maanantai 26. huhtikuuta 2010

Elina Hirvonen: Afrikasta. Muistiinpanoja vuosilta 2007-2009 (Avain)


S. 153:


"Millainen maailma olisi, jos tietäisimme syntyvämme uudestaan, kenen tahansa asemaan?"


Kenelle: Kaikille, jotka aikovat sanallakaan osallistua keskusteluihin, joissa käytetään sanoja "kehitysyhteistyö", "mamu", "Afrikka", "Kolmas maailma", "kehitysapu", "YK" tai "ihminen".

Jälkimaku: Torstai on toivoa täynnä. Aidosti humaani ja silti tietoa täynnä oleva kirja Afrikasta. Mistä tämä optimismi oikein tulee? Ei voi kuin ihailla.

Starat: 5.

Koska tämä on omassa kolumnikokoelma-genressään paras kokoelma, jonka olen lukenut.

Koska tämä avarsi positiivisella tavalla maailmankuvaani Afrikan suhteen enemmän kuin koko kouluaika yhteensä.

Ja koska tämä ensimmäistä kertaa todistaa sen, että blogi voi toimia kirjana. Hyvä teksti ei katso formaatin rajoja.

torstai 22. huhtikuuta 2010

iPadin ihmemaassa

Täytyy laittaa teille taas video viikonlopuksi: sain samalta iPad-innostuneelta kollegalta hauskan iPadiin liittyvän videon (eli mainoksen), jossa näytetään, miltä esim. tulevaisuuden kuvakirja by Apple voisi näyttää. Olen antanut myös kertoa itselleni, että saatan päästä piakkoin lähikontaktiin iPadin kanssa, jolloin voin spekuloinnin sijaan antaa teille ensikäden tuomion. Katsotaan.

Sopiiko sama idea Dostojevskiin, en tiedä, mutta tykkään tästä kirja-visiosta, joka on kyllä aika funky. Ei olisi tämäkään ihan ekana tullut itselle mieleen nimittäin. Ja tällä voisi saada pari nykylasta lisää kirjojen maailmaan. ;)

Linkki Alice in iPad-videoon löytyy uutisen lopusta, samoin kuin äänestys, jossa voitte katsoa, mitä porukka tuumaa (kuulun itse Stunning-leiriin).

Mitäs sanotte, uppoaako? Tai oikeastaan: ostaisitko?

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Apple tekee sen taas?

Pitää kertoa tämä välittömästi, että pääsen esittämään edelläkävijää (?).

Kollega kävi äsken ovella hyperventiloimassa Applen uudesta iPadista, jota oli päässyt ensimmäistä kertaa hipelöimään ja jonka ennustetaan räjäyttävän sähköisten lukulaitteiden markkinat. Se ei olisi yllätys - taisin joskus täälläkin povailla, että Apple vielä tulee ja täräyttää. Siltä näyttää.

Testasin itse iPhonen lukuohjelmaa ja olin suht vaikuttunut jo siitä: se näytti oikeasti ekaa kertaa siltä kuin pitää ja kirjojen selailu kosketusnäytöllä TOIMII. Kirjan sivu kääntyy kuten paperikirjassa ja lukeminen tuntuu luontevalta. Miniruutua lukuunottamatta.

No, nyt kun näin kollegan loistavat silmät en epäile enää yhtään, kommentti: "Siis Kindle ei ole mitään tähän verrattuna!! Se on ihan mieletön!"

iPadia voi ihailla netissä täällä. Pelkkä lukulaitehan se ei ole, vaan tietokone, eikä vielä ole mitään varmuutta siitä, miten ja milloin Suomessa aletaan myydä siihen sitä lukuohjelmaakin. Odotamme jännityksellä.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Luku, jossa Inahtaja antaa kootut selitykset siilin epäeleganssista

Piti tänä viikonloppuna lukea loppuun ja arvioida ranskalainen hittikirja Siilin eleganssi (Gummerus). Siilin eleganssi on hyvin kirjoitettu, suht kiinnostava ja viihdyttävä romaani mm. intellektuellista ovenvartijarouvasta, joka esittää tyhmää ja nerosta pikkutytöstä, joka vastalauseeksi maailmalle suunnittelee itsemurhaa. Kiinnostavia roolileikkejä sinänsä.

Nyt tämä ranskalainen filosofis-yhteiskunnallinen pyörittely ja fenomenologian ironisointi tuntuu vain degeneroituneelta ja omahyväiseltä näpertelyltä.

Olen jostain syystä tänä keväänä realismi-hakuisessa tilassa: haluan todellisuutta, en filosofiaa. Sitten tuli vielä tämä tulivuori, joka sekoitti paitsi ensi viikon työkuviot, myös pitkään suunnitellun perheen miniloman. Harmitti.

Niinpä Siilin eleganssin sijaan olen ehtiessäni lukenut Elina Hirvosen Afrikasta-kokoelmaa (Avain), joka on palauttanut maan pinnalle: vaikka emme nyt pääsekään lentämään suit sait sukkelaan sinne ja tänne aikataulujen mukaisesti, meillä on kuitenkin sähköt ja ruokaa. Eurooppa joutuu kerrankin sopeutumaan luonnonvoimiin - useimmiten luemme luonnonvoimien mullistuksista ja uhreista siellä muualla ja joudumme lähinnä pohtimaan, mikä lomakohde olisi riittävän seikkailullinen, muttei kuitenkaan terroristien tai tsunamien seikkailuttama.

Afrikasta-kokoelma on tehnyt sen verran syvän vaikutuksen, että pidin eilen perheelle pitkähkön spontaanin paasauksen tulivuoresta, Afrikasta, maailmasta ja ilmastonmuutoksesta. Säästän teidät siltä - riittää, kun kerron äitini pahoitelleen miehelleni, että "se on perinyt äitinsä kiivauden ja isänsä suulauden". Tällä mennään.

Hirvonen kertoo kokoelmassa mieleenpainuvasti mm. elokuvaprojektista, jossa hän oli mukana opettamassa sambialaisille elokuvan tekoa - Hirvonen pohtii myös, mitä järkeä on opettaa elokuvausta maassa, jossa katulapset kuolevat laumoittain ojiin ja toteaa, että omien elokuvien merkitys sambialaisille on suuri identiteetin ja itsetunnon rakentajina. Heilläkin on oikeus kansakunnan omaan tarinaan, omasta näkökulmasta kerrottuna.

Elokuvaprojekti saa työpäiväni tuntumaan huvipuistolta: täällä ihmiset tulevat töihin ja palavereihin noin suurin piirtein sovitusti, puolet porukasta ei ole malarian takia sairaslomalla kaiken aikaa ja sähkötkin toimivat töissä useimmiten.

Lyhyt kuvaus kirjasta tavallisesta kuvauspäivästä (s. 93):

"Päähenkilö on aamulla tunnin myöhässä. (--) Näyttelijät saapuvat kaksi tuntia myöhässä. Tuotantopäällikkö lähtee kuvauksista kamera-autolla ja lupaa tuoda tullessaan loput näyttelijöistä, muttei tee sitä. Kukaan ei tiedä, missä hän on. Hänellä ei ole puhelinta.

Tuotannon minibussissa ei ole bensaa. Tuottajalla ei ole rahaa. (--) Näyttelijät valittavat, että heillä ei ole sopimuksia. (--) Kuvauspaikan vessa on tukossa. Talosta särkyy ikkuna.

Takana on lähes kolmekymmentä samankaltaista kuvauspäivää. Silti juuri nyt tuntuu, että en jaksa. Itken. Nolottaa.

Valoassistentti lupaa rukoilla. Naurattaa. Hän osaa rukoilla sähköt toimimaan. Ehkä hän saa kaikkeen muuhunkin jonkinlaisen valon."

Tulivuori toi Eurooppaan lievän aavistuksen Afrikasta ja muistutuksen siitä, että ilmatilan rajoja ei voi vetää kiinni. Ehkä se ei ole huono asia.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Blogistani en luovu!

No niin. Jos hengittäisi taas vähän välillä.

Olen miettinyt, vaikuttaako Avain-kustantamon tulo meille jollain lailla Inahdukseen ja jos niin miten?

Päädyin kahteen tulokseen, joista voitte halutessanne reklamoida:

1) positiivinen vaikutus on se, että olen entistä tiiviimmin töissä kirja-alalla, tapaan alan ihmisiä ja kirjailijoita ja oletettavasti luen vielä enemmän kirjoja työkseni.

2) negatiivinen vaikutus on se, että olen kesäkuusta lähtien Avaimen kirjojen suhteen vähän jäävi. Se on sääli, koska olen pitänyt Avaimesta kustantamona ja löytänyt Avaimelta monia ihan helmiä kirjoja.


Mikäs nyt eteen. Ajattelin kokeilla perinteistä suomalaista rehtiyttä: toisin kuin aiemmin, laitan tästä lähtien kirjan nimen perään kustantamon nimen sulkuihin. Näin tiedätte, milloin arvioin ns. oman putiikin kirjoja. Sen voin luvata jo nyt, että teilauksia tuskin tulette näkemään: pokkani ei riittäisi siihen, että mahdollisesti tapaan kirjailijan (joka tuppaa yleensä olemaan fiksu ja mukava) ja sen jälkeen haukun hänet netissä. Ehkä tämä ei ole suuri menetys, olen harrastanut teilauksia aika vähän muutenkin, ammattikriitikko kun en ole. ;)

Mutta blogista en luovu, niin kauan kuin sieltä löytyy lukija. Se siitä aiheesta ja takaisin kirjoihin:


Tänään julkistettiin erittäin kiinnostava elämäkerta ja vaihteeksi naisesta: Mika Waltarin jälkeen Panu Rajala on tarttunut Aila Meriluotoon, mistä vanha Meriluoto-fani iloitsee suuresti! Rajalan teos "Lasinkirkas, hullunrohkea" (WSOY - treenaan tätä) on pakko lukea ja pakko hankkia Äitienpäivälahjaksi (Hello Mom!).

Avain-uutisia :)

Rakkaat lukijat! Ihania kevätuutisia, jotka saan VIHDOIN viimein kertoa teillekin! :) Olen viestintä- enkä salailuihminen, joten on ollut kyllä haastavaa pitää kaikkea innostusta salassa ja omana tietona. Yksi ystävä kommentoikin, että no tää nyt selittää sen, miksi oot ollut uskomattoman busy mutta ihan liekeissä koko kevään. Aivan.

BTJ, jossa olen siis töissä on ostanut kustannusosakeyhtiö Avaimen 1.6. alkaen: mikä parasta, Avaimen toimari Anna-Riikka Carlson tulee meille töihin jatkamaan uraansa kustantajana.

Nyt on niin tiukka päivä, että en ehdi kertoa enempää, mutta julkistimme asian eilen Avaimen kevätjuhlissa - Parnassossa kiva uutinen asiasta, samoin Ylellä ja Hesarissa jos asia kiinnostaa.

Eniten suosittelen kuitenkin eilisissä bileissä kuvattua videota, jossa on pätkä mm. Elina Hirvosen teini-iän angstirunosta - anarkiaa oli ilmassa.. ;D

Palaan viimeistään illalla asiaan!

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Kaistat kirjastoon - tai Afrikkaan


Kevät vie aikaa kirjoilta, näin se on! En kuitenkaan aio kehitellä siitä kevätmasennusta, vaan oletan, että teilläkin on parempaa tekemistä kuin hengata netissä kaikki päivät. ;)

Jos ei kuitenkaan ole, niin käykääs katsomassa tämä: kirjastoille on avattu erinäisten kehitysprosessien jälkeen uudenlainen oma saitti nimeltä Kirjastokaista. Sisältää mm. kirjastouutisia, kirjailijoiden haastatteluja ja kaikenlaista häppeninkiä kirjastoista - blogikin on luvassa, kunhan homma kehkeytyy vielä vähän lisää. Vallan virkeää!

Sitten takaisin Afrikkaan.
Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta on nyt happotestattu tuomareista tiukimmalla eli äidilläni. Hän hurmaantui ja luki kirjan kerralla putkeen. Uskallan siis suositella Äitienpäivä-pakettiin ainakin paljon lukeville äideille.

Kestättekö vielä vähän Hirvosesta? Sain lainaan kollegalta tänä keväänä julkaistun Vihreän langan kolumnikokoelman Afrikasta - muistiinpanoja vuosilta 2007-2009, joka sisältää Hirvosen Sambiasta kirjoittamat lehtiartikkelit. Suosittelen tätä niille maailmanparannusvimmaisille, joille jäi Kauimpana kuolemasta -kirjasta tiedon jano: on itse asiassa aika mielenkiintoista lukea ensin romaani ja päästä sen jälkeen kurkkaamaan todellisuutta romaanin synnyn takana. Varsinkin, kun kirja rikkoo perinteisten We are the world -operaatioiden ajatusmalleja.

Ulkona hillumisen ohella yritän myös lukea ranskalaisen Muriel Barberyn hittiromaania Siilin eleganssi, joka vaikuttaa keväisen kepeältä ja viihdyttävältä. Palaan.


keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta



Summa summarum: Mitä uutta nyt sitten sanoisi Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta -teoksesta, jota on ylistetty kaikkialla tv:ssä ja lehdissä ja joka on hämmentävän, pökerryttävän hyvä epäsuomalaisella tavalla? Hyvät ihmiset. Lukekaa tämä!

Arvio: Kyseessä ei ole "vain" kirja Afrikasta. Kyseessä on kirja ihmisistä, jotka elävät kuka missäkin, enemmän tai vähemmän onnekkaina, mustina tai valkoisina, toiveikkaina tai liian murrettuina toivomaan ketään tai mitään.

Elina Hirvonen asui kaksi vuotta Sambiassa ja hän kertoo varastaneensa kirjaan näkemäänsä, kokemaansa ja kuulemaansa. Onneksi meille. Teosta ei tosiaan ole kirjoitettu marraskuussa Martsarissa Daim-patukka toisessa ja kaukosäädin toisessa kädessä. Kauimpana kuolemasta on kansainvälisen tason romaani tavalla, jota Suomessa harvoin näkee. Hirvosen esikoinen Että hän muistaisi saman päätyi Finlandia-ehdokkaaksi ja sai kansainvälistä menestystä. Toivon tälle samaa.

Aluksi kirja tuntuu hieman mutkikkaalta. Kahden kertojan, Estherin ja Paulin maailmoihin ujuttautuminen vaatii vähän malttia ja vaivaa. Sen jälkeen maailmoista ei ole enää paluuta. En lähde kuvailemaan juonta tarkemmin: afrikkalaisten lasten ja aikuisten kohtalot ovat kestämättömiä. Kehumista ei ole tosin länsimaalaisillakaan. Silti kirja ei ole liian angstinen tai toivoton, vaan hienolla tavalla kaunis ja humaanikin. Juonesta kertova hyvä kritiikki löytyy esim. Parnassosta.

Johtuuko kirjan kauneus Hirvosen upeasta kielestä? Ehkä. Vertailut tekevät aina vääryyttä jollekin, mutta vaikka mieleen tulee lievästi Oksasen Puhdistus, pidän Hirvosen romaanista kielen takia enemmän. Mieleen tulee myös Adichien Puolikas keltaista aurinkoa, joka tosin on paljon pidempi ja sukukronikkamaisempi.

Hirvosen teoksen on sanottu syyllistävän valkoisia miehiä tai miehiä ylipäänsä. Kirjan luettuani sanoisin, että sukupuoleen katsomatta sopii syyttää kaikkia, jotka hyväksikäyttävät ja riistävät lapsia, köyhiä tai muuten vain hädänalaisia. Hyvinvoivina valkoisina syytön meistä ei ole kukaan.

Hävettää.

Tekisi taas mieli pelastaa maailma, mutta miten? Roimaa kritiikkiä saavat myös YK ja kehitysapujärjestöt - suhteellisen ajankohtaisia aiheita lintukodossammekin. Jos järjestelmä ei toimi, onko ratkaisuna lopettaa tukeminen vai rakentaa parempi järjestelmä? Tätä voimme miettiä täällä Daim-patukoidemme ääressä. Ja sietäisikin miettiä vähän enemmän hyvinvoivan pönäkän huutelun sijaan.

Tulin kirjasta vaikuttuneeksi, surulliseksi ja vihaiseksi. Sekä iloiseksi siitä, että kohtasin näin hyvän kirjan.

Kenelle: Niille, joiden mielestä kieli on aisti, jonka maistaa, haistaa, kuulee ja näkee. Niille, jotka eivät pelkää maailmaa, sen kaikessa surkeudessakaan.

Lukuohje: Ei kiireessä ja pätkissä, vaan rauhassa ja ajan kanssa. Kun olet lukenut loppuun, palaa takaisin alkuun.

Jälkimaku: Voi meitä. Voi maailmaa. Että joku osaa kirjoittaa näin.

Alkulause: "Paul, syntymäpäivä."


Koska alkulause ei tyydytä bloggaajaa, otetaan esimerkkilause kielestä muualta, kas näin:

"Vieressäni istuu vakavakatseinen tyttö, jonka tarina on kiinnittynyt omaani kuin joku olisi halunnut satuttaa minua."

Starat: 4,5.