Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia
Miksi muuten novelleja julkaistaan nykyään niin vähän? Nehän ovat loistavia kirjoja kaikkien kiireisten bussimatkoille tai väsyneen arki-illan pikalukemiseksi. Lisää novelleja! Toivoo Ina.
Summa summarum: Osaa se, novellitkin. En aio sortua enää ylisanoihin Itkosen kohdalla, vaan suhtaudun teokseen viileän analyyttisesti. Säästän vielä pari novellia viikonloppuun, mutta uskoisin saaneeni jo riittävän käsityksen.
Arvio: Ihana nimi novellikokoelmalle: Huolimattomia unelmia. Juuri niistä näissä tarinoissa on kyse. Hassua kyllä, Itkosen välillä vuolaskin kirjoitustyyli on mukautunut novelleihin uusiksi: kerronta on romaaneja tiivimpää ja ytimekkäämpää. Uutta on siirtyminen pari astetta äijäkirjallisuuden suuntaan: osasta novelleja tulee mieleen Antti Tuuri tai Petri Tamminen.
Itkosen kyky erilaisiin kertojiin ja näkökulmien uskottavaan vaihteluun korostuu hyvin novelleissa, joissa on uusia tyyli- ja kerrontakokeiluja: ei tule toistoa tai kyllästymistä, tunnetta siitä, että kerrotaan samaa tarina vähän eri tavalla uudestaan ja uudestaan. Tämä on hyvää suomalaista peruskirjallisuutta, ilman isoa kikkailua - Itkosen ei tarvitse enää todistaa mitään.
Kokoelmasta löytyy monenlaista pientä ja suurta stooria; omia lemppareitani olivat Fucking Thailand ja Ei minun elämäni. Toisista tarinoista pidin enemmän (toimittajan työn kuvauksessa Itkonen on mielestäni parhaimmillaan), toisista vähän vähemmän, mutta jokseenkin kiinnostavia ne olivat kaikki.
Kenelle: Jos olet tähän asti pelännyt ajan puutteessa Itkosen melko massiivisia romaaneja, aloita tästä. Jos olet Itkos-fani, luet nämä kuitenkin.
Jälkimaku: Keppanasta täyteläiseen punkkuun ja koko Suomi-kuva siltä väliltä.
Paras alkulause: Laivapoliisit tulivat sisään omalla avaimellaan.
Starat: Kokonaisuudelle 4-. Novellien taso vaihtelee välillä 3-4,5.
Summa summarum: Osaa se, novellitkin. En aio sortua enää ylisanoihin Itkosen kohdalla, vaan suhtaudun teokseen viileän analyyttisesti. Säästän vielä pari novellia viikonloppuun, mutta uskoisin saaneeni jo riittävän käsityksen.
Arvio: Ihana nimi novellikokoelmalle: Huolimattomia unelmia. Juuri niistä näissä tarinoissa on kyse. Hassua kyllä, Itkosen välillä vuolaskin kirjoitustyyli on mukautunut novelleihin uusiksi: kerronta on romaaneja tiivimpää ja ytimekkäämpää. Uutta on siirtyminen pari astetta äijäkirjallisuuden suuntaan: osasta novelleja tulee mieleen Antti Tuuri tai Petri Tamminen.
Itkosen kyky erilaisiin kertojiin ja näkökulmien uskottavaan vaihteluun korostuu hyvin novelleissa, joissa on uusia tyyli- ja kerrontakokeiluja: ei tule toistoa tai kyllästymistä, tunnetta siitä, että kerrotaan samaa tarina vähän eri tavalla uudestaan ja uudestaan. Tämä on hyvää suomalaista peruskirjallisuutta, ilman isoa kikkailua - Itkosen ei tarvitse enää todistaa mitään.
Kokoelmasta löytyy monenlaista pientä ja suurta stooria; omia lemppareitani olivat Fucking Thailand ja Ei minun elämäni. Toisista tarinoista pidin enemmän (toimittajan työn kuvauksessa Itkonen on mielestäni parhaimmillaan), toisista vähän vähemmän, mutta jokseenkin kiinnostavia ne olivat kaikki.
Kenelle: Jos olet tähän asti pelännyt ajan puutteessa Itkosen melko massiivisia romaaneja, aloita tästä. Jos olet Itkos-fani, luet nämä kuitenkin.
Jälkimaku: Keppanasta täyteläiseen punkkuun ja koko Suomi-kuva siltä väliltä.
Paras alkulause: Laivapoliisit tulivat sisään omalla avaimellaan.
Starat: Kokonaisuudelle 4-. Novellien taso vaihtelee välillä 3-4,5.
Kommentit