Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Pehmolelutyttö: kirja kaikkien nuorten vanhemmille

Kuva
Kirja-alalla sanotaan, että jos selviää hengissä lokakuusta, niin yleensä selviää uuteen vuoteen asti. Näin se suurinpiirtein menee, mutta hengissä ollaan tauosta huolimatta!

Olen lukenut syksyn aikana niin hurjan määrän kirjoja, etten edes tiedä mitä niistä tänne poimisin. Päädyin valitsemaan ensimmäiseksi yhden nuortenkirjan itselleni tärkeän teeman takia.

Kirja on Jukka Behmin Pehmolelutyttö (WSOY 2017), joka pääsi Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaaksi viime viikolla. (Kirja on työpaikkani julkaisema, toim huom.)



Siinä on ainakin yksi kirja, joka ihan kaikkien vanhempien kannattaisi lukea. Kirja kertoo teini-ikäisestä Emiliasta, joka huomaa yhtäkkiä saavansa miehiltä huomiota. Kotoa tai ystäviltä huomiota ei sen sijaan juurikaan tule, joten Emilia hakee sen sieltä, mistä nätti nuori tyttö sen helpoimmin saa: internetistä.

Kirjaa lukiessa tulee ensimmäisenä mieleen, mihin tyhmyyksiin olisi itse voinut nuorena päätyä, jos meillä olisi ollut sellainen asia kui…

Kuusi arkisyytä lukea lapselle - yes, you can!

Kuva
Luetko lapsellesi kirjoja usein? Onnittelut - kuulut pikkiriikkiseen vähemmistöön Suomessa.

Tämän opin töissä viime viikolla. Perehdyin Lukukeskuksen Lue lapselle -hankkeeseen ja järkytyin, lainaus sivustolta:

"Viimeisten tutkimusten mukaan vain 25 % suomalaisvanhemmista lukee lapselle usein. Pohja lukemiskulttuurille ja lukutaidolle luodaan kuitenkin jo varhaislapsuudessa. Vanhempien merkitys lapsen lukutaidolle on ratkaisevin nimenomaan ennen kuin lapsi itse osaa lukea."

Piti ottaa lukulasit esiin: sanotaanko siinä todella, että vain 25 % lukee lapselle usein? Luulin, että luku olisi toisinpäin: vain 25 % vanhemmista EI lue usein lapselle. Kysyin lisää hankkeeseen osallistuvalta ammattilaiselta, joka kiertää päiväkodeissa vinkkaamassa vanhemmille ja henkilökunnalle lastenkirjoista. Hän vahvisti asian: monet vanhemmat eivät tiedä, mitä lukisivat tietyn ikäisille lapsille tai sanovat, että lukemiseen ei ole aikaa. Höpö höpö, sanon minä.



Lue lapselle -sivulta löytyy järkiperus…

Terveisiä työelämästä!

Kuva
Pääsin takaisin töihin! Paino sanalla pääsin, koska siltä se hoitovapaan jälkeen todella tuntuu.

Yhdestä työnkuvan muutoksesta olen erityisen iloinen: rooliini kuuluu nyt uutuutena lasten- ja nuortenkirjojen viestintä (muiden muassa) ja voitte varmaankin kuvitella, miten innolla tähän hommaan ryhdyn, kun lastenkirjoja on viime vuosina tullut kahlattua ja ihan joka päivä. Genrestä on siis jonkun verran omakohtaista kokemusta ja kotonakin ankara kirjaraati valmiina. Lisäksi olen jotenkin onnistunut innostamaan kaksi pientä poikaa lukemisesta ja aion jatkaa tästä teemasta paasaamista nyt ihan viran puolesta.

Ja sitten viikon kulttuurivinkki: iloisena yllärinä pääsin jo ekan viikon aikana hauskalle dinnerille tapaamaan tuttuja bloggareita, kun Baba Lybeck kertoi syksyn Kirja vieköön -tapahtumista. Hieman yllätyin, kun meille alettiin tarjoilla neljän ruokalajin illallista juomineen (skål!) ja totesin vierustovereille, että nyt on kirjabloggaajien status selvästi noussut poissaoloni aikana.…

Kuinka lapseni ei oppinut kuivaksi rusinalla

Kuva
Puhutaanpa kerrankin pissasta. Aihe liittyy kirjallisuuteen ja pottakasvatukseen pienten mutkien kautta. Luin Hesarista keväällä asiantuntijan ohjeet siitä, kuinka lapsi opetetaan kuivaksi (koska nykyvanhemmat eivät osaa). Se meni suunnilleen niin, että lapselle juotetaan paljon nestettä, laitetaan potta keskelle olohuonetta ja odotetaan, että se pissaa siihen. Sitten annetaan rusina ja kohta lapsi on kuiva.

Kokeilin. Ei mennyt niin. Meillä on jostain syystä semmoisia lapsia, jotka istuvat potalle vain jos itse haluavat. Kuopus sai tällä ohjeella pottaraivarit, joita jatkui sitten pari viikkoa joka kerta kun edes näytin potan. Seuraavaksi otin käyttöön saman menestyksekkään mallin kuin esikoisen kanssa, eli mökille kesälomalle ilman vaippaa ja housuja. Puskapissa on se ainoa helppo takuukonsti, mutta sitä on vähän vaikea toteuttaa kaupungissa.

On kuitenkin yksi asia, joka näyttää toimivan: pottakirjat. Aloin lukea niitä ajoittain iltasatuna jo viime syksynä. Asetin potan esille kylppä…

Zimbabwe saaristossa: Petina Gappah

Kuva
Löysin täydellisen hiekkarantakirjan: Petina Gappahin novellikokoelman Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta (Tammi 2009, suom. Seppo Loponen). Liian usein ei tule luettua afrikkalaista kirjallisuutta ja se on kyllä sääli.

Gappah kertoo tarinoita Zimbabwesta äärimmäisen hauskalla ja koskettavalla tavalla. Mugabe on suistanut maan sekasortoiseen tilaan, jossa leipä maksaa puoli miljoonaa dollaria ja bensasta joutuu taistelemaan. Ihmiset sinnittelevät kekseliäillä keinoilla kaoottisessa maailmassa. Gappah kuvaa osuvasti myös yhteiskunnan jakautumista äärimmäisen rikkaisiin ja slummien köyhiin - hän kertoo molemmista maailmoista yhtä aidon tuntuisesti ja tarkoilla yksityiskohdilla.



Novellissa "Kultaisen kolmion sydämessä" kerrotaan tällaisen rikkaan edustusrouvan pitkästyttävästä päivästä, jossa kotiapulainen tuo aamuteen vuoteeseen. Suurin huoli on miehen nuori rakastajatar, joka saattaa sivuuttaa rouvan päivänä minä hyvänsä. Nämä "pikkutaloissa" asuvat kakkos…

Taisteluni jatkuu

Kuva
"Silloin minulla oli ollut elämä edessä. Kaikkea saattoi tapahtua. Kaikki oli mahdollista. Niin ei enää ollut. Paljon oli tapahtunut, ja kaikki tapahtunut sääteli tulevien tapahtumien premissit.

Mahdollisuuksia oli ensinnäkin vähemmän. Tunteeni olivat heikompia. Elämä vähemmän kiihkeää. Tiesin olevani puolivälissä, ehkä enemmän kuin puolivälissä. Kun John olisi yhtä vanha kuin minä nyt, olisin kahdeksankymmentä. Minulla olisi siis toinen jalka haudassa, ellen sitten maannut siellä koko ukko. Kymmenen vuoden kuluttua olisin viisikymmentä. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua kuusikymmentä.

Oliko siis ihme että onnella oli varjo?"

Kyllä, jäin koukkuun Knausgårdiin. Kun nelikymppinen pienten lasten isä kirjoittaa jotain näin osuvaa keski-ikäisestä elämästään, niin voi todeta, että nelikymppiselle pienten lasten äidille löytyy kosketuspintaa, johon tarttua. Taisteluni, toinen kirja (Like 2012, suom. Katriina Huttunen) vei siis kaiken sen lukuajan, jota lomalla sain (kirjassa on yli 6…

Knausgårdin pieni pettymys

Kuva
Knausgårdin Taisteluni (Like 2011, suom. Katriina Huttunen) on kyllä vaikea rasti. Tykkään ja en tykkää. En oikein tiedä, mitä ekasta osasta sanoisin, joten nyt on vedottava siihen viimeiseen valttikorttiin: kirjalliseen makuun.

Nimittäin. Ymmärrän, miksi Knausgård on niin järjettömän suosittu. Hän tekee taidetta omasta elämästään, sen kaikista tylsistäkin yksityiskohdista ja imitoi elämää lukijoiden ikävystyttämisen uhallakin.

Ja niin siinä käy: ajoittain ikävystyn ja jään jumiin. En voi sille mitään - osa kirjasta on mielestäni jonninjoutavaa jaarittelua, joka ei vie tarinaa mitenkään eteenpäin.



Kirjassa on myös henkeäsalpaavan hienoja hetkiä. Yksi järkyttävimmistä on kuvaus isän kuolemasta alkoholismiin ja tilanteen valkenemisesta lapsille, kun he lähtevät isän tuhoamaan isovanhempien taloon. Hävityksen keskellä kyyhöttää kuihtunut ja hylätty isoäiti. Veljekset alkavat kuurata taloa puhtaaksi mätänevistä vaatekasoista ja tyhjistä pulloista, enkä muista hetkeen lukeneeni vaikuttavam…

Miksi novelliblogi?

Kuva
No siksi, kun Katja ehdotti. Suunnilleen niin se meni: keväällä hyvä ystäväni Project Maman Katja ehdotti, että pistetäänkö pystyyn novelliblogi? Mietin noin kolme sekuntia (jona aikana yliminäni huusi, että ei ei, älä tee sitä, et kuitenkaan osaa) ja sanoin, että erinomainen idea, pistetään vaan.

Perjantaina julkaistiin Pienen novelliblogin ensimmäinen lukupaketti. Nettiteksteissä ja blogeissa on se hyvä puoli, että aina voi tarjoilla tekijän kootut selitykset (kirjojen kanssa se on vaikeampaa), joten tässä tulee.



Kirja-alalla fiktion julkaisemista netissä on mietitty pitkään ja monet sitä tekevätkin. Esimerkiksi runous näyttää siirtyvän vähitellen pääosin nettiin, kun runokirjojen myynti hiipuu harvoja poikkeuksia lukuunottamatta niin, että monet runoilijat ryhtyvät suosiolla romaanikirjailijoiksi. Runoilla ei yksinkertaisesti elä, vaikka olisi todella taitavakin.

Toinen ongelmalaji on novelli. Siitä on tullut se takapulpetin hiljainen lapsi, jota kukaan ei oikein huomaa, mutta joss…

Nyt tai ei koskaan: Knausgård

Kuva
Tänä keväänä on ollut vaikea välttyä herra Knausgårdilta ja etenkin hänen ex-rouvaltaan, Linda Boström Knausgårdilta, joka vieraili Suomessa Helsinki Litissä ja sai vastata vähän joka mediassa kahteen kysymykseen: miksi erositte ja miltä tuntuu, kun mies kirjoitti koko perhe-elämänne kirjoihinsa. Onneksi joku sentään muisti kysyä rouvan omastakin kirjasta jotain.

Tästä innostuneena päätin vihdoinkin tarttua haasteeseen, jota olen vältellyt vuosia eli lukea Karl Ove Knausgårdin kirjoista ainakin ekan osan, Taisteluni (Like, 2011, suom. Katriina Huttunen). Syy välttelyyn on se, että ajattelin aina, etten mitenkään ehdi käyttää aikaa kokonaisen kuusiosaisen kirjasarjan lukemiseen.

Oikeassa olin: jäin koukkuun melkein heti ja Knausgårdien parissa taitaa nyt sitten mennä tämä kesä. Varasin kirjastosta myös Linda Boström Knausgrådin kirjoja, jotka kiinnostavat vähintään yhtä paljon (ja ovat lyhyitä, kiitos siitä), mutta niihin on niin valtava jono, että herran tuotanto taitaa mennä ensin.

J…

Tekeekö mielesi unelmahommiin?

Kuva
Luen Satu Rämön (Salamatkustaja) ja Hanne Valtarin (Lähiömutsi) kirjaa Unelmahommissa - Tee itsellesi työ siitä mistä pidät (WSOY 2017) vähän oudosta kulmasta. Olen palaamassa syksyllä töihin ja yhdistetyn hoito- ja kirjoitusvapaan jälkeen kaipaan kovasti nimenomaan sitä perinteistä päivätyötä ja työyhteisöä - paikkaa, jonne mennään aamulla ja josta tullaan iltapäivällä kotiin, jossa syödään lounasta hauskojen kollegojen kanssa, istutaan palavereissa ja ennen kaikkea tehdään paljon töitä kokkaamisen, imuroinnin ja leikkimisen sijaan. Tämä kaikki tuntuu hoitovapaan jälkeen ihanalta. Blogiakin pidän vain harrastuksena, joten onko tällä yrittäjyyttä ja freelancerin vapautta ylistävällä kirjalla minulle mitään tarjottavaa?



No on. Ensinnäkin itsestäänselvyys: Satu ja Hanne ovat erinomaisia ja hauskoja kirjoittajia, ja sellaisilta lukee huvikseen melkein mitä tahansa. Toiseksi kirja on kiinnostava kurkistus siihen unelmatyöhön, josta moni haaveilee: ammattibloggaamiseen. Nykypäivänä se on i…

Muistatteko Jasonin?

Kuva
Kirjastosta löytyy usein helmiä omasta lapsuudesta. Tällä viikolla löysin Jasonin! Luultavasti kaikki 70-luvulla syntyneet tietävät heti, kenestä on kyse:



Camilla Mickwitzin klassikkosarja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1975 (Jason, Tammi) ja se kuuluu ehdottomasti 70-lukulaisten lasten kultaisiin muistoihin. Jason seikkailee erilaisissa kuvioissa äitinsä Kaarinan kanssa - lapsuudesta muistan, että Jasonin äiti oli yksinhuoltaja ja joutui tekemään siksi paljon töitä. Miltä Jasonin elämä näyttää nyt, yli 40 vuoden jälkeen?

Aika poliittiselta, lastenkirjaksi. Kirjassa keskitytään melko paljon Jasonin yksinhuoltajaäitiin Kaarinaan ja selväksi tulee, että Kaarinan elämä on raskasta:

"Kaarina on työssä tehtaassa. Päivät pitkät hän siirtelee purkkeja, joita kone sylkee suustaan kauhealla vauhdilla. Hänellä on suojaverkko kiharan tukkansa päällä, ettei se tartu koneeseen. Jos Kaarina lepää hetkisen, kaikki menee sekaisin. Kaarinan täytyy silloin pitää vielä kovempaa kiirettä, että s…

Kuinka avioliitto tuhotaan

Kuva
Tässäpä romaani, jossa kerrotaan, kuinka täydellinen avioliitto tuhotaan. Tai joka kertoo siitä, ettei täydellistä avioliittoa ja rakkautta ole olemassakaan.

Norjalaisen Geir Gulliksenin Kertomus eräästä avioliitosta (Siltala 2017) on herättänyt paljon kohua ja kerännyt kiitosta, eikä turhaan. Yhden avioeron kautta kerrotaan tarina, joka onnistuu näyttämään jotain olennaista tästä ajasta, parisuhteista ja siitä, miksi niin moni avioliitto hajoaa.

Kerronta on intiimiä ja tajunnanvirtamaista, kuin sukeltaisi suoraan kertojan pään sisään. Minäkertoja rakentaa avioliittonsa tarinaa uudelleen vähän poukkoillenkin ja laittaa sanoja ex-vaimonsa suuhun, yrittää ymmärtää mitä heille tapahtui, kun vaimo ei suostu vastaamaan.

Mutta ei hän naista tavoita, edelleenkään. Vaimo jää kirjassa etäiseksi hahmoksi, miehen halun ja palvonnan kohteeksi eikä ole hirveän vaikea naisena ymmärtää, miksi kävi kuten kävi.



Nykyään on oikein trendikästä pohtia sitä, että naiset eivät halua oikeasti tasa-arvoisia pehmo…

Mitäs me hirviöt

Kuva
Meillä asuu hirviöitä. Vanhin niistä on jopa yli nelikymppinen, voitteko uskoa! Hirviöitä on pääasiassa kahta lajia: kiukkuhirviö (ikähaarukka 2-5) ja äitihirviö (ikähaarukka 40 plus). 

Hirviöt esiintyvät meillä useimmiten nälkään tai väsymykseen liittyen (tässä ei ole ikärajaa), mutta suvussamme on myös hirviögeeni. Se tarkoittaa semmoista temperamenttia, jossa jarrupoljin on usein hukassa. 

Mutta ei ole sellaista pulmaa, johon ei kirjallisuus auttaisi! Niinpä meillä on luettu innostuneina hirviöteemaisia kirjoja, erityisesti näitä kahta: Tove Appelgrenin ja Salla Savolaisen kirjaa Vesta-Linnea ja hirviö-äiti (Tammi 2001) ja Thierry Robberechtin ja Philippe Goossensin Kiukkuhirviötä (Lasten Keskus 2009). 



Vesta-Linnean ja äidin yhteinen hauska päivä muuttuu pikkuhiljaa hirviöpäiväksi, kun sukkahousut menevät ensin ruttuun eikä sen jälkeen suju oikein mikään muukaan. Lopulta ollaan puolin ja toisin täydellisessä kiukkukierteessä ja Vesta-Linnea aikoo muuttaa kotoa pois. 

Mutta kyllähän se…

Esikoiskirjailija tulee kaapista

Kuva
Samin ja Marjan rohkeus tarttuu. Tuli tarve tilittää. Palaan taas kirjoihin tämän postauksen jälkeen. Lupaan. 

Pannaan menemään -kirjan julkkarit olivat hauskat ja iloisen skumppaiset. Tuli mieleen omat kirjajulkkarit noin vuosi sitten. Se oli kyllä hieno päivä. Yksi elämäni parhaista - vertaisin sitä ehkä jopa lakkiaispäivään. Tuntui siltä, että oli saavuttanut elämässä jotain, minkä eteen oli tehnyt paljon töitä ja joka oli vaatinut paljon rohkeutta ja omien estojen ja epäilysten ylittämistä. Ystävät olivat ihan fiiliksissä mukana (kirjaa lukematta tietenkin). 


Omissa kirjajulkkareissaan viikko sitten Sami kysyi, että mites sun uusi romaani. Niin. Mites se? Olen miettinyt asiaa nyt viikon. Ajattelin, että ehkä näin vuoden jälkeen pitäisi sanoa siitä jotain, tulla ikäänkuin kaapista. 

Samoissa juhlissa sanoin kustantajalleni Mikko Aarnelle, että sori nyt, mutta taidan vetää sen kässärin sittenkin vessasta. Mikko ehdotti, että älä nyt vedä. Että voisihan sitä työstääkin. Muokata ja edito…

Kirjoitetaanko seksistä?

Kuva
Luin seksikirjan. Sain hyvän tekosyyn: tunnen kirjoittajat kustantajani kautta ja he ovat ihania. Sellaisia tyyppejä, joita tekee mieli halata heti ekalla tapaamisella (ja taisinkin halata pariin kertaan). Marja Kihlström (Puhu Muru) ja Sami Minkkinen (Havaintoja parisuhteesta) ovat molemmat suosittuja bloggaajia, jotka aloittivat omien sanojensa mukaan kirjallisen seksisuhteen vuosi sitten. 

Aika reipasta. Siitä syntyi Pannaan menemään - kaksi tarinaa rakkaudesta (Kosmos 2017), joka on iloinen kirja seksistä. Sami ja Marja kirjoittavat kursailemattomasti omasta seksuaalihistoriastaan eri ikäkausina. 

Ketä kiinnostaa, voisi joku kysyä? Jos ei kiinnosta, niin ei tarvitse lukea. Minua kyllä kiinnosti. Seksi kiinnostaa tietysti aina, mutta sen lisäksi pidän kirjoista, joissa kirjoittaja laittaa itsensä likoon aidosti. Etenkin murrosiän kompleksien kuvauksista tuli vahvoja muistikuvia ja angsteja mieleen. 


Marjan kuvaus siitä, miten helposti nuori tyttö saa lutkan maineen ilman syytä ja mill…

Janna Rantala: Äiti, älä tottele! (kaiken maailman kasvatusoppaita)

Kuva
En ole pitkään aikaan lukenut kasvatusoppaita. Osittain siksi, että mitä vanhemmaksi lapset tulevat, sitä ilmeisempää on, että yleiset kasvatusneuvot eivät toimi. Kukaan muu ei tunne minun lastani yhtä hyvin kuin minä ja mieheni, joten siksi useimmat hyvää tarkoittavatkin neuvot ovat joko turhia, jo kokeiltuja tai jopa huonoja. 

Siksi Janna Rantalan Äiti älä tottele! (kaiken maailman kasvatusoppaita) (Gummerus 2014) oli virkistävä lukukokemus. Kyse ei siis ole oppaasta eikä kirja tarjoa varsinaisia neuvoja juuri lainkaan. Sen sijaan Rantala kehottaa kyseenalaistamaan omia kasvatusnäkemyksiä ja keskittymään järkevän ja reilun suhteen rakentamiseen juuri sinun lapsesi kanssa. 

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei ole. Kirja sopii itselleni siksi, että vilkkaiden poikien äitinä olen joutunut jo ajat sitten kyseenalaistamaan omat ja lapsuudenkotini näkemykset lasten tottelevaisuudesta. Vanhempani vahvistavat asian: koska meillä oli vain kaksi tyttöä, joilla oli iso ikäero, he sanovat melkei…

Leena Parkkinen: Galtbystä länteen

Kuva
Kaikenlaisen kevätsairastelun ja -väsymyksen keskellä luin ihanan kirjan. (Miksi muuten keväällä väsyttää, kun valo lisääntyy? En ymmärrä. Lamaannun keväisin aina. Lukeminenkin on normaalia hankalampaa: kirja menee vaihtoon heti, jos yksikin pilkun paikka alkaa ärsyttää.)

Leena Parkkisen esikoisromaani Sinun jälkeesi Max oli todella omaperäinen ja vaikuttava kirja, joka jäi mieleen. Silti kesti näin pitkään, että sain käsiini seuraavan Galtbystä länteen (Teos 2013). Luin kirjan vatsatautitoipilaana, joten onneksi sain kerrankin lukea rauhassa ja melkein putkeen koko homman. 

Ihana kirja, sanoinko jo? Mieleeni tuli Ulla-Lena Lundbergin Jää. Galtbystä Länteen on myös saaristoromaani, ja samalla tavalla yhtä aikaa sekä jännittävä että aavistuksen melankolinen kirja. Sopii siis kevätmelankoliaan mainiosti.


Romaani alkaa nuoresta vähän hunningolla olevasta tytöstä ja vanhasta, vähän hunningolla olevasta rouvasta. Oudon yhteentörmäyksen jälkeen he lähtevät pakomatkalle yhdessä, mutta kirjan pä…

Ami Lindholm: Vauvakirja

Kuva
Kävimme lomalla. Se näytti tältä:

Huijaan. Loma näytti tältä pari kertaa, loppu näytti kahden perheen ja neljän poikalapsen kanssa joltain hieman muulta, mutta lämmintä ja hauskaa oli kyllä. Suosittelen lomaa. Myös Teneriffalla. Uskokaa tai älkää, hieno paikka. Etenkin kun etsii oikean paikan poissa ruuhkaisimmilta turistirannoilta, mutta ei siitä sen enempää, kun emme ole matkablogi.

Kotiin palattua on lukuaika ollut vähän kortilla, mutta yksi ihana lahjakirjavinkki sentään löytyy. Harvemmin tulen nykyään lukeneeksi muita sarjakuvia kuin Aku Ankkaa, mutta nyt sain kustantajaltani mahtavan uutuuden. Olen nauranut Ami Lindholmin sarjakuville KaksPlus-lehdessä pitkään ja nyt hän on julkaissut teoksen: Vauvakirja - Kirja tuoreille vanhemmille (Kosmos 2017), joka on ihan yhtä hilpeä kuin lehdessä olleet sarjakuvatkin.


Kirjaa voi suositella lahjaksi etenkin uusille perheille, sillä tämän pystyvät lukemaan pienen vauvan valvovat vanhemmatkin. Lindholmin kuvitustyyli on mielestäni mainio ja yhd…

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Kuva
Tässäpä kirja, joka pistää oman suvaitsevaisuuden koetukselle. Pauliina Rauhalan esikoisromaani Taivaslaulu (Gummerus 2013) herätti ilmestyessään paljon kohua ja on ollut siitä asti lukulistallani.

Kirjaa on melkein mahdotonta käsitellä ilman omakohtaisia eettisiä fundeerauksia. Taivaslaulu kertoo lestadiolaisesta nuoresta perheestä, jolle lapsia tuntuu siunaantuvan melkein pyhällä hengellä joka vuosi. Alle kolmekymppinen äiti uupuu, oikeastaan sekoaa kun neljän elävän lapsen ja yhden keskenmenon jälkeen tulevat vielä kaksoset.

Tätä on pienten lasten äitinä vähän tuskaista lukea. Sinänsä lestadiolaisuudessa ei ole itselleni mitään kovin uutta, sen verran sitä on viime vuosina käsitelty mediassa erilaisten kohujenkin kautta.

Mutta sitä on vaikea ymmärtää, vaikka yrittää. Olen oman maailmankatsomukseni ja kasvatukseni vanki, ja minun on vaikea pitää tällaista uskonnollisuutta muuna kuin järkyttävänä sovinismina ja naisten ihmisarvon riistona. Lisäksi omassa maailmankatsomuksessani on vähin…