Elämäni ei-kriitikkona

Kateus kateus. Nykyiset kirjallisuuden opiskelijat saavat kirjallisuuskritiikin kirjoittamisen opetusta (huomasin Parnasson saitilta, jonka kommentointi lähti jälleen kerran lapasesta)! Aika hienoa. Ei vaan mun aikana. :(

Silloin tehtailtiin kirjaesseitä ja keskusteltiin niistä pienryhmissä, mikä oli tietysti vallan kivaa ja opettavaista sekin. Ymmärrän päätoimittaja Papinniemen innostuksen paluusta yliopistoon - those were the days! Keskusteltiin päivät pitkät henkeviä ja imettiin vaikutteita muinaisista viisaista! Saattaa tosin olla, etten osannut arvostaa kaikkea sitä intellektuaalisuutta silloin, vaan kadehdin syvästi muiden tiedekuntien ystävien jatkuvia reissuja ja biletystä. Ei meillä mitään bileitä ollut. Meillä puhuttiin Hegelistä, damn it.

Niin että ei musta sitten tullut kirjallisuuskriitikkoa, kun ei kerran opetettu. ;)

Mutta en taida olla siitä pahasti katkera, olisin varmaan ollut kriitikkona aika kökkö. Rakastan lukea hyviä kritiikkejä, mutta tykkään itse puhua kirjoista subjektiivisesti ja tunteella. Jos ei ole tunnetta, ei ole tarvetta puhuakaan.

Papinniemen listaus siitä, mitä kirjallisuuskritiikki ei ole, on aika hyvä. Olisi kiinnostava tietää, käsitelläänkö kritiikin opetuksessa mitenkään kirjablogeja tai sitä, onko niiden suosiolla ollut vaikututusta päiväkritiikkiin? Olen ollut huomaavinani, että lehtikritiikissäkin mielipiteet ja arvioijan oma ääni on lisääntynyt - tosin se on tietysti yleinen trendi kaikissa medioissa.

Lisäksi perehdyin tällä viikolla 15-vuotiaan siskonpojan äikän kirjallisuustehtävään ja totesin, että helpolla eivät ainakaan nykyään pääse. Hotakaisen Juoksuhaudantien syväanalyysissa riittäisi itselläkin vähän funtsittavaa, onnea vaan (huom: mukaan saa liittää myös itse tehtyä sarjakuvaa tai runoutta! Jos olisin saanut tollasia äikän tehtäviä aikoinaan niin hikoilisin niiden kanssa vieläkin??! Näistä kasvaa NIIN eri sukupolvea...)

Papinniemen listan mukaan kritiikki ei ole mielipide ja on siinä oikeassa. Olkoon tämä postaus elävä esimerkki siitä, että blogit ovat nimenomaan sitä. Joku jorisee omiaan ja parhaimmillaan joku vastaa. Piti kirjoittaa teille parista kirjastakin, mutta eiköhän tämä ole tällä erää tässä.

Kommentit

Onna sanoi…
Me historianopiskelijat puhuttiin Hegelistä bileissä :-D Joka vuosi huomasi, että uudet fuksit olivat ekstaattisessa tilassa, kun pääsivät kerrankin väittelemään ja keskustelemaan samanhenkiseen seuraan. Niitä kiihkeitä keskusteluja on toisinaan ikävä tässä tasaisessa "aikuiselämässä"...

PS. Opiskeluaikana eräs pariskunta sai aikaan ensimmäisen perheriidan Kantin kategorisesta imperatiivista :-D!
Maiku sanoi…
Klassillisen filologian opiskelijat pitivät symposiumeja, punaviiniä ja sivistynyttä keskustelua... :)

Journalismin opinnoissa meillä oli jonkin verran opetusta myös kritiikin (kirja, leffa jne.) kirjoittamisesta. Tärkeimmät mieleen jääneet asiat olivat, että se on journalismin vaikein laji, vaikka monet helpoimmaksi luulevat, ja että kritiikki ei ole synonyymi negatiiviselle.
Ina sanoi…
Toi Kantin kategorinen imperatiivi on aika paha! :D En olisi uskonut koskaan kaipaavani niitä keskusteluja (joita rehellisyyden nimissä pidin ajoittain myös tekosyvällisinä), mutta näin se mieli muuttuu näemmä (tai muisti heikkenee)...

Huvittavaa sinänsä, että nyt kun kollegoina on kirja-alan ihmisiä ja ent. kirjallisuustieteilijöitä, niin ne on paljon hauskempia tyyppejä kuin mitä opiskeluaikoina tapasin.

Muutuinko minä vai maailma? ;)
Ina sanoi…
Korjaus: hauska on ehkä väärä ilmaus - tarkoitin, että aikoinaan en viihtynyt erityisen hyvin opiskelupiireissä, mutta nykyään koen olevani täysin kotonani ja oikeassa paikassa saman alan ihmisten kanssa. Johtuuko siitä, että kävin ensin töissä muualla eikä ketään kiinnostanut kuka sai uusimman Nobelin? ;)
Jenni sanoi…
Mulle on käynyt samoin, olen samastunut omaan alaani vasta myöhemmin. Opiskeluaikoina olin kyllä innoissani opiskelusta, mutta en mistään ylimääräisestä siihen liittyvästä toiminnasta enkä juuri opiskelukavereistakaan. Nyt, ajat sitten valmistuneena ja paria kolmea ammattia kokeilleena, olen ensisijaisesti mielestäni juuri suomen kielen ihminen enkä esim. mikään copywriter. Luen kielitieteellisiä kirjoja huvikseni ja tyrkytän niitä muillekin ja kaikki kieli- ja kirjallisuusihmiset ja ylipäätään humanistit ovat mielestäni mitä parhainta seuraa, hauskoja ja fiksuja. :)
Ina sanoi…
Jenni: mun täytyy kyllä sitten ihan vaan sun takia blogata jossain vaiheessa meidän tän kevään kirjaihmisten kirjallisuus-kirjoista.. ;) Ovat mun mielestä kiinnostavia, mutta tiedostan, että iso osa lukijoista ei varmaan innostu. Ehkä laitan niihin jonkun Jennille ja kielifriikeille-tunnisteen, ehe.
Jenni sanoi…
Ina, toivottavasti pidät tuon lupauksen! :) Oikein odotan kielifriikkien kirjalistaa. Minäkin tiedostan, etteivät kaikkia kiinnosta kielitieteelliset opukset tai esim. kirjallisuustieteen väitöskirjat, joita olen jopa suositellut joskus lukiksemme kesäkirjalistalla (kukaan ei kai lukenut), mutta saahan niistä silti blogittaa. Ja ties vaikka joku friikki lukisi postauksen ja saisi hyviä lukuvinkkejä!
Ina sanoi…
Kielifriikkien kirjalista siis tulossa heti kun ehdin! :)
Anonyymi sanoi…
"Johtuuko siitä, että kävin ensin töissä muualla eikä ketään kiinnostanut kuka sai uusimman Nobelin? ;)"

Kyllä "ketään" kiinnosti!

terveisin Entinen työkaveri.

P.S. Hyvä blogi!
Ina sanoi…
Myönnetään, kollegoissa oli paljon kirjaihmisiä, tervetuloa blogiin! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Unohtakaa Guggenheim, nyt tarvitaan Junibacken!

Mitäs me hirviöt