Miina Supinen: Apatosauruksen maa


Summa summarum: "Eihän tämä ole ruokaa!" mies huusi. "Mitä sinä oikein touhuat?" "Taidetta", vaimo sanoi hiljaa. "Ei täällä ole muutakaan tekemistä, valmiissa maailmassa."

Arvio: Syksyn mukanaan tuomassa eksistentialistisessa kriisissä Miina Supisen Apatosauruksen maa (WSOY) on ykköslääke.

Keväällä ihminen tietää miksi on, kuka on, maailma on kevyt ja syöksyy kohti valoa. Kesällä voi nostaa aivot puun runkoon, elämä on ihanaa. Syksyllä kaikki menee kasaan, ihminen kutistuu, pimeä valtaa altaa, kiire syö arjen ja käperrytään kotiin kirja- ja suklaakasaan. Herää kysymys miksi olen, miksi juuri tässä pimeässä maassa, kuka söi ihmisten hymyt aamubussissa?

Koskaan en ole lukenut kaamosmasennuksesta hulvattomampaa ja osuvampaa kuvausta kuin niminovellissa Apatosauruksen maa. Väsyneet äidit ovat blogien perusteella ihastuneet sen sijaan väsyneen perhe-elämän kuvauksiin.

Tykkään novelleista vaihtelevasti, loppupäästä alkua enemmän, mutta erikoisia ne ovat kaikki. Aiheet liikkuvat perhe-elämässä, ihmissuhteissa, kummallisissa sattumuksissa - juonikuvaukset kuulostaisivat oudoilta ja tekisivät kirjalle vääryyttä, joten voitte lukea niitä ammattikritiikkojen analyyseistä. Vai kuulostaako muurahaistaideteosta vahtivan vahtimestarin elämä niin hauskalta modernin taiteen satiirilta kuin juttu oikeasti on?

Supisen esikoinen "Liha tottelee kuria" oli mielestäni omalaatuisessa huumorissaan kaiken kehumisen arvoinen. Jos Supista ei ole koskaan lukenut, kannattaa ehkä aloittaa siitä. Jos taas on kaamosmasentunut tai väsynyt äiti, joka jaksaa lukea minuutin kerrallaan, kannattaa ehdottomasti valita Apatosauruksen maa.

Erityisesti tykkään Supisen rohkeudesta kirjoittaa välillä ihan mitä sattuu. Tietenkään hän ei kirjoita mitä sattuu, mutta hauskasti kieliopin ja narratologian sääntöjä rikkova tyyli vaatii taitoa ja uskoa omaan ääneen, joka on niin omanlaisensa, ettei sitä osaa edes verrata kehenkään. Ainoa, joka tulee lievästi mieleen on Italo Calvino.

Mutu-pohjalta voisin sanoa, että Supinen tuo kotimaiseen kirjallisuuteen Monty Pythonmaisesti muotoiltuna: "And now, something completely different". Vai mitä tykkäätte tästä loppulauseesta, joka kiteyttää melkein itkettävän hienosti syksyn sävelen ja postmodernin ihmisen eksistentialistisen tyhjiön, tekisi mieli antaa tästä hyvästä vitonen koko kirjalle:

"Oli kirjoja kirjahyllyssä ja ohjelmia televisiossa, ja ulkona oli maailma, mutta se oli niin myrskyinen."

Kenelle: Jos pidät Salvador Dalia suurena humoristina, suosittelen tätä. Jos tykkäät kaikesta vähän absurdista tai nyrjähtäneestä, suosittelen tätä. Jos olet väsynyt, etkä jaksa mitään, mutta kaipaat elämääsi jotain erilaista tietämättä mitä, suosittelen tätä. Varmista tykkäämisesi Supisen Sokeripala-blogista.

Paras alkulause: "Tuosta sinun tilanteestasi tulee mieleen se, kun olin nuorena miehenä Etelä-Amerikan viidakossa perustamassa utopistista onnelaa, mutta riitannuin siirtokunnan muiden jäsenten kanssa siitä mitä onni on."

Jälkimaku: Olen Apatosaurus.

Starat: 4. Hieno.

Kommentit

Tomomi sanoi…
Tätä on niin hehkutettu kaikissa lukemissani kirjablogeissa, joten se menee Viinakortin kanssa nyt kirjaston varauslistalle.
Jenni sanoi…
Ilmoittaudun hehkuttajaksi! :) Minua on huvittanut omassani ja muiden arvioissa se, että kaikki ovat todella samanmielisiä tästä. Nerokkaita juttuja, paranee loppua kohden jne. Joka tapauksessa Supiseen kannattaa tutustua! Me päätimme tutustua Supiseen lukupiirissämmekin, mutta valitsimme teokseksi Liha tottelee kuria, koska se kiinnosti kaikkia enemmän, jo siksi, että se on romaani eikä novellikokoelma.

Odotan mielenkiinnolla, mitä lukis sanoo Supisesta, minua lukuun ottamatta kukaan ei ole lukenut häntä aiemmin.
Ina sanoi…
Liha tottelee kuria on kyllä niin huippu, että pitäis melkein lukea uudestaan! Vaadimme lisää Supista, kustantajan pitää maksaa lastenhoitaja, että ehtii kirjoittaa! ;)
Anonyymi sanoi…
En ole viela lukenut tata novellikokoelmaa, mutta tykkasin paljon Lihiksesta. Supisella on oma aani, ja hanen proosansa on nautittavan pirskahtelevaa ja hauskaa. Kuin jaateloa jaisilla karpaloilla ja kuumalla kinuskikastikkeella. Suomalaiset naiskirjailijat, jotka pystyvat naurattamaan ovat todella harvassa. Tuija Lehtinen oli nuortenkirjoissaan hauska n. 20 vuotta sitten. Harkonen taas on nykyaan ollut parhaillaan vain kolumneissaan. Tosin epailen, etta huumorin taitavat naiskirjailijat helposti leimataan viihteellisiksi hompottelijoiksi, joiden kirjoja ostavat/lukevat vain naiset, kun taas Hotakaiset, Tervot ym. saavat rauhassa vitsailla eika kukaan syyta heita liiasta viihteellisyydesta. Ei silla, etta viihteellisyydessa olisi mitaan pahaa.
Leena Lumi sanoi…
Ja minusta puuttuu takuulla joku geeni, sillä Supinen ei minulla laske. No, pidän tummista, dramaattisista ja syvällisistä, mutta en ihan tosikkokaan ole, sillä pidin todella paljon Nick Caven Bunny Munron kuolemasta sekä Jussi Siirilän Juoksijasta. Yritin Liha tottelee kuria, mutta ei kun ei!
Ina sanoi…
Hyvä, että saadaan vastanäkökulmakin mukaan! ;) Supinen menee varmasti siihen kategoriaan, joka joko uppoaa tai sitten ei todellakaan.

Aloin miettiä muita naishumoristeja. En keksi ketään. Siis kääk. Härkönen on tosiaan hauska kolumneissa ja hauskoja naistoimittajia on vaikka kuinka paljon, mutta kirjailijoita?

Onhan niitä pakko olla. Onko Kreetta Onkelin uusin romaani hauska? Oon kuullut niin, se on mulla tilauksessa.
Kirsti Ellilä sanoi…
Hauskoja naisia: Niina Hakalahden Uimataito, Jaana Taposen Väärä varustus, Tuija Lehtisen laajasta tuotannosta melkein mikä vaan jne. Omasta mielestäni myös minun kirjani ovat hauskoja.
Maana sanoi…
Kreetta Onkelin Kutsumus oli ainakin alkuosaltaan hulvaton, nauroin välillä ääneen, ja sitä tapahtuu mulla harvoin kirjoja lukiessa. Suosittelen. :) (Loppupuoli ei sitten niin iskenyt, mutta saattaa johonkin toiseen ihan hyvin iskeäkin, itseäni ei vaan näkökulmien vaihtelu niin kiinnostanut.)
Tomomi sanoi…
Nyt sain luettua Apatosauruksen maan ja pidin siitä. En silti sanoisi sen olevan hauskin kirja, minkä olen nyt lukenut. Kirja parani koko ajan loppua kohden, joten huvituin kyllä, vaikka en ääneen nauranut. Parempi kuin novelleita lukee yksi kerrallaan, eikä ahmi kokonaisena teoksena. Toisella lukukerralla napsin lempinovelleita sieltä täältä ja nautin kielestä ja hauskoista huomioista. Kiitos arvioinnista!
Ina sanoi…
Sama juttu: nautin kielestä ja huvituin, mutta osa tarinoistahan on aika traagisia tai surullisiakin. Liha tottelee kuria oli siinä mielessä humoristisempi, tosin aika karua kamaa sekin.

Koskahan saan sen Kutsumuksen, tilasin sen viikkoja sitten.. No, Turun kirjamessujen jälkeen tuskin on kirjapulaa. ;)

Kirsti: toi Jaana Taposen Väärä varustus oli mulle ihan uusi, mutta siis pakko hankkia - saaristolaisparisuhdehuumori saattaa upota muhun aika hyvin! ;D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Unohtakaa Guggenheim, nyt tarvitaan Junibacken!

Mitäs me hirviöt