Tekstit

Kuusi arkisyytä lukea lapselle - yes, you can!

Kuva
Luetko lapsellesi kirjoja usein? Onnittelut - kuulut pikkiriikkiseen vähemmistöön Suomessa.

Tämän opin töissä viime viikolla. Perehdyin Lukukeskuksen Lue lapselle -hankkeeseen ja järkytyin, lainaus sivustolta:

"Viimeisten tutkimusten mukaan vain 25 % suomalaisvanhemmista lukee lapselle usein. Pohja lukemiskulttuurille ja lukutaidolle luodaan kuitenkin jo varhaislapsuudessa. Vanhempien merkitys lapsen lukutaidolle on ratkaisevin nimenomaan ennen kuin lapsi itse osaa lukea."

Piti ottaa lukulasit esiin: sanotaanko siinä todella, että vain 25 % lukee lapselle usein? Luulin, että luku olisi toisinpäin: vain 25 % vanhemmista EI lue usein lapselle. Kysyin lisää hankkeeseen osallistuvalta ammattilaiselta, joka kiertää päiväkodeissa vinkkaamassa vanhemmille ja henkilökunnalle lastenkirjoista. Hän vahvisti asian: monet vanhemmat eivät tiedä, mitä lukisivat tietyn ikäisille lapsille tai sanovat, että lukemiseen ei ole aikaa. Höpö höpö, sanon minä.



Lue lapselle -sivulta löytyy järkiperus…

Terveisiä työelämästä!

Kuva
Pääsin takaisin töihin! Paino sanalla pääsin, koska siltä se hoitovapaan jälkeen todella tuntuu.

Yhdestä työnkuvan muutoksesta olen erityisen iloinen: rooliini kuuluu nyt uutuutena lasten- ja nuortenkirjojen viestintä (muiden muassa) ja voitte varmaankin kuvitella, miten innolla tähän hommaan ryhdyn, kun lastenkirjoja on viime vuosina tullut kahlattua ja ihan joka päivä. Genrestä on siis jonkun verran omakohtaista kokemusta ja kotonakin ankara kirjaraati valmiina. Lisäksi olen jotenkin onnistunut innostamaan kaksi pientä poikaa lukemisesta ja aion jatkaa tästä teemasta paasaamista nyt ihan viran puolesta.

Ja sitten viikon kulttuurivinkki: iloisena yllärinä pääsin jo ekan viikon aikana hauskalle dinnerille tapaamaan tuttuja bloggareita, kun Baba Lybeck kertoi syksyn Kirja vieköön -tapahtumista. Hieman yllätyin, kun meille alettiin tarjoilla neljän ruokalajin illallista juomineen (skål!) ja totesin vierustovereille, että nyt on kirjabloggaajien status selvästi noussut poissaoloni aikana.…

Kuinka lapseni ei oppinut kuivaksi rusinalla

Kuva
Puhutaanpa kerrankin pissasta. Aihe liittyy kirjallisuuteen ja pottakasvatukseen pienten mutkien kautta. Luin Hesarista keväällä asiantuntijan ohjeet siitä, kuinka lapsi opetetaan kuivaksi (koska nykyvanhemmat eivät osaa). Se meni suunnilleen niin, että lapselle juotetaan paljon nestettä, laitetaan potta keskelle olohuonetta ja odotetaan, että se pissaa siihen. Sitten annetaan rusina ja kohta lapsi on kuiva.

Kokeilin. Ei mennyt niin. Meillä on jostain syystä semmoisia lapsia, jotka istuvat potalle vain jos itse haluavat. Kuopus sai tällä ohjeella pottaraivarit, joita jatkui sitten pari viikkoa joka kerta kun edes näytin potan. Seuraavaksi otin käyttöön saman menestyksekkään mallin kuin esikoisen kanssa, eli mökille kesälomalle ilman vaippaa ja housuja. Puskapissa on se ainoa helppo takuukonsti, mutta sitä on vähän vaikea toteuttaa kaupungissa.

On kuitenkin yksi asia, joka näyttää toimivan: pottakirjat. Aloin lukea niitä ajoittain iltasatuna jo viime syksynä. Asetin potan esille kylppä…

Zimbabwe saaristossa: Petina Gappah

Kuva
Löysin täydellisen hiekkarantakirjan: Petina Gappahin novellikokoelman Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta (Tammi 2009, suom. Seppo Loponen). Liian usein ei tule luettua afrikkalaista kirjallisuutta ja se on kyllä sääli.

Gappah kertoo tarinoita Zimbabwesta äärimmäisen hauskalla ja koskettavalla tavalla. Mugabe on suistanut maan sekasortoiseen tilaan, jossa leipä maksaa puoli miljoonaa dollaria ja bensasta joutuu taistelemaan. Ihmiset sinnittelevät kekseliäillä keinoilla kaoottisessa maailmassa. Gappah kuvaa osuvasti myös yhteiskunnan jakautumista äärimmäisen rikkaisiin ja slummien köyhiin - hän kertoo molemmista maailmoista yhtä aidon tuntuisesti ja tarkoilla yksityiskohdilla.



Novellissa "Kultaisen kolmion sydämessä" kerrotaan tällaisen rikkaan edustusrouvan pitkästyttävästä päivästä, jossa kotiapulainen tuo aamuteen vuoteeseen. Suurin huoli on miehen nuori rakastajatar, joka saattaa sivuuttaa rouvan päivänä minä hyvänsä. Nämä "pikkutaloissa" asuvat kakkos…

Taisteluni jatkuu

Kuva
"Silloin minulla oli ollut elämä edessä. Kaikkea saattoi tapahtua. Kaikki oli mahdollista. Niin ei enää ollut. Paljon oli tapahtunut, ja kaikki tapahtunut sääteli tulevien tapahtumien premissit.

Mahdollisuuksia oli ensinnäkin vähemmän. Tunteeni olivat heikompia. Elämä vähemmän kiihkeää. Tiesin olevani puolivälissä, ehkä enemmän kuin puolivälissä. Kun John olisi yhtä vanha kuin minä nyt, olisin kahdeksankymmentä. Minulla olisi siis toinen jalka haudassa, ellen sitten maannut siellä koko ukko. Kymmenen vuoden kuluttua olisin viisikymmentä. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua kuusikymmentä.

Oliko siis ihme että onnella oli varjo?"

Kyllä, jäin koukkuun Knausgårdiin. Kun nelikymppinen pienten lasten isä kirjoittaa jotain näin osuvaa keski-ikäisestä elämästään, niin voi todeta, että nelikymppiselle pienten lasten äidille löytyy kosketuspintaa, johon tarttua. Taisteluni, toinen kirja (Like 2012, suom. Katriina Huttunen) vei siis kaiken sen lukuajan, jota lomalla sain (kirjassa on yli 6…

Knausgårdin pieni pettymys

Kuva
Knausgårdin Taisteluni (Like 2011, suom. Katriina Huttunen) on kyllä vaikea rasti. Tykkään ja en tykkää. En oikein tiedä, mitä ekasta osasta sanoisin, joten nyt on vedottava siihen viimeiseen valttikorttiin: kirjalliseen makuun.

Nimittäin. Ymmärrän, miksi Knausgård on niin järjettömän suosittu. Hän tekee taidetta omasta elämästään, sen kaikista tylsistäkin yksityiskohdista ja imitoi elämää lukijoiden ikävystyttämisen uhallakin.

Ja niin siinä käy: ajoittain ikävystyn ja jään jumiin. En voi sille mitään - osa kirjasta on mielestäni jonninjoutavaa jaarittelua, joka ei vie tarinaa mitenkään eteenpäin.



Kirjassa on myös henkeäsalpaavan hienoja hetkiä. Yksi järkyttävimmistä on kuvaus isän kuolemasta alkoholismiin ja tilanteen valkenemisesta lapsille, kun he lähtevät isän tuhoamaan isovanhempien taloon. Hävityksen keskellä kyyhöttää kuihtunut ja hylätty isoäiti. Veljekset alkavat kuurata taloa puhtaaksi mätänevistä vaatekasoista ja tyhjistä pulloista, enkä muista hetkeen lukeneeni vaikuttavam…

Miksi novelliblogi?

Kuva
No siksi, kun Katja ehdotti. Suunnilleen niin se meni: keväällä hyvä ystäväni Project Maman Katja ehdotti, että pistetäänkö pystyyn novelliblogi? Mietin noin kolme sekuntia (jona aikana yliminäni huusi, että ei ei, älä tee sitä, et kuitenkaan osaa) ja sanoin, että erinomainen idea, pistetään vaan.

Perjantaina julkaistiin Pienen novelliblogin ensimmäinen lukupaketti. Nettiteksteissä ja blogeissa on se hyvä puoli, että aina voi tarjoilla tekijän kootut selitykset (kirjojen kanssa se on vaikeampaa), joten tässä tulee.



Kirja-alalla fiktion julkaisemista netissä on mietitty pitkään ja monet sitä tekevätkin. Esimerkiksi runous näyttää siirtyvän vähitellen pääosin nettiin, kun runokirjojen myynti hiipuu harvoja poikkeuksia lukuunottamatta niin, että monet runoilijat ryhtyvät suosiolla romaanikirjailijoiksi. Runoilla ei yksinkertaisesti elä, vaikka olisi todella taitavakin.

Toinen ongelmalaji on novelli. Siitä on tullut se takapulpetin hiljainen lapsi, jota kukaan ei oikein huomaa, mutta joss…