Eeva Rohas: Keltaiset tyypit


Kollega kertoi, että Frankfurtin kirjamessuilla on turha edes tarjota novellikokoelmia käännettäväksi - eivät myy kuulemma. Kirjakauppiailta kyselin samaa ja vahvistivat: novelleja on jotenkin vaikea myydä. En tajua tätä.
Kuljen ehdottomasti vastavirtaan ja sanokaa mun sanoneen: novelleista tulee maailman trendi. Sitä paitsi: mitä nämä kaikki tämän syksyn Mielensäpahoittajat, Apatosaurukset ja Tammiset sitten ovat? Jaa mutta ne ovat lyhyitä kertomuksia, eivät novelleja. Pyh. Samaa kamaa.

Novelleista ja kertomuksista tulee trendi, koska ihmiset ovat lyhytjännitteisiä ja kiireisiä ja koska lukulaitteille ne ovat luultavasti juuri oikean pituisia. En usko, että jaksamme jatkossakaan lukea 500 sivuisia romaaneja e-kirjoina, mutta novelleja luen muutenkin työmatkoilla. Tai erityisen väsyttävillä työviikoilla. Sitähän varten me kai luemme blogejakin, vai..? ;)

Johdannosta voisin vähitellen siirtyä asiaan eli Eeva Rohaksen esikoisnovellikokoelmaan Keltaiset tyypit (Otava), joka oli Hesarin esikoiskirjapalkintoehdokkaana. Ja ihan ansiokkaasti.

Rohas kirjoittaa hyvin ja huolitellusti. Särmääkin löytyy, vaikka olisin kaivannut vielä vähän lisää omaa ääntä - se ehkä kehittyy ajan mittaan. Sitten siirryn latteuksiin: tarinat kertovat ihmisistä, kohtaamisista, kohtaamisen vaikeudesta, ihmissuhteista, perhesuhteista, rikkinäisistä kohtaloista...

Jollain lailla siis hyvin suomalaista. Se ei ole välttämättä hyvä tai paha, mutta väistämättä tulee tunne, että olen lukenut vastaavaa aika monesti ennenkin.

Parhaimmillaan (novelli Jäätelökehä) Rohas saa ihmiskohtaloista ja kolmiodraamasta hienoja jännitteitä ja hetkiä irti ja juttu nuoren tytön ajelehtimisesta ronttien miesten keskellä on pakko lukea kerralla loppuun. Tylsimmillään (Aprikoosit) mietin, että toiko tämä kokoelmaan jotain lisää (mies haahuilee etelän matkalla, tutustuu vieraaseen naiseen ja rikkoo kaupassa hedelmiä, katuu menneitä ja saa lopulta jonkunlaisen yhteyden itseensä ja naiseen).

Sekin on novelleissa loistavaa: tylsän jutun voi hypätä yli tai ainakin tietää, että kohta tulee jotain muuta.

Eräs lukija kyseli, miten annan kirjoille staroja - hän oli huomannut arvioissa epäloogisuutta sanallisen kehun ja tähtien välillä (esim. miksi loistavana pitämäni Harjunpää sai vain 3,5). Totesin lukijan olevan oikeassa ja katuvani usein itsekin jälkikäteen antamiani staroja (usein annan alakanttiin, mikä johtuu siitä, että lukukokemuksen vaikutuksen tunnistaa vasta, jos kirja pyörii mielessä vielä kuukausien kuluttuakin). Päätin muuttaa tapojani sen verran, että en enää anna esikoisille staroja. Esikoisia pitää arvioida vähän nätimmin omalla asteikollaan, kannustaa ja ylipäänsä kunnioittaa sitä, että on saanut kirjan julkaistua.

Annan tälle omalle postaukselleni kaikesta poukkoilusta staroja kaksi - moving on.

Kenelle: 25-vuotiaalle ei vielä valmistuneelle kirjallisuudenopiskelijalle, jolla on ensimmäinen vaikea ihmissuhde takana, mustaa kynsilakkaa ja ylimielinen asenne ei-humanisteihin. Mahdollisesti myös niille, jotka pitävät novelleista muuten vaan.

Paras alkulause: "Ehkä vielä vähän vaniljaa."

Jälkimaku: Odotan mielenkiinnolla jatkoa.

Mitä Jorma Uotinen sanoisi: Ihan kiva. Jatkoon.

Kommentit

Rooibos sanoi…
Ihan loistava tuo "Mitä Jorma Uotinen sanoisi" :D!
Ina sanoi…
Jorma on kunkku. ;) Toivottavasti ei loukkaannu, jos sattuisi näkemään, tämä on kuitenkin fani-ilmaus.
Karoliina sanoi…
Ehdin jo tätä toivoa pukinkonttiin kannattaakseni kotimaista ja naispuolista esikoiskirjailijaa sekä novelleja, mutta olisikohan sittenkään pitänyt.. No, aina voi antaa eteenpäin jos ei ole omistettava teos.

Karoliina
Salla sanoi…
Tää oli hyvä arvio. :) Arvelisin ettei mun kannata edes yrittää tätä, koska minäkään en oikein jaksa sellaisia suomalaisia novelleja, joista tulee olo että tämähän on jo luettu... En myöskään ole kirkasotsainen kirjallisuudenopiskelija. :)

Mutta kiitos blogien, mulla on piiiiitkästä aikaa ollut kirjakaupassa sellainen olo, että tiedän vähän mitä kirjamaailmassa tapahtuu. Yhden sun toisen kirjan tunnistan ulkoapäin, kun muistan lukeneeni niistä jonkun blogista.
Tomomi sanoi…
Mie kyllä tykkäsin tästä, mutta toisaalta olenkin aika tuore kirjallisuudenopiskelija. ;)
Ina sanoi…
Tomomi: tosi monet ovat tykänneet ja kehuneet kovasti! En missään nimessä kehota olemaan kokeilematta, yritän vain haarukoida niitä lukijoita, jotka ehkä pitävät tästä eniten - mukana oli tosi hienoja novelleja, vaikka kokonaiselämys jäi mulle odotettua laimeammaksi. Mutta pidin kyllä: Rohas on taitava kirjoittaja.

Karoliina: mikä mainio syy lukea tämä kirja, aika lailla sama kuin mullakin. ;) Salla: sama täällä. Vaikka liian paljon jää lukemattakin, mutta vähemmän kuin ennen.
Seija sanoi…
Minäkin tykkäsin. :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Unohtakaa Guggenheim, nyt tarvitaan Junibacken!

Mitäs me hirviöt