Muistatteko Jasonin?
Kirjastosta löytyy usein helmiä omasta lapsuudesta. Tällä viikolla löysin Jasonin! Luultavasti kaikki 70-luvulla syntyneet tietävät heti, kenestä on kyse:
Camilla Mickwitzin klassikkosarja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1975 (Jason, Tammi) ja se kuuluu ehdottomasti 70-lukulaisten lasten kultaisiin muistoihin. Jason seikkailee erilaisissa kuvioissa äitinsä Kaarinan kanssa - lapsuudesta muistan, että Jasonin äiti oli yksinhuoltaja ja joutui tekemään siksi paljon töitä. Miltä Jasonin elämä näyttää nyt, yli 40 vuoden jälkeen?
Aika poliittiselta, lastenkirjaksi. Kirjassa keskitytään melko paljon Jasonin yksinhuoltajaäitiin Kaarinaan ja selväksi tulee, että Kaarinan elämä on raskasta:
"Kaarina on työssä tehtaassa. Päivät pitkät hän siirtelee purkkeja, joita kone sylkee suustaan kauhealla vauhdilla. Hänellä on suojaverkko kiharan tukkansa päällä, ettei se tartu koneeseen. Jos Kaarina lepää hetkisen, kaikki menee sekaisin. Kaarinan täytyy silloin pitää vielä kovempaa kiirettä, että saa purkit taas järjestykseen. Usein Kaarina ajattelee: Mitähän Jason mahtaa puuhailla?"
Voi Kaarinaa! Eikä tässä vielä kaikki: Kaarinan saama palkka ei aina riitä ja siksi Kaarina tekee ylimääräistä työtä iltaisin - alastonmallina. Kuvitus on 2000-luvun silmin aika liberaalia.
On sinänsä outoa, että nykymaailmassa alastomuus puskee esiin kaikkialla - paitsi lastenkirjoissa. Nykyvanhempi oikein hätkähtää alasti poseeraavaa Kaarinaa. Lapsia se tuntuu kiinnostavan kovasti.
Jason-kirjoissa on muutenkin melko vahva yhteiskunnallinen vivahde, kuten ajalle ominaista olikin. Joka tapauksessa Jason näyttää kiinnostavan nykylapsiakin kovasti ja ymmärrän hyvin sarjan suuren suosion. Kuvitus on ihanan omaleimaista ja värikästä ja tarinoissa on mukana huumoria yhteiskunnallisen ulottuvuuden lisäksi.
Jäin vielä miettimään sitä, että nykypäivän lastenkirjoissa lapset tuntuvat olevan usein tarinan keskipisteenä ja vanhemmat vähän taustalla, jos ovat mukana ollenkaan. Lastenkirjat kuvastavat myös kasvatuskäsityksen muutosta: me 70-luvun lapset saimme kiistämättä vähemmän huomiota kuin 2000-luvun lapset saavat keskimäärin. Hyvä tai huono, en ota kantaa siihen, mutta eron huomaa, kun lukee vanhoja lastenkirjoja.
Mieleeni tulee toinen 70-luvun klassikko eli Gunilla Bergströmin Mikko Mallikas, jossa puolestaan yksinhuoltajaisä polttelee piippua ja puuhailee Mikon kanssa kaikenlaista, paitsi silloin kun haluaa lukea lehteä rauhassa. Mikko Mallikas on saanut uuden elämän myös suosittuna pelinä, jossa rakennellaan kaikenlaisia härveleitä.
Aikansa klassikkona Jasonia on käsitelty jonkun verran blogeissa, mm. Järjellä ja tunteella ja Les! Lue! -blogissa, jossa kaipaillaan ulkosuomalaisuutta käsittelevää kirjaa Jason muuttaa maasta. Sen muistan omista Jasoneistani parhaiten, missähän kirja mahtaa olla nyt..?
Camilla Mickwitzin klassikkosarja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1975 (Jason, Tammi) ja se kuuluu ehdottomasti 70-lukulaisten lasten kultaisiin muistoihin. Jason seikkailee erilaisissa kuvioissa äitinsä Kaarinan kanssa - lapsuudesta muistan, että Jasonin äiti oli yksinhuoltaja ja joutui tekemään siksi paljon töitä. Miltä Jasonin elämä näyttää nyt, yli 40 vuoden jälkeen?
Aika poliittiselta, lastenkirjaksi. Kirjassa keskitytään melko paljon Jasonin yksinhuoltajaäitiin Kaarinaan ja selväksi tulee, että Kaarinan elämä on raskasta:
"Kaarina on työssä tehtaassa. Päivät pitkät hän siirtelee purkkeja, joita kone sylkee suustaan kauhealla vauhdilla. Hänellä on suojaverkko kiharan tukkansa päällä, ettei se tartu koneeseen. Jos Kaarina lepää hetkisen, kaikki menee sekaisin. Kaarinan täytyy silloin pitää vielä kovempaa kiirettä, että saa purkit taas järjestykseen. Usein Kaarina ajattelee: Mitähän Jason mahtaa puuhailla?"
Voi Kaarinaa! Eikä tässä vielä kaikki: Kaarinan saama palkka ei aina riitä ja siksi Kaarina tekee ylimääräistä työtä iltaisin - alastonmallina. Kuvitus on 2000-luvun silmin aika liberaalia.
On sinänsä outoa, että nykymaailmassa alastomuus puskee esiin kaikkialla - paitsi lastenkirjoissa. Nykyvanhempi oikein hätkähtää alasti poseeraavaa Kaarinaa. Lapsia se tuntuu kiinnostavan kovasti.
Myös hiukset ovat Kaarinalle tärkeät. Tässä käydään kampaajalla. |
Äidit tekevät monenlaisia töitä. |
Jason-kirjoissa on muutenkin melko vahva yhteiskunnallinen vivahde, kuten ajalle ominaista olikin. Joka tapauksessa Jason näyttää kiinnostavan nykylapsiakin kovasti ja ymmärrän hyvin sarjan suuren suosion. Kuvitus on ihanan omaleimaista ja värikästä ja tarinoissa on mukana huumoria yhteiskunnallisen ulottuvuuden lisäksi.
Jäin vielä miettimään sitä, että nykypäivän lastenkirjoissa lapset tuntuvat olevan usein tarinan keskipisteenä ja vanhemmat vähän taustalla, jos ovat mukana ollenkaan. Lastenkirjat kuvastavat myös kasvatuskäsityksen muutosta: me 70-luvun lapset saimme kiistämättä vähemmän huomiota kuin 2000-luvun lapset saavat keskimäärin. Hyvä tai huono, en ota kantaa siihen, mutta eron huomaa, kun lukee vanhoja lastenkirjoja.
Mieleeni tulee toinen 70-luvun klassikko eli Gunilla Bergströmin Mikko Mallikas, jossa puolestaan yksinhuoltajaisä polttelee piippua ja puuhailee Mikon kanssa kaikenlaista, paitsi silloin kun haluaa lukea lehteä rauhassa. Mikko Mallikas on saanut uuden elämän myös suosittuna pelinä, jossa rakennellaan kaikenlaisia härveleitä.
Aikansa klassikkona Jasonia on käsitelty jonkun verran blogeissa, mm. Järjellä ja tunteella ja Les! Lue! -blogissa, jossa kaipaillaan ulkosuomalaisuutta käsittelevää kirjaa Jason muuttaa maasta. Sen muistan omista Jasoneistani parhaiten, missähän kirja mahtaa olla nyt..?
Kommentit
Ostin ensimmäiselle lapsenlapselleni uuden Jason-kirjan, kun en raskinut luopua vanhasta ja kuluneesta Jasonista. Kuvitus ja teksti ovat loistavia.
Mimosa on ihana <3
Alastomuus on myös hyvä pointti, samaten Mimosassa se että ollaan lastenkodissa, milloin tätä aihetta on sen jälkeen käsitelty? Ollut ihan mahtavia keskusteluja lapsen kanssa siitä miten kaikilla lapsilla ei ole kotia tai vanhempia tai on sijaiskoteja jne. Lapsia kiinnostaa nämä jutut ihan tosi paljon ja kirjojen kautta niitä on ihanan turvallista käsitellä. Eikä esim ole mitään merkitystä sillä että Mimosa on noita, senkin äidin täytyy välillä lentää työmatkalle, ah!
Jasonistahan otettiin pari vuotta sitten uusia painoksia, olisipa näin myös Mimosan kohdalla, meidän kirjat on moneen kertaan teipattuja, ovat jostain sielä 80-luvun puolivälistä asti mukana kulkeneet.
Oli myös kiinnostavaa lukea tänään Hesarista, että uusissa lastenkirjoissa käsitellään sekä vanhempien masennusta että poissaolevuutta, joko henkisesti tai ihan konkreettisesti. Varmasti aika isoja ilmiöitä nykylasten elämässä, valitettavasti.