Hotakainen - Larsson 6-0

Koska oma Stieg Larsson -projektini on muodostumassa jälleen yhdeksi Via Dolorosaksi (luen sitä koko ajan eikä se silti ikinä lopu - nyt menossa sivulla 260, sivuja yht. 611), linkkaan nyt jo Jennin arvioon samasta teemasta.

Olemme ihastuttavan yksimielisiä Jennin kanssa Larssonista, mikäs sen mukavampaa, mutta lupaan palata asiaan omalla arviolla n. vuonna 2011, kun olen saanut tämän "vetävän ja mukaansatempaavan" teoksen loppuun.

Miksi, oi miksi kirjassa on oltava 600 sivua? Keksin vain pari kirjaa, joissa tarinankerronta vaatii sitä: Taru sormusten herrasta ja Raamattu. Muut ovat ylipitkiä vuodatuksia, joille tiivistäminen olisi tehnyt hyvää. No voi niitä joku muukin teos maailmankirjallisuuden historiassa olla, mutta on kiva yleistää.

En kestä enää Hotakaisen ihanan tiivin ja lakonisen ilmaisun houkutusta ja luen Ihmisen osan tähän väliin.

Kommentit

Jenni sanoi…
Yksi pituutensa ansainnut kirja on tietenkin myös kovasti diggaamasi Alastalon salissa. Sen voit lukea sitten Larssonin jälkeen.

Pahoittelen tyhmää vitsiä, olen Larssonin puuduttama. Miksei dekkareissa voi muuten olla edes tyhmiä vitsejä? Jotain hauskaa tai lämminhenkistä? Kuka haluaa lukea pelkkää mekaanista selostusta? Larssonin kirjat olivat pituudestaan huolimatta kuin vain teknisiä juoniselostuksia, joku olisi voinut sitten muokata niitä vähän inhimillisemmiksi ja kaunokirjallisemmiksi.
Anonyymi sanoi…
Suomalaisista ja ulkomaalaisista dekkareista, faktakirjallisuudesta (esim. historiasta ja sotakirjallisuudesta), mutta myös mm. fantasiakirjallisuudesta (Taru Sormusten Herrasta, Narniat jne) pitävä mies aloitti tämän kyseisen Larssonin viikonloppureissun päätteeksi. Eilen paluumatkalla lentokoneessa kysyin, mitä tykkää kirjasta ja vastaus oli jotakuinkin: "No olen vasta sivulla 50, mutta sujuvasti kirjoitettu, mukavaa tekstiä lukea, tuntuu toimivan". Ilmoitti myös haluavansa todennäköisesti nähdä kirjasta tehdyn elokuvan.

Että sellaista. Itse en kirjaa aio avata, elokuvan ehkä suostun menemään katsomaan ihan vain yleissivistyksen, huvin ja urheilun vuoksi. Tietääkseni edes VÄHÄN mistä kaikki se vouhkaus on kotoisin, ymmärrystä en mitenkään edes peräänkuuluta.

t. lukupiirin T :)
Jukka sanoi…
Alastalon salissa on jännittävä, hauska ja lämminhenkinen.
Mä olen varmaan ainoa (tai itseasiassa en ole, Parisuhde on samaa mieltä) jonka mielestä Taru sormusten herrasta on liian pitkä ja tylsä kirja. Makuja on niin moneen lähtöön.
Ina sanoi…
Haa, Alastalo strikes again! ;D (Jenni: vitsi nauratti koska olen myös Larssonin puuduttama).

Unohtui muuten sanoa, että Taru sormusten herrasta on munkin mielestä liian pitkä ja puuduttava (en ole lukenut niistä kuin osan, häpeänurkkaan heti, tiedän tiedän), mutta ymmärrän, että siinä tyylilaji eli Suuri Kertomus vaatii vuolautta.

Luen Larssonia edelleen ylipitkillä työmatkoillani (silloin kun en fillaroi siis ;) ja on se ihan hyvä edelleen, mutta vähän tosikkomainen. Kuuluu genreen? Vai kuuluuko?

Niinpä voinkin ilolla raportoida olevani tänään ihan silmät ristissä, koska aloitin vikana illalla Hotakaisen, jota oli pakko lukea heti ekat sata sivua, koska se on LOISTAVA. Loistava loistava loistava!!!

Hotakainen on nerokas. Siinä kirjassa yksikään lause ei ole turha. Ihailen!!
Teologi sanoi…
Alastalon salissa on (kuten koko Saaristosarja) loistava teos.

Mutta niin on myös Millennium-trilogia. Ihan eri tavalla, tietenkin, ja eri sarjoissa, mutta loistava joka tapauksessa.

Lukemistojen rajoittaminen on vähän mälsää. Vähän niin kuin söisi yhtä ja samaa ruokalajia koko ajan.

On hetkiä, jolloin on saatava annos vaikkapa matalaotsaista äijädekkaria à la Reijo Mäki. Yllättävän hyvin se voitelee aivoja.
Jenni sanoi…
Mun mielestä Taru sormusten herrasta ei ole pitkä eikä puuduttava. Alastalo oli välillä puuduttava, mutta muuten todella hieno. Jännittävyydestä en tiedä, mutta hauska ja lämminhenkinen se oli, ehdottomasti. Sitä voisi aina välillä lukea pienissä osissa uudelleen, niin oppisi hauskoja sanoja ja hienoja ilmaisuja.

Hotakainen ei kuulu suosikkeihini. En ole kyllä lukenut kuin Juoksuhaudantien, jonka luin hämmästyneenä: miksi tätä pidetään niin hauskana, kun se olikin todella ahdistava? Tuota uusinta Hotakaista voisin kyllä kokeilla, jos se kerran on noin loistava!

Millennium-trilogiasta en vain saa loistavaa millään. Ei se aivan mahdoton ole, mutta ei mikään mestariteoskaan. Edelleenkään en ymmärrä vouhotusta. Mutta ehkä minun aivoni tarvitsevat ihan muunlaista kirjallisuutta voiteluaineeksi.
Teologi sanoi…
Alastalo – puuduttava? Sehän etenee koko ajan, vääjäämättä, ilman merkityksetöntä lausetta. Vaikka, myönnetään, sitä olisi voinut vähän pidentää lopussa, ettei olisi tullut sellainen hätäinen ratkaisu.
Ina sanoi…
Jaa mutta Hotakainenhan onkin nimenomaan ahdistavan loistava tai ahdistavuudessaan loistava, miten sen nyt ottaa.

Uutuus ei ole mikään yksiselitteinen huumorikirja, vaan aika taffi tapaus. Mutta lopullinen tuomio tulee piakkoin, joten päätä Jenni vasta sen jälkeen kannattaako. Juoksuhaudantiestä jäi mullekin jotenkin sekava olo. Pidin - ja en pitänyt. Hotakainen ei päästä helpolla.

Voihan Alastalo! Mä en kestä. ;D Kai siihen on sitten pakko palata vielä joskus, vaikka pidin sitä itse rasittavana kielikikkailuna.. ;) Mutta kypsyn Kilven tasolle n. 50-vuotispäivääni mennessä, toivon.
Onhan isäni kolmas nimi sentään Volter. Jolla ei luullakseni ole Kilven kanssa mitään tekoa. Tulipahan mieleen.

Sadepäivän tajunnanvirtaa. ;)
Jenni sanoi…
Jos en olisi luullut Juoksuhaudantietä yksinomaan hauskaksi etukäteen, olisin ehkä ollut suopeampi.Sehän oli hauskasti kirjoitettu ahdistava kirja, mutta sitä hehkutettiin sen hauskuuden takia, outoa ja ristiriitaista. Hyvin sujuva se kyllä oli. Yritin joskus antaa sille toisen mahdollisuuden, mutta kesken jäi... Jonkun muun Hotakaisen haluan kyllä vielä joskus lukea, joten odotan arviotasi. Uutuuskirja kuulostaa mielenkiintoisemmalta kuin esim. Juoksuhaudantie.

Alastalolla on ilmeisesti useitakin puolustajia. Alastalo on alkanut vainota sua. :)
Anonyymi sanoi…
Taru sormusten herrasta olisi kaivannur kunnon kustannustoimittajan punakynää; liian pitkä ja liikaa "jo muinaiset mikä-lie-maalaiset" -tarinointia. Tiivistämällä siitä olisi tullut vielä suurempi maailmanhitti.

Larssonin pitkityksen ehkä ymmärtää/sallii kun lukee kakkos- ja kolmososan.

Alastalo odottaa vielä valloittamatta, joten siihen en ota kantaa.

håå måilanen

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Kuinka lapseni ei oppinut kuivaksi rusinalla

Mitäs me hirviöt