Tuula Vainikainen: Äidit ja aikuiset tyttäret - matkalla ymmärrykseen.


Summa summarum: Äidit ja tyttäret, voiko sen kovempaa settiä kotipsykologin sohvalle enää löytää? Valitettavasti Äidit ja aikuiset tyttäret lupaa vähän enemmän kuin antaa. Se toimii luullakseni hyvänä terapiakirjana yleisesti äiti-traumaantuneille, saattohoitajille tai äitinsä jo menettäneille. Tällä kertaa tunnetta on kuitenkin enemmän kuin tietoa, mikä ei ole välttämättä huono juttu; itse vain olisin kaivannut enemmän sitä tietoa. Riippuu siis lukijan elämäntilanteesta.

Mainittakoon myös, että Tuula Vainikainen sai 4.2.2010 Vuoden tiedetoimittajan palkinnon, ajankohtainen ja arvostettu tekijä siis.

Arvio: Perustellaan ensin, miksi en ole täysin kirjan kohderyhmää: olen luultavasti vielä vähän nuori (tai lapsellinen muuten vaan). Lisäsyvyyttä kirjaan voisi tulla omasta äitiydestä, joten odotan mielenkiinnolla lukukokemuksia äiti-ystäviltä.

Teos koostuu pääasiassa erilaisten naisten kertomuksista ja muistoista äideistään. Kirja on syntynyt kirjoittajan oman äidin kuoleman jälkeen, mistä rakentuu uskottava ja intiimi sävy.

Alkuosassa vellotaan perusteellisesti läpi erilaisia äitisuhteita kaikkine variaatioineen. Loppuosa keskittyy ikääntyvän äidin hoitamisen ongelmiin, saattohoitoon ja lopulta kuolemaan.

Jälkiosaa en halunnut edes lukea kuin silmäilemällä, olisi tullut vain angsti. Äidin ikääntymistä en halua ajatella tosissani ennen kuin on pakko. Mikä todistanee arvioni siitä, että olen tähän kirjaan vielä epäkypsä. Onneksi.

Alkuosan luin kuitenkin ensin mielenkiinnolla, kunnes aloin ajoittain puutua. Kokemukset ovat valaisevia ja sitä kaivattua ymmärrystä lisääviä, mutta käyvät vähitellen yksitoikkoisiksi: kuka nyt loputtomiin jaksaa lukea muiden äitisuhteen jauhantaa? ;)

Kirjan vahvuus ja heikkous on sen henkilökohtaisuudessa: toisaalta se koskettaa ja vaikuttaa, toisaalta jättää lukijan vähän tyhjän päälle - entäs sitten? Kun kirjoittaja ei ole terapeutti tai psykologi, neuvot, ohjeet ja tieteellinen tieto jäävät aika vähiin, mutta ehkä sitä ei ole haettukaan.

Kirjan merkittävin ja viisain sanoma on: vaikka kaikkien äitisuhteessa tuppaa olemaan joitain ongelmia, aikuisen tyttären tehtävä on pyrkiä ymmärtämään äitiä, antaa hänelle anteeksi jos niikseen tulee ja jatkaa omaa elämäänsä. Ikääntyvän äidin niskaan ei pidä mennä kaatamaan vuosikymmenien takaisia traumoja tai kaunoja, sillä siitä seuraa harvemmin mitään hyvää kenellekään. Jokainen heistä yritti parhaansa, oman elämäntilanteensa rajoissa.

Tästä sanomasta pidän. Äitejä syyllistetään muutenkin enemmän kuin tarpeeksi. Kiitos siis pyrkimyksestä edistää sukupolvien välistä ymmärrystä, jota tuskin on koskaan liikaa.

Kenelle: 40 + -naisille, jotka haluavat ymmärtää äitiä tai suhtautumistaan äitiin. Niille, jotka hoitavat äitiä tai joilla äitiä ei enää ole.

Alkulause: "Äiti on usein ihmisen ensimmäinen ja viimeinen sana."

Jälkimaku: Kevyehkö, tunnepitoinen. Defensiivinen: äiti elää ikuisesti.

Starat: Kun on epävarma, kannattaa aina antaa kolme. Lukekaa itse.

Kommentit

Seija sanoi…
Linkkien kautta tulin sivuillesi. Jhumpa Lahirin viimeisimmistä (ja miksei kaikista olen kiinnostunut), mutta minulle ajankohtaisena haen varmasti Tuula Vainikaisen teoksen. Olen itse aloittanut blogin Äidin ja tyttären sauna- ja vanhenemisblogi". Kiitos selväsanaisista arvioistasi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Kuinka lapseni ei oppinut kuivaksi rusinalla

Mitäs me hirviöt