Jaana Taponen: Väärä varustus


Summa summarum: Kirsti Ellilän kirjailijavinkki tuntui mahtavalta lokakuukirjalta: Jaana Tapolan Väärä varustus (Karisto) kuvataan takakannessa kesäisen raikkaaksi kolkytjarisat-cocktailiksi, joka kaiken lisäksi tapahtuu saaristossa. Humoristista parisuhdedraamaa saaressa, täydellistä! Mutta ei sitten kuitenkaan. Huumori on aina makuasia; mua tämä viihdytti lievästi, mutta ei sittenkään naurattanut, ainakaan yhtä paljon kuin Ellilän suositus.

Arvio: Ihme juttu sinänsä: luulisi mua huvittavan, kun kolmekymppinen cityihminen tuupataan veneeseen ja saareen pärjäämään omillaan. Hmm. Ajoittain huvittaa kyllä, mutta ongelmaksi muodostuu juonen lisäksi päähenkilö (muuten tämä on ihan kiva ;). Ymmärrän, että kotimainen versio Bridget Jonesista on naisellinen antisankari ja tahallisesti klisee, mutta itseäni tyyppi lähinnä rasittaa.

Ihan oikeesti: en ole mikään partiolainen itsekään, mutta voiko Suomessa olla 35-vuotiasta ihmistä, joka ei ole eläissään sytyttänyt takkaan tai saunaan tulta? Aargh. Rajansa uusavuttomuudellakin!

Lisäksi juoni lähtee jotenkin väärille raiteille jo alusta, vaikka asetelma on ensin hauska: päähenkilö Susannan kelvoton poikaystävä on saanut vene- ja saarikuumeen. Odotan innolla heidän parisuhdedraamojaan, joita syntyy, kun mies raahaa väkisin kauhistuneen maakrapunaisen yksinäiseen saareen lakattujen varpaiden, pikkubikinien ja väärien romanttisten odotusten kanssa.

Mutta mies ei sitten tulekaan saareen. Susanna jää sinne kökkimään ja selviytymään yksin, mikä ei ole musta ollenkaan niin hauskaa kuin saaristoloman potentiaaliset parisuhdedraamat. Köh köh. Niistä olisi helppo repiä huumoria, ainakin jälkikäteen.

Tavallaan Susannan selviytymistarina on ihan hupaisaa luettavaa sekin. Romantiikkaa saadaan peliin, kun saareen rantautuu parempi mies. Lopun arvaattekin.

Kuten Kirstikin suosituksessa toteaa, en yhtään vastustele romanttista viihdettä ja heterokliseiden käyttämistä. Bridget Jones nauratti aikoinaan kovasti ja pidin sitä loistavana viihteenä.

Väärä varustus ei ole huono, se sopii ehdottomasti biitsilomalle tai lokakuuangstiin. Jostain syystä itseäni ei vain oikein naurattanut. Takerruin myös tarpeettomiin yksityiskohtiin - missä Porin edustalla on saari, jonka ohi ei keskellä kesää viikon sisällä menisi tosi läheltä joku paatti? Tahdon sinne!

Väärä varustus on kuitenkin sujuvasti kirjoitettu ja nopealukuinen - suosittelen väsyneille!

Kenelle: Bridget Jones -faneille, hömppää kaipaaville.

Alkulause: "Susanna seisoi pitkän, harvalautaisen, sään tikkuiseksi piiskaaman laiturin päässä."

Jälkimaku: Miksi näiden naisellisten antisankarien pitää aina olla pullukoita? Eikö liian laiha antisankari olisi ihan kiinnostavaa vaihtelua ja todiste naisille siitä, ettei viehättävyys ole (vain) painosta kiinni, kuitenkaan?

Starat: 3.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Taposen uusimman, Unelmavarkaan, sankaritar on laiha. Suosittelen!
Ina sanoi…
Hehe, no mutta täytyypä kokeilla sitä! ;) Saatan kyllä ottaa Taposta jatkossakin lomakassiin. Tässä vaan sankarittaren kanssa ei synkannut.
anni.m sanoi…
Hauska arvio. Kirja ei kyllä tämän jälkeen kiinnosta, mutta ei kai se mitään :) Jotenkin kuulostaa, että olisin turhautunut ihan samoihin asioihin...
Salla sanoi…
Lihavuushuomio on niin osuva! Toinen ulkonäköongelma on, että sankarittarilla on hyvin harvoin mitään iho-ongelmia, vaikka luulisi että rasvoittuvan, kuivan, sekaiho tai jopa aknen kanssa taistelu on yleisimpiä naisten kauneusongelmia. Mutta nämä lihavat sankarittaret aina kiittelevät persikkaihoaan ja säihkysääriään...

Vaadin monipuolisempia ulkonäköongelmia sankarittarille!
Rooibos sanoi…
Kirjoitit, että "voiko Suomessa olla 35-vuotiasta ihmistä, joka ei ole eläissään sytyttänyt takkaan tai saunaan tulta? " - voi kuule, on kyllä, ja minä tunnenkin yhden sellaisen, joten ei ne ole keijukaisiin verrattavia satuolentoja. Ja trust me, "aargh!" on juuri se reaktio, mikä tulee heti ;). Rajansa uusavuttomuudellakin, todella ;).
Ina sanoi…
Omg, olen siis itse lähes partiolaismateriaalia, kun osaan todistettavasti sytyttää saunan ja takan itse (vaihtelevalla menestyksellä, mutta kumminkin).

Salla, hyvä pointti tää ihoasiakin! Leffoissakin yleensä naisten suurin ulkonäköongelma on silmälasit ja ruma tukka, jotka fiksaamalla saadaan kuorittua esiin Hollywood-kelpoinen sankaritar. Etsitään vaihtoehtoisia antisankareita!
Katriina sanoi…
Jos sankarittaret usein esitetään pullukoina yleensäkin, niin etenkin afrikkalaiset sankarittaret eurooppalaisissa teoksissa! Afrikkalaisen kirjallisuuden tutkijana mua on aina rasittanut tää suuresti. Esim. botswanalainen yksityisetsivä Mma Ramotswe on pyöreä ja ei siinä kaikki, vaan tätä perinteistä pyöreyttä hoetaan koko ajan ja ihastellaan. Ja kirjat on kirjoittanut tietysti skottilainen mies. Ihan leppoisaa viihdettä ne ovat, mutta mua harmittaa, kun ihmiset ahmivat niitä eivätkä tiedä mitään botswanalaisesta kirjallisuudesta. Voin taata, että esim. Bessie Headin Maru-romaani (englanniksi kirjoitettu) on aivan äärettömän paljon vaikuttavampi. Siinä ei mainita onko sankaritar pullea vai ei, vaan sen sijaan valotetaan hänen sisäistä maailmaansa eriskummallisella ja erinomaisella tavalla.
Ina sanoi…
Katriina: sulta pitäiskin saada lisää vinkkejä "afrikkalaisesta" kirjallisuudesta (tämähän on sama kuin joku pyytäisi vinkkejä eurooppalaisesta kirjallisuudesta ;).

Mitä pidät Adichiesta? Puolikas keltaista aurinkoa -teoksessa oli ainakin vähän monipuolisempaa naiskuvaa - tai niin no, kaunis sankaritar eikä mikään antisankaritar, mutta painosta en muista mainintoja . ;)
Katriina sanoi…
Puolikas keltaista aurinkoa on musta tosi hyvä, kivasti vanhanaikainen romaani (jossa kertoja pysyttelee taka-alalla jne) ja tosi koskettava ja todentuntuinen. Ainoastaan Richardin hahmo oli musta vähän tylsä välillä, kirjan kirjoittaminen romaanin teemana musta harvoin tosin toimiikaan.

Pidin kovasti myös Adichien The Thing Around Your Neck -novellikokoelmasta, joten voisin suositella sitäkin. Mutta monipuolisuuden vuoksi suosittelen sen sijaan Wole Soyinkan Ake-nimistä romaania. Lapsuusmuistelma, joka kahmaisee mukaansa. Samoin sen seuraaja, Isara - a Voyage around Essay, joka kertoo vuorostaan Soyinkan isän tarinan, on todella hyvä. (Essay on muuten siis isän kutsumanimi :D) Molemmat teokset on suomennettu. - Vähän tuli perinteisiä suosituksia nyt (Nobel-palkittu vanhahko mieskirjailija) mutta onneksi tunnet jo Adichien.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Kuinka lapseni ei oppinut kuivaksi rusinalla

Mitäs me hirviöt