Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan


Summa summarum: Vaikea postaus. Olen vältellyt tätä. En tykkää tehdä nihkeitä arvioita varsinkaan nuorista kirjailijoista ja esikoisista, mutta vaikea tässä nyt on lähteä valehtelemaankaan. Kun en tajua niin en tajua. Salmelan romaani 27 eli kuolema tekee taiteilijan (Teos) voitti Hesarin esikoiskirjapalkinnon ja pääsi Finlandia-ehdokkaaksi. Edellisen meriitin tajuan jotenkin, jälkimmäistä en. Lukekaa itse - kirja jakaa lukijat selvästi kahteen kastiin, ja kuulun siihen "turhaa hypetystä" -osastoon.

Arvio: Jos arvioisin kirjaa maahanmuuttajan romaanina, hehkuttaisin sitä, että onpa hienoa kun joku on oppinut suomea näin hyvin, vautsi vau! Mutta kun puhutaan Finlandia-ehdokkaasta, siihen leikkiin on turha lähteä. Kirja tulee arvioida puhtaasti suomalaisena kaunokirjana tekijän taustoista riippumatta.

Siinä osastossa tässä ei ole mitään ihmeellistä. Ensinnäkin ärsyynnyn jo alussa kirjaan jätetyistä tai jääneistä kielivirheistä (niitä on sen verran paljon, että tulkitsen sen tahalliseksi), esimerkki lopusta: "Istutamme veljellisesti hiljaa tuijottaen tyhjyyttä." Miksi istutamme? Miksei istumme, jota lauseella tarkoitetaan? Tulee fiilis, että lukijaa halutaan tarkoituksella muistuttaa aika ajoin siitä, että tämä on nyt ulkomaalaisen kirjoittamaa kirjallisuutta kuulkaas! Onpa se hienoa, sepäs on!

Saan tällaisesta allergisen reaktion välittömästi. Esim. Umayya Abu Hannan teoksissa ihailen sitä, että kieli on virheetöntä suomea, mutta mukana on hauskoja uudissanoja ja puolikielisiä ilmaisuja, jotka tuovat kieleen jotain lisää (esim. Umayyan rännästä käyttämä rähmäsade). Salmelalla sellaista on harvoin.

Toisen allergisen reaktion saan monista eri kertojista ja kikkailusta, jossa en näe mitään lisäarvoa: kissan näkökulmassa on joku pointti ja lievää hauskuutta, lelupossu on vain rasittava moikkelis poikkelis -kommentteineen. Nekin vielä ymmärtäisin, mutta auton näkökulma menee pitkästyttävän sekavaksi.

Jos jätetään kerronnallinen ärsytys sikseen, en innostu sen enempää tarinastakaan. Salmelaa muistuttava päähenkilö opiskelee suomea ja potee angstia siitä, että täyttää 27 v eikä ole tehnyt mitään iässä, jossa monet muusikot kuolevat ja päätyvät legendoiksi. So what? En jaksa enää tälle syksylle kirjoja, jotka käsittelevät mukakriisejä kirjailijaksi kasvamisesta - muistan poteneeni vastaavaa ikäkriisin tuskaa itse alle kolmekymppisenä ja siinä vaiheessa tämä olisi varmasti osunut ja uponnut.

Puolivälissä kirja virkistyy jonkun verran, kun päähenkilö muuttaa Suomeen maaseudulle ja saadaan kohtuuhauskaa vinoilua suomalaisesta kulttuurista. Miksei näihin törmäyksiin voitu keskittyä enemmän, kun ne ovat kirjan vahvinta ja omaperäisintä antia?

Luin kirjan loppuun, mutta vaivalloisesti. Monista tämä on ollut hulvattoman hauska, itse olin pitkästynyt ja harpoin monia lukuja, mitä en yleensä missään olosuhteissa tee. Kirja piti suorittaa loppuun. Huono homma.

Esikoiskirjana teos on jollain lailla mielenkiintoinen ja kisassa varmaankin paikkansa ansainnut. Omaäänisyydenkin hyväksyn ja sen, että joidenkin mielestä tämä on raikasta, virkistävää, erilaista, kirjallisuutta uudistavaa, hauskaa jne. Mutta mitä hittoa Finlandia-palkintoraati on ajatellut nostaessaan tämän vuoden parhaiden romaanien joukkoon? En ymmärrä. Dislike.

Aloin epäillä jo omaa arvostelukykyäni, kun en innostunut yhtään. Tueksi sain monia kollegoita, joilta kaikilta jäi kirja kesken. Lisäksi löysin ammatti-ihmisistä samanhenkisiä arvioita, mikä helpotti harmiani siitä, etten tykännyt. Samaan leiriin kanssani kuuluvat Parnasso ja Olivia. He käyttävät ilmaisuja, joiden ansiosta koen vähän vähemmän huonoa omatuntoa tästä teilauksesta: arvioissa käytetään sanoja lapsellinen, vuoden ylimainostetuin kirja ja teiniromaani eikä heitäkään kiinnosta kirjan tarina tippaakaan.

Tästä syystä päätän tuomioni kommenttiin K 30. Se on yläikäraja, jota suosittelen kirjan lukemiseen. ;)

Alkulause: "Kolmen punkkulasillisen jälkeen oli ihan hauska palata."

Kenelle: Alle 30-vuotiaille. Niille keski-ikäisille, jotka pukeutuvat teinivaatteisiin ja joiden elämän suurin trauma on se, että on yli kolkyt.

Jälkimaku: Onpa hypetys. Seuraavaksi on pakko lukea jotain ulkomaista laatukirjallisuutta. Ihan pakko.

Mitä Jorma Uotinen sanoisi: Yliyritystä. Jatkossa kikkailun sijaan aitoa taitoa, kiitos.

Kommentit

Tomomi sanoi…
Huh, mulla on tämä myös kesken. Helpotti lukea arviosi, ihan oikeasti!
Amma sanoi…
Pitäisiköhän minun nyt sitten lukea tämä, kun olen 27 ja kärsin juuri paraikaa jonkinlaisesta "olisi-kai-tähän-ikään-mennessä-jotain-muutakin-pitänyt-tehdä-kriisistä?

En tiedä, vastoin kaikkia todennäköisyyksiä tämä arvioisi herätti kiinnostukseni, mutta toisaalta maailmassa on aika monta kirjaa, joka kiinnostaa vielä enemmän. Jään ehkä odottamaan historian tuomiota.
Mari A. sanoi…
Heh, mä kuulun ilmiselvästi tähän kastiin: Niille keski-ikäisille, jotka pukeutuvat teinivaatteisiin ja joiden elämän suurin trauma on se, että on yli kolkyt =)

Ihan (melkein) oikeasti. Aamutunnilla pitää tarkistaa, ettei ole samoja vaatteita kuin oppilailla, koska ilmeisen selvästi ostan ne samasta kaupasta kuin hekin.

Ehkä huomaan asian pian, ja vaihdan jakkupukuun ;D

No mutta vakavasti ottaen pidin kirjasta ja juurikin siitä possun näkökulmasta. Analyysisi onkin varmaan oikeaan osuva, sillä minuun tämä kirja iskee juurikin siihen osastoon, joka ei ole kasvanut keski-ikäiseksi.

Mulla taas on jumiutunut täydellisesti Nenäpäivä, jonka kieli ja tyyli ja tarina ja ihan kaikki ei vain tunnu mun jutulta. Finlandia-palkintoa en olisi Salmelan teokselle enkä Rimmisen teokselle antanut. Harmi, etten mä saa siitä(kään) päättää.
anni.m sanoi…
Mä oonki ihmetellyt kun täst kirjasta on ollut niin vähän arviota blogeissa. Tässä ilmeisesti syy. Höh, mä jotenkin odotin et nyt on syntynyt jotain poikkeuksellista, kun on niin hypetetty. Noh, kunhan mun vuoroni joskus pitkässä kirjastojonossa tulee, niin katsotaan miten käy. Nyt osaan varautua pettymykseenkin...
Ilona sanoi…
Mä taas pidin Salmelan kirjasta, se oli leikittelevä ja hauska lukea, ja tunnuin löytävän siitä koko ajan uusia kiinnostavia puolia. Mutta näin ne lukukokemukset ja kirjamaku noin yleensä voi erota toisistaan. Toisaalta osasin odottaa kokeilevaa otetta, koska olen lukenut slovakialaista nykykirjallisuutta (joka on todella kokeellista) ja ajattelin, että ehkä Salmela on saanut siitä vaikutteita.
Tuure kirjoittaa sanoi…
Minä itse pidin kirjasta. Se ehkä johtunee siitä että asetun ikärajan alle :D

Mutta tunnistan nuo sanomasi seikat. Minuakin ärsytti aina välillä kovin juonen kerronnallinen sekavuus. Herra Possu-luvut varsinkin.

Toisaalta teos oli virkistävä. Ajoittain todella mielenkiintoinen. Esimerkiksi Angien suhde ystäväpiiriiinsä ja omiin teksteihinsä. Minä tunnistin kyllä jollain tavalla sen itseinhon, mutta ylpeydenkin.

Minusta tämä oli myös erilaista suomalaista kirjallisuutta. Täytyy sanoa että suomalainen kirjallisuus on yleensä tylsän samanlaista. Meillä on korpikirjailijoita jotka eivät arvosta lukijoitaan, vanhoja pappoja jotka kirjoittavat pseudofilosofista kieltä, massanviihdytystätejä ja sitten nuorempia, jotka eivät oikein vielä tiedä mitä sanoa. Alexandra Salmelan teos sijoitti kirjoittajansa johonkin näiden edellä mainittujien kirjailijuuksien keskelle. Se oli monipuolinen ja vaikka ehkä kokonaisuutena hento, niin taitavasti kirjoitettu.

Mukavaa adventtia :)
Arja sanoi…
Ihan samaa ihmettelin kuin Anni M - kovin vähän on arvioita näkynyt. Nyt siis tiedetään, miksi. Pläräsin kirjaa kaupassa jo aiemmin muttei yhtään houkuttanut. Ja tämän perusteella vielä vähemmän. Olen täysin epäkohderyhmää. Kun taas Rimmisen keski-ikäinen täti kolahti kummasti :-)
Salla sanoi…
Mielipiteesi oli virkistävää luettavaa! Ja joo, minuakin nämä "olen väärinymmärretty taiteilija ja kaikki on vaikeaa" -tyylin kirjoitukset kyllästyttävät. :)

Lause-esimerkkisi oli mielenkiintoinen. Kun luin tuon "Istutamme veljellisesti hiljaa tuijottaen tyhjyyttä", aloin ensin miettiä, että tarkoittaako se, että henkilöt istuttavat tyhjyyttä. Vai istuttavatko he hiljaa, jolloin hiljaa on partitiivimuodossa? Ja istuttavatko he tyhjyyttä hiljaa ja veljellisesti vai istuttavatko he hiljaa veljellisesti ja tuijottavat samalla tyhjyyttä? Vai tuijottavatko he hiljaa?

No selityksesi istumisesta olikin paljon parempi. :)
Seija sanoi…
Istutamme tyhjyyttä? Sehän olisi hienosti sanottu, jos siinä todellakin puhuttaisiin lyyrisesti tyhjyyden istuttamisesta. Olen pahoillani kirjailijan puolesta: tajusikohan hän ollenkaan, miten kustannustoimittaja hänen tekstiään "oikoluki".

On syytä muistaa, että myös äidinkielellään kirjoittavat ihmiset tekevät virheitä. Kustannustoimittajan työtä on bongata ne, jotka kirjailijalta itseltään jäävät huomaamatta!

Käytän itsekin toisinaan epäkonventionaalisia ilmaisuja tai sanajärjestystä, mutta jokaisesta on kyllä erikseen kustannustoimittajan kanssa keskusteltu. Jos pystyin perustelemaan ratkaisuni - esim. kielen rytmin tai sanavalinnan symbolisen merkityksen kannalta - kokeellisempikin ilmaisu sai jäädä tekstiä rikastuttamaan. Turhat kirjoitusvirheet ja anglismit sen sijaan karsittiin. (Ja minullahan niitä anglismeja jonkin verran oli, koska olin elänyt elämääni niin kauan englannin kielellä.)

Kokeellisuudessakin pitää olla jokin syvällisempi pointti. Ei riitä vain se, että ulkomaalaisen tapa kirjoittaa suomeksi on viehättävän quaint...
Ina sanoi…
Amma: kyllä kannattaisi. Jos luet, kerro mitä pidit.

Mari A: hyvä, jos lukijasuositus osuu oikeaan, tiedän myös monia keski-ikäisiä, jotka tykkäsivät! ;)

Ilona: erittäin kiinnostava taustatieto slovakialaisesta kirjallisuudesta, jota en tunne yhtään! Tämähän taas ON positiivista, että muista kielialueista tuodaan uutta toiseen maahan ja kieleen - ei se musta kirjaa paremmaksi tee, mutta pidän ilmiötä hyvänä ja uudistavana.

Tuure: samaa mieltä, että itseäni kiinnosti eniten kirjallisuuden suhde päähenkilön todellisuuteen, siinä oli oivallusta. Ja hyvinhän tämä oli kirjoitettu, Hesarin esikoispalkinnon arvoisesti kyllä. Finlandiasta en silti tingi. ;)


Seija: kiteytit yhdellä lauseella mun koko pointin, kiitos!! Kokeellisuus ei riitä kokeellisuuden takia. Odotan kyllä mielenkiinnolla Salmelan kehitystä - jos sanoma vähän syvenisi, voisimme alkaa olla erittäin kiinnostavan kokeellisuuden äärellä.

Kiitos kommenteista, ainakin kirja on positiivisen hämmentävä ja on tärkeää saada puolustavia näkökulmia mukaan. Ihan ykkösjoululahjakirja tämä ei ainakaan ole tai kannattaa tuntea lahjan saajan maku suht hyvin. Tässä on paljon potentiaalia myös siihen, että äidit ostavat lahjaksi teineille, jotka päättävät olla entistä vakaammin lukematta enää koskaan yhtään kirjaa koska kirjallisuus on just tällasta. ;)

Tai, jos innostuvat, päättävät itsekin ryhtyä kirjailijoiksi.
Katriina sanoi…
Tällaiset voimakkaasti kantaa ottavat arviot ovat hauskoja sikälikin, että ne selvästi saavat lukijat kiinnostumaan kirjasta enemmän kuin silloin, kun tuomio on "Ihan kiva". Tulee mieleen K-blogin arvio Ketunmorsiamesta (johon verrattuna tämä arvio on kyllä todella lempeä) - vaikka Jenni kuinka kertoo kirjan ärsyttävyydestä, blogin lukijat kertoivat kiinnostuksen todella heränneen! Näin se näyttää toimivan; arvostelujen perusteella uskoisin, että pidän itse enemmän esim. Keltaiset tyypit -novellikokoelmasta kuin Salmelan esikoisesta, mutta samanlaista uteliaisuutta se ei herätä, paljolti varmaan juuri Ihan kiva -arvioiden takia.
Artsi sanoi…
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Hauskaa, olen edellisen kirjoittajan linjoilla, että tämä postaus herätti mielenkiintoni. Tähän asti en vielä erityisemmin halunnut lukea Salmelan kirjaa, mutta nyt alkoi kiinnostaa. Ei siksi, että se olisi hyvä, koska se ei sinusta ole hyvä, vaan siksi, että se on näköjään jakanut mielipiteet noin kahtia.
Anonyymi sanoi…
Blogissasi minua häiritsevät nuorisotyyliset "so what" ja "dislike" -ilmaisut jotka ovat keskellä suomenkielistä tekstiä.

Eli jos sinulle särähti Salmelan yksittäinen istuttamis-lause niin voisit kukaties omaakin ilmaisuasi hieman hioa.
Katriina sanoi…
Eiköhän blogiteksti ole täysin eri tekstilaji kuin romaani, ja anonyymin lainaamat ilmaukset tuovat postauksiin mielestäni vain hauskaa keveyttä ja tiettyä puheenomaisuutta. Vähän kuin lukisi ystävän sähköpostia, vaikka ei ole kirjoittajaa koskaan tavannutkaan.
Ina sanoi…
Hanna: hyvä, se oli tarkoituskin! Toistan edelleen, että kirja ei ollut sinänsä huono, vaan jopa omalla tavallaan hyvä, mutta ennakkohypetys oli sille haitaksi tällä kertaa. Itse ainakin odotin liikaa ja se ehkä latisti lukukokemusta. Ei ole kirjalle aina haitaksi, että jakaa mielipiteitä!

Anonyymi: kiitos palautteesta, joka on aina kiinnostavaa (tosin preferoin nimellä annettua palautetta enkä itse koskaan kritisoi anonyymisti, muidenkaan blogeissa) - tällä kertaa kuitenkin totean, että kiitos, mutta en aio. ;) Syistä, jotka olen kertonut ennenkin, mutta kerrattakoon ne tässä:

1) blogi on formaattina epämuodollinen, epävirallinen ja päiväkirjamainen, kuten Katriina toteaa. Puheenomainen kieli kuuluu asiaan ja alentaa myös lukijoiden kommentointikynnystä. Hiottua kieltä voi lukea lehdistä ja romaaneista.

2) Blogitekstini ovat tarkoituksella hiomattomia ja vastapainoa työlleni, jossa oikoluen ja viilaan pilkkua kaiken aikaa. Sallittakoon bloggailuun myös tällainen itsekeskeinen syy. En useinkaan edes oikolue tekstejä läpi: jos alan niitä hioa, en ehdi enkä jaksa koskaan enää kirjoittaa mitään. Blogissa kirjoitan kuten puhun ja aion tehdä niin jatkossakin.

3) Luen itseni vielä kolkyt plus plus -ihmisenä osittain nuorisoon. ;) Myös monet lukijani kuuluvat oikeasti nuorisoon enkä halua karkottaa heitä. Hyvin hiottua kieltä kaipaaville suosittelen vilpittömästi kirjallisempia blogeja - esim. Parnassoa ja Parnasson sivuilta löytyviä kirjailijablogeja. Kannattaa muuten joskus vilkaista muotiblogeja tai oikean nuorison blogeja - kirjoitan kirjakieltä niihin verrattuna.. ;)
Teresita sanoi…
Mahtavaa sanailua niin postauksessa kuin kommenttikentässäkin! Kiitän postauksesta, sillä pohdin lukeako vaiko eikö. En jätä lukematta sen takia, että sinulle tämä ei iskenyt vaan niiden perustelujen takia miksi ei. Tunnistan kyllä itsestäni ne yli 30 piirteet, jotka eivät enää innostu tällaisesta. Yleisesti ottaen tämän vuoden Finlandia-ehdokkaat ovat menneet täysin ohi, enkä ole varma pitäisikö siitä olla harmissaan.
Anonyymi sanoi…
Tää nyt tulee vuoden myöhässä, mutta... Löysin ton hiljattain kierrätyskeskuksesta, lukematta on vielä. Mutta sen verran kommentoisin, että tässä maailmassa on sellaisia ihmisiä, jotka ajattelee, että haluavat kuolla 27-vuotiaana, koska suuret tähdet on niin tehneet. Se onkin sitten eri asia, pääseekö tavis tähdeksi kuolemalla 27-vuotiaana, mutta eipä nämä ihmiset sitä tunnu ajattelevan. Olen itse elänyt tälläisen ihmisen kanssa. Se oli äärettömän pelottavaa. Hän elikin sitten kuitenkin 37-vuotiaaksi. Mutta kuulin juuri kaverini kanssa tästä kirjasta puhuessani, että hän tietää tapauksen, jossa henkilö ampui itsensä 27-vuotiaana ja vielä Kurt Cobainin kuolinpäivänä. Ja joudun anonyyminä kommentoimaan, kun tiliä ei ole. -Fanny-

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Kuinka lapseni ei oppinut kuivaksi rusinalla

Mitäs me hirviöt