Blogistani en luovu!

No niin. Jos hengittäisi taas vähän välillä.

Olen miettinyt, vaikuttaako Avain-kustantamon tulo meille jollain lailla Inahdukseen ja jos niin miten?

Päädyin kahteen tulokseen, joista voitte halutessanne reklamoida:

1) positiivinen vaikutus on se, että olen entistä tiiviimmin töissä kirja-alalla, tapaan alan ihmisiä ja kirjailijoita ja oletettavasti luen vielä enemmän kirjoja työkseni.

2) negatiivinen vaikutus on se, että olen kesäkuusta lähtien Avaimen kirjojen suhteen vähän jäävi. Se on sääli, koska olen pitänyt Avaimesta kustantamona ja löytänyt Avaimelta monia ihan helmiä kirjoja.


Mikäs nyt eteen. Ajattelin kokeilla perinteistä suomalaista rehtiyttä: toisin kuin aiemmin, laitan tästä lähtien kirjan nimen perään kustantamon nimen sulkuihin. Näin tiedätte, milloin arvioin ns. oman putiikin kirjoja. Sen voin luvata jo nyt, että teilauksia tuskin tulette näkemään: pokkani ei riittäisi siihen, että mahdollisesti tapaan kirjailijan (joka tuppaa yleensä olemaan fiksu ja mukava) ja sen jälkeen haukun hänet netissä. Ehkä tämä ei ole suuri menetys, olen harrastanut teilauksia aika vähän muutenkin, ammattikriitikko kun en ole. ;)

Mutta blogista en luovu, niin kauan kuin sieltä löytyy lukija. Se siitä aiheesta ja takaisin kirjoihin:


Tänään julkistettiin erittäin kiinnostava elämäkerta ja vaihteeksi naisesta: Mika Waltarin jälkeen Panu Rajala on tarttunut Aila Meriluotoon, mistä vanha Meriluoto-fani iloitsee suuresti! Rajalan teos "Lasinkirkas, hullunrohkea" (WSOY - treenaan tätä) on pakko lukea ja pakko hankkia Äitienpäivälahjaksi (Hello Mom!).

Kommentit

Jenni sanoi…
Hieno positiivinen vaikutus!

Ja olethan ennenkin aina maininnut, jos kyseessä on ollut oman kustantamonne kirja, niin mielestäni voit jatkaa samalla linjalla. Ei tule ainakaan mun mielestä ristiriitaa - pääasia että kirjoista puhutaan, eikä kirjablogeja ole koskaan liikaa. Joten jatka, jatka, jatka!

Mahdolliset aivan teilattavat kirjat voi vain jättää käsittelemättä; itse ainakin huomaan, ettei huonoista kirjoista tule usein kirjoitettua (tosi viime aikoina ei ole tullut hyvistäkään).

P.S. Aila Meriluoto -elämäkerta kyllä kiinnostaisi, mutta mulla on ollut tuo Waltarikin kesken toissajoulusta, vaikka kirja onkin hyvä...
Dona sanoi…
Onnittelut, Avain tekee hyviä kirjoja eikä ainakaan mua haittaa sun insiderius.

Panu Rajala ja Aila Meriluoto? Hmmm... Luin viime kesänä anopin luona Aila Meriluodon päiväkirjoja ja mulle jäi niistä vähän sekopäinen fiilis. Palava enkeli oli tyylitellympi ja ehkä helpommin pidettävä versio samasta. Mä en oikein vain tiedä mitä ajattelisin Panu Rajalasta - onko tulossa ällöä hehkutusta ja "olinhan siellä minäkin" -muisteluita (eikö Ailalla ja Panulla ollut jotain pikku vispilänkauppaa akselilla kypsä nainen - nuori mies. Toteutustapa ratkaisee, mutta odotan kyllä jotain aika ihmeellistä.
Jenni sanoi…
Ilmeisesti Ailalla ja Panulla oli vispilänkauppaa: http://www.iltalehti.fi/viihde/2010041611479862_vi.shtml
Hmmm. Toivottavasti elämäkerrassa on muutakin kuin vispilöintiä. Samaa mieltä Meriluodon päiväkirjoista, osin aika sekopäisiä juttuja, ahdistavaakin tai ainakin rasittavaa luettavaa.
Ina sanoi…
;D Mulla meni myös tänä aamuna kahvit väärään kurkkuun, kun luin Hesarin jutusta vihjailut Rajalan ja Meriluodon vispilänkauppaan. Krhm. No, saahan sillä vihjeellä varmaan lisää lukijoita, mutta Meriluoto on kyllä jo kertonut niin avoimesti sutinoistaan aiemminkin, että itseäni kiinnostaa elämäkerrassa enemmän se kaikki MUU. ;)

Ja kiitos teille kommenteista, lukijoiden luottamus on tärkeää! Toisaalta bloggaus on mulle myös niin tärkeää, että mieluummin kirjoitan vaikka vähän jäävinäkin kuin olen kirjoittamatta ollenkaan. Sitä paitsi en ole täysin objektiivinen ammattikriitikko koskaan ollutkaan.. ;)
Ina sanoi…
Ps. Jenni: oon itse huomannut saman, että huonoista kirjoista ei vaan yleensä ole juuri mitään sanottavaa. Joskus tosin ärsyyntyy sen verran, että täytyy vähän haukkua, mutta se on kyllä harvinaisempaa ja liittyy usein johonkin julkisuus tai ylimainostusilmiöön.
anni.m sanoi…
TÄmän päivän Hesarin kirjoitus liittyen SUomen kirjapiirien pienuuteen liittyy myös tähän. Oli mielenkiintoista, että jutussa kerrottiin kustantamojen antavan yli 20 000 kirjaa vuodessa arvostelukappaleiksi toimittajille. Ja että vain jäävuorenhuippu julkaistuista kirjoista tulee esille lehdissä ja saa huomiota. Mutta sitten on tietysti huonon kirjan ongelma, että onko parempi jos on hiljaa saadessaan käsiinsä huonon kirjan?
Luulen, että myös kirjablogeja kannattaisi käyttää arvioihin, vai onko näissä sitten kuitenkin niin vähän lukijoita?

Se on ina hyvä kun tuot julkisesti esille miten blogi liittyy työhösi, niin "peli" pysyy avoimena. Uusia arvioita odotellessa.
Ina sanoi…
Anni - mietin pitäisikö blogata siitä Hesarin jutusta, kun olisi asiaan aika paljonkin sanottavaa, mutta ehdit ensin! :D

Arvostelukappaleiden määrä on kyllä mielenkiintoinen ja suurelle yleisölle massiivisuudessaan tuntematon ilmiö. Bloggaajille lähetetään jonkun verran arvostelukappaleita, itsekin saan niitä välillä, mutta en juuri koskaan tule pyytäneeksi itse - siinähän ei olisi mitään pahaa (jos siis oikeasti kirjasta kirjoittaakin), mutta on ollut vaan helpompi ostaa tai lainata kirja muuten kuin soittaa ja selitellä minne ja miksi. ;)

Mun kokemuksen mukaan kustantamot eivät ole vielä ihan heränneet siihen, että bloggaajilla voi olla paljon nimenomaan aktiivisia lukijoita ja kirjafriikkejä, siis laatua määrän sijaan - toisaalta, kirjoja lähetetään nyt jo aika paljon toimittajille, ehkä siinä lähettelyssä on syytä käyttääkin harkintaa..

Mutta en kiellä sitä, että jos kirjoja putoilisi postiluukusta niin tulisi luettua enemmän ja kirjoitettua ns. huonoistakin kirjoista (joita nyt ei paljon tule hankittua) - oon kyllä joskus kateellinen toimittajille, jotka voivat poimia perjantaina kirjapinosta kiinnostavimmat päältä. ;) Aika kiva ammattietu!

Entä kumpi on kirjailijan mielestä kurjempaa - haukut vai se, ettei kirjaa edes noteerata missään, ollenkaan? Tästäkin olen kuullut kirjailijoilta eri näkemyksiä.

No tuli sitten postaus kommentin sijaan näemmä.
Karoliina sanoi…
Hieno uutinen tuo Avain-juttu, koska se on niin hieno kustantamo. Onnea! Ja minunkin mielestäni voit huoletta jatkaa bloggaamista, mutta lienee asiallista kertoa aina kirjan kustantaja, niin ei jää epäselväksi, onko kyseessä oma vai kilpailija.

Ei saa haukkua Meriluodon päiväkirjoja! Ne olivat minulle tosi suuri lukuelämys joskus kymmenen vuotta sitten, ja uskon, että hurmaantuisin yhä uudelleen. Elämäkertakin pitää siis jossakin vaiheessa lukea. Tunnen myös Meriluodon lapsenlapsen, eli olen melkein sukua julkkikselle. :D (Ihan oikeasti Aila-fanitukseni on sen verran suurta, että normaalista suhtautumistyylistäni poiketen hänen lapsenlapsensakin tunteminen on minusta jotenkin ihmeelliseltä, hahaa!)
anni.m sanoi…
Hyvin sanottu. Kai se on niin, että mielummin tulisi haukutuksi kuin että kukaan ei noteeraa. Huono arvostelu herättää joidenkin mielenkiinnon ja sitten voi tulla toisenlaisiakin mielipiteitä.

Minusta on tosi mielenkiintoista tuo miten kirjoja markkinoidaan ja miten niitä myydään. Ja myös se miten joistain harvoista kirjoista saadaan lanseerattua "ilmiö". Toki siihen vaikuttaa moni juttu (siitä on etua jos kirja on hyvä ;)), mutta oliskohan se vähän niin kuin ravintolassa: jos päätetään myydä tiettyä annosta illan aikana, niin sitä saadaan menemään PALJON varsin pienillä kikoilla.

Mutta minä myös olen kateellinen toimittajille. (Olihan siinä Hesarin jutussa vähän vinoiluakin toimittajien "joululomapinosta")

Ehkäpä blogeja käytetään tulevaisuudessa enemmän?
Hreathemus sanoi…
Mietin juuri joku päivä sitten, onko viime aikoina tehty kirjallisuustieteiden parissa tutkimusta siitä, missä määrin suomalaiset kustantamot käyttävät hyödyksi aktiivisia kirjabloggaajia. Mehän ollaan periaatteessa ilmaismainoskoneita, mutta toisaalta kaikkien kirjamakukin vaikuttaa todella paljon kattaukseen. Luulisi kustantamojen haluavan juuri heidän kirjojensa tulevan esiin, ja bloggaajille lähettämällähän tätä sosiaalista mediaa voisi jopa ohjailla joissain määrin.

USAssa ja Briteissä on monien kirjablogien perusteella tavallista kustantamoilta lähettää arvostelukopioita myös bloggaajille. Vieläpä siinä määrin, että heillä on näille kirjoille oma taginsa: ARC (A Review Copy).

Jos joku tietää tällaisesta tutkimuksesta, saa vinkata (vaikka olisi vain gradu)!
Ina sanoi…
Kiinnostavia kommentteja! Olen tänä keväänä käynyt töissä sattuneesta syystä tuntikausia keskustelua kirjojen markkinoinnista, viestinnästä, nettiyhteisöjen ja blogien merkityksestä, kirjan hinnasta jne jne, hauskaa saada teiltäkin näkemyksiä ja kysymyksiä!

Olen joskus kysellyt tutuilta lukijoilta, kiinnostaako heitä ylipäänsä ollenkaan tämä kirja-alan kulissien takainen maailma; voisin siitäkin mielelläni välillä kirjoittaa, mutta lukijat jakautuvat siinä ihan kahtia.

Toiset ovat tosi kiinnostuneita kirja-alan ilmiöistä ja tapahtumista, joista harvemmin julkisesti puhutaan (esim. kirjan hinta, alan ihmiset ja vaikuttajat jne), toisia ei kiinnosta yhtään ja he toivovat vain kirja-arvioita.

Täytyy miettiä, kirjoittaisinko jatkossa myös näistä taustailmiöistä välillä ainakin keskustelun herättelyn tasolla. Mikään auktoriteetti ja totuuden tietäjä en tietenkään ole, mutta keskustelu olisi kiinnostavaa jo sinänsä.

Olen myös huomannut, että alan ihmisten tietämät perustotuudet ovat yllättävän epäselviä jopa aktiivisille lukijoille - mielestäni nämä ovat tärkeitä asioita etenkin nyt, kun sähkökirjan murrostakin kovasti odotellaan ja se saattaa keikauttaa koko kirja-alaa yllättävien kysymysten äärelle.

H: sikäli kuin itse olen kustantamoiden ihmisten kanssa puhunut, niin kirjabloggaajia ei juurikaan huomioida mitenkään suunnitellusti, osittain siksi, että heitä ei tunneta.. Meidän pitäisi varmaan jotenkin nostaa omaa häntää myös - itse tosin olen alan ihmisille mesonnut kirjablogeista varmaan rasittavuuteen asti.. ;)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Kuinka lapseni ei oppinut kuivaksi rusinalla

Mitäs me hirviöt