Jhumpa Lahiri: Tuore maa


Summa summarum: Pääsen hehkuttamaan heti tammikuussa! Jhumpa Lahiri on HOT. Kaikki puhuvat Lahirista - paitsi minä, joka heräsin vasta saatuani Tuore maa -novellikokoelman joululahjaksi. Missä Lahiri on piileskellyt koko elämäni?? Bengalilais-amerikkalaisen ja Pulitzer-palkitun naiskirjailijan ihana novellikokoelma viihdyttää, surettaa, yllättää, mietityttää ja saa haluamaan lisää. Kuin Alice Munro, mutta vahvasti etnisellä twistillä. Lukekaa!

Arvio: Öö, jäiköhän vielä jotain sanottavaa? Ehkä se, että mielestäni nimi- ja aloitusnovelli Tuore maa oli kokoelman heikoin. Kumma juttu. Ja silti sekin oli hyvä.

Lahiri kertoo Intian Amerikkaan muuttaneesta älymystöstä ja etenkin heidän lapsistaan. Nämä seuraavan sukupolven kasvatit tuppaavat olemaan hienoja kirjailijoita: he pystyvät kuvaamaan uuden maan vierautta omasta kulttuuristaan käsin ja luomaan siksi osuvia ja teräviä ristiriitoja. Siitä syystä pidän Lahiria esim. Paul Austeria tai Siri Hustvedtia kiinnostavampana: he ovat loistavia kirjailijoita, mutta amerikkalaisen perusälymystön kuvaus alkaa olla jo vähän ikävystyttävää.

Toisin sanoen Lahiri kirjoittaa kuin keskivertoa parempi amerikkalainen kirjailija, mutta tarinoissa on hätkähdyttävää vierautta. Se tekee niistä peruslähiöjenkin tarinaa kiinnostavampia - sori nyt vaan. Vanhemmat fiksailevat järjestettyjä avioliittoja ja paheksuvat amerikkalaisia tyttö- ja poikaystäviä. Vaikka suku puristaa uudessa maassa, siitä irrottautuminenkaan ei tuo onnea. Aikamme suuri sairaus, vieraantuneisuus vaivaa ihmisiä Padasjoelta Bengaliin.

Pääasiassa liikutaan 30- ja 40-vuotiaiden ihmissuhdehässäköissä ja voi olla, että novellit kolahtavat siitäkin syystä. Vaikkei oman sukupolven elämä tunnu aina ihan kosherilta, niin ainakaan vanhemmat eivät ole fiksaamassa meitä naikkariin (vai pitäisikö niiden? Sekö tässä nykymaailmassa mättää?). ;) Silti monet muut tunteet ja tilanteet ovat täysin universaaleja ja samastuttavia.

Hyvä kirja on tällainen: riittävän vieras ja tuttu yhtä aikaa. Tuore maa on tuore, mutta silti lähellä.

Kenelle: Niille, jotka kaipaavat hyvää kerrontaa ja pientä eksotiikkaa. Älä vierasta novellimuotoa, nämä ovat pienoisromaaneja kaikki.

Paras alkulause: "Aina silloin tällöin Sangille soitti joku mies ja pyysi häntä vaimokseen."

Jälkimaku: Tuore, virkistynyt, raikas. Silti aavistuksen alakuloinen.

Starat: 5. Klassikko.

Kommentit

Jenni sanoi…
Kuulostaa kiinnostavalta, Lahiria pitää kyllä lukea jossain vaiheessa!

Koska mielestäni on ihan ok kommentoida kirjaa, jota en ole edes nähnyt, niin esitän arvion, että Lahirissa voisi olla jotain samaa kuin Nell Reudenbergerin novelleissa, jotka taas kertovat amerikkalaisista Aasiassa (http://www.readinggroupguides.com/guides3/lucky_girls1.asp). Minulla oli tuo kirja Aasian-matkalla luettavana ja ainakin siinä vieraantuneisuuden tilassa se oli mielestäni mainio teos, samanaikaisesti mukava ja fiksu. Luin sen matkalla parikin kertaa ja ajattelin suomentaa sen heti Suomeen saavuttuani...

Loppukommenttisi "älä vierasta novellimuotoa" on rohkaiseva, vaikka olenkin vähitellen lämmennyt novelleille. ;)
Tuure kirjoittaa sanoi…
oon täysin sama amieltä!!

mullakin tuore maa, mut en oo viel lukenut, mut KAIMA!!
suosittelen, yksi lempikirjoistani.
Reeta Karoliina sanoi…
Onpas kirjassa ihana alotuslause! ;-)

Itselläni tuo kirja odottaa tuolla pinossa, pitäisi ehkä nostaa se pinon päälle sieltä pohjalta.
annika sanoi…
Minäkin suosittelen Kaimaa. Luin sen kesällä ja siitä asti se on pyörinyt mielessäni :) Rrrrrakastan Lahirin kirjoitustyyliä!

Ja tykkään sun blogista. Ekaa kertaa kommentoin nyt, vaikka seuraillut olen jo useamman kuukauden :)
Ina sanoi…
Kaima on siis saatava! Pian! Oon Lahirin jälkeisessä loukussa - mikään uusi kirja ei tunnu sen jälkeen nyt miltään, pitää lukea tietokirja väliin.

Jenni: aina pitää kommentoida kirjoja, joita ei ole edes lukenut. ;) Reudenberger on mulle ihan uusi nimi, kuulostaa kiinnostavalta!

Annika: tervetuloa, kiva kun kommentoit! :)
Tuure kirjoittaa sanoi…
Ina, mullakin oli sen jälkeen ongelma lukemiseni kanssa, kun Kaima vaikutti niin kauniilta, elävältä tarinalta ettei muu sen jälkeen maistunut.

PS: tykkään vertauksestasi Munroon.
Ina sanoi…
Keksin Munron ihan itse ja olin pettynyt, kun luin myöhemmin takakansitekstin, jossa olli Munro-vertaus myös! Epistä. En ollutkaan kovin omaperäinen. ;)

Kaima on tilauksessa. Jouduin epätoivossani aloittamaan uudelleen Munron novellit. Olen pahassa Lahiri-kuopassa.
Tuure kirjoittaa sanoi…
Pääasia on se, että vertauskuva sopii loistavasti :)

Munro on yksi lempikirjailijoistani. olen lukenut kerjäläistytön ja Sanansaattajan, molemmat todella hyviä. Pidän hänen tyylistään kirjoittaa.
Ina sanoi…
Novellikokoelma Karkulainen on mun lemppari, luen sitä parhaillaan uudestaan!

Tuli kriisi: Lahirin Kaima on myyty loppuun. Voi masennus! Täytyy tsekata kirjaston varauslistat, joiden epäilen olevan haastavat näin pahaan Lahiri-epätoivoon...

Ostetaan yksi kappale Kaimaa! Heti! ;)
Jenni sanoi…
Kaikkien kehujen innostamana mä varasin juuri kolme Lahiria kirjastosta. Olin varma, että kaikkiin on kuukausien jonot, mutta mitä vielä: ei ollenkaan jonoja! Ekan olen jo noutanut kotiinkin, mutta alan lukea vasta ensi viikolla. (Lähden viikonlopuksi mökille ja otan mukaan Odysseuksen, niin on pakko aloittaa sen lukeminen.)
Dona sanoi…
Musta Lahiri on ihan ookoo, mutta pidän enemmän Monica Alista (Brick Lane).
minna sanoi…
hei - löysin tässä ihan vasta tän blogin ja ilmottaudun faniksi! ja itsekin satuin lukemaan Lahirin Kaiman vasta muutama kuukausi sitten ja tykkäsin erittäin paljon. Nyt täytyykin saada sitten tuo novellikokoelma käsiin - minäkin olen vireratanut novelleja, mutta arvostelusi vakuutti.
Ina sanoi…
Minna: hyvä kuulla - palaan kohta Lahiriin, luen parhaillaan toista novellikokoelmaa "Tämä siunattu koti". Ei ihan yhtä hyvä kuin Tuore maa, katsotaan mitä pidän Kaimasta.
Jenni sanoi…
Mä luin juuri (osin) "Tämä siunattu koti" ja tykkäsin paikka paikoin, mutta välillä en jaksanut lukea. Jonossa on vielä muitakin Lahireja, joten hyvä kuulla, ettei "Tämä siunattu koti" ollutkaan ehkä ihan paras teos. Sen perusteella mua ei huvittanut ihan heti aloittaa kokonaista romaania, mutta voi olla, että sellaistakin kokeilen, lainasin kirjastosta "Kaiman" ja jonkun muun, jota en nyt muista.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Unohtakaa Guggenheim, nyt tarvitaan Junibacken!

Mitäs me hirviöt