Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2012.

Fernández ja Lahti: Lapsiperheen matkakäsikirja

Kuva
Olen näemmä ryhtynyt todelliseksi slow median edustajaksi, mutta kun tässä on nyt niin paljon kaikkea elämää ettei ehdi lukea tai kirjoittaa. ;) Kävimme mm. ekalla lapsiperhematkalla Teneriffalla ja siitä inspiroituneena seuraa lapsiaiheinen matkapostaus (luin viikon lomalla huikeat 150 sivua romaania, eli se romaaniarvioista). Ostin ennen matkaa Inari Fernándezin ja Inna-Pirjetta Lahden Lapsiperheen matkakäsikirjan (Johnny Kniga 2012). Parasta kirjassa ovat 30 erilaista matkakohdetta top ten -vinkkeineen - selasin sen osion läpi ensimmäisenä matkakuumeen vallassa ja vakuutuin siitä, että tropiikkiin tai maailmanympärimatkalle EMME ole vielä valmiita (kirjan kannustuksesta huolimatta). Niinpä lähdimme Kanarialle (joka löytyy kirjasta tietenkin myös). ;) Kirjan alkuosa koostuu lapsimatkustamisen perusteellisista aakkosista. Koska olemme jo reissanneet lapsenkin kanssa jonkun verran, hyödyllisintä olivat erilaiset muistilistat lentokoneeseen ja pakkaamiseen, mutta muuten asiat oliv

Juha Itkonen: Hetken hohtava valo

Kuva
Summa summarum: Juha Itkosen uusin romaani Hetken hohtava valo (Otava 2012) alkaa Tsehovista ja päättyy Tsehoviin. Siitäkin syystä sen pitäisi olla minun kirjani. Mutta voi. Niin paljon kuin Itkosta kirjailijana fanitankin, joudun tällä kertaa harmikseni lainaamaan Jorma Uotista: hieno kokonaisuus, mutta jostain syystä ei ihan sytytä.  Arvio: Luin kirjaa yli kuukauden ja sen rinnalla luin muuta - sekin kertoo pienistä käynnistysvaikeuksista. Miksi? Ehkä siksi, että tässä jykevässä sukupolviromaanissa ei tapahdu paljon mitään ihmisen pientä elämää kummempaa. Kerronnasta tulee mieleen Kjell Westö Hämeenlinnassa. Siinä piileekin yksi ongelma: tavallisen suomalaisen pikkukaupunkisuvun elämään on tietenkin helppo samaistua, mutta draama puuttuu. Westön sukusaagojen glamouria tässä ei oikein ole, vaikka nousukauden nousukasjuhlia kuvataankin. On toinenkin ongelma: se, etten ole kenenkään poika. Mielestäni tämä on ennen kaikkea romaani isästä ja pojasta, vaikka pääosa tarinasta

Pamela Druckerman: Kuinka kasvattaa bébé

Summa summarum: Nyt tulee kerrankin tuutin täydeltä lapsiasiaa, joten poistu välittömästi, jos aihe saa niskakarvat pystyyn. En ole juurikaan lukenut kasvatusoppaita, mutta tämä oli viihdyttävä ja ajatuksia herättävä teos. Amerikkalaisen ja ranskalaisen kasvatuksen vertailu saa ainakin kiittämään siitä, että olen suomalainen. Kyseessä ei oikeastaan edes ole kasvatusopas, vaan omaelämäkerrallinen journalistinen tutkielma kulttuurieroista. Suosittelen. (Mac kiukuttelee jälleen, joten kannen lataus ei onnistu, tietoja löytyy täältä: www.siltalakustannus.fi) Arvio: " Kuinka kasvattaa bébé - Vanhemmuus Pariisin malliin" (Siltala 2012) on kevyt, mukaansatempaava, ajoittain naiivi ja yksinkertaistava kirja, jossa pelataan kulttuurisilla kliseillä ja kärjistyksillä. Ei kai siitä muuten menestys olisi tullutkaan. En suosittele tosikoille tai kovasti kiintymysvanhemmuuteen vannoville (koska heille kirjan ohjeista ei ole mitään hyötyä). Jos kirja pitäisi tiivistää yhteen lauseeseen,

Jarmo Papinniemi on poissa

Parnasson päätoimittaja, kriitikko ja kirjailija Jarmo Papinniemi on kuollut äkilliseen sairaskohtaukseen. Tunsin Jarmon hyvänä työtuttuna, mutta tuntui, että tunsimme paremmin: se johtui Jarmon ainutlaatuisesta persoonasta. Hän oli älykäs, lämmin, huumorintajuinen, äärettömän lukenut ja sivistynyt  ihminen olematta snobi - poikkeuksellisen hieno kirjamies ja ennen kaikkea rakastava ja omistautunut perheenisä. Olen niin murheellinen, etten voi edes sanoa paljon muuta. Näin Jarmon viimeksi pari viikkoa sitten WSOY:n juhlissa. Hän tuli heti halaamaan ja kysymään, mitä pienelle pojalleni kuuluu. Sen jälkeen viisastelimme kirja-alan viimeisimmät kuulumiset. Hän oli vasta 44-vuotias. Kirja-ala ei ole enää sama ilman häntä, loistavaa keskustelijaa, kirjoittajaa ja seuramiestä. Syvä osanottoni Jarmon perheelle ja hänen isommille ja pienemmille lapsilleen. :( "Valot sammutettu. Sumu valaisee näkymättömän, rajattoman. Kaupunki muuttuu toiseksi. Kulkija näkee hädin tuskin itsensä,

Kirjasarjojen kirous

Minä urpo en ymmärtänyt lukevani viihdekirjasarjaa. Jäin sittenkin Sidottuun sen verran koukkuun, että harpoin sen loppuun siinä toivossa, että salaperäisen Herra Greyn synkeä salaisuus paljastuu. Juu ei: lopussa lukee suurinpiirtein, että jatkuu. Jos nyt jotain vihaan niin tätä. Kestin urhoollisesti kaikenlaista punastelua ja kliseisiä roolipelejä 600 sivua yllättävänkin hyvin, mutta että seuraavat 600 sivua sitä samaa? Ja vielä seuraavat 600 ennen kuin päästään todennäköiseen happy endiin ja onnellisesti naikkariin (koska eihän nyt romanttista viihdettä voida tehdä ilman, että roistosta on kesytetty unelmavävy ja kelpo perheenisäkandidaatti)? JUU EI. Joku raja nyt pitkitetyllä rakkaustarinallakin ja kyllä se s/m-kuviokin tuli jo ikäänkuin läpikäytyä. Herra Greyn salaisuus jää ikuisiksi ajoiksi selvittämättä, mutta pystynen elämään tämän asian kanssa. Sitten hämmästytän teitä: jos unohdetaan karmeimmat kliseet ja noloimmat kielikuvat, niin ymmärrän Sidotun maailmanmenestystä. Se

Totuus sensaatiosta: Fifty Shades: Sidottu

Olisipa kiva todeta, että nyt on kuulkaa tehty teos, jonka rinnalla Lady Chatterley ja Markiisi de Sade kalpenevat, hui sentään, kuinka tuhmaa! Vaan kun ei. Joudun olemaan ikävän ennalta-arvattava ja toteamaan, etten ainakaan vielä ymmärrä mikä tässä Fifty Shades -kirjassa on se suuri sensaatio. Suoraan sanottuna olen vähän pettynyt. Tämähän on enemmän SinäMinä-matskua kuin edes Reginaa - koulutyttöerotiikkaa, sanon minä, siitäkin huolimatta, että kyse on sadomasokismista (sen nyt kai arvaa jo kirjan nimestä: "Sidottu"). Ensinnäkin päähenkilö on jatkuvasti, rasittavuuteen saakka punasteleva kirjallisuudenopiskelija tyttönen. Olisipa se pää-äijä edes äijä, mutta kun ei: hän on 27-vuotias huippumenestynyt suuryrityksen johtaja. Siis 27. Sallikaa mun nauraa. Onko tämä nyt sitten keski-ikäisen kotiäidin mielestä uskottavaa? No ei ole. Anteeksi nyt vaan. En halua olla millään muotoa epäkunnioittava 27-vuotiaita kohtaan - kyllä hekin voivat olla suuryritysten johtajia, mu

Kotiäitipornoa

Kerrankin sattuu ja tapahtuu jotain jännää!! Nimittäin kotiin tuli postiluukusta arvostelukappaleena ihan oikeaa kotiäitipornoa, enkä edes ymmärtänyt sitä. Siirsin kirjan aika korkeaan kirjapinoon ja vasta kun luin lehdestä Fifty Shades -sensaatiosta, alkoi tuntua jotenkin tutulta. Sitä ennen katsoin vain kirjan takakantta epäluuloisesti: jostain syystä ilmaus "eroottinen sensaatio" ei saanut heti hoksaamaan, että kuulun kohderyhmään. Johtunee väsymyksestä. Mutta sitä tämä nyt on, hurja sensaatio maailmalla ja aion ottaa selvää miksi. Ilmeisesti joku on mennyt järkyttymään siitä, että kotirouvat kuluttavatkin päiviään tuhmien kirjojen parissa kodin puunauksen sijaan. Vähemmästäkin tulee perheen elättäjille paha mieli, ei siinä mitään. Näin heitä huijataan, luulevat meidän imuroivan täällä kaikki päivät, mutta oikeasti istummekin salaa pornon parissa. Jep jep. Perästä kuuluu siis - vaikken ole koskaan kuulunut Reginan kohderyhmään, lupaan nyt ihan vain teidän vuoksenne

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys

Kuva
Summa summarum: Amerikkalaisen Jennifer Eganin Aika suuri hämäys (Tammi 2012) oli kesän paras kirja. Pulitzer-indeksi ei pettänyt tälläkään kertaa. Haluaisin lukea häneltä lisää - suomentakaa nyt pian ne kolme muuta romaania! Arvio: Kirjan rakenne on ihana. Jokainen luku on oma, itsenäinen tarinansa, mutta kaikki kietoutuvat silti jollain lailla toisiinsa kahden päähenkilön, levypomo Bennien ja hänen kleptomaani-assarinsa Sashan kautta. Samat tyypit seikkailevat välillä eri tarinoissa, mikä pitää lukijan hereillä. Ajassa pompitaan 1970-luvulta 2020-luvulle ja yleensä liikutaan musa- tai showbisneksessä ja maantieteellisesti mennään Afrikkaan asti. Kirjan liepeissä rakennetta verrataan muodikkaasti Facebookiin, mutta se ei välttämättä tee kirjalle oikeutta. Itse puhuisin ennemmin verkostomaisuudesta. Pidän myös siitä, että lukujen tyyli vaihtelee, eikä koskaan tiedä, miten ja mistä seuraava tarina alkaa. Mukana on mm. yksi lehtijuttu ja power point -esitys. Kuulostaa ehkä kikkai

Kirjailija sanoo sen paremmin

No kuulkaa. Kirjailija Elina Hirvonen kiteyttää Hesarin kolumnissaan tänään sen, mitä itsekin ajattelen ja vieläpä Ala-Harjan kollegana. Lukekaa, jos voitte - Hirvosen tärkeä pointti on myös se, että kirja syntyy aina lukijan päässä ja jokainen tarkastelee tätäkin asiaa omasta näkökulmastaan. Lisäksi kyse on Ala-Harjojen perheen sisäisestä asiasta, joka ei oikeastaan kuuluisi muille. Samaa mieltä. Ja kun olen oikein rehellinen, taitaa olla niin, että itselleni olisi vaikeaa lukea tällä hetkellä pienen lapsen leukemiasta ahdistumatta kohtuuttomasti, tästä kohusta riippumatta.

Sananen Ala-Harja -Gatesta

Hämmästyttää ja kummastuttaa tämän syksyn kuuma kirjallinen keskustelu siitä, saiko kirjailija Riikka Ala-Harja käyttää siskonlapsensa leukemiaa materiaalinaan fiktiivisessä romaanissa vastoin sisarensa perheen tahtoa (iso juttu viikonlopun Hesarissa - sisar haluaisi kirjailijoille eettiset säännöt casen pohjalta. Niitä hän tuskin saa, mutta välirikon sisarensa kanssa kylläkin). Tietenkin sai. En tajua, mitä mesoamista asiassa edes on: ei tällä ole mitään tekemistä tekijänoikeuksien kanssa, kun kyse on fiktiosta. Kuka omistaa kenen kokemukset fiktiossa, täysin järjetön kysymyskin. Koko keskustelu on mielestäni ihan harhateillä. Kysymys on puhtaasti moraalinen, ja siinä ainakin itselläni on vähän enemmänkin pohdittavaa. Osaan samaistua tilanteeseen tätinä ja nimenomaan tätinä ymmärrykseni kirjailijaa kohtaan päättyy: jos sisarenlapseni sairastuisivat syöpään, en voisi kuvitella tekeväni mitään, mikä loukkaisi heitä ennestään järkyttävän tilanteen keskellä, vaikka olisin mielestäni

Päivää.

Kävinpä kesälomalla, kuten varmaan huomasitte. Siinä välissä oli vähän haipakkaa, mm. salahäät (omat), kesämökin rakennus saareen (ei omin käsin mutta kuitenkin), vähän matkustelua (Kroatiaan, suosittelen!) sekä tietenkin jossain välissä myös pikkusen lapsenhoitoa (neljä hammasta, ryömintää, konttausta, kaikkea sellasta pientä). Ja luin viisi kirjaa - romaaneja! Olivat kovasti hyviä ja kovasti olisi hinkua niistä kirjoittaa: syyskaudella aloitan uusia kirjoitusprojekteja uudenlaisten lastenhoitokuvioiden avustuksella, joten tulin alentamaan bloggauskynnystä tällä "elossa" -ilmoituksella. Kaiken kaikkiaan voisi silti summata, että tämä vaikuttaa siltä vuodelta, jolloin lukutoukka on keskittynyt elämään lukemisen sijaan. ;) Hyvä niinkin. Toivottavasti sielläkin on vielä joku, palaan viimeistään syyskuun alussa!

Reklamaatio nettimaailmalle

Jos Bloggerinkin on aivan pakko tehdä vasten käyttäjän tahtoa näitä uudistuksia huonompaan, niin voisivatko edes testata, että uusi versio toimii iPadissa. Kyllä eivät ole testanneet. Kerron: ei toimi. En ole siis kadottanut kykyä jakaa tekstiä kappaleisiin, mutta Blogger on. iPadin kappaleenvaihto toimii nätisti täällä kirjoitustilassa, mutta ei sitten julkaistessa. Reklamoin. Luulisi niillä siellä googlessa olevan tarpeeksi rahaa ja ymmärrystä iPadin toimivuuden testaukseen, on modernia teknologiaa tämä, kuuletteko. Kyllä minä mieleni nyt pahotin. Ja tähän uusi kappale: Reklamoin!

Daniyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua

Luen näemmä tänä keväänä vähän, mutta hyvää. Tulipa taas luettua aivan järjettömän hyvä kirja! Pakistanilaisen Daniyal Mueenuddinin novellikokoelma Hunajaa ja tomua (Avain 2012) tuo mieleen Jhumpa Lahirin, Valkoisen tiikerin ja Tuhannen ja yhden yön sadut. Esikoiskokoelma pääsi Pulitzer-ehdokkaaksikin enkä ihmettele. Harvoin pääsee lukemaan näin kaunista, mutta julmaa kokoelmaa, tekisi mieli ehkä sanoa rivon kaunista tai jotain sinnepäin. Kertomukset ovat outo yhdistelmä mennyttä aikaa ja modernia maailmaa: tarinat pyörivät rikkaan maanomistajan tilusten liepeillä ja niissä kuvataan yhtä lailla köyhiä palvelijoita kuin rikkaita, rappeutuneita perijöitä, jotka opiskelevat länsimaissa ja palaavat tuhlaamaan omaisuuttaan takaisin Pakistaniin - siis hunajaa ja tomua. Pidin ensin kirjan nimeä epäilyttävän naiivina ja se onkin vähän makea kirjan raadollisuuden huomioiden, mutta sopii lopulta kokonaisuuteen loistavasti. Alkuteoksen nimi on In Other Rooms, Other Wonders. Osa stooreista sopi

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike

Arvaatte: yhden kirjan olen tänään kaupasta hakenut ja lukenut melkein kokonaan, vauva on saanut makoilla lattialla (ja oppikin sitten heti kääntymään, kops, näin äidin lukuharrastus kehittää lasta välittömästi!). Nimittäin Tuomas Kyrön uusimman elikkä Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike (WSOY 2012). Tolkun kirja se on. Tällä kertaa uhkaa Mielensäpahoittajaa liian kaunis kodinhoitaja ja siitä sitten huostaanotto sekä nälkäkuolema. Ei auta kuin alkaa opetella kokkaustaitoa ja alkaa se ruskea kastikekin syntyä siinä perunaohjeiden ohessa. Ihan helmi on tämä, jos nauratti se edellinen. Kyllä en kyllästy, vaikka arvaan että moni jo marisee että keksisi jotain uutta. Ei tarvitse ihmisen keksiä kuin yksi hyvä idea elämässä sanon minä ja jos on tarpeeksi hyvä niin elää sillä lopun ikää, ehkä perikuntakin vielä, näin uskon tälle Kyrölle tässä käyvän Paasilinnat että yksi hyvä tarina joka vuosi niin pysyy perunoissa. Siellä on tämmöistä itseironiaakin, lukekaa vaikka kuvaus aamu-tv:n kirjailij

Tapasin Tommi Melenderin!

Uskomatonta: pääsin sittenkin käymään lukupiirissä, lyhyesti mutta kuitenkin. Sen verran, että kuulin Tommi Melenderin alustuksen Ranskalaisesta ystävästä ja sain esittää pari kysymystäkn. Olipa taas kiinnostavaa ja kylläpä kaipaan kirjailijoita ja kirjaihmisiä. :) Oli jotenkin liikuttavaa, kun Melender kertoi, että kirjan vastaanotto oli yllättänyt: hän luuli kirjoittaneensa siihen selkeän sanoman, mutta sen enempää lukijat kuin kriitikotkaan eivät tätä sanomaa oikein löytäneet, vaan ihan kaikkea muuta. Kertoi oppineensa, että kirja syntyy lukijan päässä eikä ole siinä mielessä kirjailijan kynästä lähtiessään koskaan valmis. Puhuimme kirjan sanomastakin pitkät pätkät, mutta enpä osaa sitä tähän enää kiteyttää - miesten välinen ystävyys jäi itselleni mieleen tärkeänä teemana ainakin. Muiden lukupiiriläisten mielestä kirjan maailma oli kovasti kaurismäkeläinen. Ehkä, mutta koska en itse ole niin suuri Kaurismäki-fani, pidän edelleen kiinni Camus-yhteydestä, ja Melender myönsikin ottanee

Tommi Melender: Ranskalainen ystävä

Jotenkin traagista, että ehdin lukea lukupiiriä varten jälleen hyvän kirjan, mutten ehdi blogata tai käydä lukupiirissä. :-/ No, kerron nyt kumminkin, että Tommi Melenderin (Finlandia-ehdokkaana ollut) Ranskalainen ystävä (WSOY 2009) kuuluu niihin huikeisiin kirjoihin, joista ei pidä, mutta on pakko lukea silti. Kirjan ihmisvihaajat - sekä suomalainen päähenkilö että hänen ranskalainen ystävänsä - ovat nimittäin niin masentavia tapauksia, ettei heihin oikein voi samastua eikä heidän ajatuksistaan riemastua. Kirjaan siis sekä ihastuu että vihastuu. Juoni ei sinänsä ole kummallinen: menestynyt suomalainen filosooffi saa jonkinlaisen piiputuskohtauksen ja pakenee kaikkea pieneen ranskalaiseen kylään, joka osoittautuu vihonviimeiseksi paikaksi sekin. Lopulta hän ystävystyy mystisen ja samoin ihmisiä vihaavan Marcelin kanssa. Tai no, voiko heidän kohdallaan puhua ystävyydestä? Ehkä pikemminkin olosuhteiden sanelemasta tuttavuudesta. Mystisen Marcelin traaginen kohtalo muodostuu kirjan kakko

Vuoden mutsi on täällä!

Pitäisi maksaa laskuja ja pakata sataa muuttolaatikkoa tällä vartin "omalla ajalla", mutta päätin mieluummin blogata. Nimittäin Katja Lahden ja Satu Rämön mahtava Vuoden mutsi -kirja on nyt julkaistu! Se on suorastaan törkeen hieno kirja ja ehdottomasti suositeltava ensiodottajille (ja muillekin). Makailin viime syksyn sairaslomallani kommentoimassa kässäriä ja hihittelin, joten olen tietenkin ehdottoman puolueellinen, mutta ei se mitään, tämän kirjan tyylilajissa kaikki subjektiivisuus ja oman navan kaivelu kuuluu asiaan. Miksi tykkään kirjasta? Siksi, että se nauraa äitiydelle, joka muuten on aivan jumalattoman vakava ja pyhä asia edelleen tässä yhteiskunnassa. Katja ja Satu jakavat omat hyvät ja huonot kokemuksensa turhia kainostelematta ja tykkään siitä: omat kokemukseni poikkeavat heidän kokemuksistaan monessa kohtaa, mutta koska kirja ei ole opas täydelliseen äitiyteen, vaan keskinkertaisuuden ylistys sain siitä loistavaa vertaistukea silti. Muutkin mokaavat! Muutkin ov

Naistenpäivää

Yllätän kaikki ja postaan jälleen! Kirjailija Miina Supisella on nimittäin niin ajankohtainen kirjoitus blogissaan uuden "Pimppini on valloillaan" -antologian julkkariin liittyvästä kohusta, että täytyy linkata tekstiin, katsokaa täältä. Aikamoista - Iltalehden toimittajat olivat menneet julkkaritilaisuuteen mekkaloimaan ja syyttelemään Katja Kettua valehtelusta ja ties mistä. Enpä ole moista ennen kuullut. Herättää kieltämättä kiinnostavia ajatuksia naisiin kohdistuvasta väkivallasta puhumisesta, vaikenemisesta ja uhriutumisesta. Ja tietenkin herättää lisää kiinnostusta itse kirjaa kohtaan. Mitähän tähän nyt sanoisi. Tästä huolimatta hyvää naistenpäivää?

Elossaoloilmoitus

Päivää. Täällä ollaan. Ja vieläpä ihan hyvissä sielun ja ruumiin voimissa (siltä varalta, että luulitte minun kadonneen väsyneiden äitien kaatopaikalle - en ole siellä, vielä). ;) Seuraa tilitystä ei-bloggaamisesta ja vauvaelämästä: luin Markus Nummen Karkkipäivän, jonka olisi sietänyt saada Finlandia ja kaikki muutkin maailman palkinnot, järjettömän hyvä kirja, lukekaa lukekaa lukekaa! En päässytkään lukupiiriin, jossa Nummi kertoi kirjasta ja käytiin muutenkin inspiroivaa kirjakeskustelua (mainittakoon, että olin onneksi sentään ihanalla lomalla Tukholmassa enkä kakkavaippasuossa, joten sain oman lasini skumppaa minäkin). Kirjoitan toivottavasti Karkkipäivästä joskus - kirja-arvioiden tekeminen ylittää toistaiseksi ajallisen ja henkisen kapasiteettini rajat. Seuraavaksi kerraksi luetaan Tommi Melenderin Ranskalainen ystävä, joten toteutan aikeeni lukea viimeinkin Melenderiä (ja yritän päästä viimein lukupiiriin, varsinkin jos Melender tulee sinne, olisi mahtavaa tavata ihan aito oike

Blogistanian ulkkarisuosikit

Päivää taas. Muut aktiivibloggaajat ovat jatkaneet Blogistanian suosikkikirjojen valintaa myös ulkomaisiin käännöskirjoihin - en ehtinyt tähän kelkkaan mukaan, mutta eipä haittaa, koska näemmä lempikirjani ovat listalla joka tapauksessa. ;) Mm. Nyt-liite teki aiheesta juttua, katso täältä tai Kirjava kammari - blogista. (Sivumennen sanoen: tuntuu vähän jännältä, että media alkaa herätä kirjablogi-tietoisuuteen ja niiden suosioon enemmän vasta nyt, kun itse on kolmen - vai neljän? - vuoden jälkeen siirtynyt jollain lailla post-bloggaus-vaiheeseen... Mutta hyvä näin ja ainakin kirjablogit elävät ja saavat lukijoita!) Käännöskirjojen ykköseksi tuli itselleni ihan vieras teos: Sarah Watersin Vieras kartanossa - never heard, olisi kai pitänyt tuntea tämä... Kakkoseksi tuli Lionel Shriverin Jonnekin pois - ihanaa, hehkutin sitä syksyllä Lilyssä, kiva, että muutkin fanittivat sitä! Jaetulle kolmossijalle päätyi myös lempparini Michael Cunningham ja Illan tullen (jonka kehuin muistaakseni jo

Hyvästit linnan juhlille (eli epäpoliittinen runopostaus pressan vaaliin)

Voi kuulkaa. Nyt on käynyt sitten sillä lailla, etten ainakaan kuuteen vuoteen tule saamaan kutsua linnan juhliin. Ainakaan jos Sauli on siellä isäntänä (eikä tähän liity mitään poliittista kannanottoa). Sattumoisin olen nimittäin mennyt moittimaan Jenni Haukion runoilijan lahjoja blogissa vuonna 2009. Tässä se nyt nähdään: minkä blogiin jättää, sen edestään löytää. Koska en ollut ihan näillä näppäimillä odottamassa linnan kutsua muutenkaan, niin kehtaan kaiken lisäksi muistuttaa asiasta ja linkata uudelleen haukkuihin, täällä. Varmistan täten tulevaisuuteni Suomen poliittisen eliitin ulkopuolella for good, voi harmi. Kritiikistä pahoitti eräs lukija mielensäkin muinoin - olen lueskellut kokoelmaa uudestaan ja todennut, että pysyn kannassani, valitettavasti. Haukion runot eivät uponneet muhun, vaikka runoilijuus tuo hänen persoonansa sinänsä ihan kiinnostavaa särmää. Tosin särmän puutteesta taisin runoja moittia, eh. ;) Toistan edelleen, että tällä postauksella ei ole mitään poliittis

Lupaan lukea kaksi kirjaa

Hesari julkaisi tänään listan kevään uutuuskirjoista, kannattaa vilkaista. Meinasi tulla pienimuotoinen angsti kaikista niistä kiinnostavista kirjoista, joita EN ehdi lukea tänä keväänä. ;) Hyvä uutinen tässä on se, että keväälläkin riittää hyvää luettavaa - kirja-ala elää! Ensin kerron mitä en lue: James Joycea olisi nyt tarjolla uusina suomennoksina oikein olan takaa - sekä Ulysses (Gaudeamus) että Dublinilaisia (Basam Books). Kiitän merkittävästä kulttuuriteosta ja totean, että kun kerran olen hikisesti saanut Joycen tentittyä läpi legendaarisen tiukalle Riikoselle, se riittäköön tälle elämälle. Jätän Joycen tajunnanvirran uudelleentulkinnan seuraavan polven haltuun ellen sitten innostu lukemaan Savukeitaan tänä keväänä julkaisemaa Pyhä, rivo rakkaus -teosta, joka sisältää rakkauskirjeitä vaimolle. Siinäpä olisikin uutta ja kiinnostavaa näkökulmaa Joyceen! ;) Sitten kerron mitä haluaisin lukea: Monica Fagerholmin ja Martin Johnsonin esseekokoelman Meri / Havet (Teos / Söderströms),

Unihiekkaa blogissa

Haloo päivää. (taitaa olla päivä, oletan?) Koska olen itse siirtynyt x-ajaksi hiljaiseloon blogimaailmassa (tosielämässä kodin äänimaailma on sen sijaan ajoittain, hmm, sanoisinko erilainen kuin ennen ja hiljaiselosta kaukana, sori naapurit!) niin tyydyn linkkaamaan teille tällä välin parempaa luettavaa: 1) monien bloggaajien suosikkikirjailija Helmi Kekkonen on aloittanut oman Sivulauseita-kirjablogin, ihanaa! :) Menkääpä sinne siis vaikka täältä . 2) (varoitus: vinkissä äitiasiaa, poistu heti, jos ei kiinnosta): tänä keväänä on tulossa lempparibloggaajieni melko päräyttävä äiti-kirja nimeltä Vuoden mutsi. Tiedän sisällön päräyttäväksi ja hauskaksi, koska sattumoisin toimin koelukijana ja kommentaattorina sairaslomalla - nauratti! Project Maman Katja ja Salamatkustaja Satu ovat siis lyöneet viisaat päänsä ja surkeimmat äitikokemuksensa yhteen ja saaneet aikaan ekan lapsivuoden oppaan, jota en suosittele tosikoille, mutta kaikille muille kyllä. Kirja julkistetaan keväällä, mutta kirjan

Blogistanian voittajat

Kirjabloggaajat ovat puhuneet! Blogistanian äänestyksen voitti Katja Ketun Kätilö ja kas vain - Kätilö onkin sohvapöydällä odottamassa. Aihe on tosin niin rankka, että saa nähdä tuleeko lukemisesta mitään, mutta yritetään, olen entistä kiinnostuneempi siitä kyllä. Luin muuten Joni Pyysalon erinomaista novellikokoelmaa viimeksi, mutten ehtinyt postata siitä ja nyt en muista kirjasta juuri mitään. :-/ Luen sitä vähän uusiksi ja palailen, mutta sen sijaan yllätän teidät kertomalla, että olen lukenut eilen ja tänään yhden kirjan! Kyllä! Palaan siihenkin, romaani se tosin ei ole... Palatakseni varsinaiseen aiheeseen, Sallan blogista löytyy koko lista täältä. Kakkoseksi pääsi Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis (jee!), sen jälkeen itselleni vielä lukemattomia teoksia: Katja Kaukonen: Odelma, Miika Nousiainen: Metsäjätti, Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet, Marja Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle. Kiitos Sallalle listan kokoamisesta ja isosta työstä ja onnea voittajille! Mitäs olette mielt

Blogistanian Finlandiat

Salla koordinoi tänä vuonna blogistanian Finlandia-kisan, katsokaa lisää täältä . Loistoidea, jonka deadlinen tänä aamuna klo 10 missasin täysin, meillä nukuttiin ja hoidettiin aamurumbaa sen jälkeen, mutta jos en ehdi laskentaan enää mukaan, niin mun ehdokkaat sitten muuten vain tiedoksi. ;) Olisi pitänyt tehdä postaus ennakkoon, nyt en ehdi tekemään kunnollista perustelua tai etsiä tähän hätään muiden arvioita linkeiksi. Näistä kaikista olen kirjoittanut itse ainakin jotain Lilyssä syksyllä ja ovat olleet bloggaajien suosiossa muutenkin. Mutta pulinat pois ja lista peliin: 1) Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis. Kyröltä täysosuma, jota hehkutin pitkin syksyä - perusteellisen arvion tekeminen tosin on vielä tekemättä, mutta ehkä senkin aika vielä tulee... Tässä Kyrö- Hotakais -vertailu (huom, kaikki tekstit sairaslomaltani iPad-ajoilta, siksi kirjoitusasu on kökkö ja tekstit lyhyitä) 2) Essi Tammimaa: Paljain käsin. Hienoa uutta naiskirjallisuutta, kiinnostava perhetarina ja omaperäinen