Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2010.

Minä ja mun bestsellerit

No niin. Koska Yle ja Hesari hoitavat viime vuoden bestsellereiden ja myynnin ansiokkaan analyysin, keskityn itse sen sijaan minä minä minä ja sitten vielä minä -näkökulmaan.

Kaikki viime vuoden bestseller-listat myyntilukuineen löytyvät täältä. Poimin sieltä pari ilahduttavaa asiaa: tietokirjojen laskusuuntaisesta vuodesta huolimatta myydyin kotimainen tietokirja oli John Simonin "Koneen ruhtinas".

Saan siitä vielä kerran syyn hehkuttaa ko. Pekka Herlinin elämäkertaa. Se on myyntinsä ansainnut. Sen sijaan Tieto-Finlandiat eivät tänä vuonna saaneet mitään potkua ehdokkuudestaan, onpa yllätys. Herliniä lukuunottamatta tietokirjalista menee muutenkin harrastus-, laihis- ja nikkarointiosastolle. Sääli, kun kunnianhimoisempiakin tietokirjoja julkaistiin paljon.

Sitten kaunoon. Laila on ykkönen, aina vaan. Hyryn Uuni nousi sentään sijalle kuusi, mutta heti perään tulevat Sofi Oksanen ja Kari Hotakaisen Ihmisen osa - poikkeuksellista tässä on se, että Oksasen Puhdistus julkaistiin vu…

Lopullinen Totuus kirja-alasta 2009!

Kävin kirja-alan perinteisellä tammilounaalla kuulemassa vuotuisen puheen siitä, että kaikesta huolimatta kirja elää ja voi hyvin ja sähkökirja tulee. ;) Se on hienoa. Joka vuosi.

Laitan tilastot ja bestseller-listat täällä tiedoksi inahtelujen kera alasta innostuneille, kunhan ne ovat netissä asti - toistaiseksi Parnasson päätoimittaja Papinniemi on onnistunut tiivistämään kaiken niin osuvasti, etten edes yritä samaa, katsokaa vaikka.

Me saatiin kylläkin lohisoppaa.

Jhumpa Lahiri: Tuore maa

Kuva
Summa summarum: Pääsen hehkuttamaan heti tammikuussa! Jhumpa Lahiri on HOT. Kaikki puhuvat Lahirista - paitsi minä, joka heräsin vasta saatuani Tuore maa -novellikokoelman joululahjaksi. Missä Lahiri on piileskellyt koko elämäni?? Bengalilais-amerikkalaisen ja Pulitzer-palkitun naiskirjailijan ihana novellikokoelma viihdyttää, surettaa, yllättää, mietityttää ja saa haluamaan lisää. Kuin Alice Munro, mutta vahvasti etnisellä twistillä. Lukekaa!

Arvio: Öö, jäiköhän vielä jotain sanottavaa? Ehkä se, että mielestäni nimi- ja aloitusnovelli Tuore maa oli kokoelman heikoin. Kumma juttu. Ja silti sekin oli hyvä.

Lahiri kertoo Intian Amerikkaan muuttaneesta älymystöstä ja etenkin heidän lapsistaan. Nämä seuraavan sukupolven kasvatit tuppaavat olemaan hienoja kirjailijoita: he pystyvät kuvaamaan uuden maan vierautta omasta kulttuuristaan käsin ja luomaan siksi osuvia ja teräviä ristiriitoja. Siitä syystä pidän Lahiria esim. Paul Austeria tai Siri Hustvedtia kiinnostavampana: he ovat loistavia ki…

Elämäni ei-kriitikkona

Kateus kateus. Nykyiset kirjallisuuden opiskelijat saavat kirjallisuuskritiikin kirjoittamisen opetusta (huomasin Parnasson saitilta, jonka kommentointi lähti jälleen kerran lapasesta)! Aika hienoa. Ei vaan mun aikana. :(

Silloin tehtailtiin kirjaesseitä ja keskusteltiin niistä pienryhmissä, mikä oli tietysti vallan kivaa ja opettavaista sekin. Ymmärrän päätoimittaja Papinniemen innostuksen paluusta yliopistoon - those were the days! Keskusteltiin päivät pitkät henkeviä ja imettiin vaikutteita muinaisista viisaista! Saattaa tosin olla, etten osannut arvostaa kaikkea sitä intellektuaalisuutta silloin, vaan kadehdin syvästi muiden tiedekuntien ystävien jatkuvia reissuja ja biletystä. Ei meillä mitään bileitä ollut. Meillä puhuttiin Hegelistä, damn it.

Niin että ei musta sitten tullut kirjallisuuskriitikkoa, kun ei kerran opetettu. ;)

Mutta en taida olla siitä pahasti katkera, olisin varmaan ollut kriitikkona aika kökkö. Rakastan lukea hyviä kritiikkejä, mutta tykkään itse puhua kirjoista s…

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max

Kuva
Summa summarum: Tarvitaan oma arvoasteikko. Leena Parkkisen Hesarin esikoiskirjapalkinnon voittanut "Sinun jälkeesi, Max" on niin erikoinen ja taitava teos, ettei se saa mitään esikoiskirja-armoa. Sen voi arvioida suoraan hyvänä, ehdottoman eurooppalaisena romaanina, jossa siamilaiset kaksoset seikkailevat 1920- ja 30-luvuilla dekadentin naisen perässä.

Arvio: Entä pidinkö siitä? Yhtä hyvin voisi kysyä, pidänkö luontodokumentista, jossa leijonahylje raatelee kauniissa hidastetussa kuvassa pingviinin poikasen kappaleiksi. Tai Tanja Karpelan x:nen avioeron jälkeisestä murheellisesta syvähaastattelusta. Ei niistä pidä, mutta keskenkään ei voi jättää.

Tämä teos kuuluu ehdottomasti lukekaa itse -osastoon. En vieläkään tiedä varmasti, mitä olen siitä mieltä. Aargh. Yritetään nyt jotain.

Ensinnäkin Helsingin ja Euroopan kuvaus on nautittavaa ja riittävän autenttista (joskin ajoittainen rivous rikkoo illuusiota välillä). Eniten itselleni tulee mieleen Mika Waltarin Suuri Illusioni, jos…

Kukkuu Kuredulta!

Kuva
Jetlagiset terveiset Malediiveilta - vaikkei tämä mikää matkablogi olekaan, annan silti täydet viisi staraa ja suosittelen kahdella varauksella: 1) ei lapsiperheille (lapset pitkästyy ja matka on turhan pitkä) 2) vain vesi-intoisille. Poikkeuksellisen hienoja siellä ovat korallit ja vedenalainen akvaariomeininki, snorklaus ja sukellus, ja jos ei halua veteen, pitää jaksaa maata poolilla ja digata brittirusketuksesta (kaikki alle purppuran on liikaa aurinkorasvaa).

Hain poikasia ja rauskuja nähtiin rannassa päivittäin, joten villin luonnon voi todeta olevan lähellä. Jos saat kiksit siitä, että näet kilpikonnanpoikasten kuoriutuvan ja vaeltavan veteen, niin matka kannattaa.

Uima-altaalla ehdin olla vain sen yhden kirjan verran (Sinun jälkeesi Max), joten oli hyvä loma. ;) Tekisi mieli hehkuttaa paratiisia enemmänkin, mutta kiusaan kavereita sillä ja jätän teidät rauhaan.

Katsoin lentsikassa täällä paljon puhututtaneen Aikamatkustajan vaimon (ja bongasin yhden lukevan sitä poolilla). Voi hy…

Pitkän päivän pakkausilta

Huh. Pikän päivän pakkausilta takana.

Aloitan uuden vuosikymmenen aika positiivisesti talvilomalla tropiikissa. :) Samalla irrotan itseni piuhoista ja kuvittelen lukevani jopa jotain (edes sen Sinun jälkeesi Maxin); saas nyt nähdä, toisin kuin normaalit ihmiset, en ehdi lukea lomilla, kun pitää muuntua lukutoukasta vesipedoksi taas. ;) Matkaraporttia parin viikon kuluttua siis.

Sillä välin teille rakkaat lukijat hyvää uutta uutta - alla talvista tunnelmointia Pauli Kohelon Ohessa tilinumeroni -teoksesta. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin ja muita latteuksia! Ja sadas hymiö. :)

Kuljin, etsin, löysin ja kadotin.
Tyhjäksi tulin. Ja täytyin.
Sydämeni tunsi, mutta silmäni eivät nähneet.
Vaihdoin vasemman linssin voimakkuuksia.
Nyt näin.
Olin vaeltanut väärin, vain itseäni varten,
siksi olin ryssinyt reitin.
Paula oli odottanut minua
Pallastunturin baarissa rapiat nelisen tuntia.