John Simon: Koneen ruhtinas. Pekka Herlinin elämä.
Pitäisi olla kriittinen. Pitäisi todeta, että teos on Koneen ja sen nykyisen pomon Antti Herlinin tilausteos, jolla nostetaan Koneen asemaa Nokian esitaistelijaksi ja Pekka Herlin Jorma Ollilan esikuvaksi. Pitäisi sanoa, että Antti Herlin on tilannut kirjan puolustuspuheenvuorokseen isän perintöprinssinä, joka sai koko muun sisaruslauman kääntymään itseään vastaan ja riitautumaan muutenkin.
Aivan sama. En sano, vaan sanon, että olen ollut liikuttunut, ihastunut, järkyttynyt, tyrmistynyt ja muutamien kymmenien sivujen verran myös pitkästynyt. Erinomainen elämäkerta ja yhden aikakauden rehti kuvaus, joka valotti itselleni ihan uudella tavalla Suomen bisneshistoriaa. Jos vanhemmat, kaupallisemmat ja kokeneemmat mieskoelukijani tyrmäävät kirjan, lupaan kertoa senkin myöhemmin.
Ja kyllä: rva Kirsti Herlin sai vielä lopussa sanansa. Ei montaa sanaa, mutta riittävästi siihen, että ymmärsin hänen tehneen kuten edustusrouvat siihen aikaan tekivät: parhaansa. Ihailen häntä. En pystyisi vastaavaan epäitsekkääseen esitykseen, mutta enpä ole myöskään saanut edustusrouvan kasvatusta. Tämän kirjan ansiosta ymmärrän vähän paremmin, millaisessa maailmantilanteessa omat (Herlinejä nuoremmat) vanhempani ovat eläneet.
Koska Kirsti Herlin sai kirjassa liian vähän suunvuoroa, annan hänelle viimeisen sanan, joka on EI:
"Minullehan kävi kerran sillä tavalla ikävästi kun katsoin, että voisin jo lähteä töihin, kun lapset olivat isompia. Silloin sanoin Pekalle, että Kirkkonummella olisi kiva paikka kirjastossa töissä, kun olen aina ajatellut kirja-alaa. Pekka ei siitä tykännyt ollenkaan, vaan sanoi, että rupeaisin hoitamaan maatilan kirjanpitoa. -- Meidän piti keskustella yhdessä asioista, mutta sitten eräänä päivänä, kun Pekka tuli kotiin, ja minä rupesin kertomaan muutamista vaikeuksista, joita oli ollut, niin Pekka aivan suuttui ja sanoi ettei halua kuulla mitään valitusta. Että minä teen ehdotuksia, ja hän sanoo juu tai ei. Minäpä en semmoiseen kyllä ruvennut! Mutta se oli kauhean ikävää. Ei me pahemmin keskusteltu niistä asioista."
Kenelle: Isänpäivälahjaksi. Humanisteille kaupalliseen yleissivistykseen.
Jälkimaku: Kuka tekisi elämäkerran Kirsti Herlinistä?
Starat: 4.
Aivan sama. En sano, vaan sanon, että olen ollut liikuttunut, ihastunut, järkyttynyt, tyrmistynyt ja muutamien kymmenien sivujen verran myös pitkästynyt. Erinomainen elämäkerta ja yhden aikakauden rehti kuvaus, joka valotti itselleni ihan uudella tavalla Suomen bisneshistoriaa. Jos vanhemmat, kaupallisemmat ja kokeneemmat mieskoelukijani tyrmäävät kirjan, lupaan kertoa senkin myöhemmin.
Ja kyllä: rva Kirsti Herlin sai vielä lopussa sanansa. Ei montaa sanaa, mutta riittävästi siihen, että ymmärsin hänen tehneen kuten edustusrouvat siihen aikaan tekivät: parhaansa. Ihailen häntä. En pystyisi vastaavaan epäitsekkääseen esitykseen, mutta enpä ole myöskään saanut edustusrouvan kasvatusta. Tämän kirjan ansiosta ymmärrän vähän paremmin, millaisessa maailmantilanteessa omat (Herlinejä nuoremmat) vanhempani ovat eläneet.
Koska Kirsti Herlin sai kirjassa liian vähän suunvuoroa, annan hänelle viimeisen sanan, joka on EI:
"Minullehan kävi kerran sillä tavalla ikävästi kun katsoin, että voisin jo lähteä töihin, kun lapset olivat isompia. Silloin sanoin Pekalle, että Kirkkonummella olisi kiva paikka kirjastossa töissä, kun olen aina ajatellut kirja-alaa. Pekka ei siitä tykännyt ollenkaan, vaan sanoi, että rupeaisin hoitamaan maatilan kirjanpitoa. -- Meidän piti keskustella yhdessä asioista, mutta sitten eräänä päivänä, kun Pekka tuli kotiin, ja minä rupesin kertomaan muutamista vaikeuksista, joita oli ollut, niin Pekka aivan suuttui ja sanoi ettei halua kuulla mitään valitusta. Että minä teen ehdotuksia, ja hän sanoo juu tai ei. Minäpä en semmoiseen kyllä ruvennut! Mutta se oli kauhean ikävää. Ei me pahemmin keskusteltu niistä asioista."
Kenelle: Isänpäivälahjaksi. Humanisteille kaupalliseen yleissivistykseen.
Jälkimaku: Kuka tekisi elämäkerran Kirsti Herlinistä?
Starat: 4.
Kommentit
Toiseen postaukseesi viitaten: kirjasyksyssä tuntuu olevan hässäkän aineksia muttei mitään kovin kaunokirjallisesti kiinnostavaa kuitenkaan. Enemmän vaan Näitä kuka kirjoitti kenestäkin ja mitä -juttuja, aika tylsää. Vai onko jossain joku tuore suuri suomalainen romaani, joka on jäänyt Tervo-Herlin-Haavikko-keskustelun jalkoihin? No, on tietty ainakin Westö, mutta...