keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Viimeinen luku: Kuinka lopettaa kirjablogi sitä oikeastaan lopettamatta

Lähdinkin näköjään tammikuussa vähän pidemmälle matkalle blogin osalta. ;) En kuitenkaan ihan puoleksi vuodeksi, nyt voi lähinnä ihmetellä, mihin aika oikein meni...

Koska inhoan katoamisia, tulin kertomaan, että hengissä ollaan - on ollut niin vilkas kevät, että blogista löytyy useampi kesken jäänyt teksti, joita en koskaan ehtinyt kirjoittaa loppuun ja julkaista. Kuten sanoin aiemminkin: ehdin lukea, mutten kirjoittaa lukemastani.

Nyt tilanne muuttuu jälleen. Palaan töihin syksyllä ja vieläpä uuteen työpaikkaan, jossa tulen kirjoittamaan kirjoista tavalla tai toisella työkseni kaiken aikaa. :) Valitettavasti se tarkoittaa samalla jäähyväisiä Inahdukselle: olen menossa töihin WSOY:lle ja olen sen jälkeen jäävi kirjoittamaan muiden kustantajien kirjoista. Ja koska olen vähän jäävi kirjoittamaan oman talon kirjoistakaan, ei taida jäädä jäljelle paljon kirjoitettavaa. Pelkkää diibadaabaa ei kukaan jaksa lukea. Mainittakoon, että tuleva työnantajani ei ole edellyttänyt blogin lopettamista - sen päätöksen olen tehnyt oman etiikkani pohjalta ihan itse. ;)

Inahduksen lopettaminen tuntuu niin haikealta, että olen lykännyt tämän viestin kirjoittamista pitkään, mutta toisaalta uskon, että tulen pyörimään muilla tavoilla blogimaailmassa ja netissä ensi syksynä. Jos minut löytää vakituisemmin kirjavinkkailemasta jostain osoitteesta, tulen infoilemaan sen tänne syksyllä.

Sillä välin kerron vielä pikavinkit kevään top-kirjoistani, ilman tärkeysjärjestystä:

- Ulla-Lena Lundberg: Jää (Teos). Finlandia-palkinnon viime syksynä voittanut Jää on suuri romaani, joka kaikkien pitäisi lukea, vähän kuin saariston Fanny ja Alexander. Nostalgista, kaunista, naurattavaa, surullista, kerta kaikkiaan hieno tarina papin perheestä ulkosaaristossa. Aion vähitellen lukea Lundbergilta kaiken muunkin - hänen pitäisi päästä koko maailman tietoisuuteen.

- Aki Ollikainen: Nälkävuosi (Siltala). Voitti Hesarin esikoiskirjapalkinnon syksyllä. Pieni suuri romaani Suomen historian unohdetuista vuosista, teki lukupiiriimme suuren vaikutuksen. Niin järkyttävä, että oli melkein vaikea lukea välillä, mutta kannatti. Timantin tarkaksi hiottua kieltä.

- Mooses Mentula: Isän kanssa kahden (WSOY). Mentula kuuluu uusiin lemppareihini. Vaihteeksi Suomen nykypäivää: isä, äiti, pieni poika ja Lapin hulluus. Mentula kuvaa vaikuttavasti etelästä tuodun vaimon sätkiviä sopeutumisyrityksiä pohjoiseen. Mentulan kieli murrevivahteineen on nautinnollista, tarina kerta kaikkiaan liikuttava ja koukuttavasti kirjoitettu. Teki mieli lähteä Lappiin välittömästi - mutta ei kylläkään perheenäidiksi.

- Anu Silfvergberg: Äitikortti (Teos). Viimeinkin joku kirjoittaa äitiydestä poliittisesti, älykkäästi ja ennen kaikkea itseironisesti! Suosittelen kirjaa ehdottomasti niille mutseille, jotka pitävät kaikkia äitiys-ismejä itselleen vieraina. Nautin Silfverbergin kirkkaasta ajattelusta ja terävästä analyysistä, jossa henkilökohtaisuus yhdistyy poliittiseen. Itketti ja nauratti moneen kertaan. Esseekokoelmana maan ehdotonta kärkeä, joskin uskon kiinnostavan eniten niitä, joita aihe liippaa läheltä. Kiitos Anu!

- Gillian Flynn: Kiltti tyttö (WSOY). Pakko saada mukaan jotain ulkomaistakin: Flynnin Kiltti tyttö on ihmissuhdedekkari, joka koukutti. Luokittelen viihteeksi, mutta melko laadukkaaksi sellaiseksi. Kuvaus kahden narsistin traagiseen suuntaan luisuvasta avioliitosta. Jättää jälkeensä kylmät väreet, mutta sopii loistavasti riippumattoon.

- Katja Kettu: Kätilö (WSOY). Kettu kuuluu kirjailijoihin, joita ehdin lukea vasta tänä keväänä ja nyt olen koukussa. Kätilö on suuri romaani Lapin sodasta ja rakkaudesta sodan varjossa. Kirja on ajoittain raaka ja kokonaisuudessaan järkyttävä: Suomen lähihistorian natsiyhteydet valkenivat itselleni uudella syvyydellä ja tuntui hirveältä, että natsien vankileirejä on ollut pienessä lintukodossamme ja vieläpä vanhempieni elinaikana! Kyllähän sen tavallaan tiesi, mutta... Huikean tarinan lisäksi Ketun kieli on omaa luokkaansa. Lukekaa. Jatkoksi suosittelen keväällä ilmestynyttä novellikokoelma Piippuhyllyä.

Mutta nyt: voi luopumisen tuskaa!

Koska vihaan jäähyväisiä, en sano niitä tälläkään kertaa. Teen siis jälleen yhden välitilinpäätöksen: kiitän lukijoita ihanista Inahdus-vuosista ja inspiroivista keskusteluista ja toivon jälleennäkemistä muissa foorumeissa!

Siteeraan lopuksi Tove Janssonia kappaleella, jota olen muistaakseni käyttänyt ennenkin:

"On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina.
Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi."

Hyvää kesää, tack och adjö! :)