torstai 25. kesäkuuta 2009

Kelluvaa kesää!

En aio jättää teille mitään suuria lomajäähyväisiä, koska aion pitää satunnaista lomablogia jos luoja ja Nokia suo (toimivan kännykkänettiyhteyden nimittäin). Siltä varalta, että ei suo ja palaan linjoille vasta elokuun alussa, laitan teille vielä pari tekstinäytettä Tshehovista ja Janssonin Kesäkirjan alusta kesätunnelmaan virittäytymiseksi - molemmat kirjat jo ekalla vilkaisulla loistavia! Ensin venäläistä rakkautta kiihkeän venäläisen naisen suusta (miehet, nyt tarkkana!):

"- Todellakin, te ette ole mikään mies, vaan - suokaa anteeksi - tallukka. Miehen tulee hurmaantua, hullutella, hairahtua, kärsiä! Nainen suo anteeksi julkeuden, vieläpä röhkeydenkin, mutta hän ei anna milloinkaan anteeksi tuollasta järkevyyttä."

;D Todiste: people never change.

Janssonin Kesäkirjan ekalla sivulla etsitään kadonneita tekareita - muumimaista, mutta terävämpää! Rakastan kirjaa jo nyt. Kas näin:

"Milloin sinä kuolet? lapsi kysyi.
Hän vastasi: Pian. Mutta sinuun se ei kuulu vähääkään.
Miksei? kysyi lapsenlapsi.
Hän ei vastannut, hän meni kalliolle ja jatkoi siitä rotkolle päin.
Tuo on kiellettyä! huusi Sophia.
Vanhus vastasi halveksivasti: Tiedän. Et sinä enkä minä saa mennä rotkolle, mutta nyt mennään joka tapauksessa, isäsihän nukkuu eikä saa sitä tietää. --

Minä osaan sukeltaa, Sophia sanoi. Tiedätkö sinä, millaista se on kun sukeltaa?
Hänen isoäitinsä vastasi: Tiedänhän minä. Pitää hellittää kaikesta, ottaa vauhtia ja sitten vain sukeltaa. -- Sitten pitää vain liukua. Olla hengittämättä ja liukua, ja kääntyä ja kohota, tai antaa itsensä kohota. Ja sitten hengitetään ulos. Ja kellutaan. Ei muuta kuin kellutaan."

Ihanaa, rohkeaa, kevyttä ja kelluvaa kesää! :)

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Kirja kerrallaan (tai viisi)

Ensin avaudun kirjakaupasta, sitten paljastan mitä tuli hankittua kesälomakirjastoon (sen sijaan, että lukisin loppuun vain ne 50 kesken olevaa kirjaa).

Helsinkiläisiä hemmotellaan kahdella ihan erilaisella ja loistavalla kirjakaupalla: toisesta löytää kaiken, mitä koskaan keksii etsiä. Toisesta ei löydä sitä, mitä etsii mutta kylläkin jotain paljon parempaa eli sitä mitä ei ole edes tiennyt haluavansa.

Koska Akateemista ei tarvitse selittää sen enempää, kerron mitä löytyi Lasipalatsin Kirja kerrallaan -putiikista. Ensinnäkin siellä on kodikasta. Kirjahyllyt ovat melkein yhtä lahjakkaasti sekaisin kuin omissa hyllyissä. Pienessä tilassa tulee pakotettu olo tutkia kaikki. Etsin alunperin Tshehovin (kirjoitan vanhassa muodossa, kun en löydä sitä hattua, god damn it) Tarpeettomia ihmisiä -näköispainosta, mutta sitä ei olekaan. Sen sijaan on täysin uusi Tshehov-tuttavuus, nimittäin kokoelma nimeltä Venäläistä rakkautta! Oooh! Kesä on pelastettu!

Minkä jälkeen sekalaiselta keskipöydältä löytyi vielä suuraarre: Italo Calvinon niin sanotut Amerikan luennot eli Kuusi muistiota seuraavalla vuosituhannelle - Calvinon kirjallinen testamentti, joka hänen piti pitää luentosarjana Amerikassa, mutta ei ehtinyt koska kuoli. Traagista! Ooh! Ja mikä pahinta, olin unohtanut koko Amerikan luentojen olemassaolon enkä ole niitä lukenut!

Jos siis haluat yllättää itsesi ja kesäkirjastosi, mene haahuilemaan Kirja kerrallaan -kauppaan.

Akateemisesta hankin sentään sitä mitä pitikin eli Janssonin Kesäkirjan ja sattumalta ale-pöydältä Kati Tervon Kesäpäiväkirjan. Kun tähän yhdistetään Shieldsin novellit ja pari keskeneräistä kirjaa, alan olla suht lungilla mielellä lomalukemisten suhteen. Enää täytyy ehtiä lukea.

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa


Summa summarum: Kevään paras kirja ehtii vielä ehkä joillekin lomavinkiksi. Olen täysin pökertynyt Chimamanda Ngozi Adichien palkitun Puolikas keltaista aurinkoa -romaanin jälkeen. Tämä, hyvät ystävät, on nyt hienoa, maailmaa muuttavaa kirjallisuutta. Ja kolmekymppisen afrikkalaisen naisen kirjoittamana. Lukekaa.

Arvio: Koska tässä on poikkeuksellisen loistava romaani, saatte siitä peräti kaksi arviota: alempana oleva on lukupiiriläisen M:n kirjoittama arvio - kiitos M! Mutta ensin puran oman järkytyksen sekaisen ihastukseni.


Kyseessä on siis Biafran sota - se meille 70-luvulla syntyneille jotenkin puheista tuttu, vissiin johonkin nälänhätään liittyvä ikävä sisällissota, näitähän Afrikassa riittää ja kuka niitä kaikkia muistaa.

No niin riittää ja Afrikan lisäksi koko maailmassa, mutta on sitäkin tärkeämpää saada edes yhdestä niistä aidosti koskettava ja monipuolinen tarina esiin. Ei voi kuin ihailla Adichien taitavaa tarinan rakentamista ja kerrontaa: yli puolet teoksesta rakennetaan henkilöitä, heidän välisiä suhteitaan, iloja, suruja ja rakkauksia ja taustoitetaan vaivihkaa Biafran sotaa (mutta nimenomaan vaivihkaa). Ehdin jo ihmetellä, onko kyseessä sittenkin lähinnä ihmissuhderomaani - ja tietysti Puolikas keltaista aurinkoa on sitäkin.


Juuri kun lukija on ehtinyt tykästyä henkilöihin tosissaan ja imeytyä kiinni heidän elämäänsä, sota heitetään lukijan naamalle tavalla, joka taiteilee hienosti inhorealismin ja järkyttävän sotakuvauksen välimaastossa. Osa kuvauksesta on niin vastenmielistä, että juonen huomaa perustuvan osittain kirjailijan ystävien ja sukulaisten haastatteluille. Tai ainakin toivon, ettei kukaan tällaista päästään keksi.

Mutta älkää säikähtäkö siitä: Adichien nerokkuus piilee siinä, että hän osaa pysyä ihmisten tasolla kauhujen kuvauksessakin - sotahan on samaa kaikkialla, kuten teoksessa todetaan: "Ihmisiä kuolee liikaa". Mitä muuta sodasta voi lopulta sanoa?


Kaikesta huolimatta teoksessa on jonkinlaista toivoa ja oma yleissivistyskin karttuu taas millin verran vähemmän länsimaalais-egosentriseksi, toivon.

Kenelle: Kaikille.

Alkulause: Isäntä oli hullu: hän oli viettänyt liian monta vuotta ulkomailla nenä kiinni kirjassa, ja hän puhui itsekseen työhuoneessaan, antoi tukkansa kasvaa liian pitkäksi eikä välttämättä vastannut tervehdyksiin.

Jälkimaku: Sanaton.

Starat: 5.

M:n arvio:

Tunnustan; yleissivistyksessäni oli Biafran kokoinen aukko. Biafra ei tarkoittanut minulle muuta ”kuin” suurta nälänhätää aikana ennen minun olemassaoloani. Sen syistä saati seurauksista ei ollut tarkempaa käsitystä. Puolikas keltaista aurinkoa paikkasi tätä aukkoa kiitettävästi. Vaikka kirjan tarina ja henkilöt ovat toki fiktiivisiä, ovat sodan eteneminen ja ymmärtääkseni myös sen johtohahmot todenmukaiset. En ollut aikaisemmin lukenut Afrikkaa käsitteleviä romaaneja, jos Mma Ramotswen seikkailuja tai Mankellin Afrikkaan sijoittuvia kirjoja ei oteta huomioon, joten senkin puolesta tälle kirjalle oli selvä tilaus!

Vaikka Puolikas keltaista aurinkoa kertoo sodasta, se tekee sen jollakin tapaa sodan ulkopuolelta siviilien ja etenkin naisten näkökulmasta. Päähenkilöt joutuvat kokemaan pommituksia, mutta muuten fyysinen sota tapahtuu pääosin jossakin muualla. He kokevat sodan rintaman ulkopuolella; he pakenevat sotaa, joutuvat muuttamaan aina vain huonompiin asuntoihin, kaikesta on pulaa ja sotilaiden mielivalta on läsnä kaikissa ja kaikkialla. Kuitenkin päähenkilöt ovat mielestäni hyväosaisia (jos heitä sodassa onkaan). Heillä on ruokaa. Heillä on auto. He selviävät hengissä. Vaikka ruokaa onkin vähän ja se on huonolaatuista. Vaikka autoa ei voi käyttää eikä ole juuri polttoainettakaan.

Lohtua sodan keskelle tuovat kirjan kaksi rakkaustarinaa; Odenigbo ja Olanna sekä Kainene ja Richard. Sodasta huolimatta parisuhteiden ongelmat ja ilot pysyvät ennallaan. Rakkaus kestää sodan yli, rakkaus kantaa sodan yli. Myös afrikkalainen yhteisöllisyys on voimavara, jota länsimaisessa minäkeskeisyydessä voi vain yrittää ymmärtää. Sodan keskellä yhteisöllisyys voi kuitenkin murentua, kun kyse on omasta tai oman lapsen elämästä ja kuolemasta.

Romaani romaanin sisällä, Maailma oli vaiti kun me kuolimme, on oma kiinnostava lukunsa. Myös se kertoo sodan tarinan, mutta kenen äänellä? Pidin myös siitä, että tekstissä käytettiin paikallisen kielen (igbon) sanoja, jotka oli kiitettävästi käännetty (kukaan ei kai voi olettaa että kaikki lukijat ymmärtäisivät niiden merkityksen). O gburo m egbu, o mee ka m malu ife.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Inahtajan kesäkirjat

Onpa vaikea tehdä kesäkirjalistaa, yleensä luen rästiin jääneitä romaaneita, joita on tänäkin kesänä paljon. Novellit kuuluvat kesälukemisiini jo siitä syystä, että niitä voi lukea pätkissä ja kesällä kuuluu tehdä muutakin kuin lukea - kirja-alalla työskentelyn varjopuolia on, että lomalla kaipaa jopa välillä lomaa lukemisesta.. ;)


Mutta tässä pari vanhempaa klassikkoa ja muutamia uusia ja vanhoja ideoita:


1) Anton Tsehov: Tarpeettomia ihmisiä. Tämä on kaikkien kesäklassikoiden äiti, jonka luin yhteen aikaan joka kesä. Loistavia novelleja ajalta, jolloin ihmisillä ei ollut muuta kuin aikaa. Tsehovilainen tunnelma levittäytyy kirjasta suoraan laiturin nokkaan. Hauskaa ja ihanan dekadenttia. Kirja kerrallaan on näemmä tehnyt tästä myös uuden näköispainoksen, muuten voi löytyä kirjastosta tai divarista.




2) Dekkarifaneille Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää-sarja. Ainoa dekkarisarja, josta olen lukenut muistaakseni kaikki osat - ei lopu heti kesken. Fiksua ja sopivasti jännittävää.




3) Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa (tästä on arvio edelleen tulossa...). Jos haluat kunnon lukuromaanin, joka sekä herättää ajatuksia että vetää mukaansa. Aiheesta huolimatta (Biafran sota) ei liian ahdistava edes kesälomalla. Poliittinen ihmissuhderomaani.




4) Löysin töistä Carol Shieldsin kaikki novellit yksiin kansiin koottuna uutuuspokkarina nimeltä "Tavallisia ihmeitä" - 656 sivua Shieldsin novelleja, mahtavaa! Tosin en ole vielä aloittanut tätä, mutta aion lukea näitä lomalla aina sopivassa välissä yksi kerrallaan nautiskellen.


5) Kunnianhimoisille lomalukijoille suosittelen Pekka Teerikorven Miljoonan vuoden yksinäisyys -teosta. Erikoinen ja hieno teos, joka yhdistää tähtitiedettä mytologiaan ja kulttuurihistoriaan - ei ihan helpoimmasta päästä, mutta sopii niille, jotka kaipaavat ajattelemisen aihetta elämästä ja universumista. Sitä todella piisaa ja varsin erilaisesta näkökulmasta.


6) Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo. Luultavasti kirja, jonka olen lukenut elämässäni useimmin. En väsy Ylpeyteen ja ennakkoluuloon koskaan - ylivoimaisesti Austenin paras romaani, jonka nokkela dialogi ja ajan ylittävät ihmissuhdekiemurat ihastuttavat aina. Täydellinen kesäkirja.


7) Umberto Eco: Ruusun nimi. Kesällä on aikaa ottaa tämäkin haaste vastaan. Väitän, että jos selviää alusta, kirja vetää mukaansa, on jännä ja muutenkin vaivan väärti.


Nämä siis lukijoiden kesäkirjavinkkien lisänä. Laitetaanpa loppuun vielä juhannukseen sopiva ylpeys ja ennakkoluulo -kuva (eikä vähiten ihqun Colin Firthin takia..) - hauskaa juhannusta! :)




tiistai 16. kesäkuuta 2009

Anna Kontula: Tästä äiti varoitti

En tiennyt, mitä pitäisi ajatella Anna Kontulasta, nuoren polven feminististä, joka väitteli aikoinaan seksityöstä ja sai siitä aika paljon julkisuuttakin. Ja kaiken lisäksi vielä poliitikko (vasemmiston uusia toivoja?), yhhyh. Onneksi en ajatellut paljon mitään, vaan tartuin Kontulan uusimpaan pamflettiin, kun se käveli työpaikan käytävällä vastaan.

"Tästä äiti varoitti" -teos onkin monelle jo mediasta tuttu: kohu nousi esseestä, joka käsittelee anonyymin poliitikon tekemää "lievää raiskausta". Tietysti alkoi hirveä hulabaloo ja arvuuttelu siitä, kuka miespoliitikko nyt oli kyseessä - kun itse asiassa koko stoori käsittelee käsitettä lievä raiskaus, joka jotenkin onnistuttiin julkisessa keskustelussa ohittamaan.

Kun olen naistutkimukseni aikoinaan lukenut, arvelin kyynisesti, etteivät nämä nuoret feministit jaksa nyt enää oikein innostaa.

Hittolainen. Kirjahan on hyvä. Harmillista, että takakansi määrittelee teoksen niin vahvasti feministisen liikkeen (sisäiseksi) pamfletiksi: "Seksi jakaa naisliikkeen rivejä." No joo, ja onhan tässä ihan julkituotuakin äitikapinaa, mutta määritelmä karkottaa varmaankin monia lukijoita, joita teos voisi kiinnostaa. Miksi?

No siksi, että Kontula ei väitäkään tekevänsä tieteellistä tutkimusta. Helppolukuisiin esseisiin on koottu eri naisten erilaisia kokemuksia ja näkemyksiä prostituutiosta teiniseksiin ja vääränlaiseen rakastumiseen - anonyymiys tekee kirjasta paikoitellen aika hurjankin.

Neuvottomin olen seksityötä käsittelevän luvun kanssa: koska olen valkoinen keskiluokkainen tavis, en tiedä asiasta mitään. En tunne strippareita enkä prostituoituja ja olen syyllistynyt halveksimaan Johanna Tukiaista (tosin kapinoin vähän sitä väitettä vastaan, että vain hyveelliset naiset kelpaavat ministerien puolisoiksi - hyveellisyydestä en tiedä, mutta suotavaa kai olisi, jos puoliso ei ole idiootti. Itse en tunnusta kritisoineeni Tukiais-naisilmiötä niinkään heidän huorahtavan ulkonäkönsä takia, vaan nimenomaan yleisen ja säälittävän idiotismin, jossa kalastellaan julkisuutta ihan hinnalla millä hyvänsä.).

Tästä syystä Kontulan kirjan väitteet tuntuvat seksityön osalta ihan uskottavilta enkä pysty niitä arvioimaan muun kuin mediakeskustelusta poimimieni totuuksien perusteella. Sen sijaan muiden lukujen aiheet ovat helpommin samastuttavissa ja välillä jopa riemastuttavia, esimerkkinä seksikkään feministin tunnustukset luvussa Liian porno feministiksi.

Pamfletti-genressä kirja toimii mielestäni täydellisesti: se herätti ajatuksia (paljon), oli parissa tunnissa luettavissa ja pakotti lukemaan koko kirjan kerralla. Pientä miinusta hieman akateemisesta johdannosta, jonka voi selata nopeasti, jos feminismi aatteena ei kiinnosta.

Joka tapauksessa kirja onnistuu täyttämään mainiosti feministisen ihanteen poliittisen ja henkilökohtaisen, viihteellisen ja syvällisen sekoittamisesta ja aiheuttamaan sillä vielä hämmennystä ja keskustelua mediassa.

Se on paljon se.

Kenelle: Nuorille vihaisille naisille ja vanhemmille ei enää niin vihaisille. Miehillekään ei tekisi pahaa.

Paras alkulause: Nyt, täyttäessäni 30 vuotta, kirjoitan vihdoin libidoni kirouksesta.

Jälkimaku: Jopas oli, olipas se.

Starat: 4. Pamfletti elää!

Suomi maailmankartalle!

Eläköön, eläköön, eläköön! Suomi valittiin viimeinkin Frankfurtin kirjamessujen teemamaaksi vuonna 2014! Aiheesta lisää esim. Ylen uutisessa.

Ulkopuolisempi voisi nyt kysyä, että so what, mutta käyttääkseni hienoa vertauskuvaa tämä on suomalaiselle kirjallisuudelle sama kuin Victorian häät Ruotsin valtiolle. ;) Ymmärrätte?

Frankfurtin syksyisin pidettävät kirjamessut ovat Euroopan suurimmat ja tärkeät eurooppalaisen kirjallisuuden markkinoimisessa myös muualle maailmaan. Teemamaa näkyy messuilla paljon isommin kuin muut, mikä yleensä tuppaa tuomaan myös kansainvälisiä käännössopimuksia - siis lukijoita, julkisuutta, elokuvasopimuksia jne... ;) No, ei nyt ehkä sentään, mutta itse kulttuuriministeri Wallinkin pitää tätä suomalaisen kirjallisuuden mahdollisuutena läpimurtoon. Mittakaavaa kuvastaa se, että valmistelut aloitetaan suunnilleen heti, että viiden vuoden kuluttua ollaan valmiita. Jawohl!

Väitänpä, että suomalainen kirjallisuus- ja taidekenttä virkistyy aika lailla niin median, kustantajien kuin tietysti kirjailijoidenkin osalta.

Hieno kesäuutinen siis! :)

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Vesille Inahtajan mieli!



Vielä pari viikkoa töitä ja sitten loma! Koska vietän kesäloman pääasiassa veneessä, aion omistaa tämän postauksen parille venekirjavinkille. Varoitus: postaus sisältää stereotypian, jonka mukaan miehet veneilee ja naiset vikisee väkisin messissä, ainakin alkuun. Jos olet sen sijaan synnynnäinen naisveneilijästara ja veneen kapu, voit ostaa nämä kirjat ehkä miehelle. Tai odottaa seuraavaa postausta.


No. Aloitin pari kesää sitten veneilyn totaalisena maakrapuna ja oli aika vaikeaa. Ihan kaikki. Olisipa silloin ollut luettavana yksi ehdottoman hieno kirja, niin kaikkien elämä olisi ollut tosi paljon helpompaa (myös Kaivarin rannassa kävelleiden viattomien ohikulkijoiden).


Niinpä suosittelen kaikille veneeseen jollain lailla astuville maakravuille Jonas Ekbladin ja Börje Wallinin loistavaa "Gastens hemliga handbok" -opasta. Älä huolestu: ruotsi on helppoa ja kuvia paljon, joten nyt on syytä treenata toista kotimaista, varsinkin jos suuntaa saaristoon.


Kirjan nimi on suomeksi suunnilleen Gastin salainen käsikirja (gasti on vähän niinku veneen henkilökunta erotuksena kapteenista, joka on kapteeni) ja se on loistava!!


Ensinnäkin kirja lähtee liikkeelle todella alkeista eli suunnilleen siitä, miten astutaan veneeseen. Tai itse asiassa ekan luvun nimi on Varför båtliv, joka on ylipäänsä pirun hyvä kysymys maakravun näkökulmasta. Kirja käsittelee lisäksi sekä moottoriveneitä että purjeveneitä sopivan kevyellä tasolla. Kaikki termit selitetään selväsanaisesti ja alusta pitäen ja termejä käytetään vain kun on pakko. Mukana on kuvia, sarjakuvia, huumoria ja ennen kaikkea miljoona käytännön vinkkiä, joita kukaan ei osaa muuten kertoa ihmiselle, joka ei ole ikinä veneillyt.


Ihan parhaita ovat kirjan sivussa kulkevat "salaisuudet", jotka sisältävät juuri tätä veneilyn suurta ja rasittavaa salatietoa - yksi ilahduttavimpia niistä on salaisuus, jonka mukaan epäonnistunut rantautuminen on AINA kapun vika ja piste. ;D Kapun vika siksi, että jos rantautuminen menee pieleen, kapu on yliarvioinut gastin taidot. Hehe. Tätähän ei kuitenkaan kannata kertoa kapulle silloin, kun on rantauduttu heinäkuisessa Hangossa puoli metriä sisään laituriin, jonka ympärillä päivystää puolet tuttavapiiristä ja loput puolet moikkaavat merellä iloisesti loppukesän.


Kuten huomaatte, voisin paasata tästä asiasta loputtomiin, mutta säästän teitä: sanonpa vain, että suosittelen tätä käytännön opasta ehdottomasti kaikille veneilyn aloittaville ja myös niille, jotka aikovat olla veneessä vieraina yli viikonlopun. Koska kirja on kevyt ja ruotsalaisen pirteä (olematta tekopirteä) siitä tulee myös ihan oikeasti sellainen olo, että veneily voisi olla kivaa. Kuten onkin. Ainakin jo tokana kesänä.
Kirjan sisältöön kuuluu veneilytekniikan lisäksi myös ruuanlaitto,- tapaturma- ja turvallisuusvinkkejä - siinä on ihan tarpeeksi tietoa myös purjehdustekniikasta ja moottoreista, että kirjan kehtaa ostaa miehelle. Huom: kirja on koeluetettu parilla veneilevällä miehellä, jotka tykkäsivät. Ei voi kuin todeta, että kyllä ruottalaiset osaa - ja miksi ihmeessä suomeksi on tarjolla vain ahdistavia ja mutkikkaita sääntöoppaita? En ymmärrä.
Ja mistä sen nyt kesäksi sitten saa - itse ostin aikoinaan Akateemisesta kirjakaupasta, netistä löytyy näemmä Bokus-verkkokaupasta.
Onneksi suomeksi on tehty tänä keväänä kuitenkin hieno avaus samassa kevyessä opas-hengessä, nimittäin kuvassa oleva kaunis Merikokin messissä -keittokirja. Ostin sen äskettäin, mutta vaikuttaa nyt jo lupaavalta, koska viime kesän aikana tuli ammennettua oma idealaari veneessä kokkaamisen suhteen aika tyhjiin: kirjassa on hienot kuvat, tasoltaan vaihtelevat reseptit sekä vinkkejä ja ideoita veneessä kokkaamisesta ja ruokavaraston ylläpidosta. Mikä tärkeintä, monissa on mukana vaihtoehtoresepti siihen tilanteeseen, jolloin on nähty joku kaupan tapainen viimeksi viikko sitten ja kaapeissa on jäljellä säilykkeitä ja yksi melkein ok tomaatti.
Näillä kahdella oppaalla päästään ilman solmuntekotaitojakin jo aika pitkälle: gastilla kestää hermo ja kapulla hyvän ruuan ansiosta hyvä mieli! Hiiohoi!

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Lukijoiden kesäkirjat!


Sattui sopiva suomalaisen suven kesäkeli, jolloin kaikki paitsi lukeminen on turhaa. Niinpä kokosin viimein lukijoiden kesäkisan kirjavinkit inspiraation lähteeksi!


Tuttuun tapaan lista on luovasti sekaisin ja satunnaisessa järjestyksessä, lisäksi perustelusitaatit on lyhennetty ja lainattu vähän miten sattuu, koska ei tämä ole mikään väitöskirja tai muu tilastotieteellinen opinnäyte - suokaa anteeksi ja nauttikaa kirjoista, joiden laaja skaala ilahduttaa suuresti! Mitä nyt itse kukin riippumattoon valitsee fiiliksen mukaan, hyviä ehdokkaita kaikki! :)


1) Anni Blomqvistin Myrskyluoto-sarja. ”Se on vaan niin kesään liittyvä saaristolaiselämineen.”

2) ”Kesälomalla tarina ei saa loppua kesken. Paras kesälomakirja on tarpeeksi moniosainen historia- tai fantasiasarja, esimerkiksi Jean Untinen-Auelin Maan lapset -sarja tai Jan Guilloun Arn Magnusson -sarja (Tie Jerusalemiin, Temppeliherra, Pohjoinen valtakunta, Arnin perintö).”


3) "Ehdotonta kesälukemista on Leila ja Annukka -kirjat. Tarpeeksi kevyttä ja hömppää, että jaksaa rannallakin keskittyä."



4) Tove Jansson: Kesäkirja



5) Herbjørg Wassmo: Dinan kirja



6) Hanna Tuuri: Irlantilainen aamiainen



7) Hilja Valtonen: Nykyhetken tyttölapsi. ”Valtonen on uskomattoman terävä analysoidessaan ihmisten typeryyttä, ahneutta ja oman edun tavoittelua ja samanlaisen terävän tarkastelun kohteeksi joutuvat niin miehet kuin naisetkin. Viihdettä, mutta ei höttöä.”



8) Margaret Mitchell: Tuulen viemää. ”Ihanaa pyörryttävää romantiikkaa ja historian havinaa suoraan riippumattoon!”



9) James Joyce: Odysseus



10) Anni Polvan aikuisten kirjat (ei Tiina-kirjat). ”Joskus lukioikäisenä nämä on olleet kesälukemista. Nyt kiinnostaisi uudestaan lukea, mutta en kyllä millään kehtaisi kirjastosta näitä lainata :)”



11) Agatha Christie: Kymmenen pientä neekeripoikaa. ”Christien paras dekkari aivan ehdottomasti :).”


Inahtaja kiittää mainioista vinkeistä! :) (ja kisanhan voitti Päivi, jonka valinnat on kerrottu jo aiemmin.) Kesän jälkeen on Totuuden aika ja kyselen teiltä, kuinkas lukulistan kanssa sitten kävikään... ;)


sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Hanna Tuuri: Irlantilainen aamiainen

Huh, onpa ollut kiire. En ole ehtinyt edes lukea, mutta onneksi loma lähestyy... Kesän jälkeen täytyy järjestää uusi kysely siitä, mitä luit lomalla todella - haluaisin tietää, löytyykö muitakin, joiden kesäloma on päällystetty hyvillä lukuaikeilla (ja päätyy oikeasti pariin viihderomaaniin, koska kesällä aivot pitää nostaa narikkaan).


No sitten asiaan. Onnistuin lukemaan viikonloppuna yhden hyvän ja nopean kirjan kiireisille (ja väsyneille, yleensä liittyvät yhteen, kumma juttu). Vanhempani suosittelivat molemmat Hanna Tuurin tuoretta kirjaa "Irlantilainen aamiainen. Kertomuksia vihreältä saarelta."


Jep, kyseessä on Antti Tuurin tytär ja vaikka on törkeää ja epäreilua vertailla isää ja tytärtä, niin sanonpa silti, että tyylin tunnistaa. ;)


Hanna Tuuri muutti varsinaiseen tuppukylään Luoteis-Irlantiin perehtyäkseen puutarhanhoitoon - mukana matkasi onneksi sentään irlantilainen avomies. Kertomukset ovat ulkkarin tekemiä tarkkoja, hauskoja ja tosia havaintoja. Tyylissä on huumoria, jota on pakko kuvata sanalla tuurimainen; jos olette lukeneet Antti Tuuria, ymmärrätte. Jos ette ole, niin tuurimaisuutta on vaikea kuvailla: kuten vanhempani sanoivat, kirjassa ei kerrota oikein mistään, mutta silti sanotaan paljon.


Tämä on nyt sitä aitoa pienen arjen kuvausta siis. Jos tykkäät Irlannista ja irlantilaisista, niin suosittelen ehdottomasti: kirja sisältää oikeasti paljon hauskaa ja kiinnostavaa tietoa maan kulttuurista ja historiasta. Itse en esimerkiksi todellakaan tiennyt, että Irlannista puuttuu täysin valtakunnallinen henkilörekisteri, koska irlantilaiset eivät sitä halua. Tämä aiheuttaa tiettyä erikoisuutta mm. äänestämiseen ja väestönlaskuun. Samasta syystä kotiäitejä tai lapsia ei ole luetteloitu mitenkään - mikä tuntuu pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan kasvatista aika kummalliselta. Näiden kulttuurierojen kuvailijana Tuuri on parhaimmillaan ja virkeimmillään. Toivoin itse, että olisin lukenut tämän teoksen ennen Irlannin matkojani niin maata ja ihmisiä olisi ymmärtänyt tosi paljon paremmin.


Sitten tulee mutta. Kirja on ajoittain vähän kliininen ja jopa pitkästyttävä. Ymmärrän, että omaelämäkerrallisessa kirjassa haluaa keskittyä ympäristön havainnointiin omasta elämästä ja fiiliksistä avautumisen sijaan. Silti pieni heittäytyminen tai itsensä peliin pistäminen olisi tehnyt kirjasta hyvän sijaan loistavan. Esimerkki: Tuurin irlantilainen avomies mainitaan kirjassa vain pari kertaa nimellä mies. Mitään muuta emme hänestä saa tietää - ei nimeä, ei ammattia (tästä syystä jää hieman mysteeriksi, millä he siellä peräkylässä elävät), ei edes sitä, miltä irlantilaisesta pikkukylän elämä näyttää (jos mies sattuu itse olemaan vaikka Dublinista)?


Yltiöobjektiivisuudesta tulee kirjan arvioon iso miinus. Teos on kaikin puolin viehättävä ja hyvin kirjoitettu, mutta kokonaisuus jää etäiseksi. Siitäkin huolimatta suosittelen kevyeksi kesäkirjaksi riippumattoon. Tästä tulee hyvä mieli.


Alkulause: Työkaverini pyöreillä dublinilaiskasvoilla väreilee huvittunut epäusko.


Kenelle: Koska sekä molemmat vanhempani että minä pidimme kaikki kirjasta, niin voi kai todeta, että vähän kaikille? Erityisesti niille, joita Irlanti jotenkin kiehtoo.


Jälkimaku: Lisää Hanna Tuuria, mutta ens kerralla persoona peliin, jooko?


Starat: Em. syystä kolme.


tiistai 2. kesäkuuta 2009

Onnea Päiville!

Inahduksen kesäkisan voitti Päivi, jolle lähtee postissa Länsimaisen kirjallisuuden historia - onnea voittajalle, joka palaa varmasti lomalta kävelevänä kirjallisuuden historiana! ;)


Teen lähiaikoina listan kaikkien vastaajien suosikkilomakirjoista, mutta sitä ennen otteita Päivin tunnustuksista ja lempparikirjoista, joita oli monta:


"Kesäloma alkaa aina jollain ärtsyn romanttisella englanninkielisellä rakkausromaanilla, minkä kannessa on mielellään pitkä, tumma ja komea mies. Tämän aivojentyhjennyksen jälkeen työasiat ovatkin jo aika kivasti jääneet mielestä ja voi alkaa lomailemaan ihan rauhassa. Tämä pahe tietenkin nolottaa. ;)


Parasta kesälomalukemista on sellainen kirja, jonka voi jättää vähän keskenkin ja käydä vaikka kalassa. Jo kerran pari luetut kotimaiset dekkarit, esim. Leena Lehtolainen, Jarkko Sipilä tai Reijo Mäki ovat kovia nimiä. Muutama vuosi sitten aloin kesälomani lukemalla Stieg Larssonin trilogian osat 2 ja 3 ruotsiksi. Aivan ihanaa, mutta niihin joutui keskittymään liikaa, eli koko muu perhe jäi täysin paitsi kesälomaäidin huomiota. Teini-iässä tuli luettua hienoja klassikoita, mutta nyt en niillä jaksaa kesälomaani häiritä."
Inahtaja kiittää kaikkia kisaan osallistuneita, perästä kuuluu!