekymppinen olisi vielä sössinyt koko aiheen kiihkoilulla. Raflaavien aiheiden ei kannata antaa hämätä. Lööppikamaa tästä ei tule eikä katkeraa uskontojen vastaista tilitystä. Vilén on sinut elämänsä kanssa - vähemmänkin aikaa temppelissä olisi voinut tuhlata, hän tuumasi haastattelussa, mutta mitään hän ei tunnu katuvan. Ihailen. Jos usko meni, jäljelle jäi suvaitsevaisuus. Vilén tempautui Hare Krishna -yhteisöön jo alle kaksikymppisenä, päätyi pia...

Summa summarum: Lahiri-arviointi-trilogiani päätös. Kaima on lahirimaista laatukirjallisuutta, mutta novelleja tavanomaisempi. Jännitettä puuttuu. Lukekaa mieluummin edelliset arviot tai Tuore maa. Arvio: Jos lukee parhaan kirjan ekana, siitä on enää vaikea nousta. Tykkäisin Kaimasta varmaan enemmän, jos en olisi ollut Tuoreeseen maahan niin hullaantunut. Kaima tuntuu välillä venytetyltä novellilta, josta puuttuu vähän potkua. Se kertoo yhden intialaisen ja amerikkalaistuvan perheen tarinan, päähenkilönä poika nimeltä Gogol. Tästä Gogolista pitäisi repiä nyt hillitöntä syväanalyysia ja symboliikkaa sinne ja tänne, mutta itselleni se ei oikein auennut muuna kuin identiteettikriisin vertauskuvana. Intialaiset vanhemmat antavat pojalleen hätäpäissään venäläisen klassikkokirjailijan nimen, joka leimaa hänet uudessa maassa vieläkin vieraammaksi ja poikkeavammaksi. Edes nimen vaihtaminen ei auta, hän pysyy sisimmässään silti Gogolina. Poika ei ole vieras vain omassa maassaan, vaan myös omass...

Päätin brändätä maanisiin mittasuhteisiin päässeen Jhumpa Lahiri -innostukseni uudelleen. Kas näin: Olen kerrankin lukijoiden iloksi päättänyt lukea yhden kirjailijan koko tuotannon putkeen ja tehdä siitä vertailevan arvion. Vuorossa Lahirin esikoisteos, novellikokoelma Tämä siunattu koti. Summa summarum: Onneksi Lahiri on kirjailija, joka petraa vanhetessaan. Esikoisnovellikokoelma keräsi suunnilleen kaikki jenkkien kirjallisuuspalkinnot (Pulitzerinkin), mutta uusin novellikokoelma Tuore maa on mielestäni paljon parempi. Lukekaa se. Arvio: Ei tämä huono ole, kiittäviä arvosteluja näytti löytyvän runsaasti. Mutta jos on lukenut parhaan kirjan ekana, siitä on vaikea enää nousta. Huikeaan Tuore maa -teokseen verrattuna tässä kokoelmassa on esikoisen hapuilua: teemat ovat samoja toisen polven siirtolaisten tarinoita, tosin tällä kertaa USA:n lisäksi liikutaan Intiassakin. Uusin teos Tuore maa sisältää oikeastaan novellien sijaan pienoisromaaneja: kertomukset ovat pidempiä ja ehkä siksi h...

Summa summarum: Pääsen hehkuttamaan heti tammikuussa! Jhumpa Lahiri on HOT. Kaikki puhuvat Lahirista - paitsi minä, joka heräsin vasta saatuani Tuore maa -novellikokoelman joululahjaksi. Missä Lahiri on piileskellyt koko elämäni?? Bengalilais-amerikkalaisen ja Pulitzer-palkitun naiskirjailijan ihana novellikokoelma viihdyttää, surettaa, yllättää, mietityttää ja saa haluamaan lisää. Kuin Alice Munro, mutta vahvasti etnisellä twistillä. Lukekaa! Arvio: Öö, jäiköhän vielä jotain sanottavaa? Ehkä se, että mielestäni nimi- ja aloitusnovelli Tuore maa oli kokoelman heikoin. Kumma juttu. Ja silti sekin oli hyvä. Lahiri kertoo Intian Amerikkaan muuttaneesta älymystöstä ja etenkin heidän lapsistaan. Nämä seuraavan sukupolven kasvatit tuppaavat olemaan hienoja kirjailijoita: he pystyvät kuvaamaan uuden maan vierautta omasta kulttuuristaan käsin ja luomaan siksi osuvia ja teräviä ristiriitoja. Siitä syystä pidän Lahiria esim. Paul Austeria tai Siri Hustvedtia kiinnostavampana: he ovat loistavia k...

Summa summarum: Tarvitaan oma arvoasteikko. Leena Parkkisen Hesarin esikoiskirjapalkinnon voittanut "Sinun jälkeesi, Max" on niin erikoinen ja taitava teos, ettei se saa mitään esikoiskirja-armoa. Sen voi arvioida suoraan hyvänä, ehdottoman eurooppalaisena romaanina, jossa siamilaiset kaksoset seikkailevat 1920- ja 30-luvuilla dekadentin naisen perässä. Arvio: Entä pidinkö siitä? Yhtä hyvin voisi kysyä, pidänkö luontodokumentista, jossa leijonahylje raatelee kauniissa hidastetussa kuvassa pingviinin poikasen kappaleiksi. Tai Tanja Karpelan x:nen avioeron jälkeisestä murheellisesta syvähaastattelusta. Ei niistä pidä, mutta keskenkään ei voi jättää. Tämä teos kuuluu ehdottomasti lukekaa itse -osastoon. En vieläkään tiedä varmasti, mitä olen siitä mieltä. Aargh. Yritetään nyt jotain. Ensinnäkin Helsingin ja Euroopan kuvaus on nautittavaa ja riittävän autenttista (joskin ajoittainen rivous rikkoo illuusiota välillä). Eniten itselleni tulee mieleen Mika Waltarin Suuri Illusioni, ...

Summa summarum: Kun on elänyt kiinnostavan elämän, ei tarvitse kikkailla. Tuntuu siltä kuin viisas isoisä tarinoisi mieleenjuolahteluja takkatulen ääressä punkkulasi kädessä parin ekstra-konjakin jälkeen niin, että mukaan tulevat ne vähän lapsille sopimattomatkin jutut. Ihana kirja. Ja vuoden paras kirjan lopetus. Kerron sen postauksen lopussa tiiserinä, vaikkei se avaudu kirjaa lukematta. Arvio: Mitä näille pula-ajan lapsille oikein syötettiin - tai ehkä pikemmin jätettiin syöttämättä? Andersson tuntuu melkein masentavalta persoonalta: kilpajalkapalloilija, levyttänyt jazz-pianisti, menestyskirjailija, psykiatri, poliitikko ja kulttuuriministeri... Mitä hän EI osaisi? ;) Itseironia ja vaatimattomuus pelastaa paljon, muuten alkaisi rassata. Vaikka edellytyksiä olisi, kirjasta puuttuu kaikki pompöösi. Seitsemänkymppisen ei tarvitse enää miettiä, mitä muut ajattelevat vapaalla tai töissä - siksi elämäkertaa harvoin kannattaa sitä nuorempana kirjoittaa. Saavutukset on saavutettu ja asett...

Kuittaan syksyn blogiunohduksia joululahjavinkkeinä. Kaksi kirjaa on oman kustantamon, mutta suosittelen, koska olen ostanut niitä itse lahjoiksi (siinä meni pukin yllätykset taas..). Kaikki kolme ovat tietokirjoja, koska ne ovat loistavia lahjoja - kaunokirjallisuutta on vaikeampi ostaa, jos ei ole toisen kirjamausta ihan varma. Tässä kolme kirjaa kohderyhmä-luokittelulla. Kenelle: Siskolle, tädille tai ystävälle, joka kaipaa elämään rauhaa ja viisautta ja on vähän itäänpäin kallellaan. (Lue: lievästi hörhö) Mikä: Yu Dan: "Kiinan viisauden sydän. Mitä Konfutse nyt sanoisi?" Ihana lahjakirja - kauniit itämaiset kuvat, helppolukuinen, mutta ah silti niin viisas kirja! Kiinan myydyin tietokirja (kevyet 10 miljoonaa kpl) ja kaiken lisäksi nuorehkon naisproffan kirjoittama. Yu Dan on Kiinassa huikean menestyksen saavuttanut mediapersoona, joka on yksinkertaisesti tuonut Konfutsen oppeja nykypäivään. Mikään väitöskirja tämä ei ole enkä suosittele itämaisen filosofian suurtuntijoil...

Seuraa joululahjavinkki kulturelleille äijille ikään katsomatta - arvio tulee perässä, mutta en malta olla hehkuttamatta heti! Kaikkien syksyn suurmies-muisteloiden jälkeen on ilahduttavaa lukea vaihteeksi pienmuistelo suuresta miehestä. Kollega suositteli kaamosväsymykseen Claes Anderssonin anekdoottimaista omaelämäkertaa Jokainen sydämeni lyönti, josta olikin tänään arvio Hesarissa. Olen vasta alussa, mutta ihastunut jo nyt. Pois tunnepitoinen vuolaus, kielellinen kikkailu ja verbaalirehentely. Tässä kulturelli isoisä muistelee villiä 60- ja 70-lukua niin, että Sinkkuelämää-sukupolvenkin silmät meinaavat välillä vähän levähtää. Jassåå, vai semmosta peliä??! Ja silti suomenruotsalaisella charmilla ja tyylillä liikoja paljastelematta tai lööppejä kerjäämättä - kas, tuli petettyä ja heiluttua sinne sun tänne, oh mon dieu, mutta niinhän silloin kaikki! Mitäpä noista, sånt är livet! Aikamoinen vastanäkökulma Laura Honkasalon Eropapereihin, muuten. Olisipa kiinnostava tietää, mitä Andersso...

Nyt se on viimeistään varmaa: olen Booker-tasoinen ihminen, en Nobel. Tämä on totuus. Aloin eilen kirjoittaa poikkeuksellisesti arviota oman kustantamon kirjasta, mutta kas - Hesarin Jukka Petäjä ehti ensin. ;) Koska Petäjän arviosta löytyy kaikki olennainen, en toista samoja asioita, vaan tapani mukaan menen mutun puolelle. Summa summarum: Vuoden 2008 Booker-palkittu Valkoinen tiikeri on sen verran rajua kamaa, että meni joogahengitykset hetkeksi väärään kurkkuun. Olen epäillyt aina, haluanko Intiaan. Hinku mennä sinne ei mitenkään vahvistunut. Mutta yhdyn Petäjään ja suosittelen! Arvio: Sadan sivun testi kannatti taas: itse en päässyt heti kelkkaan mukaan, toisin kuin Petäjä. Stooriin lähdetään mielestäni vähän kaukaa, mutta kyllä se siitä virkistyy. Sadan sivun jälkeen ei malta enää lopettaa. Juoni paljastetaan jo alussa: köyhä autonkuljettaja murhaa isäntänsä saadakseen rahat ja uuden elämän. Loppukirja kerrotaan miten - kertoja itse kuvaa tätä "tarinaksi yksityisyrittäjyydest...