Hämmentävä, hurmaava Herlin



Tässä on syksyn kovin isänpäiväkirja. Itse pöllin kirjan omalta isältäni suoraan kädestä ennen kuin hän ehti sitä avatakaan kommentilla "saanko ihan nopeesti vaan vilkasta ainakin ne lasten paljastukset". Sen sijaan meni koko viikonloppu tätä tankatessa - but why??

Jos ette ole tietoisia syksyn suurkohusta, niin vilkaiskaa Hesarin juttu siitä, miten Suomen rikkain sisarusjoukko paljastaa menestyksen takana piilleen perhehelvetin. Itse kiinnostuin vasta, kun luin kirjoittaja John Simonin haastattelun samoin Hesarista - enkä turhaan, kirja on juuri niin hyvin ja kiinnostavasti kirjoitettu kuin toivoinkin.

Vaikka hissifirma Koneen maailmanmenestykseen nostanut Pekka Herlin vaikutti kauheudessaan mielenkiintoiselta tyypiltä, en osannut silti kuvitella, että kirja kaivaisi itsestäni esiin piilevän kauppislaisen - miten yhden firman maailmanvalloituksesta kaikkine bisnesdetaljeineen voikin tehdä näin kiinnostavaa??

Siitä kirjassa on oikeasti kysymys: pahimmat paljastukset alkoholismista maanis-depressiiviseen narsismiin on kerrottu jo lehdissä, mutta niiden takia kirjaa ei kannata lukea - kohupaljastusten tsekkaamiseen riittää, kun lukee pari lukua. Loppukirja keskittyy enemmän tai vähemmän Koneeseen ja Pekka Herlinin hämmentävään persoonaan yritysjohtajana. Mielestäni tämä on kiehtovin ja mieleenpainuvin johtamisopas, jonka olen koskaan lukenut. (Onko se humanistilta kehu vai no no - voitte arvioida itse ;).

Sen lisäksi, että kirja on poikkeuksellisen avoin ja kieltämättä erilainen yritysjohtajan elämäkerta (näkisipä näitä enemmän poliitikoistakin!), tulee mieleen, että nykyajan bisnesmaailma on aika kesyä. Todistajien mukaan Herlin työskenteli pääasiassa aamupäivisin, lounaalla alettiin jo ottaa GT:tä ja loppupäivä kului bisnestapaamisissa enemmän tai vähemmän kännissä. Vaikka illat venyivät kolmeen tai neljään, seuraavana aamuna oltiin kasilta skarppina töissä. Lounaaseen asti siis. Ziisus??!

Ja me vielä valitamme, että päivät on pitkiä ja raskaita. No ei meillä ainakaan, kun tarkemmin ajattelee.

Kirja ei noudata kronologiaa, mikä on onnistunut ratkaisu. Herlinin monimutkaista persoonaa lähestytään eri puolilta ja haastatteluja on tehty mielettömästi - teemakäsittelyn ansiosta kirjasta pystyy myös hyppimään osioita, jotka eivät tunnu niin kiinnostavilta, kuten tein armeijajaksossa. Olen lukenut kirjasta puolet, mutta voin silti suositella, koska en kuvitellut kuuluvani mitenkään kirjan kohderyhmään. Teoksessa on kuitenkin onnistuttu siinä, mitä sanotaan Herlinin keskeiseksi piirteeksi: hänen karismansa on saatu tuotua kirjaan mukaan siinä määrin, että se vangitsee jopa 30 + naislukijankin.

Traagista on, että karismalla tuppaa olemaan kääntöpuolensa: narsistinen ja suuri johtaja oli täysalkoholisti ja ilmeisen kammottava ja etäinen isä. Hyvä, ettei kääntöpuolta ole tällä kertaa lakaistu maton alle. Herlin ansaitsi totuuden.

Kommentit

Tuure kirjoittaa sanoi…
isi sai akateemisesta toisen painoksen viimeisen kirjan! Heti kun hän on sen lukenut käyn käsiksi ;)
Jenni sanoi…
Mäkin luulen, että tämä pitää selata isänpäivän jälkeen, kunhan isä on ensin sen lukenut. En usko, että ihan lukemalla lukisin tätä, mutta eihän sitä tiedä... Varsinainen isänpäivä-bestseller kyllä varmasti!
Ina sanoi…
Loppua kohti kirja vähän leviää enkä jaksa kiinnostua esim. Herlinin suhteesta politiikkaan, mutta onneks voi hypätä senkin yli. ;) Palaan tähän vielä, ainakin herättää aika paljon funtsittavaa...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Unohtakaa Guggenheim, nyt tarvitaan Junibacken!

Mitäs me hirviöt