Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2016.

Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!

Kuva
Onneksi esikoinen käy päiväkodissa. Siellä nimittäin ymmärretään lapsen todellinen taso toisin kuin kotona, jossa häntä kohdellaan keskimäärin noin 2 vuotta nuorempana. En olisi muuten ymmärtänyt, että hän on jo Tatu ja Patu -kirjaiässä, mutta kun se on kuulemma lapsen lempikirja päiväkodissa, niin testattiin samaa kotona.

Nehän ovat hulvattomia kirjoja. Siis kerta kaikkiaan mainioita. En tiedä määritelläänkö niitä lasten tietokirjoiksi, mutta joka tapauksessa ne vastaavat noin 5-vuotiaan loputtomaan tiedonjanoon vähän kaikesta ja naurattavat vielä päälle. 


Siispä elokuviin. Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! (leffan traileri löytyy täältä, ohjaus Rike Jokela) oli mielestäni myös loistava: Riku Nieminen ja Antti Holma olivat täydelliset valinnat juuri näihin rooleihin. Elokuvan pituus oli sopivan lyhyt, reilu tunti ja ajattelin, että tästä tulee menestys.


Kävi kuitenkin niin, että juuri tällä kertaa yliarvioin esikoisen iän. Syytän siitä osittain aivan liian pitkää mainososiota - reklamoin…

Tällä viikolla: avoin lopputilitys Helsingin kirjamessuilla

Kuva
Mikä täydellinen kirjamessuviikko! Luvassa vettä, räntää, lunta, tuulta, pimeyttä ja kaikkea sellaista ikävää ja ankeaa, minkä takia kannattaa mennä sisätiloihin messukeskukseen juomaan viiniä ja selailemaan kirjoja, joita voi lukea peiton alla seuraavat kuusi kuukautta. 


Noloa myöntää, mutta parin vuoden tauon jälkeen olen siellä viimein itsekin. Vauvan kanssa messuille meneminen tuntui vähän hankalalta (en tosin enää muista miksi. Liittyikö se jotenkin imetykseen? Vai matkaan julkisilla? Öh?). Lisäksi töissä ollessa messuilla tulee päivystettyä aina neljä vuorokautta putkeen, joten pieni messutauko oli ihan paikallaan.

Mutta nyt! Luvassa on historiallinen tilaisuus kuulla esikoiskirjani viimeinen haastattelu: olen haastateltavana torstaina klo 10.30 Kirjakahvilassa, joten tulkaa aamukahville ja moikkaamaan, jos suinkin pystytte. 

En ole antanut haastatteluja kirjasta toukokuun jälkeen, joten olo on vähän hämmentynyt. Niin tosiaan, se kirja. Mitäs siinä nyt sitten olikaan, mistähän me p…

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita

Kuva
Koska viimeksi luit runoja?

Aivan. En muista minäkään (Bob Dylanin kuuntelemisestakin on vuosia). Vaan nyitpä luin, onneksi. On taas ollut pientä hässäkkää (ja koskapa ei olisi) ja runot ovat täydellinen vastaus puoli-levottomaan olotilaan, jossa ei ehdi keskittyä mihinkään.

Olen harrastanut vartin minimeditaatioita Anna Elina Isoaron loistavan runokokoelman Rakkautta ja vasta-aineita (Into, 2016) parissa. Alaotsikkona on Runoja äidiksi tulemisesta. Tykkään kirjasta niin paljon, että palaan aiheeseen vielä yhdessä Anna Elinan kanssa.


Mutta sitä ennen runoista. Pidän itse eniten siitä lajista runoutta, jota ymmärrän. Tämä on sellainen kirja. En ehdi lukea yhtä runoa koko päivää ja miettiä upeiden metaforien syviä merkityksiä. Valitettavasti. Mutta kirjat ovat ihmistä eivätkä ihmiset kirjoja varten, on valittava siitä kasasta, johon kulloinkin kykenee.

Isoaron runot käsittelevät kaikkea mahdollista äitiyteen, naiseuteen ja parisuhteisiin liittyvää. En oikein ymmärrä, miksei tästä kirjasta o…

Syysprinssin ylistys

Kuva
Harvemmin näkee kirjasta tehtyä elokuvaa, joka olisi parempi kuin kirja. Ei näe nytkään. Syysprinssi-elokuva ja Syysprinssi-kirja ovat tasaveroisen hyviä, itsenäisiä taideteoksia molemmat. 

Mitähän hehkuttaisin leffassa eniten?

Luultavasti pääparia, Laura Birniä ja Lauri Tilkasta. Tuijotin heitä koko elokuvan ajan täysin huumaantuneena. Miten käsittämättömän kauniita ja lahjakkaita nuoria ihmisiä! Ooh! Tilkaselle vielä toinen ekstra-ooh perään! He ovat ehdottomasti nykyajan Ansa Ikonen ja Tauno Palo. 

Kun Tilkanen ilmestyy ensimmäistä kertaa kuvaan, hän on paitsi sietämättömän komea, myös juuri sellainen ihanan boheemi ja julkea tähtikirjailija kuin Syysprinssi mielessäni kirjan perusteella olikin. Ei ole vaikea uskoa, että Birnin esittämä Inka jättää kaiken, myös poikaystävänsä Syysprinssin takia.

Birn taas on oikealla tavalla herkkä ja vahva eikä kumpikaan näyttele missään kohdassa yli. Koko elokuva rakentuu pääparin väliselle kemialle, joka tihkuu valkokankaalta suoraan katsojan syliin…

Anja Snellman: Syysprinssi

Kuva
Täällä kirjallinen seurapiiribloggaajanne, päivää! Pääsin ulos kotoa Anja Snellmanin kirjajulkkareihin ja virkistyin. Ihanat juhlat, samalla näytettiin 14.10 tulevan Syysprinssi-leffan ennakko, mutta siitä saa kertoa vasta 14.10 (vaikeaa, mutta palaan kuuliaisesti asiaan vasta silloin, leffatrailerin voi katsoa täältä).

Snellman vietti sekä uuden Lähestyminen-romaaninsa (WSOY 2016) julkkaria että taiteilijajuhlaa. Tänä syksynä Sonja O kävi täällä -esikoisromaanin ilmestymisestä on kulunut 35 vuotta. Ja millainen ura tähän väliin on mahtunutkaan! Olen ollut fani siitä asti, kun olen hänen kirjoistaan jotain ymmärtänyt, joten objektiivisuudesta ei ole nyt tietoakaan.


Syysprinssi ilmestyi 20 vuotta sitten (silloin nimellä Anja Kauranen). Luin sen silloin 22-vuotiaana kirjallisuuden opiskelijana ja kirjoitin siitä hurmioituneen esseen, joka luultavasti on saanut opettajan poskilihakset nykimään. En tiedä onko hyvä vai harmi, ettei esseetä ole tallessa - olisi ehkä kiinnostavaa lukea nyt 20 …

Luku, joka ei käsittele enterorokkoa, vaan borneolaisia orankivauvoja

Kuva
Onneksi en pidä vauvablogia, niin ei tarvitse tilittää enterosta. Sanon kumminkin, että 5- ja 2-vuotiaiden paha enterorokko oli lievästi sanottuna ikävä kokemus. Kaikille. Iltasadut vaihtuivat Late Lampaan katsomiseen läpi yön, koska itkuiset lapset eivät saaneet nukuttua. Parhaimmillaan mies ajelutti 2-vuotiasta klo 3-5 yöllä motaria pitkin, että lapsi olisi nukkunut edes kaksi tuntia itkemisen sijaan. Tämmöinen viikko. 

Aika vähän olen siis lukenut muuta kuin lääkepullojen annosteluohjeita, mutta Johanna Elomaan kirja  Säästä ajatuksesi eläviä varten (Kosmos 2016, kts. ed. postaus) toimi erinomaisena pakokeinona silloin, kun silmät pysyivät viisi minuuttia auki. Intian jälkeen Elomaa lähti Borneoon vapaaehtoistyöntekijäksi hoitamaan orpoja orankivauvoja. Kerta kaikkiaan kiehtovaa ja kiinnostavaa! Ja ennen kaikkea helpottavaa: huomasin, että jopa erittäin sairaiden lasten kanssa elämäni on helpompaa kuin orankiäidillä. Orangit ovat parhaimmillaan uskomattomia riiviöitä ja lisäksi järk…