INAhdus

Jos pidit Mikko Rimmisen Nenäpäivää hauskana ja nerokkaana romaanina, suosittelen ehdottomasti Satu Taskisen Täydellistä paistia (Teos 2011). Jos et ymmärtänyt Nenäpäivän suosiota, en suosittele tätäkään. Täydellisen paistin kerrotaan kuvaavan ulkopuolisuutta ja kyllä: sellaiseksi itseni koen, kun yritän lukea eteenpäin ja ymmärtää, miksi tämä on kaikkien muiden mielestä sekä hauska että kiinnostava romaani. Tulee tunne, että nyt multa menee jotain ohi ja pahasti ja epäilemättä meneekin. Taskinen kirjoittaa hyvin ja ihan omaperäisesti, ja ymmärrän mitä hän haluaa kuvata: vähän sekopäistä ja yksinäistä naista vieraan kulttuurin keskellä. En tykkää moittia varsinkaan esikoisromaaneja, mutta olen pahoillani - en pysty tätä kehumaankaan. Ongelma on sama kuin Rimmisellä: hermostun ja ikävystyn tällaisesta kirjallisuudesta, jossa seurataan epäonnisen ja vähän sekavan ihmisen poukkoilevaa ja mielestäni pitkästyttävää ajatuksenjuoksua. Se on mielestäni yksinkertaisesti tylsää - olen lukenut yl...

En lähde tällä kertaa viisastelemaan kirjasta, jota en tunne: Satu Taskisen Täydellinen paisti voitti Hesarin esikoiskirjakisan - onnea! Kirjaa kehutaan eurooppalaiseksi ja hauskaksikin, kuulostaa lupaavalta. Vekkulia tässä on se, että Hesarin kritiikki ei alunperin ollut kovin kehuva, mutta tämä todistaa sen, että yhden kriitikon susi voi olla palkintoraadin helmi, tai päinvastoin. ;) Hienoa, että voitto ei myöskään edellytä hehkuttavaa kritiikkiä, vaan raati päättää puhtaalta pöydältä. Hesarin alkuperäisen kritiikin voi lukea täältä . Siinä moititaan yhden päivän romaania pitkäveteiseksi ja monipolviseksi, eikä huumorikaan ihan riitä. Olen muuten kriitikon kanssa samaa mieltä siitä, että yhden päivän romaanin rakenne on vaativa. Se oli mielestäni vähän haastavaa Antti Leikaksen Melomisessa ja myös Hotakaisen Jumalan sanassa - rakenne tuntuu helposti joko keinotekoiselta tai siihen tulee pitkästyttäviä suvantoja. Ei aina, mutta usein. No kumminkin. Olen pitänyt tapanani lukea esikoi...