Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Lukevia miehiä etsimässä: Jarkko Nieminen

Kuva

Miltä kirja tuntuu?

Kuva
Tänä vuonna tapahtui itselleni yksi iso asia. Julkaisin esikoiskirjan keväällä. Se oli iso juttu silloin ja se on sitä edelleen. Ei muulle maailmalle, mutta itselleni. Kustantaja teki vielä ennen joulua pienen joulukamppiksen, joten mainostettakoon sitä nyt tämän viimeisen kerran täälläkin: osta halpa kirja! Vain 19 euroa ja ilman postikuluja suoraan kotiin!

Kannattiko tehdä kirja? Kyllä. Tunne muistuttaa esikoislapseen liittyvää hämmästystä: ai tommonenko sieltä tuli? Ei se täydellinen ole, mutta kovin rakas.


Olen siinä onnellisessa asemassa, etten saanut kertaakaan ns. murskakritiikkiä mistään. Toisaalta olen siinä huonossa asemassa, että kritiikkejä ylipäänsä tuli kovin vähän - kirja sai sen sijaan paljon julkisuutta haastattelujen kautta perinteisessä mediassa ja etenkin blogeissa, joissa kukaan ei sanonut, että olipas kökkö. Ne, jotka eivät tykänneet, jättivät kirjan varmaankin käsittelemättä kokonaan. Olen siis tullut kohdelluksi silkkihansikkain. 

Osaan silti samastua nyt vielä pa…

Lasten lahjavinkit: Pokémon ja Aku Ankka

Kuva
Miten pääsikin unohtumaan kaksi erittäin tärkeää lahjavinkkiä lasten kirjaraadista - sen täytyy johtua siitä, että äiti ohjasi valitsijoita tietyn kirjapinon ääreen. Soo soo.

Pokémon ja Aku Ankka ovat tällä hetkellä 5-vuotiaan kovimpia hittejä ja niitä, joiden lukemiseen ei tarvitse koskaan houkutella.

Päätin jo alkusyksystä, etten taistele Pokémon-peliä vastaan, vaan yritän keksiä siitä muita pointteja, joilla pelaaminen ikään kuin unohtuu. Taktiikka oli yllättävän toimiva: ostin muutamia ylihintaisia Pokémon-palloja ja hahmoja ja aloimme leikkiä niillä Pokémonien kiinniottamista ulkona. Toimi.

Lopulta taivuin ostamaan myös Pokémon-kirjoja, joita lapsi jaksaa katsella illalla jopa itsekseen. Suurin osa niistä on tehty isoille harrastajille, mutta löysin yhden suomenkielisen 5-vuotiaan ja äidin tasoisen kirjan, josta äitikin viimein tajusi, mistä pelissä on kysymys. Itse asiassa Pokémon-hahmothan ovat aika hauskoja ja moniulotteisia satuhahmoja kaikkine erikoisvoimineen ja kehitysvaihein…

Novellihaaste: Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia

Kuva
Montakohan romaania hyllyssäni on kesken Haruki Murakamilta? Suhdettani häneen kuvastaa parhaiten se, että hänen kirjoissaan on jotain, josta pidän ja jotain, joka saa jättämään ne kesken. En tiedä miksi. Kerronta on tuntunut aina taitavalta, mutta jotenkin unettavalta ja seuraavaksi olenkin aloittanut ihan vain väliaikaisesti jonkun muun kirjan.

Siksi novellihaaste sopii Murakamiin loistavasti. Eikä turhaan: Miehiä ilman naisia -kokoelman (Tammi 2016, suom. Juha Mylläri) ensimmäinen novelli Drive my car ei todellakaan jää kesken.



Se kertoo vanhasta näyttelijämiehestä, joka saa itselleen nuoren naiskuskin. Yksinäinen leskimies tulee lopulta avautuneeksi kuskille onnellisesta avioliitostaan ja kuolleesta vaimostaan, joka petti häntä useita kertoja ilman, että miehelle koskaan selvisi miksi eikä hän osannut sitä vaimon eläessä kysyäkään. 

Vanhan näyttelijämiehen yksinäisyyttä jää pohtimaan, eikä naislukijan ole ehkä aivan mahdoton ymmärtää, miksi vaimo on kaivannut muita miehiä tämän kaike…

Lasten kirjaraati jouluksi

Kuva
Kysyin esikoiselta tämän hetken lempikirjat lahjavinkeiksi. Valinta ei ollut vaikea, tässä ne tulevat:

Iiris Kalliola, Väinö Heinonen: Ihminen napakasti (Avain 2016)

Selkokirja ihmisestä. Viisivuotiaalle vielä vähän vaativa, mutta toimii kun katsellaan kuvia ja luetaan sopivat osuudet. Biologiasta ja ruumiin toiminnoista kiinnostuneelle lapselle erinomainen ja kattava tietokirja. Huom: nimensä mukaisesti kyse on selkokirjasta, eli teksti on selkeää ja asiallista. Tässä ei ole tarinallisuutta tai huumoria (paitsi kuvissa), vaan tiukkaa asiaa ihmisestä. 


Aino Havukainen, Sami Toivonen: Tatu ja Patu pihalla (Otava 2016)

Kirjan alaotsikko on: Käsikirja kaikille niille, joilla ei ole mitään tekemistä ja niille, jotka ovat jo unohtaneet leikkimisen jalon taidon. 

Kuten kaikki tietävät, Tatu ja Patu nimenomaan ovat suurta huumoria, mutta kirjan ansiosta viisivuotias innostui rakentamaan pihalle lumilinnoja ja kiipeilemään puihin jopa äidin kanssa, ilman kaveriseuraa (huom: kirjaa ei kannata jättä…

Emma Cline: Tytöt

Kuva
Hirvitti jo etukäteen Emma Clinen esikoisromaanin Tytöt (Otava 2016, kääntäjä Kaijamari Sivill) hehkutus. Jos kannessa lukee "Tämä kirja särkee sydämesi ja räjäyttää mielesi" on syytä olla vähintäänkin epäluuloinen.

Olinkin. Onneksi turhaan. Olipas hiton hyvä kirja. Se ei särkenyt sydäntäni eikä edes räjäyttänyt mieltäni, mutta erinomainen se oli silti. 



Clinen romaani kertoo 60-luvun lopussa olleesta erikoisesta yhteisöstä, jonka miesvetäjä sai nuoret naiset tai tytöt murhaamaan viattomia ihmisiä. Romaani perustuu väljästi Charles Mansonin aikoinaan vetämään kulttiin, vaikkei totuudellisuudella ole sinänsä väliä. 

Sanotaan suoraan: tämä on kirja seksistä. Teemoja voi kaunistella miten haluaa, mutta mielestäni kirjan tärkein ja kantavin teema on nuoren tytön kasvu naiseuteen ja omaan seksuaalisuuteensa melkoisen vallankäytön ja väkivallankin kautta. 

Kirjan päähenkilö on näennäisesti hyvän perheen tytär, 14-vuotias Evie, josta olisi voinut tulla yksi murhaajista, mutta ei tullut…

Eläköön Jukka Viikilä ja muut taivaan lannan maalarit!

Kuva
Olen fiilistellyt eilisestä asti Finlandia-voittaja Jukka Viikilän lausuntoa, jossa hän omistaa palkintonsa kaikille tyhjäntavoittelijoille, taivaan lannan maalareille ja muille runkkareille, joilla ei ole mitään yhteiskunnallista sanottavaa, ainoastaan halu kirjoittaa kirjoittamisen ilosta. Videon ja palkintopuheen voi katsoa tästä.

Tämä on kyllä mainiosti sanottu. En ihmettele, että se tulee nimenomaan runoilijan suusta - Viikilä sanoi myös kirjoittaneensa runoja, jotka paketoi romaanin muotoon, koska se on ainoa kirjallisuuden laji, joka voi saada huomiota ja lukijoita. Samasta asiasta olen itsekin jo nillittänyt tänä syksynä. Se on jotenkin surullista runouden kannalta, mutta romaanitaiteellemme luultavasti vain hyvästä. 



Samalla tuli mieleeni keskustelu, jonka kävin kustantajani Kosmoksen pikkujouluissa tällä viikolla. Meitä seisoi ringissä useampi esikoiskirjailija tai tuleva sellainen, ja taisin mainita jossain sivumennen, etten ole hakenut apurahoja kun en ole oikea kirjailija. …

Poissaolevan lukutoukka-äidin tunnustukset

Ajattelin, etten sano mitään, mutta pakko on. Sen verran alkoi päässä surrata tämä Helsingin kaupungin mainos, joka onnistui täydellisesti, jos haluttiin huomiota ja some-kiukkua. Jos taas haluttiin saada aikaan jotain muuta, niin puihin meni. 

Kyseessä on siis mainos, jolla halutaan kiinnittää huomiota aikuisten some-käyttäytymiseen ja lasten huomioimiseen sloganilla Välinpitämättömyys on tämän päivän väkivaltaa. Asia on tärkeä ja hyvä. Mainos ei. Siitä on ollut jo niin paljon hyviä analyysejä, ettei siitä sen enempää - olen täysin samaa mieltä mm. Project Maman kanssa, jonka ansiokkaan postauksen voi lukea täältä.

Mutta pistihän tämä miettimään. Saatoin syyllistyäkin, enkä varmaan ole ainoa. Paljon on luettu lehdistä siitä, että vanhemmat antavat jopa parin kuukauden ikäisten vauvojen keikkua telkkarin edessä katsomassa mitä tahansa samalla kun itse surffailevat jossain muualla. En vähättele ongelman suuruutta: iPadit, pelit ja telkkarin ikuinen ohjelmatulva ovat lapsille niin koukutt…

Marraskuun lukuhaasteen äitiversio: Baltimoren sukuhaaran tragedia

Kuva
Tiedätte varmasti jo kaikki, että marraskuu on lukuhaastekuukausi: silloin luetaan 30 sivua päivässä. Kyllä! Päätin tämän pyhästi, koska viime vuonna (josta en muista juuri mitään) saatoimme ehkä olla sellaisessa sairaskierteessä, etten kai lukenut mitään. Muistaakseni.

Valitsin helpon kirjan: Joël Dickerin uutuuden Baltimoren sukuhaaran tragedia (Tammi 2016, suom. Kira Poutanen). Dickerin esikoiskirja Harry Quebertin tapaus (Tammi 2014, suom. Anna-Maija Viitanen) oli todella vetävä bestselleri, joka oli pakko lukea vauhdilla putkeen.

Olenko lukenut 30 sivua päivässä? No en. Dickerin kirja on jälleen vetävä, mutta joskus 30 sivua lukemista on ylivoimainen haaste, jos silmät ovat illalla niin ristissä, ettei erota pilkkua pisteestä.

Niinpä päätin lanseerata itselleni lukuhaasteesta uuden väsynyt äiti -version: 10 sivua omaa kirjaa, 20 sivua jotain muuta. Jos lasketaan kaikki lukemiseni päivässä, pääsen tavoitteeseen kevyesti! Luen ainakin Hesaria, ehkä jotain muutakin lehteä ja iltasatuja…

Mitä tapahtui suomalaiselle novellille?

Kuva
Suomea vaivaa novellikato. Puhuin tästä kirjamessuilla kirjailija Maritta Lintusen kanssa, jonka esiintymistä olin kuuntelemassa ja kiittelin häntä siitä, että hän julkaisee edelleen novelleja, toisin kuin moni muu. Marittakin totesi, että mukavaa, että hän saa edelleen kirjoittaa niitä - kaikesta huolimatta. 

Omppu Martin keksi Reader, why did I marry him? -blogissaan loistoidean novellihaasteesta, johon novellifriikkinä osallistun ehdottomasti. Tavoitteena on lukea edes yksi novelli ja blogata siitä. Ei kovin vaikeaa. 

Vaikeaa sen sijaan on löytää Suomesta uusia novellikokoelmia. Kirja-alalla kaikki tietävät tämän, ja tietävät vastauksenkin: kun ne eivät myy. Lukijat eivät osta novellikokoelmia. Jopa tunnettujen kirjailijoiden novellien myynti jää melko vaatimattomaksi romaaniin verrattuna. Siksi kustantajat eivät erityisesti kannusta niitä kirjoittamaan (vaikka julkaisevat kyllä edelleen ja toivovat parasta) ja kirjailijat kirjoittavat novelleja yhä vähemmän. 



Tämä on fakta. Novelleja…

Helmi Kekkonen: Vieraat

Kuva
Helmi Kekkonen kuuluu kirjailijana pitkäaikaisiin suosikkeihini. Tämän syksyn uutuus Vieraat (Siltala 2016) on episodiromaani, joka alkaa vähän oudoista illallisista ja päättyy tragediaan. Ehkä. 

Tunnelma viritetään kiinnostavaksi heti alusta asti: illallisten emäntä Senja on jostain syystä sekasortoisessa tilassa ja avaa itkien oven ensimmäiselle vieraalle. Mies on lähtenyt kukkakauppaan, mutta ei palaa. Ovikello soi uudelleen, vieraat tulevat sisään, osa heistä on emännällekin tuntemattomia tapauksia ja lukija koukuttuu heti: mitä tässä oikein tapahtuu?

Illallisiin ei palata koskaan, mutta Kekkonen alkaa purkaa tarinaa vieras kerrallaan. Kirjaa voi mielestäni lukea novellimaisesti, sillä jokainen tarina on eheä, kiinnostava ja täysin omanlaisensa. Kekkosen kieltä kiitetään usein lyyriseksi ja sitä se on tälläkin kertaa - kaunista, sujuvaa, tiheää. 

Luin kirjaa hitaasti ja nautiskellen. Kekkosen tarinoissa ilmeisen taakse jää aina paljon tulkittavaa ja siksi halusin lukea kirjaa rauhass…

Äitiys on poliittista: Anna Elina Isoaron haastattelu

Kuva
Live-haastattelujen paras tai pahin puoli on se, että ikinä ei voi tietää mitä suustaan ulos päästää. Yllätyksekseni pidin kirjamessuilla jokseenkin feministisiä puheenvuoroja tasa-arvosta, hoitovapaajärjestelmän uudistamisesta ja isien kotonaolemisesta. Ilmeisesti kuopuksen täytettyä kaksi vuotta päästä alkaa vapautua vähitellen tilaa myös yhteiskunnallisille asioille (kiitos ja anteeksi aviomiehelle jälleen tämänkin vaiheen kestämisestä). 

Olen käynyt syksyn mittaan kiinnostavaa äitikirjailija-keskustelua runoilija Anna Elina Isoaron kanssa, ja lopulta päätin tehdä yksityisestä yleistä blogin kautta (postaus Anna Elinan Rakkautta ja vasta-aineita -runokirjaan löytyy täältä.)

Anna Elina Isoaron haastattelu, olkaa hyvä!

Ina: Olen itse törmännyt kirjani julkaisun jälkeen muutaman kerran sellaisiin rivien välisiin viittauksiin, että äitiys olisi aiheena vähän kulunut tai vaikea mm. kirjakritiikkien kannalta. Kerroit vastaavasta kokemuksesta eräässä runotapahtumassa - mistä uskot tämän joht…