Lauantailinkkejä

Olisin oikeastaan voinut jättää koko Finlandian kommentoimatta ja linkata vain Tommi Melenderin blogiin, siellä on viisaita sanoja, katsokaa täältä.

Kirjabloggaajat tekevät myös oman Finlandia-listansa, joka julkaistaan 2.1.2012 - erinomainen idea on peräisin Sallalta, joka kokosi listan viime vuonna ja on luvannut toimia koordinaattorina tänäkin vuonna. Lisäohjeita kiinnostuneille löytyy Sallalta.

Olen muuten iPadin myötä laiskistunut linkkaajana, koska se on vähän vaivalloisempaa. Itse seuraan nykyään kirjablogeja ennen kaikkea Facebookin kautta, sieltä löytyy ryhmä nimeltä Kotimaiset kirjablogit, josta kannattaa tykätä, jos haluaa seurata blogeja laajemmin.

Lukuraportti: Jari Tervon Laylan kanssa on pieniä haasteita jo alussa, mutta jatkan lukemista ja änkyröin vasta sen jälkeen, jos tarpeen. Imagen Joannan blogissa oli joka tapauksessa kiinnostava keskustelu kirjasta vähän aikaa sitten, katsokaa täältä. En edes tiedä, keksinkö siihen keskusteluun mitään lisättävää, mutta katellaan. Meinaa tulla liikaa mieleen jälleen kerran Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa, johon aina palaan teoksena, joka ärsytti. Laylakin ärsyttää, mikä ei johdu välttämättä Tervosta, vaan siitä, että mun on ilmeisesti vaikea lukea kirjoja alistetuista uhrinaisista hermostumatta - etenkin, jos miehet kirjoittavat heistä.

Tiedän, tiedän, miehillä on ihan yhtäläinen oikeus mennä naisen nahkoihin. Jotenkin vain tulee ihan sietämätön olo kaikesta siitä uhriudesta ja alistumisesta - haluaisin mieluummin lukea naisesta, joka painaa kyllä päänsä, mutta haistattaa kaikille väkivaltaisille äijille pitkät salaa burkhansa alla ja lopussa hakkaa ne kaikki. ;) Ehkä Layla kehittyy vielä tähän suuntaan, olen toiveikas!

Kommentit

Susa sanoi…
Mulla on vielä Layla hyllyssä odottamassa..Hmm, minä tykkäsin Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa -kirjasta, joten mielenkiinnolla odotan, miten käy Laylan kanssa ;)
Anonyymi sanoi…
Finlandia uusiks. Mallia viinitastingeistä. Kirjat arvioidaan sokkona esiraadista lähtien lopulliseen "voittajaan" asti. Mahtaisko hyvä kirja parhaiden viinien tavoin kehittyä vielä pull...eikun kansissa, vuosien saatossa.
Viime aikoina myös toisaalla. Cabaret Lahdessa oli näkemistä ja kokemista. Hyvä musiikki. Tietysti. Loistava lavastus. Nappi puvustus. Toimiva ohjaus. Tosi hyvää tanssia. Ja totta kai, Jorma Uotinen. Onnistuneet jälkipelit Taivaanrannassa. Poikani Kevin uhkaa välillä tökkiä.
Miksi ?

jukka s.
Ina sanoi…
Itse asiassa korjaan kommenttiani jo nyt: Tervo paranee. Siinä on useampia näkökulmia ja juonia, mikä on kirjalle eduksi.

Finlandia-viinitasting on loistoidea!! Sokkona ja punkkua lipitellen. ;) Mistähän ne asiantuntijat saadaan, jotka eivät ole koko vuonna nähneet kirja-arvioita tai mainoksia - no jaa, pelkään pahoin ettei se olisi nykymaailmassa enää edes niin vaikeaa...

Muistelen Poikani Kevinin olleen välillä haastava - Shriver kirjoittaa musta vähän liian pitkästi, kirjoissa on turhiakin suvantoja tai käänteitä. Mutta oispa kiinnostavaa kuulla kerrankin miehen mielipide kirjasta, kerro Jukka loppuarvio jos muistat!
Anonyymi sanoi…
Kiitos facebook:in kirjablogivinkistä!

Minäkään en ole ollut erityisen ihastunut Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa - kirjaan. Välillä olen suorastaan epäillyt, että olen ainoa kirjan lukenut ihminen, joka ei ole sen arvoa ymmärtänyt tai on pitänyt kirjaa jotenkin laskelmoivana. Ihanaa, en olekaan täysin outo;)

Sonja

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Kuinka lapseni ei oppinut kuivaksi rusinalla

Mitäs me hirviöt