INAhdus

Kävipä hassusti. Sain kirjan arvostelukappaleen töihin. Siis arvostelukappaleen , se on: kirjekuoren, jonka sisällä on kirja ja kuoren päällä tarra "arvostelukappale". OMG! Tarkoittaako tämä sitä, että kirjabloggaajille aletaan vähitellen lähettää kirjoja ihan luettavaksi asti?? Maailma muuttuu eskoseni, todellakin! Olen saanut arvostelukappaleita ennenkin, mutta lähinnä kirja-alan tutuilta ja useimmiten itse pyytämällä. Mutta tässä kirjassa on arvostelukappale-tarra ja aion kehystää sen seinälle. Ja mikäs se kirja sitten on: Matthew MacDonaldin "Näin kehosi toimii. Käyttäjän käsikirja." (Docendo) Arvioin tekijän edellisen teoksen "Aivot - käyttäjän käsikirja", joka oli hyvä (arvio täällä ). Nyt ne olivat Docendolla osanneet ajatella, että saattaisin tykätä tästäkin. Olen niin hämmentynyt, että aion ehdottomasti arvioida ja kehua kirjan. Aihe liittyy väljästi Hesarissa viime viikolla olleeseen juttuun blogien suosion kasvusta ja jopa blogilla tienaamisesta...

Seuraa ekan sadan sivun analyysi Juha Itkosen uutuudesta Seitsemäntoista (Otava). En ole kirjoittanut elämäkertaa, kun olen arvellut sen olevan suht tylsää luettavaa. Itkonen nyt kuitenkin päätti ryhtyä hommaan. But why? Tulos vaikuttaa yhtä ristiriitaiselta kuin aiemmin hihittämäni kirjan mainosvideo. Toisaalta Itkonen on oman sukupolveni suuri tulkki. Tietysti toisen lama-nuoruuden kokeneen lukutoukan kokemukset kiinnostavat. Tuttuus ilahduttaa: kaupassa tienasin reissurahoja itsekin, koulua käytiin kiltisti, kapina oli minimaalista, ensirakkaus huumaavaa ja suuri tulevaisuus odotti jossain muualla. Syntyykö tästä suurta draamaa? Ei oikein. Itkonen purki aiemmin jossain loistavassa kolumnissaan tuskaansa siitä, ettei nykymieskirjailijoiden elämästä synny edes kunnon elämäkertoja: vaippoja vaihdetaan ja kirjoja kirjoitetaan aikataulussa ja odotusten mukaan, toista oli Saarikosken aikaan. Romaanissa asiaa kuvataan näin: "Mutta mahdollista on sekin, että hän vain toteuttaa kohtalo...

Summa summarum: Kuka pelkää venäläisiä klassikoita? On pakko esitellä yksi kesän lempparikirjoistani, vaikka se onkin oman talon kirja: Vappu Orlovin toimittama ja suomentama Venäläisiä kertojia (Avain). Olin kirjasta etukäteen hurmiossa ja olen edelleen. Orlov poimi klassikoista omat suosikkitarinansa ja suosittelen ehdottomasti kaikille niille, jotka pelkäävät venäläisiä klassikoita, mutta haluaisivat keskustella niistä sivistyneesti. Annan jopa takuun: tämän kirjan jälkeen voit esittää muutaman knoppitiedon, joka vaientaa muut viisastelijat. (Niille, jotka haluavat kirjasta Venäjää tuntevan pro-kritiikin, suosittelen Kiiltomatoa) Arvio: Ilahduin heti alun tiiviistä kirjailijaesittelyistä. En itsekään enää muistanut, kuka kuoli keuhkotautiin ja kuka kaksintaisteluun, traagisestihan he tuppasivat kuolemaan kaikki. Mukaan on poimittu grand old maneja (mm. Tolstoi, Dostojevski, Gogol), mutta myös vähemmän tunnettuja, kuten Saltykov ja Leskov. Kertomukset edustavat eri lajityyppejä: on...

Totta se on! Tapasin ihmisen, jolla on iPad (Applen kohuttu sähköinen lukulaite. Jos tiedät mikä on iPhone, niin olet about kartalla. Kuva on Applen.). Hämmästyttävää! Se on olemassa sittenkin! Mistä hän tämän ihmeen sai? Hän asuu Singaporessa, jossa mies osti sen hänelle tiskin alta. Vannon, etten valehtele. Ja nyt uutinen: tämä kolkyt ja risat lukutoukka perheenäiti rakastaa iPadiaan! Aloin hyperventiloida tästä kohtaamisesta siinä määrin, että mies käski hengittää välillä. Hän lukee siitä lehtiä ja kirjoja (kyllä, jopa sängyssä maaten), ja kehui helppokäyttöiseksi kaikin puolin. Ainoa miinus oli kirjojen saatavuus - aika lailla Amazonin varassa mennään. Akku kestää kuulemma jopa neljä päivää ja kirjat ovat sikahalpoja (fakta, joka tuskin toteutuisi kotimaisten uutuuskirjojen osalta pienen markkina-alueen takia). Aviomies ei kuulemma lue iPadista mitään, mutta jakaa peliajan demokraattisesti tasan neljävuotiaan poikansa kanssa silloin kun äiti ei lue. Jotenkin ajatus lämmittää mielt...

Summa summarum: Claire Castillonin Äidin pikku pyöveli (Gummerus, 2007) oli kesäkirjojen kauhulukemistoa. Jos olet lukenut Shriverin Poikani Kevinin, se oli tähän verrattuna suht kesy. Novelleja äiti-tytär-suhteista, joista ei mieluiten tietäisi mitään. Arvio: Pakko ne oli tietysti lukea, vaikka meinasi välillä puistattaa. Kirjailija on omistanut kirjan äidilleen ja hänen äitinään en luultavasti näyttäytyisi enää koskaan missään. Castillon on ehdottoman taidokas novellisti: muutamien sivujen pituiset jutut maalaavat stoorit lukijan mieleen niin intensiivisesti, ettei ihan heti tee mieli lukea lisää. Mutta koska pahuus on hyvyyttä kiinnostavampaa, kirja on pakko lukea loppuun. Näissä hyvän yön saduissa seikkailevat ne psykopaattiäidit ja tyttäret, joita löytyy uutisistakin. Ääriesimerkkinä on lapsen tappaminen tai lääkkeillä myrkyttäminen. Itse pidän enemmän novelleista, jotka ovat lähempänä normaalia. Niissä kuvataan uskoattavasti äidin hylkäämistä tai lapsen yksinäisyyttä, vanhenemist...

Oletteko perillä lauantain Hesarin kirja-alan valtahäkkyrästä? Piirsivät kuvan kirja-alan vallan verkostosta ja se oli aika, öö, vekkuli. Puhuin siitä alan ihmisten kanssa eilen pienessä viinissä eikä se ollut kenenkään mielestä täysin pielessä. Kaikki tietysti keksivät heti monta puuttuvaa vaikuttajaa, esim. itsensä. Masentavana takaiskuna sieltä puuttui myös mun kaverit, joten en anna aiheelle enempää palstatilaa. ;) Olivian Kirjasiepon Mari pääsi sentään kunniakkaasti blogiedustajaksi, Marilla on aiheesta hauska postaus kuvien kera, tsekatkaa. Yksi Hesarin vaikuttajista oli Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi, joka kertoi tänään Ylen aamutelkkarissa näkemyksensä kirjasyksystä. Hyvin kertoikin, eikä vähiten siksi, että suosittelee kaikkia niitä kirjoja, jotka haluaisin itsekin lukea. Ujosti on pakko mainita, että esiin pääsi myös Papinniemen ja Kaisa Neimalan uutuusteos Aloittamisen taito, joka on meidän (siis Avaimen) kirja. Joudun palaamaan siihen vielä, koska olen alkulause-...

Mitä syvemmälle kirja-alaan uppoaa, sitä isompi kiire syksyisin tulee. En ole tehnyt vielä edes kesän kirjoista arvioita ja uutta luettavaa pukkaa koko ajan - Scarlettmaisesti I'll think about it tomorrow, ja kirjoitan ainakin yhden arvion huomenna. Lupaan! ;) Siinä välissä mainontaa mainioista naisista: Sofi Oksanen valloittaa maailman, näin se on! Ranskassa tuli huikea kirjakauppaketjun kirjapalkinto ekaa kertaa vieraskieliselle romaanille, uutinen esim. Hesarissa. Fantastique! Syksyn uutuuskirjoista: Miina Supisen uusin ilmestyy viimein, on sitä odotettu! Apatosauruksen maa (WSOY) on tällä viikolla kaupoissa. Kerrankin voin linkata suoraan kirjailijan omaan blogiin, käykää Sokeripalassa lukemassa tunnelmia. Jos ette ole lukeneet Liha tottelee kuria -esikoista, suosittelen sitäkin. Miina on huomenna 19.8. WSOY:n kirjakaupassa haastateltavana klo 17.30, harmittaa, kun en pääse, mutta hakekaa nimmareita munkin puolesta!

Jos et tilaa Hesaria, niin tänään se kannattaa ostaa. Juha Itkosesta on koko sivun kiinnostava haastattelu ensi viikolla ilmestyvästä romaanista Seitsemäntoista (Otava). Teos on trendikkäästi jotenkin ehkä pikkusen omaelämäkerrallinen stoori nuoren kirjailijan kehityksestä, mutta sitten tietysti myös sen verran fiktiivinen, ettei siitä voi ketään oikeuteen vetää. Oli miten oli, gotta have! Näytteen haastattelusta voi lukea Hesarin sivuilta täältä. Vieressä oli myös Antti Majanderin kolumni, jossa kaivellaan vähän kustantamojen tilannetta ja hässäkkää kirjasyksyn aluksi. Mainostetaan vielä sekin, että la ja su julkaistaan syksyn uutuuskirjalistoista Hesarin poiminnat - palaan niihin. Kustantamohässäkästä mielestäni toistaiseksi paras ja rehdein kirjoitus löytyy Kiiltomadosta . WSOY:n ja Tammen entinen kustannustoimittaja Irina Björkman sai pitkän kustannustoimittajauran jälkeen tarpeekseen ja vaihtoi maisemia. Nyt olisi tilaisuus tilittää totuus kustantamoista, mutta Björkman kertoo näk...

Summa summarum: Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun tämä kirja loppui. Kyllä oli liian lyhyt. Arvio: Ei tätä voi arvioida. Joko naurattaa aivan h-vetisti tai sitten ei. Mua nauratti. Testinä suosittelen hakemaan Facebookissa kaveriksi Mielensä Pahoittajaa ja kokeilemaan siitä. Tuomas Kyrö on tehnyt Mielensäpahoittajan (WSOY) alunperin Antti Litjan kertomaksi kuunnelmaksi ja se pitäisi kyllä saada äänikirjana. Teoksessa on 40 lyhyttä juttua mielensäpahoittajan tuumailusta siitä, mikä kaikki maailmassa on pielessä ja miten se tulisi oikaista. Vaikka päähenkilö on kasikymppinen peräkylän totuudentorvi ja suomalaisukko, niin kyllä meistä jokaisesta löytyy muutosvastarintainen mielensäpahoittaja, vaikka miten pyristelee vastaan - ainakin jos asuu Suomessa. Viimeistään marraskuussa pahoitat mielesi itsekin joka päivä ja ihan mistä tahansa, myönnä pois. Jos et myönnä, lue tämä. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun joku asiaa ymmärtämätön kriitikko sanoi tässä vitsin vanhenevan kesken. Kyll...

Oijoi. Yritin sulautua tänään vaivihkaa takaisin normiyhteiskuntaan heikolla menestyksellä. Kengistä tuli rakot, tukan kampaus on tällä takku-lookilla turhaa eikä pandan ja merisissin yhdistelmästä saa muutenkaan mitään palaveriuskottavaa irti. Mutta olipas mahtava kesä, ei valiteta! :) Meriseikkailu oli tänä kesänä aika kesyä hommaa, kirjoja sain luettua huikeat viisi. Yritän uusia jopa blogikuvani, kun opin takaisin tietokoneeseen. Olen niin löysä ja poissa pelistä, että arviot alkakoot kun saan vähän skarpattua. Sillä välin lainaus kesän hupaisimmasta kirjasta eli Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajasta (WSOY). Kuvaa ekan työpäivän jälkeistä tunnelmaa kun ihminen on ollut 4,5 viikkoa poissa kotoa, kaupungista ja normaalien ihmisten ilmoilta. ;) "Olisin pyytänyt Yrjänältä kyydin, mutta Yrjänä on kuollut. Me olimme parhaita ystäviä vuodesta neljäkymmentäkuusi eikä ole väärin miettiä onko minulla muita ystäviä. Kyllä ei ole kun ei ole ollut tarvis. Oli Yrjänä ja oli emäntä, joka asuu n...