Melkein lomalla: kesäkirjasuositukset

Kesällä on tietenkin aikaa lukea koko vuoden kirjat. Kokosin listalle muutamat omat suosikkini ja kerron, mitä aion itse lukea. Pahoittelen, että kirjat ovat lähes pelkästään omaan työpaikkaan liittyviä - en ole kerta kaikkiaan ehtinyt lukea juurikaan muiden kustantamoiden kirjoja, mutta yritän ryhdistäytyä syksyllä.

Tällä pinolla voisi selvitä yhden loman. 


Tästä se lähtee:

Jos olet ruuhkavuosi-ihminen ja sinulla on vaikeuksia keskittyä fiktioon, mutta vertaistuki kiinnostaa, kaksi teosta on ylitse muiden: Jani Toivolan Kirja tytölleni (WSOY, 2018) ja Satu Rämön Islantilainen kodinonni. Perhe-elämää viikinkien malliin (WSOY, 2018).

Tein töitä molempien kirjojen parissa tänä keväänä, joten olen täysin jäävi, mutta suosittelen niitä silti: sekä Satu että Jani kirjoittavat henkilökohtaisesti, koskettavasti ja kiinnostavasti perhe-elämästä, joka poikkeaa vähän siitä kaikkein tavallisimmasta kuviosta.


Satu Rämön Islantilainen kodinonni kertoo hauskasti ja kiinnostavasti Sadun omasta islantilaisesta perheestä ja Islannin erikoislaatuisesta perhemallista ylipäänsä. Olisin voinut kirjoittaa huutomerkin tai muun huudahduksen melkein joka sivulle. Islantilainen järjestelmä poikkeaa Suomesta radikaalisti ja tuloksena on aidosti tasa-arvoinen yhteiskunta, josta todellakin voitaisiin ottaa Suomessa oppia. Lapset otetaan Islannissa mukaan kaikkialle - yliopistolle, töihin, hienoihin ravintoloihin - ja heidän hoitoonsa osallistuu koko suku. Yhteisöllinen kasvatus on todellakin Islannissa arkipäivää. Satu kertoo tästä kaikesta sekä hauskasti että välillä myös kriittisesti. Haluan matkustaa Islantiin pian. Hieno maa ja kummallista porukkaa, kerta kaikkiaan! 

Jani Toivolan Kirja tytölleni taas kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta sen vähän karumman ja yksinäisemmän näkökulman: hän sai vauvan yh-isänä, joka on Suomessa melko poikkeuksellista. Janin kertomus vauva-ajan väsymyksestä, yksinäisyyden tuskasta ja haastavan työn hanskaamisesta työuupumukseen asti liikutti itseäni suuresti. Kirja vahvisti näkemystäni siitä, että vanhemmuudessa sukupuoli on oikeastaan toissijainen kysymys: ristiriitaiset tunteet, väsymys ja rakkaus ja huoli lapseen eivät riipu siitä, mitä sukupuolta lähivanhempi on. Kirja tytölleni ravistelee kaikkia vanhemmuuden stereotypioita ja itketti, nauratti ja toi lohtuakin - jos Jani kehtaa kirjassaan kertoa raivareistaan uhmaikäistä kohtaan lomamatkalla ystävien edessä, niin sattuu sitä muillekin. Ei se ole niin vakavaa. Viisas kirja vaikeista asioista siis.

Jos olet kykenevä lukemaan laadukasta fiktiota, suosittelen tietenkin kaikkein eniten Elena Ferranten Napoli-sarjaa, josta kirjoitin jo aiemmin. Ah! Luin kaikki kolme ilmestynyttä osaa tänä keväänä ja koin suurta tyhjyyttä kolmososan päätyttyä. Napoli-sarja on täydellistä lomalukemista: kirjoja on ilmestynyt jo kolme eli se ei lopu ihan heti kesken, se kertoo kiehtovan tarinan nuorten tyttöjen ystävyydestä ja kasvusta Napolissa ja mielestäni paranee kirja kirjalta. Viimeinen osa ilmestyy suomeksi lokakuussa. Kirjoitin Ferrantesta jo aiemmin enemmän, joten heitän tässä lisäbonuksen Italiasta:

Domenico Starnonen Solmut (WSOY, 2018, suom. Leena Taavitsainen-Petäjä) on kirja, joka teki suuren vaikutuksen. Se kertoo pariskunnasta, joka on aviokriisin jälkeen päätynyt palaamaan vuosikymmeniä sitten yhteen, vaikka ei olisi kannattanut. Kirjan rakenne on kiehtova, samoin kieli. Lopputulemana on viiltävä analyysi elämän pituisesta valheesta, jolla on rankat seuraukset koko perheen ja lasten kannalta. Voisin puhua tästä kirjasta koko päivän, mutta totean: lukekaa itse. Se on hyvä.

Starnone kävi Helsinki Litissä Suomessa ja tapasin hänet vierailun aikana: hän on hurmaava. Mainittakoon, että pidin kirjasta todella paljon jo ennen hänen tapaamistaan. En ota kantaa hänen spekuloituun yhteyteensä Elena Ferranteen, koska en tiedä totuutta sen enempää kuin kukaan muukaan. Asiasta kysyttäessä Starnone vastasi: "En ole Elena Ferrante". Hyvä niin. Starnone kuuluu Solmujen perusteella omaan lempikirjailijakastiini täysin omana itsenään.

Harvoin olen katunut keskenjääneitä italian opintoja, mutta nyt kaduin. Vaan sujui se keskustelu Starnonen kanssa tulkin välitykselläkin. Hurmaava ja viiltävän älykäs herra.

Jos pidät novelleista ja vähän vinosta näkökulmasta, suosittelen kovasti Olavi Koistisen kokoelmaa Mies joka laski miljardiin (Kosmos, 2017). Koistinen kirjoittaa oivaltavasti ja koskettavasti ennen kaikkea miehistä. Tekisi mieleni sanoa, että hän kuvailee nykymiehen kriisiä - niitä miehiä, jotka eivät olleet koulun pihan painimestareita ja alfa uroksia, vaan jotka jäivät jyrän alle. Kokoelma oli myös Runeberg-ehdokkaana, mikä on esikoiskirjalle varsin merkittävä saavutus. Tässä on kirja, jonka toivoisin löytävän paljon lisää lukijoita - novellit sopivat muutenkin kesään mainiosti.

Ja lopuksi vielä kaksi kirjaa, jotka aion (työkässäreiden lisäksi) itse lukea kesällä:

Alice Munron Jupiterin kuut (Tammi 2017, suom. Kristiina Rikman), koska Munro on ikuinen lempikirjailijani. Kaivoin tämän kokoelman esiin Ferranten jälkeiseen tyhjyyteen, sillä Munro ei ikinä petä.

Lisäksi aion viimeinkin lukea lähes 1000-sivuisen järkäleen eli Hanya Yanagiharan romaanin Pieni elämä (Tammi 2017, suom, Arto Schroderus), joka on odottanut kirjapinossa vuoden vuoroaan. Tämä teos on jonkinlainen ilmiö ja kaikkien kollegoideni suosittelema, joten odotan siltä paljon.

Ekstrana kaksi vinkkiä takapenkille tai sadepäivään, että äitikin saisi lukea jotain: Martin Widmarkin Lasse-Maijan etsivätoimisto-sarjaan kuuluva Lasse-Maijan kesälomakirja (Tammi 2018) sekä Peppi Pitkätossun kesälomakirja (WSOY 2018). Näissä hauskoissa kirjoissa on sekä tarinoita että tehtäviä - tuleva koululainen innostui Lasse-Maijasta ja kohta 4-vuotias Pepistä.



Hyvää, leppoisaa ja aurinkoista kirjakesää!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Luku, jossa päästään narsistisen itsetutkiskelun kautta lopulta huonojen kirjojen kisaan

Paluu menneisyyteen