Kuinka avioliitto tuhotaan

Tässäpä romaani, jossa kerrotaan, kuinka täydellinen avioliitto tuhotaan. Tai joka kertoo siitä, ettei täydellistä avioliittoa ja rakkautta ole olemassakaan.

Norjalaisen Geir Gulliksenin Kertomus eräästä avioliitosta (Siltala 2017) on herättänyt paljon kohua ja kerännyt kiitosta, eikä turhaan. Yhden avioeron kautta kerrotaan tarina, joka onnistuu näyttämään jotain olennaista tästä ajasta, parisuhteista ja siitä, miksi niin moni avioliitto hajoaa.

Kerronta on intiimiä ja tajunnanvirtamaista, kuin sukeltaisi suoraan kertojan pään sisään. Minäkertoja rakentaa avioliittonsa tarinaa uudelleen vähän poukkoillenkin ja laittaa sanoja ex-vaimonsa suuhun, yrittää ymmärtää mitä heille tapahtui, kun vaimo ei suostu vastaamaan.

Mutta ei hän naista tavoita, edelleenkään. Vaimo jää kirjassa etäiseksi hahmoksi, miehen halun ja palvonnan kohteeksi eikä ole hirveän vaikea naisena ymmärtää, miksi kävi kuten kävi.

Kirja aiheuttaa tarvetta halia aviomiestä.


Nykyään on oikein trendikästä pohtia sitä, että naiset eivät halua oikeasti tasa-arvoisia pehmomiehiä, vaan machoja. Ensin tasa-arvoa vingutaan ja sitten kotityöt tasan jakava kokkaileva hemmapappa vaihdetaan johonkin autoja rassaavaan puhumattomaan äijään, joka on jotenkin ihanan miehekäs ja arvoituksellinen.

Hirveä stereotypia. En usko tähän. Sen sijaan uskon siihen, että useimmat meistä pitävät pienestä mysteeristä. Siitä, että toinen pistää joskus vähän hanttiin, että sillä toisella on joku oma sielu ja persoona, jonkinlainen elämä, josta toisen ei tarvitse tietää ihan joka minuuttia eikä jokaista muiden kanssa puhuttua lausetta. Silloin säilyy yllätystä ja uutuudenviehätystä vuosien jälkeenkin, sillä tapaamalla muitakin ihmisiä kuin omaa perhettä voi keksiä jopa uusia ajatuksia ja puheenaiheita. Useimmille sellainen parisuhdemalli sopii.

Tällä ei mielestäni ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa - olen kuullut saman toiveen sekä miesten että naisten suusta.

Gulliksenin romaanissa aviomies tekee kaikkensa vaimonsa eteen: ihailee ja palvoo, kokkaa ja siivoaa, tarjoaa perusteellista seksiä, tekee töitä kotona. On aina läsnä.

On aina läsnä. Ei. Älkää nyt helvetissä olko aina läsnä. Silloin muuttuu helposti cockerspanieliksi ja kuka haluaa olla naimisissa cockerspanielin kanssa? Ei kukaan. En ainakaan tunne ketään, mutta kai niitäkin on. Kai se on mahdollista, jos molemmat ovat cockerspanieleita, sellainen liitto voi tietysti toimia oikein hyvin. Muuten tuskin toimii.

En siis ollenkaan ihmettele, miksi vaimo lopulta karkaa toisen miehen matkaan. Ja oudointa kaikessa: koska aviomies on siihen vielä yllyttänyt ja kehittänyt vaimon mahdollisesta sivusuhteesta itselleen fantasian:

"Hän muistaa, että olin sanonut voit tehdä juuri sitä mitä haluat, rakastan sinua joka tapauksessa. Ja hän muistaa, että kerran en enää kyennyt sanomaan niin. Se hetki tuntui hänestä merkillisen helpottavalta. Kaikki sortui hänen silmissään, juuri sillä tavalla mitä hän ei koskaan ollut osannut edes kuvitella."

Ei kannata puolisoa yllyttää uskottomuuteen, ehdotan minä. Mieluummin kannattaa yllyttää olemaan uskollinen. Muuten voi jäädä luu vetäjän käteen, niin sanotusti, kuten tässäkin tarinassa sitten käy. Vaimo ei palaakaan kiltisti kotiin yhtä kokemusta riettaampana, vaan rakastuu ja jää sille tielleen. Mikä yllätys. 

Sitä paitsi salaa vaimo olisi jopa saattanut toivoa, että mies olisi järjestänyt mustasukkaisuuskohtauksen ja käynyt lyömässä toista miestä nenään, taistellut vaimostaan vapaudesta höpöttämisen sijaan. Sellaisia jotkut naiset ovat, ja miehet.

Romaanin miespäähenkilö kuvaa tätä prosessia armottomasti ja analyyttisesti. Tarina on paljon yhtä avioliittoa suurempi, se on oikeastaan koko länsimaisen avioliitto-instituution kuvaus ja sisältää uskoakseni paljon tuttuja tilanteita aika monille.

Pääpari on sitä mieltä, että heidän rakkautensa on täydellistä ja he ovat muita onnekkaampia. He jakavat kaiken ja kertovat kaiken, ovat toistensa parhaita ystäviä. Niinpä nainen kertoo heti aviomiehelleen, kun on tavannut uuden, kiinnostavan miehen. Ehkä ei olisi kuitenkaan kannattanut - olisiko salasuhde voinut jopa säästää heidän avioliittonsa täydellisen avoimuuden sijaan, mies pohtii jälkikäteen.

Mies yrittää säilyttää tämän uskomattoman onnen usuttamalla vaimoaan avoimeen avioliittoon - ja niinpä suuri rakkaus kaatuu omaan ylimielisyyteensä. Itselleni jää vähän epäselväksi, miksi mies tekee niin. Itse hän kuvailee pelkäävänsä tavallisuutta ja haluavansa antaa vaimonsa olla täydellisen vapaa. Mies lukee Simone de Beauvoiria ja arvelee, että naisilla on yhtäläinen oikeus rakastajiin kuin ennen vanhaan miehilläkin.

Ihan hieno ideaali, mutta kovin harvoilla tämä täydellinen vapaus kuitenkaan toimii perhearjessa. Tilanteen edetessä mieheenkin tarttuu pelko vaimon menettämisestä, eikä pelokas mies herätä vaimossa enää mitään muuta kuin sääliä.

Ei ole vaikea ymmärtää, että cockerspanielin sijaan hän lähtee susikoiran matkaan.

Kirja on traaginen ja koukuttava, välillä yksityiskohtaisissa seksikuvauksissa kiusallinenkin. Koska koko tarina tapahtuu miehen päässä, nekin kohtaukset voivat olla vain miehen kuvitelmaa ja fantasiaa.

Kirja herättää paljon ajatuksia avioliitosta yleensä, rakkauden säilymisestä ja siitä, millaisessa suhteessa haluaa itse elää.

Ja jää siitä vähän surullinenkin olo: rakkaudessa ei kai kukaan ole koskaan täysin vapaa.

Kenelle: Erityisesti eronneille tai karanneille, mutta sopii kenelle tahansa parisuhdeteemoista kiinnostuneille. 

Alkulause: "Minun täytyy kuvitella, miten hän koki sen kevään, kuvitella jokin silloinen päivä ennen kuin kaikki tapahtui."

Väsynyt äiti -pisteytys (1-4): 3. Nopealukuinen ja koukuttava. Pistää miettimään ruuhkavuosien jälkeistä elämää. 

Kirjaa on käsitelty monissa blogeissa, mm. Helmi Kekkonen, Kulttuuri kukoistaa ja Reader, why did I marry him.




Kommentit

Ina sanoi…
Loistava suomennos on Hanna Tarkan, unohdin mainita.
Arja sanoi…
Mainio analyysi, Ina, kiitos hekotuksista. Vaikkei kirja ole hassunhauska. Pidin hurjasti. Mulla on muuten autoja rassaava mies, ja hän on se, joka vaatii lähtöpusut ynnä muut, kun ite joskus unohdan. Stereotypiat ei vaan toimi.
Ina sanoi…
Ei tosiaan! Tämä kirja sopisi mainiosti lukupiiriin, olisi kiinnostavaa kuulla mieslukijoiden kommentteja.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Unohtakaa Guggenheim, nyt tarvitaan Junibacken!

Mitäs me hirviöt