Laura Honkasalo: Eropaperit

Summa summarum: Siis kääk. Olen pulassa Eropapereiden kanssa. En ole avioerolapsi ja tuntuu, että oma kokemus toisi aiheeseen lisää perspektiiviä. Otetaan siis kirja kirjana. Jos olet traumaantunut avioerolapsi, lue tämä - voi helpottaa. Jos olet eroamassa tai podet syyllisyyttä erosta, lue tämä - helpottaa, jos et toimi näin. Itseäni vaivasi sekin, että Honkasalo on kertonut omista lapsuuden avioerotraumoistaan lehdissä; tuli väkisin mieleen, että kirja on kostotarina. Ainakaan hänen isänään en olisi kovin iloinen.

Arvio: Plussat: hyvä kirja äideistä, tyttäristä, sukupolvista ja tärkeästä ilmiöstä nimeltä avioero. Miinukset: yhden asian kirja, joka haksahtaa välillä tyttökirjamaisen naiiviuden puolelle.

Alku on mainiota ajankuvausta ja nostalgiaa - Honkasalo on kunnostautunut 60- ja 70-lukujen kuvaajana ja pidän siitä, että kerronta on tarkkaa ja aitoa. Henkilöt elävät, heille rakennetaan taustaa ja tarinaa huolellisesti. Aikatasojen vaihtelut tuntuvat välillä rasitteelta, toisaalta tulevaisuuteen kurkistelu tuo syvyyttä historiaan.

Romaanissa on satumaailman koko kirjo: hyvä kuningatar, paha äitipuoli ja noita-akka, pieni prinsessa ja haltiattariakin löytyy. Prinssit ovat vähän hakoteillä, noitien lumoamia. Niin aina. ;)

Päähenkilöitä ovat ensin äiti ja anoppi, miehen ja naisen rakkaustarina. Kun avioliiton rikkoo paha äitipuoli, juoni siirtyy tyttäreen ja kammottavaan eroon. Lapset parhaana aseena tietenkin oikeudenkäyntejä myöten.

Narsisteista paljon puhutaan ja tässä on nyt yksi tapaus. Tulee väistämättä karmea kiukku ja epäusko: nykyavioerot tuntuvat lehdissä niin tasa-arvoisilta ja lapsen etua ajavilta, ettei haluaisi uskoa tällaistakin olevan. Mutta pakko uskoa, onhan näitä. Teos jakautuu silti ajoittain liian yksioikoiseen hyvä-paha-akseliin ja muuttuu siksi lievästi epäuskottavaksi.

Mutta mitäpä sitä selittelemään - kirja on silti hyvä ja vaikuttava. Oman surullisen lisänsä tuo vielä sairaalaan hylätty isoäiti, joka käytti elämänsä lastensa hyväksi, turhaan.

Sadusta poiketen paha ei kuitenkaan saa palkkaansa. Tämäkin jättää lukijalle vähän epätyydyttävän olon: miten sille noidalle sitten lopulta kävi? Sanoma tuntuu olevan, että life is shit and then you die. Sen pituinen se.

Kenelle: Jos pidät Honkasalon muista kirjoista, lue tämä. Melko nopealukuinen ja mukaansatempaava.

Alkulause: "Tämä on koti."

Jälkimaku: Jos tällä saadaan yksikin ero inhimillisemmäksi, hyvä niin.

Starat: 4-. Aihe nostaa teoksen kolme puolesta neljä miikkaan. Honkasalon romaani "Sinun lapsesi eivät ole sinun" oli parempi.

Kerrankin rehellinen kirjalista

Monet tykkäävät kirjalistoista, joten lisäänpä tähän yhden aika hauskan version City-lehdestä - listoja on valkattu esim. proffien, varastetuimpien ja varatuimpien kirjojen mukaan. Aika virkistäviä näkökulmia!

En tiedä, saako näitä listoja lainata blogiin missä määrin (toimittaja Maria Pettersson: jos tämä on rikos, ota yhteyttä ennen haastetta oikeuteen), mutta lainaan ihan vähän kumminkin.

Muiden hauskojen listojen lisäksi lopussa on kustannusalan ihmisten suosikit: juu kyllä, meidän Valkoinen tiikeri on listoilla ja uskokaa tai älkää, ihan yllätyksenä meille itsellemmekin (ilman lahjontaa tai muuta koplausta siis ;). Mutta se ei ollut pääasia, vaan tarkoitus ottaa kantaa tähän Syksyn kiinnostavat -listaan, joka näyttää tältä (LÄHDE: CITY-LEHTI NRO 20/2009, TOIMITTAJA MARIA PETTERSSON):

"Syksyn kiinnostavat

1. Kang Chol-hwan: Pjongjangin akvaariot
2. John Simon: Koneen ruhtinas - Pekka Herlinin elämä
3. Laura Honkasalo: Eropaperit
4. Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri
5. Miika Nousiainen: Maaninkavaara

Kustantajien mielestä kiinnostavimmat muiden kustantajien kirjat. "

Kerrankin olen kuulkaa kartalla! :D Olen lukenut kolme viidestä ja yhtä en edes aio (Nousiaisen Maaninkavaara - en jaksa enää lisää isiä, poikia ja liikuntaa Kyrön jälkeen. Sitä paitsi pitkästyin Vadelmavenepakolaisesta, käsittämätöntä mutta totta.).

Pjongjang meinasi olla aika iso arvoitus, mutta onneksi on Google. Selitys löytyi täältä.
Ilmeisesti aika karu kertomus Pohjois-Korean keskitysleiriltä. Huu, saa jäädä kyllä johonkin aurinkoisempaan aikakauteen. Jäin miettimään, että mitähän sitä itse lukisi vankilassa..? ;D

Eropaperit on luettu ja hauduttelen sitä ihmeissäni. Tulossa pian.

Esikoiskirjakummajainen

Hesarin kirjallisuuspalkinnon (josta en ymmärrä, miksei sitä voida kutsua enää esikoiskirjapalkinnoksi) on voittanut Leena Parkkisen (30) romaani Sinun jälkeesi, Max. Kirja kertoo siamilaisista kaksosista 1920-luvun Suomessa ja Euroopassa. Kriitikot ovat näemmä kehuneet kovasti. Hesarin uutisessa lisää.

Ei ihan tavanomainen esikoiskirja-aihe. ;D Pitäisi tietysti lukea, mutta olen kohta niin kyllästetty kotimaisella kirjallisuudella, että odottelen jonkun luottolukijan arviota ensin. Ja luen tähän väliin pari eurooppalaista kirjaa.

Oletteko huomanneet, kenet olen laiminlyönyt kokonaan? Monica Fagerholmin Säihkenäyttämön. Lukijat ovat kyselleet siitä ja puhuttiin lukupiirissäkin - sori, mutta ei pysty venymään. Ihanat naiset rannalla oli loistava. Diivan luin ja pelästyin sen verran, että Amerikkalainen tyttö jäi aikeeksi. Ei ole ollut tässä välissä sitä elämää, jossa ehtisi buutata aivot ja varata viikon verran intensiiviseen aamusta iltaan lukemiseen. Ja sen Fagerholmin uusimmat ilmeisesti vaativat. Reklamoikaa, jos olette eri mieltä?

Helmi Kekkonen: Kotiin.

Kapinoin. Helmi Kekkosen Kotiin-novellikokoelma ei ole Hesarin esikoiskirjapalkinnon ehdokaslistalla. Pitäisi olla - tai sitten kaikki muut 10 ehdokasta ovat poikkeuksellisen hyviä esikoisia. En tiedä, kun en ole lukenut niitä, mutta tästä teoksesta tekisi mieli huokailla "hätkähdyttävän kirkas debyytti kotimaisen kerronnan tähtitaivaalle" tai jotain vastaavaa.

Kekkosen tiivis kokoelma sopii haikeilla tarinoillaan loistavasti kaamosaikaan, mutta kannattaa varautua aikamoiseen syksyn sävel -tunnelmaan. Tarinat ovat lyhyitä otoksia arkisesta elämästä ja ihmisistä, mutta pienessäkin ajassa ne onnistuvat koskettamaan. Mitään erityisen ihmeellistä ei tapahdu, mutta tarinat tiivistetään siitä kaikkein tavallisimmasta elämästä niin, että tulee hämmästeltyä tuttuja tunteita ja hetkiä.

Hyvillä novellisteilla on ajan tihentämisen taito - Kekkosella se on. Pitää tarkistaa kannesta hänen ikänsä; syntynyt vuonna -82, ei uskoisi.

Muutama tarina tuntuu vielä vähän kirjoitusharjoitukselta, mutta parhaat novellit kuten Aatos tai Sisko ovat vangitsevia ja jäävät mieleen pyörimään. Tulee mieleen Leena Krohn.

Kekkonen kirjoittaa parhaillaan romaania, odotan mielenkiinnolla. Ja olisin toivonut tämän kirjan saavan enemmän huomiota ja palstatilaa: lukekaa lisää Jennin blogista tai Kekkosen haastattelusta. Parnasson kritiikki analysoi novellien sisältöä osuvasti. Lisäksi häntä haastatellaan tämän viikon torstaina Hesan Akateemisen kirjakaupan kohtaamispaikalla klo 16.30 - samaan aikaan, kun Jukka Petäjä haastattelee Hesarin kirjallisuuspalkinnon voittajaa.. ;)

Kenelle: Niille, jotka fanittavat kaunista novellistiikkaa. Runotytöille.

Paras alkulause: "Ensimmäinen kerta oli ollut sattumaa."

Jälkimaku: Oivoi. Syys saa. Kuolleet lehdet. Kekkosesta kuullaan vielä.

Starat: 3,5.

Finlandia-ehdokkaat

Jaaha. Eipä osunut arvailu oikeaan: ainoastaan Hotakaisen Ihmisen osa pääsi Finlandia-listalle omista veikkauksistani. ;) Merete Mazzarella puuttuu tästä melko äijämäisestä rivistöstä. Muita kirjoja en ole lukenutkaan:

Turkka Hautalan Salo on esikoiskirjaedustaja, Marko Kilven Kadotetut kohauttaa dekkariehdokkaana, Antti Hyryn Uuni edustaa ei-viihteellistä klassikko-osastoa, Merete Mazzarellan Ingen saknad, ingen sorg (Ei kaipuuta, ei surua) täyttää sekä nais- että suomenruotsalaiskiintiön ja Tommi Melenderin Ranskalainen ystävä edustaa ilmeisesti eurooppalaisuutta. Kirjailijoiden kuvat ja kirjalinkit löytyvät kootusti Ylen uutisesta, Hesarissa on samoin jo juttua.

Westö ja Monica Fagerholm jäivät siis ilman ehdokkuutta tällä kertaa - kumpaakaan kirjaa en ole lukenut, joten en osaa tuomaroida asiaa enempää. Muuten Finlandia-raati oli tuomitsevaisella tuulella: 130 kotimaista romaania luettuaan olivat sitä mieltä, että "vakavakin" kirjallisuus viihtellistyy ja väkivaltaa käytetään lukijoiden koukuttamiseen - soo soo! ;)

Mitäs olette siitä mieltä? Sietääkö kirjailijoita torua siitä, että käyttävät väkivaltaa ja muita viihteellisiä elementtejä teoksissaan?

Mielestäni vikaa (jos sitä on) ei ole kirjailijoissa, vaan maailmassa. Kirjallisuus peilaa omaa aikaansa - ei tarvitse kuin avata telkkari ja katsoa Diiliä, niin aika karussa todellisuudessa eletään. Jos otan lisäksi kaksi tuoreinta lukukokemustani vertailuun, niin sen enempää Tuomas Kyrön 700 grammaa kuin Laura Honkasalon Eropaperitkaan eivät ole erityisen väkivaltaisia. Mutta ilmeisesti ne ovatkin viihdekirjoja sitten muuten vaan. ;) Hmm.

Ainakin Turkka Hautala ja Merete Mazzarella huvittaisi vilkaista - ja pitäisikö nyt ottaa Finlandia-tasolle kohotettu dekkari Kadotetutkin lukulistaan? Kertokaa, jos teillä on näistä kokemuksia!


Voittajan valitsee kulttuurineuvos Tuula Arkio 2.12.

Huomenna se tulee

Finlandia-palkintoehdokaslista nimittäin. Menen aamulla julkistustilaisuuteen ja raportoin kommentit tuoreeltaan, mutta ensin on tehtävä asiaankuuluva veikkaus, jota voi sitten selitellä huomenna.

Jos lista on jotenkin perinteinen, niin sieltä pitäisi löytyä taitavat, mutta ei niin yllättävät Westö ja Monica Fagerholm. Itse pistäisin sinne Hotakaisen ja Tuomas Kyrön 700 grammaa. Luen parhaillaan Laura Honkasalon Eropaperit -romaania; samaan ikäluokkaan kuuluvana pidän siitä, mutta se ei taida olla Finlandia-matskua.

Jos taas lista noudattelee Tieto-Finlandian yllättävyyttä, niin se koostuu kirjoista, joista en ole kuullutkaan. Se on sitten ihan oma puhinansa. ;)

Viime vuonnahan palkinnon sai Sofi Oksasen Puhdistus ja syystäkin. Huomiseen!

Tuomas Kyrö: 700 grammaa

Summa summarum: Olen jotenkin onnistunut välttämään Tuomas Kyrön teokset, vaikka kaikki häntä kehuvat. Käry kävi ja onneksi lopulta luin. Omalla yhden naisen raadillani päästän Kyrön Suomen nykykirjailijoiden ehdottomaan Toppeniin. Suositellaan äijille ja kaikille, joihin uppoaa Riku Korhonen. Jos vihaat kielikikkailua ja postmodernia, jätä väliin.

Arvio: Muissa kritiikeissä on viitattu Elmoon, itselleni tulee lievästi mieleen Paasilinna. Teemana on isä, poika ja pituushyppy jumalallista väliintuloa unohtamatta. Tarinan kertoo jumalhahmoinen paha enkeli ja taivaallinen Valmentaja. Hilpeää. Ja lopultakin on tietty kyse rakkauesta!

Vaikka välttelin teosta alunperin yleisurheilullisen teeman takia, aihe laajenee onneksi suomalaiseksi sukuromaaniksi. Ennen kaikkea se on hauska ja Kyrön kieli on omaa luokkaansa. Jos tämä ei ole postmodernia niin en tiedä mikä on: kirjassa on hulvattomia lainauksia ja pätkiä erilaisista medioista, äänistä ja tekstityyleistä. Kyrö hallitsee ne kaikki.

Lainataan opettajia, potilaskertomuksia, julkkiksia, kirjoja, tv:tä ja ihan mitä vaan. Tässä olisi montakin tekohauskuus-vaaraa ja kikkailukarikkoa, mutta Kyrö ei harhaudu, vaan naurattaa moneen kertaan. Ihailen!

Tarinakin vetää: epäonnistuneen pituushyppääjä Ilmari Kiven tavis-tarinasta kasvaa vähän sekasikiöinen sukusaaga, joka haarautuu sinne ja tänne, mutta kursitaan lopulta kasaan.

Sitten tulee se pakollinen mutta. Jos seuraisin yleisurheilua ja kiihkoilisin doping-käryistä, olisin varmasti nauttinut tästä enemmän. Siksi totean, että kirja oli aiheestaan huolimatta hyvä. Henkeäsalpaavalla verbaali-ilotulituksella on myös varjopuolensa - välillä lukija ajautuu hyperventiloimaan. Piti lukea pari MeNaista väliin, ihan putkeen ei pystynyt.

Juonta paljastamatta voi kertoa, että Kyrö tuo vielä loppuhuipennuksena antiikin suosiman Deus ex machinan vallan koomisena ja jokseenkin persiilleen menevänä operaationa.

Jos olet kaamoksessa erehtynyt toivomaan, että tulisi nyt joku taivaallinen olento ja virittäisi elämää vähän virkeämpään suuntaan, niin lue tämä. Paremmin menee ilman taivaallisia valmentajia. ;D

Kenelle: Semi-kulturelleille miehille. Naisille, jotka pitävät Hotakaisesta ja Riku Korhosesta. Ei ihan yliväsyneille ja kiireisille, vaatii keskittymistä.

Alkulause: "Niin kuin hyvin tiedetään, olen minä kaikkitietävä, kaukaa viisas vai miten se meni."

Jälkimaku: Kyröstä kuullaan vielä. Ennustan Finlandia-ehdokkuutta.

Starat: Neljä.