Jaa, Otava?

Kaikki aikaansa seuraavat kirjaihmiset kommentoivat tavatessaan kevään suurta Kohua eli Otavan kirjajohdon Antti Reenpään ja Leena Majander-Reenpään irtisanoutumista.

Nyt aikaansa seuraava tavallinen lukija voi todeta, että entäs sitten - ovethan tuntuvat kustantamoissa paukkuvan kaiken aikaa. Normi-irtisanoutumisesta poikkeavan kohulähdön tästä tekee se, että Otava on Reenpäiden omistama perinteikäs ja arvostettu perheyhtiö. Eikä perheyhtiöstä marssita ulos ihan pelkällä "soon moro" -toivotuksella.

Kaikenlaista tietenkin puhutaan, mutta kun en asiasta mitään todellista tiedä, en puhu niitä täällä. Sanonpa vain, että kurja juttu sikäli, että Reenpäät olivat kirja-alalla näkyviä ja arvostettuja henkilöitä. Jäämme kaipaamaan.

Juorujen sijaan tulin tarttuneeksi faktaan: osui eteen yhden Otavan entisen toimarin, professori Heikki A. Reenpään 10 vuotta sitten julkaistu muistelmateos Pikku-Heikki. Olen vasta alussa, mutta suosittelen niille, joita Otavan lisäksi kiinnostaa Suomen muu sodanjälkeinen kustannus- ja kirja-alan historia.

Kirja vilisee suomalaisia kirjailijoita ja merkkihenkilöitä, joista osa on itselleni aika tuntemattomia. Se laskee vähän kirjan kiinnostavuutta - isäni kyllä piti kirjasta ja ihmettelisi luultavasti, mitkä nimet minulle ovat tuntemattomia.

Tämä olisi pitänyt lukea kirjallisuushistorian opiskelijana, niin moni linkki yhteiskunnan ja kirjallisuuden kehityksen välillä olisi loksahtanut paremmin kohdalleen. Kirjallisuus on poliittista ja poliittinen kirjallista ja kaikki olivat ah niin intomielisiä! Reenpää ei tietenkään ole tutkijamaisen objektiivinen, mutta sehän tekee asiasta paljon kiinnostavampaa.

Esimerkki sarjasta "oishan se pitänyt tietää": tiesittekö, että kirjallisuuslehti Parnasso on saanut alkunsa kahdesta Otavan ja WSOY:n kustantamasta ja kilpailemasta kirjallisuuslehdestä, jotka lopulta 1950-luvulla päätettiin yhdistää Parnassoksi? Minä en tiennyt. Ja kehtasin tunnustaakin vielä.

Kaunokirjallisuutena en tätä ylistäisi. Reenpää kirjoittaa varsin toteavasti, mutta monet anekdootit pelastavat puisevuudelta. Ainakin toistaiseksi. Palaan asiaan, jos aihetta ilmenee.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Paluu menneisyyteen

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita