Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2009.

Huonosti käyttäytyvät (ihanat) koirat

Kuva
Summa summarum: Huono Hollywood-leffa, mahtava kaamoskirja. Jos ymmärrät, miksi John Groganin "Marley ja minä" on alaotsikoitu "Elämää ja rakkautta maailman kauheimman koiran kanssa", lue tämä. Jos sen sijaan kuulut niihin, joiden mielestä koirat ovat vain koiria, ei varmaankaan kannata. ;) Arvio: Sain kirjan lainaan ystävältä, jonka oma koira ei ole ihan siitä puudeleimmasta päästä, mutta silti on maailman ihanin ja persoonallisin koira. Ihastuin kirjaan heti alkusivuilta - koiraviihdettä parhaimmillaan! Toimii myös terapiakirjana kurittomien koirien kasvattajille. John Grogan on monesti palkittu toimittaja ja vaikkei tästä Pulizeria tule, kirja on hauskan vetävästi kirjoitettu. Luin sen yhteen putkeen parissa päivässä, koska en voinut päästää irti. Marley oli jättikokoinen labbis, joka sai potkut koirakoulusta. ;D Se söi kaiken, oli kuriton ja tottelematon, kerta kaikkiaan rasittava riiviö (huuto, jonka kuulen usein ystäväni luona heidän ihanan riiviönsä pompatessa …

Kureishi on vähän väsynyt

Kuva
Muistatteko Esikaupunkien Buddhan? Hanif Kureishin vuonna 1991 julkaistu esikoinen räjäytti ainakin oman teini-ikäisen tajuntani (siihen ei tosin vaadittu paljon) ja teki Kureishista ns. etnisen kirjallisuuden esikuvan.
Sittemmin luin joitain Kureishin romaaneja, mutta enemmän pidin hänen elokuvakäsikirjoituksistaan. Nyt tuli otettua työmatkakirjaksi Kureishin uusi kertomuskokoelma Lähtö ja neljä muuta tarinaa.Hmm. Tapani mukaan kommentoin luettuani kertomuksista vasta kaksi: molemmissa seikkailee keski-ikäinen ikäkriisinen äijä. Toinen tarina (nimeltään Jätös) on absurdin loistava. Toisessa taas meinaa mennä hermo: keskiluokka-angstia poteva mies suunnittelee sivutolkulla vaimon jättämistä. Ääh. Lähtökohta on hyvä (mitä tapahtuu ihmisen päässä ennen lähtöä?), mutta rajansa kaikella. Arpominen alkaa ottaa vähitellen päähän ja tekee mieli huutaa, että lähe nyt sit menee, mitäs siinä vatvot ja voivottelet, että elämä on tylsää? ;) Ymmärrän, etten ole siis vielä ihan keski-ikäinen, vaan j…

Aivojumppaa

Kuva
Kyllä uutiskirjeellä voi näköjään myydä kirjoja - tuli meiliin mainos, joka osui ja upposi suoraan kotipsykologin sydämeen (tai aivoon): Aivot. Käyttäjän käsikirja. Se piti saada heti, eikä suotta: jenkit osaavat tämän lajin. Matthew MacDonald on kirjan tekijä (ohjelmisto-opastausta selittää perusteellisuuden ja insinöörihuumorin, kirjallisuusopinnot sen, että tekstiä on kiva lukea). Sen lisäksi tekijätiimiin kuuluu seitsemän (7!) muuta tarkastajaa, mm. yksi neurotieteen proffa.Ei ihan huono tapa tehdä tietokirjaa maallikoille, vaikkakin kallis. Kirja on nimensä mukaisesti käyttäjän käsikirja: aivot ja niiden optimaalinen käyttäminen ja hoitaminen käydään läpi perusteellisesti niin biologian kuin psykologian osalta; miten pitäisi syödä, miten vähentää uniongelmia, miten tunnistaa kestävä parisuhde jne. Mukana on biologian oppitunnin lisäksi uni, ravinto, muisti, tunteet, havainnot, järki, sukupuolten välinen sota ja jopa persoonallisuustesti. Monitieteisyys kannattaa: sujuvan tekstin …

Jari Tervo: Koljatti

Kuva
Summa summarum: On olemassa kaksi mahdollisuutta: Jari Tervo on kirjoittanut nerokkaan mestariteoksen ja minä olen idiootti tai joku on mokannut jotain. Olen valmis ottamaan riskin ja idiootin leiman otsaan. Olkaa hyvä.


Arvio: Unohdetaan Pekkarisen tupeet, puolihauskat nälvinnät Stubbista ja Kataisesta – unohdetaan jopa, että on olemassa pääminsteri, joka muistuttaa Lahnasta yksi yhteen. Otetaan ihan vain romaani romaanina.
Se on silti huono.

Miksi?

Punainen lanka puuttuu. Kirja on tyylillinen sekasikiö. Ajoittain mennään poliittisella satiirilla, sitten lipsutaan väsyneen veijaritarinan puolelle. Tiukka mediakritiikki sentään toimii, parhaimmillaan naurattaa, terävin Tervo vilahtaa.

Väliin tulee kaikenlaista epäselvää huttua kuten pääministerin kellariin vangitsema nainen - miksi? Outoa, ettei media pidä tätä tupeeta huonompana vitsinä aikana, jolloin Euroopasta paljastuu jatkuvasti naisia kellareissa pitäneitä psykopaatteja. Mielestäni kellariin vangittu pääministerin morsian on mauton v…

Väliaplodit Jenni Haukiolle

Kulttuurilehti KirjaIN on tehnyt hämmästyttävän teon: haastatellut valtakunnan virallisen lapsimorsian -tittelin saanutta runoilija Jenni Haukiota (ei tulevaa tai nykyistäkään sukua Niinistö).

Viestintäalan ihmisenä Haukio osaa mediapelin, jonka sääntö hänen kohdallaan järjestelmällisesti kuuluu: ei kommentoi. Mitään. Suuren yleisön kannalta tämä on tietysti vähän ärsyttävää, mutta onneksi KirjaIN tyydyttää tiedonjanomme runoilija Haukion osalta. (Toim.huom: Haukiota haastatellaan Turun kirjamessuilla la 3.10. klo 12.20 Agricola-lavalla)

En yleensä ole luontorunojen ystävä, mutta kiinnostuin lievästi Haukion runoista fiksun haastattelun perusteella - ja siksi, että Haukio sanoo suurimman inspiraation tulevan saaristosta. Täytyy tutustua.

Eniten ilahduin kuitenkin Haukion loppusitaatista: "Pidän kaikkea saamaani ulkokirjallista huomiota hyvin kiusallisena. Ei kukaan kirjailija halua muuta huomiota kuin sellaista, joka kumpuaa teoksista itsestään. Ajattelenkin julkisuutta itseni ja ru…

Kari Hotakainen: Ihmisen osa

Kuva
Kari Hotakaisen uusin romaani Ihmisen osa on niin hyvä, että siitä on vaikea sanoa mitään. Vetää hiljaiseksi. Mutta yritetään. Jos luet yhden kirjan tänä syksynä, lue tämä. "Tämä on vihje."

Summa summarum: Sanaisen arkkunsa tyhjentänyt kirjailija ostaa Salme Malmikunnaksen elämäntarinan 7000 eurolla. Tulee vähän erilainen tarina, mutta hyvä niin. Vihainen humoristi-Hotakainen tyhjentää kerralla pajatson kaikesta siitä, mikä nykymaailmassa on vikana ja osuu maaliin. Lisäksi joku on kannellut vapaalle kirjailijalle siitä, millaista työelämä nykyään oikeasti on. ;)Arvio: Naurattaa muttei tee iloseks -sanonta sopii Ihmisen osaan. Aloitus on hulvaton. On pakko ihailla Hotakaisen kykyä jäljitellä aidon oloisesti Suomen kansan syvien rivien ääntä. Vähitellen hymy hyytyy - ei olekaan niin hilpeää, ei. Kirjaan tulee mukaan uusia henkilöitä ja näiden melko anonyymeiksi jäävien hahmojen kautta kuvataan niin siirtolaiset kuin Audi-miehetkin, kaikki yhtä taitavasti. Viiltävän tarkoilla ti…

Kekkonen, kekkonen, kekkonen (and who gives a s--)

Seuraa epäpoliittisen, epäidealistisen, epäsukupolven epätulkin hämmentynyt ensivaikutelma Tervon Koljatista.

Booooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooriiiiing.

Jo alkulause on epäilyttävä: "Alussa oli Kekkonen." Siis Kekkoseenko asti tässä nyt mennään, olin silloin jotain about viisi. Jatko on sitä samaa: setvitään suomettumisen aikoja, ihmisiä, jotka ovat nimiltään jotenkin hämärästi tuttuja mutta ei kuitenkaan, eivätkä edes Stubb ja Katais-vitsit jaksa mitenkään ilahduttaa. Niitä irvitään NYT-liitteessä joka viikko ja paremmin.

Ongelma on tämä: poliitikot tekevät nykymedian syövereissä itsestään suuremman vitsin joka päivä kuin mihin valtakunnan virallinen sanaseppo pystyy.

Olen pettynyt. Olen tykännyt Tervosta sanavalmiina ja ilkeänä verbaalivirtuoosina, jonka kirjat ovat ajoittain huvittaneet. Uutuuden kanssa kertaakaan ei ole vielä huvittanut, ei edes tyrmistyttänyt.

Kiukkuinen naispresidentti. Pekkarisen tupee. Stubbin machoilu. Onpa väsynyttä???

Jos e…

Puolustuksen puheenvuoro

Olkoon, olen populisti: jos haluatte osallistua keskusteluun Tervon Koljatista lukematta kirjaa itse, tässä pari puolustuspuheenvuoroa, joiden mukaan kirjassa on muutakin kuin Pekkarisen tupee: Kirsi Piha ja Hreathemuksen blogi.

Itse en ole vielä mitään mieltä, vaan odottelen kirjaa lainaan lähiaikoina. Hotakaisen Ihmisen osasta toipumiseen tosin menee hetki, ei suositella perheen herkimmille. :-/

Jari Tervolla on seksielämä!

Kuva
Pitääpä osallistua tähän Jari Tervon mainiosti masinoimaan mediahässäkkään teemasta suuttuuko Matti Vanhanen Tervon satiirista ja ketä se sitten taas kiinnostaa.

Kun en ole Tervon kirjaa lukenut (enkä varmaankaan lue ellei sitä tarjoilla postiluukusta) niin otan ihan toisen näkökulman: tiesittekö, että myös Jari Tervosta on kirjoitettu merkittävä paljastuskirja, jossa hän esiintyy vieläpä omalla nimellään? Nimittäin vaimon Kati Tervon kirja Kesäpäiväkirja, jonka merkittävin paljastus on se, että Jari Tervon privaattielämä on tylsempää kuin Matti Vanhasen. Voinemme vetää tästä siis sen johtopäätöksen, että Tervo onkin Vanhaselle vain kateellinen?? ;D

Luin Kati Tervon kirjan kesälomalla enkä vieläkään tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella. Joten ajatellaan nyt. Ensimmäinen ajatus oli, että toimisi blogina, mutta miksi siitä piti tehdä kirja? Kati Tervo pitää siis kirjaimellisesti kesäpäiväkirjaa, jossa kertoo missä nyt lomaillaan, millaisia säitä on pidellyt ja millä tuulella romaania kirjoi…

Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia

Kuva
Yllätyskäänne! Sain syysflunssan ja havaitsin Larssonin parhaaksi flussalukemiseksi. Siispä suositellaan syysflunssaan. Summa summarum: Ruotsalainen James Bond meets Mikki Hiiri - tyyppinen etsivä suttaantuu ensin talousrikoksiin, sitten sairaan suvun murhamysteereihin ja kaataa siinä sivussa kaikki vastaantulevat naiset. Ylipitkä, mutta kohtuullisen koukuttava kohudekkari, jota voivat harkita myös ne, jotka eivät yleensä lue dekkareita. Jos kestää Mikki Hiirtä, that is.Arvio: Toistan itseäni: ei se huono ole. Mutta ei ihan henkeäsalpaavan nerokaskaan. Tulee mieleen loistava ruotsalainen ilmaus lagom. Tämä on ihan lagom-kirja. Hirveä tuomio sinänsä, kun tästä on tehty jo menestysleffakin. Kirjassa on kansankodille sopivasti näennäis-feministinen lataus: käsitellään sadistisia miehiä, jotka vihaavat ja murhaavat naisia. Naishahmot ovat vahvoja uranaisia, jopa epästereotyyppisellä tasolla (nainen, joka on ilmiömäinen hakkeri, ooh! Osaa käyttää tietokonetta! Ja pelastaa etsivän hengenkin…

Hotakainen - Larsson 6-0

Koska oma Stieg Larsson -projektini on muodostumassa jälleen yhdeksi Via Dolorosaksi (luen sitä koko ajan eikä se silti ikinä lopu - nyt menossa sivulla 260, sivuja yht. 611), linkkaan nyt jo Jennin arvioon samasta teemasta.

Olemme ihastuttavan yksimielisiä Jennin kanssa Larssonista, mikäs sen mukavampaa, mutta lupaan palata asiaan omalla arviolla n. vuonna 2011, kun olen saanut tämän "vetävän ja mukaansatempaavan" teoksen loppuun.

Miksi, oi miksi kirjassa on oltava 600 sivua? Keksin vain pari kirjaa, joissa tarinankerronta vaatii sitä: Taru sormusten herrasta ja Raamattu. Muut ovat ylipitkiä vuodatuksia, joille tiivistäminen olisi tehnyt hyvää. No voi niitä joku muukin teos maailmankirjallisuuden historiassa olla, mutta on kiva yleistää.

En kestä enää Hotakaisen ihanan tiivin ja lakonisen ilmaisun houkutusta ja luen Ihmisen osan tähän väliin.