Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti. Merkintöjä elämästäni.


Summa summarum: Kun on elänyt kiinnostavan elämän, ei tarvitse kikkailla. Tuntuu siltä kuin viisas isoisä tarinoisi mieleenjuolahteluja takkatulen ääressä punkkulasi kädessä parin ekstra-konjakin jälkeen niin, että mukaan tulevat ne vähän lapsille sopimattomatkin jutut. Ihana kirja. Ja vuoden paras kirjan lopetus. Kerron sen postauksen lopussa tiiserinä, vaikkei se avaudu kirjaa lukematta.

Arvio: Mitä näille pula-ajan lapsille oikein syötettiin - tai ehkä pikemmin jätettiin syöttämättä? Andersson tuntuu melkein masentavalta persoonalta: kilpajalkapalloilija, levyttänyt jazz-pianisti, menestyskirjailija, psykiatri, poliitikko ja kulttuuriministeri... Mitä hän EI osaisi? ;)

Itseironia ja vaatimattomuus pelastaa paljon, muuten alkaisi rassata. Vaikka edellytyksiä olisi, kirjasta puuttuu kaikki pompöösi. Seitsemänkymppisen ei tarvitse enää miettiä, mitä muut ajattelevat vapaalla tai töissä - siksi elämäkertaa harvoin kannattaa sitä nuorempana kirjoittaa. Saavutukset on saavutettu ja asettuneet oikeaan perspektiiviin: rikas tai köyhä, kuolemme kaikki.

Tyylillisesti ollaan kovasti Henrik Tikkasen jäljillä (kannen kuvakin on Tikkasen piirros) ja selvästi suomenruotsalaisen kirjallisuuden perimässä. Pidän ilmaisun mutkattomuudesta ja osuuvuudesta. Viisaita sanoja ja ajatuksia, mutta tuumaillen.
Tätä on kevyt ja nopea lukea illalla yksi luku kerrallaan. Kronologiaa ei ole, tapahtumia poimitaan sieltä täältä, välillä potilaista, välillä oman elämän sekoiluista (huumekokeiluja unohtamatta). Pisteitä siitä, että politiikka sivuutetaan lyhyesti. Se kiinnosti itseäni vähiten.

Suosittelen piristeeksi henkiseen ja fyysiseen jouluähkyyn. Vuoden parhaita kirjoja.

Kenelle: Kiireisille ja väsyneille. Tove Janssonin, Märta ja Henrik Tikkasen faneille. Vanhoille ja viisaille. Nuorille ja vähemmän viisaille. Kotipsykologeille. Niille, jotka luulevat 35-vuotiaana olevansa jotain. ;)

Paras alkulause: "Eräänä aamuna keväällä 1987 heräsin krapulaan ja totesin tulleeni valituksi Suomen eduskuntaan."
Oikea aloituslause: "Muistatko kun olimme lapsia?"
Vuoden paras lopetuslause: "Ja minä olen nukkuvinani, mutta olen enemmän hereillä kuin koskaan."

Jälkimaku: Hapettunut. Virkistynyt. Elämä on.

Starat: 4,5. Elämäkertojen aatelia.

Kommentit

Kirjapeto sanoi…
Sinulle on joulutunnustus:

http://kirjapeto.blogspot.com/2009/12/jouluenkeli.html
Anonyymi sanoi…
Luin kirjan keskeytyksettä, ilman juomaa, ilman ruokaa. Ehdottomasti paras pitkään aikaan lukemani kirja. Saattaapa johtua myös siitä, että en ole kuin kymmenisen vuotta CAta nuorempi, elänyt samat ajat ja samoja tapahtumia ja seurannut hänen poliittista ja kirjallista uraansa. Ehkäpä myös siitä, että olen elämäntyöni tehnyt tuolla suomenruotsalaisella puolella, jossa CAn jokainen ainakin tietää. Livenä CA on vieläkin, parempi. Sanoi, Leena
Lassi sanoi…
Olen tätä kirjaa katsellut netistä jo jonkun aikaa, ja nytpä taidan tilata! Kiitos arviosta! =)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Kuinka lapseni ei oppinut kuivaksi rusinalla

Mitäs me hirviöt