Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti

Päätin brändätä maanisiin mittasuhteisiin päässeen Jhumpa Lahiri -innostukseni uudelleen. Kas näin: Olen kerrankin lukijoiden iloksi päättänyt lukea yhden kirjailijan koko tuotannon putkeen ja tehdä siitä vertailevan arvion. Vuorossa Lahirin esikoisteos, novellikokoelma Tämä siunattu koti.

Summa summarum: Onneksi Lahiri on kirjailija, joka petraa vanhetessaan. Esikoisnovellikokoelma keräsi suunnilleen kaikki jenkkien kirjallisuuspalkinnot (Pulitzerinkin), mutta uusin novellikokoelma Tuore maa on mielestäni paljon parempi. Lukekaa se.

Arvio: Ei tämä huono ole, kiittäviä arvosteluja näytti löytyvän runsaasti. Mutta jos on lukenut parhaan kirjan ekana, siitä on vaikea enää nousta. Huikeaan Tuore maa -teokseen verrattuna tässä kokoelmassa on esikoisen hapuilua: teemat ovat samoja toisen polven siirtolaisten tarinoita, tosin tällä kertaa USA:n lisäksi liikutaan Intiassakin.

Uusin teos Tuore maa sisältää oikeastaan novellien sijaan pienoisromaaneja: kertomukset ovat pidempiä ja ehkä siksi henkilöt ja tarinat ehtivät kasvaa hiotummiksi ja koskettavammiksi. Jos ei yleensä pidä novelleista, Tämä siunattu koti ei ole suositeltava.

Olen itse suuri novellien ystävä, enkä pidä näitä novellistiikan kirkkaimpina tähtinä (kun kirkkaimpiin tähtiin lukeutuu vaatimattomasti esim. Tsehov). Linkkasin ekassa kappaleessa Kiiltomadon arvioon siksi, että olen samaa mieltä sen kanssa novellien liiasta hiomisesta ja varovaisuudesta. Näistä puuttuu vähän särmää.

Esikoisteokselle ominaista on lievä epätasaisuus. Osa novelleista on erinomaisia, osa jopa vähän tylsiä. Aihepiirit ovat jälleen perhe- ja parisuhteissa, kulttuurin törmäyksissä ja siirtolaisuuden aiheuttamassa vieraudessa. Akateemisen keskiluokan lisäksi Intian köyhistäkin on pari järkyttävää tarinaa mukana.

Lahirin lahjakkuus ja oma ääni on selvästi esikoisessa jo havaittavissa, mutta Tuore maa -teoksen tasolle hän ei vielä yllä. Hyvä niin. Maailma on täynnä ikuisiksi lupauksiksi jääneitä esikoiskirjailijoita, jotka vaikenevat palkintosateen jälkeen tai katoavat vähin äänin markettien alennuslaareihin. Lahiri ei kuulu heihin.

Kenelle: Lahiri-faneille. Novelli-faneille. Intia-faneille. Kiireisille: novellit ovat lyhyitä ja nopeasti luettavia.

Paras alkulause: "Vuonna 1971 meillä kävi silloin tällöin mies jolla oli taskussaan makeisia ja mielessään kova halu tietää, oliko hänen perheensä elossa vai kuollut."

Jälkimaku: Tuore maa on parempi, mutta ei Lahiria voi lukea liikaa.

Starat: Ankarat 3,5. Koska tiedän, mihin Lahiri vielä pystyy.