Pehmolelutyttö: kirja kaikkien nuorten vanhemmille

Kirja-alalla sanotaan, että jos selviää hengissä lokakuusta, niin yleensä selviää uuteen vuoteen asti. Näin se suurinpiirtein menee, mutta hengissä ollaan tauosta huolimatta!

Olen lukenut syksyn aikana niin hurjan määrän kirjoja, etten edes tiedä mitä niistä tänne poimisin. Päädyin valitsemaan ensimmäiseksi yhden nuortenkirjan itselleni tärkeän teeman takia.

Kirja on Jukka Behmin Pehmolelutyttö (WSOY 2017), joka pääsi Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaaksi viime viikolla. (Kirja on työpaikkani julkaisema, toim huom.)

Jukka Behm Finlandia-ehdokkuushässäkän keskellä.


Siinä on ainakin yksi kirja, joka ihan kaikkien vanhempien kannattaisi lukea. Kirja kertoo teini-ikäisestä Emiliasta, joka huomaa yhtäkkiä saavansa miehiltä huomiota. Kotoa tai ystäviltä huomiota ei sen sijaan juurikaan tule, joten Emilia hakee sen sieltä, mistä nätti nuori tyttö sen helpoimmin saa: internetistä.

Kirjaa lukiessa tulee ensimmäisenä mieleen, mihin tyhmyyksiin olisi itse voinut nuorena päätyä, jos meillä olisi ollut sellainen asia kuin internet.

Siis ajatelkaa: meidän nelikymppisten nuoruudessa ei ollut internetiä. Nyt tämän sanominen tuntuu pahemmalta kuin se, ettei omien vanhempiemme lapsuudessa ollut telkkaria.

On melkein mahdotonta enää edes ymmärtää, miten pärjäsimme ilman? Toisaalta: eipä tullut postailtua vähäpukeisia kuvia nettiin miesten kommentoitavaksi. Apua. Kuvasimme ystävieni kanssa kyllä kaikkia mahdollisia Marilyn Monroe -imitaatioita toisistamme (se kuuluu kai ikään), mutta ilman nettiä ne päätyivät vain paperikuvina toistemme albumeihin. Onneksi. Punaista huulipunaa oli aika paljon.

Emilia sen sijaan päätyy kuvien ja netti-ilmoitusten kautta tapailemaan vanhempia miehiä, koska saa siitä helposti rahaa. Hän on myös yksinäinen - vanhemmat ovat etäisiä ja poissaolevia, ystäviä on vain yksi epäluotettava tapaus eikä Emilialla ole oikein muutakaan tekemistä kuin roikkua netissä. Hän kertoo kokemuksistaan pehmoleluilleen ja kuvailee itseäänkin pehmoleluksi: hän on suloinen ja viaton, helposti kosketeltava. Behm tavoittaa uskomattoman hyvin ne epävarmuuden ja hämmennyksen tunteet, joita kasvava tyttö kokee. Jotain outoa valtaa hänellä näyttää yhtäkkiä olevan vastakkaiseen sukupuoleen (jopa vanhempien ystäviin), mutta mitä sillä oikein tekisi?

Laura Lyytisen kansikuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. 


Jukka Behm kertoi kirjoittaneensa kirjan siksi, ettei tiennyt mitä hänen oma tyttärensä netissä puuhaa. Hän kuvitteli sen pahimman vaihtoehdon ja teki paljon tutkimustyötä kirjan taustaksi. Koska olen ollut joskus muinoin teini-ikäinen tyttö, voin sanoa, että ainakin siitä näkökulmasta Emilia tuntuu erittäin uskottavalta nuorelta. Behmin tytär on myös lukenut ja kommentoinut kirjan kieltä. Tämän syksyn #metoo-kampanjan jälkeen kirjasta syntyy selkeä kuva siitä, mitä nykypäivän tyttöjen nettiahdistelu on ja miten helposti sen uhriksi voi ajautua.

Kirja pistää miettimään myös omaa netin käyttöä ja sitä, millaisen mallin lapsilleen antaa: kuinka usein tulee vetäydyttyä illalla iPadin taakse tai silmäiltyä puhelinta Pikku Kakkosen ohessa?

Pienten lasten kanssa elämä on sikäli yksinkertaista, että he vaativat huomiota ja ottavat sen melkein väkisin (nyt puhun omista lapsistani, muunlaisiakin lapsia varmasti on). Behmin kirja kuvaa hienosti ja järkyttävästi sitä, miten helppoa on hukata yhteys teini-ikäisiin ja varsinkin näihin pinnallisesti kiltteihin tyttöihin, jotka hoitavat koulunsa mallikelpoisesti, eivätkä aiheuta mitään näkyvää harmia.

Emilia eksyy pahasti netin aikuisten maailmaan, jossa pornosivut aiheuttavat hämmennystä ja likaisuuden tunnetta. #metoo-kampanjan jälkeen Pehmolelutytön sanoma on mielestäni hyvin selvä. Tytöillä on oikeus viehättävyytensä testailuun ja seksuaalisuuteen: vastuu on aikuisilla. Se on niillä miehillä, jotka näitä tyttöjä houkuttelevat netissä tapaamisiin ja vanhemmilla, joiden pitäisi edes yrittää seurata lastensa kehitystä ja elämää ja jos mahdollista, estää heitä tekemästä kohtalokkaita tyhmyyksiä netissä. En tiedä, onko se mahdollista, mutta toivon niin.

Pehmolelutyttö on aiheestaan huolimatta nopea lukea ja hyvin kirjoitettu. Vaikein kysymys on ehkä se, minkä ikäiselle nuorelle sitä voisi suositella? Riippuu kai nuoresta: alle 13-vuotiaalle en sitä varmaankaan antaisi, mutta nuoret ilmeisesti kehittyvät ja oppivat näitä asioita netistä muutenkin aiemmin kuin me, jotka opimme elämän perusasiat Dallasista. Olisiko sopivin ikäryhmä yläaste- ja lukioikäisissä ja siitä ylöspäin?

Vahva suositus myös kaikille vanhemmille, jotka ovat joskus ihmetelleet, mitä lapsi siellä netissä mahtaa puuhata ja onkohan kaikki siellä ihan ok. Tämä kirja antaa mietittävää pitkäksi aikaa pientenkin lasten vanhemmille.

Kommentit

Tämä kirja on todellakin juuri se kirja, jonka vanhempien pitäisi lukea. Huh, itseäni rupesi ahdistamaan, kun vaan mietinkin, että en ehkä pysty omia lapsiani kaikelta varjelemaan, ja tosiaan yhteys heihin voi katketa, vaikka miten yrittäisin olla läsnä. Emilian tilanne on kyllä todella surullinen kaikin tavoin: hän on niin yksin, että ihan raivostutti.
Ina sanoi…
Pidin myös siitä näkökulmasta, että Emilia oli ns. hyvän perheen lapsi ja silti niin yksinäinen - nämä asiat koskevat ihan kaikkia perheitä ja kaikkia lapsia. Itse uskon siihen, että kaikelta ei voi lapsia varjella, mutta jo se, että tiedostaa asian ja yrittää pitää yhteyttä lapseen on parempi kuin jättää lapsi oman onnensa nojaan kännykän kanssa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuinka lapseni ei oppinut kuivaksi rusinalla

Kirja meille, joita jännittää kaikki

Uppista, sano esikoiskirjailija