Haluatko kirjailijaksi?


Mieti nyt kuitenkin vielä. Mutta koska moni tuntuu haluavan, annan pari kirjavinkkiä: ensin kannattaa lukea Kreetta Onkelin Kutsumus. Se on aika hauska, eikä luultavasti kovinkaan epärealistinen. Onkeli kuvaa kirjoittamisen autuutta mm. näin:

"Helppo oli kuvitella. Vaikea kirjoittaa. Jaloittelin. Kylläpä päässä virtasi. Merkkimäärä ei ollut siitä lisääntynyt."

Tuttu tunne bloggaajallekin. ;D Toinen käytännön opas kirjailijuuteen on oman talon eli Avaimen, mutta se täytyy mainita silti. ;) Tämä on törkeän subjektiivinen arvio, koska ihailen tekijöitä kirjoittajina enkä pettynyt tälläkään kertaa.

Anu Silfverbergin ja Elina Hirvosen Sata sivua - tekstintekijän harjoituskirja takaa nimensä mukaisesti sata sivua jonkunlaista tekstiä, jos tekee kaikki harjoitukset. Tykkään. Näitä kannattaisi jokaisen kirjoittajan treenata silloin tällöin.

Tehtävät ovat lyhyitä, selkeitä ja tehokkaita. Olen kokeillut osaa Anun toimittajakurssilla ja ne toimivat: kirjoittamisen kynnys laskee ja hetkittäin voi yllättää itsensä yhdellä onnistuneella lauseella. Suurin haaste omatoimioppijalla on tietysti itsekuri, mutta se näyttää olevan ongelma ammattilaisillekin. Sata sivua romuttaa viimeistään sen myytin, että kirjailijaksi voi tulla vain, jos kirjoittaminen on helppoa ja itsestäänselvää. Harvalle tuntuu olevan.

Harjoitusten lisäksi kirjaan on koottu kymmeniltä kirjailijoilta vinkkejä siitä, mitä tehdä kun ei suju. Tai miten saada kirjoitettua edes jotain? Uskokaa tai älkää: ihmisillä, jotka painivat työkseen paperin kanssa on aika nerokkaita ja hauskoja keinoja saada jotain aikaan.

Anja Snellman menee uimaan tai kävelylle puhumaan itsekseen, Jani Saxell juo liikaa teetä, valtaosa vannoo pakollisten deadlinien nimeen. Mari Mörö kertoo poikkeuksellisesti kirjoittamisen olevan hänelle helppoa ja suosittelee tekemään jotain muuta, jos se on vaikeaa. Lionel Shriver kertoo vanhan totuuden:

"Ainoa oikea ongelma on se, ettei kirjoita, koska pelkää epäonnistuvansa."

Siihen suosittelen ratkaisuksi blogia. Epäonnistuminen on taattu, jäät siitä häpeästä henkiin ja huomaat kirjoittavasi huviksesi, usein ja yllättävän paljon. Joku saattaa jutuistasi tykätäkin.

Niin että kirjoittakaa nyt kumminkin. Kyllä tonne kirjamessuille sekaan mahtuu. ;)
Ps. Koen blogin kanssa säännöllisesti kirjoituskammoa. Jos lukemani kirja on liian hyvä tai liian huono, tuntuu, ettei siitä osaa sanoa mitään, mikä tekisi kirjalle oikeutta. Muut ovat kuitenkin sanoneet jo kaiken tai ainakin paremmin. Aikani arvottuani huijaan itseni tekemään vain draftin. Kun olen kirjoittanut jotain vaan, päätän sittenkin julkaista tekstin. Sehän on vain netissä. Tämä postaus syntyi sillä tekniikalla: tuntui aivan mahdottomalta sanoa tuttujen ammattikirjoittajien taitavasta kirjasta mitään. Sanoin kumminkin.

Kommentit

Jori sanoi…
"Sehän on vain netissä." Hassua, että noin voi kannustaa itseään julkaisemaan jotain. Jos julkaisu tapahtuisikin vain paperilla, niin silloinhan teksti hautautuisi ennen pitkää unholaan. Netistä taas ei mitään saa pois, ja tässäkin tapauksessa jo julkaisujärjestelmän ylläpitäjä pitänee huolen, että julkaisusi myös löytyy hakijoiden käsiin ikuisesti.
Rita sanoi…
No olipa hyvä että pistit tämänkin tänne etkä pidättäytynyt :) Meitä on paljon jotka kirjoitamme ja luemme ja palamme halusta lukea muiden kokemuksista.

Minulla itselläni alkaa aivotoiminta lähes poikkeuksetta vilkastua suihkussa!
Anonyymi sanoi…
Aika lailla painottuu arviot/vinkit nyt oman talon kirjoihin..
Teresita sanoi…
Tässäpä olikin tiivistettynä meikäläisen pointti bloggailun suhteen! En siis pyri kirjailijaksi, mutta yritän kuitenkin ylläpitää kirjoitustaitoa, koska töiden puolesta kirjoitan paljon maksimissaan kolmen lauseen sähköposteja ja pelkään, että tiivistän kohta ajattelunikin pariin sanaan. Ei hyvä.

Blogi on kirjoittamiseen hyvää harjoitusta.

Välillä on vain pakko puristaa itsestään jotain kommenttia irti vaikkei olisi oikein mitään sanottavaa lukemastaan kirjasta. Välillä taas tuntuu, että kylläpä nyt osasinkin kehitellä hienon lauseen. Suorituspaineita blogin suhteen ei ole, koska voin aina vedota siihen, etten työskentele alalla, joka liittyy kirjoittamiseen (= eihän minun tarvitse osata kirjoittaa erityisen hyvin, riittää kun tulen ymmärretyksi).

Mutta kyllä niitäkin päiviä tulee, kun sitä kiittelee itseään, että se neljäs lause jonka osasin kirjoittaa sähköpostiin, sai aikaan haluamani lopputuloksen ;)

Eli alalla kuin alalla, mielipiteenilmaisutaito on valtaa.
Ina sanoi…
Anonyymi: reklamoin välittömästi! Siitä huolimatta, että kirjamessuaikaan luen kaiken aikaa pääasiassa oman talon kirjoja, katsopa milloin olen viimeksi arvioinut oman talon kirjaa (selaa vaikka arvioita läpi). ;) Sata sivua on näistä eka ja senkin otin pääasiassa siksi, että arvelin monia lukijoita ja kirjoittajia aiheen kiinnostavan. Kaikki muut arviot on olleet muiden kustantajien kirjoja (Juha Itkonen, Petri Tamminen, Miina Supinen, Kreetta Onkeli, Sami Hilvo jne).

Mutta otan palautteen vastaan ja totean, että sen sijaan kyllä olen maininnut nyt monesti oman talon kirjailijoita muissa vinkeissä syystä, että heitä sattumoisin tapaan kaiken aikaa ja tunnen eniten (ja saan siksi esim. kirjailijavinkit helpoimmin heiltä, tosin otan mielellään muiltakin vastaan, kuten Kirsti Ellilältä!).

Tämä on vähän haastavaa tasapainoilua kun on alalla töissä: monet lukijat ovat todenneet, ettei heitä haittaa työn yhdistäminen blogiin, kun olen sen avoimesti kertonut, toisia taas haittaa. Kirjamessujen jälkeen tosin tilanne taas olettavasti tasaantuu, kun ehdin tehdä muutakin kuin huseerata kirjojen ja kirjailijoiden kanssa.

Jori: tämä "sehän on vain netissä" oli ironiaa juuri siitä, mistä itsekin sanoit. ;) Pitäisi olla korkeampi kynnys netissä julkaisuun, vaikka jostain syystä se on päinvastoin.. Teresita tiivisti hyvin tämän bloggailun itsepetoksen.
Jori sanoi…
"Sehän on vain netissä" voi kyllä ajatella kahdella tapaa. Toinen puoli on se, josta ekaksi mainitsin, että sanomistensa suhteen pitäisi olla tarkkana, koska niitä ei saa pois. Toisaalta voi ajatella netistä julkaisemista ilmaisena tapana, joka ei ole mistään pois. Varovainen pitäisi olla ennen kuin lausuu liian tiukkoja kannanottoja tai varsinkaan kritisoi toisten tekemisiä, sellaiset asiat kun ovat juuri niitä joita löytää edestään vuosienkin kuluttua, silloin kun se on mahdollisimman epämieluisaa.

Ymmärrän siis hyvin tuon tokaisun kannustavankin puolen, itse vain olen pyrkinyt olemaan tarkkana näiden suhteen. Siitä taas ei yleensä pitäisi olla huolta, että joku kirjoittaa blogiinsa liian paljon artikkeleita, siis silloin, kun todella tuotetaankin sisältöä, eikä pelkästään linkitellä tai lainailla toisten juttuja. En ainakaan ole koskaan sellaista vielä nähnyt.
Karoliina sanoi…
Haluanhan minä. :) Pitääkin hankkia tuo mielenkiintoiselta kuulostava opus. Oman käsikirjoitukseni olen laatinut tämän seuraavan laatimassa marssijärjestyksessä: http://www.amazon.co.uk/You-Write-Novel-James-Smith/dp/1582975264

Vähän liikaa tuo keskittyy käsikirjoituksen myymiseen ja sen kaupallisesti houkuttelevaksi tekemiseen, mutta on silti ollut ihan lyömätön työkalu minulle näin ensimmäisellä kerralla.

On ollut hassua kirjoittaa nyt ensimmäistä kertaa tosissaan romaania - tai siis käsikirjoitusta vielä tässä vaiheessa, ja ehkä ikuisesti.

Yllättävää minulle on ollut, että kirjoittaminen on ollut kuitenkin helppoa. Luonteelleni sopii aikataulujen teko, joten tässäkin määrittelin tarkkaan kirjoittavani kohtaus per päivä, ensin pääkohtaukset, sitten enemmän kerrontaa ja kuvailua sisältävät kohtaukset.

Kirjoittaminen sujui melkein joka päivä helposti. Ehkä siksi, että tarina oli niin valmis päässäni ja olin tehnyt paljon taustatyötä. Pari päivää oli suht vaikeita. Ei siksi, että tekstiä ei olisi syntynyt, vaan siksi että ryhdyin emotionaaliseksi. :)

Nyt eka versio on valmis, mutta kävi toisin kuin olin kuvitellut: sivuja onkin liian vähän, hiukan alle 200. Kyllähän lyhyitäkin kirjoja julkaistaan, mutta tässä aihe on sellainen, että vaatii mielestäni enemmän sivuja. Ei ole tarpeeksi literary fictionia ollakseen noin lyhyt. ;) Joten seuraavaksi vuorossa on paisuttelu.

Ja kylläpä tämä varmasti kaikkia kovasti kiinnostaa.. Parempi siis lopettaa ja alkaa katsoa miehen kanssa tämän viikon Mad Men -jaksoja.

Hyvää viikonloppua!

Karoliina
Salamatkustaja sanoi…
Jee, kiitos tästä(kin). Juuri mietin, että minkäköhän kirjoitusoppaan pyytäisin joululahjaksi. Ja koska Anu on niin hyvä tyyppi (tai siis sen jutut on yleensä muutenkin niin fiksuja, emme tunne henk.koht.!), ja Elinan uusin kirja vallan mainio...Valinta ei ole vaikea.

Minä nautin suunnattomasti paitsi tämän blogin kirjavinkeistä myös noista kustannusalaa koskevista jutuista. Eli jatka samaan malliin, niin mä ainakin jatkan hengailua täällä :)
Anne T sanoi…
Kirjoitan itse nopeasti ja painan vaan raakasti, että lähetä. Usein tulee siis julkaistua nettiin ihan järjetöntä tavaraa, jota pitää korjata paljon. Jotenkin ajatus vaan liikkuu nopeammin kuin sormet ja oikoluku on tylsää.

Jaas.. nyt alkoikin säälittää tuleva kustannustoimittajani. Olenkohan kirjoittanut käsikirjoitukseen yhtäkään lausetta oikein? Uups. ;)
mari sanoi…
Ina, mikä helpotus! Minäkin aina hannaan, että en osaa sanoa tästä kirjasta mitään mitä joku (tai kaikki, muun muassa sinä) muut eivät olisi jo sanoneet paremmin. Sitten vain runnon jotain ruudulle ja näpäytän publish-nappia. Muuten jäisi kyllä blogi pitämättä.
Ina sanoi…
Kyllä jäisi! Ei auta alkaa liikoja tuumailla ja hioa tai jää kirjoittamatta (minkä kokoinen menetys se sitten olisi universumille on hyvä kysymys ;). (Kiitos Salamatkustajalle kannustuksesta, on ollut vähän haastavaa löytää aikaa ja energiaa blogille ja käynyt mielessä, että pitääkö pistää säppiin koko homma..)

Joskus olen miettinyt, tuleeko blogin tekstit, Facebook-päivitykset tms vielä jonain päivänä pahasti vastaan tai silmille ja kaduttaa kaikki. Vielä ei ole tullut - voiskohan luottaa siihen, että niin kauan kuin yrittää olla ketään pahasti loukkaamatta ja rehellinen niin ei ihan hirveesti joudu katumaan?

Olen miettinyt sitäkin, voinko enää kotimaisia kirjailijoita arvioida, kun piirit on niin pienet, enkä halua aiheuttaa muutenkin vaikeaa työtä tekeville lisäangstia. Olen päätynyt siihen tulokseen, että liioittelen oman mielipiteeni merkitystä. ;)

No, lupaan kertoa teille, jos joku heittää kirjamessuilla kermakakun naamaan.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Unohtakaa Guggenheim, nyt tarvitaan Junibacken!

Mitäs me hirviöt