INAhdus

Lähdinkin näköjään tammikuussa vähän pidemmälle matkalle blogin osalta. ;) En kuitenkaan ihan puoleksi vuodeksi, nyt voi lähinnä ihmetellä, mihin aika oikein meni... Koska inhoan katoamisia, tulin kertomaan, että hengissä ollaan - on ollut niin vilkas kevät, että blogista löytyy useampi kesken jäänyt teksti, joita en koskaan ehtinyt kirjoittaa loppuun ja julkaista. Kuten sanoin aiemminkin: ehdin lukea, mutten kirjoittaa lukemastani. Nyt tilanne muuttuu jälleen. Palaan töihin syksyllä ja vieläpä uuteen työpaikkaan, jossa tulen kirjoittamaan kirjoista tavalla tai toisella työkseni kaiken aikaa. :) Valitettavasti se tarkoittaa samalla jäähyväisiä Inahdukselle: olen menossa töihin WSOY:lle ja olen sen jälkeen jäävi kirjoittamaan muiden kustantajien kirjoista. Ja koska olen vähän jäävi kirjoittamaan oman talon kirjoistakaan, ei taida jäädä jäljelle paljon kirjoitettavaa. Pelkkää diibadaabaa ei kukaan jaksa lukea. Mainittakoon, että tuleva työnantajani ei ole edellyttänyt blogin lopettam...

Olen näemmä ryhtynyt todelliseksi slow median edustajaksi, mutta kun tässä on nyt niin paljon kaikkea elämää ettei ehdi lukea tai kirjoittaa. ;) Kävimme mm. ekalla lapsiperhematkalla Teneriffalla ja siitä inspiroituneena seuraa lapsiaiheinen matkapostaus (luin viikon lomalla huikeat 150 sivua romaania, eli se romaaniarvioista). Ostin ennen matkaa Inari Fernándezin ja Inna-Pirjetta Lahden Lapsiperheen matkakäsikirjan (Johnny Kniga 2012). Parasta kirjassa ovat 30 erilaista matkakohdetta top ten -vinkkeineen - selasin sen osion läpi ensimmäisenä matkakuumeen vallassa ja vakuutuin siitä, että tropiikkiin tai maailmanympärimatkalle EMME ole vielä valmiita (kirjan kannustuksesta huolimatta). Niinpä lähdimme Kanarialle (joka löytyy kirjasta tietenkin myös). ;) Kirjan alkuosa koostuu lapsimatkustamisen perusteellisista aakkosista. Koska olemme jo reissanneet lapsenkin kanssa jonkun verran, hyödyllisintä olivat erilaiset muistilistat lentokoneeseen ja pakkaamiseen, mutta muuten asiat oliv...

Summa summarum: Juha Itkosen uusin romaani Hetken hohtava valo (Otava 2012) alkaa Tsehovista ja päättyy Tsehoviin. Siitäkin syystä sen pitäisi olla minun kirjani. Mutta voi. Niin paljon kuin Itkosta kirjailijana fanitankin, joudun tällä kertaa harmikseni lainaamaan Jorma Uotista: hieno kokonaisuus, mutta jostain syystä ei ihan sytytä.  Arvio: Luin kirjaa yli kuukauden ja sen rinnalla luin muuta - sekin kertoo pienistä käynnistysvaikeuksista. Miksi? Ehkä siksi, että tässä jykevässä sukupolviromaanissa ei tapahdu paljon mitään ihmisen pientä elämää kummempaa. Kerronnasta tulee mieleen Kjell Westö Hämeenlinnassa. Siinä piileekin yksi ongelma: tavallisen suomalaisen pikkukaupunkisuvun elämään on tietenkin helppo samaistua, mutta draama puuttuu. Westön sukusaagojen glamouria tässä ei oikein ole, vaikka nousukauden nousukasjuhlia kuvataankin. On toinenkin ongelma: se, etten ole kenenkään poika. Mielestäni tämä on ennen kaikkea romaani isästä ja pojasta, vaikka pääosa tarin...

Summa summarum: Nyt tulee kerrankin tuutin täydeltä lapsiasiaa, joten poistu välittömästi, jos aihe saa niskakarvat pystyyn. En ole juurikaan lukenut kasvatusoppaita, mutta tämä oli viihdyttävä ja ajatuksia herättävä teos. Amerikkalaisen ja ranskalaisen kasvatuksen vertailu saa ainakin kiittämään siitä, että olen suomalainen. Kyseessä ei oikeastaan edes ole kasvatusopas, vaan omaelämäkerrallinen journalistinen tutkielma kulttuurieroista. Suosittelen. (Mac kiukuttelee jälleen, joten kannen lataus ei onnistu, tietoja löytyy täältä: www.siltalakustannus.fi) Arvio: " Kuinka kasvattaa bébé - Vanhemmuus Pariisin malliin" (Siltala 2012) on kevyt, mukaansatempaava, ajoittain naiivi ja yksinkertaistava kirja, jossa pelataan kulttuurisilla kliseillä ja kärjistyksillä. Ei kai siitä muuten menestys olisi tullutkaan. En suosittele tosikoille tai kovasti kiintymysvanhemmuuteen vannoville (koska heille kirjan ohjeista ei ole mitään hyötyä). Jos kirja pitäisi tiivistää yhteen lauseeseen,...

Parnasson päätoimittaja, kriitikko ja kirjailija Jarmo Papinniemi on kuollut äkilliseen sairaskohtaukseen. Tunsin Jarmon hyvänä työtuttuna, mutta tuntui, että tunsimme paremmin: se johtui Jarmon ainutlaatuisesta persoonasta. Hän oli älykäs, lämmin, huumorintajuinen, äärettömän lukenut ja sivistynyt  ihminen olematta snobi - poikkeuksellisen hieno kirjamies ja ennen kaikkea rakastava ja omistautunut perheenisä. Olen niin murheellinen, etten voi edes sanoa paljon muuta. Näin Jarmon viimeksi pari viikkoa sitten WSOY:n juhlissa. Hän tuli heti halaamaan ja kysymään, mitä pienelle pojalleni kuuluu. Sen jälkeen viisastelimme kirja-alan viimeisimmät kuulumiset. Hän oli vasta 44-vuotias. Kirja-ala ei ole enää sama ilman häntä, loistavaa keskustelijaa, kirjoittajaa ja seuramiestä. Syvä osanottoni Jarmon perheelle ja hänen isommille ja pienemmille lapsilleen. :( "Valot sammutettu. Sumu valaisee näkymättömän, rajattoman. Kaupunki muuttuu toiseksi. Kulkija näkee hädin tuskin itsensä,...

Minä urpo en ymmärtänyt lukevani viihdekirjasarjaa. Jäin sittenkin Sidottuun sen verran koukkuun, että harpoin sen loppuun siinä toivossa, että salaperäisen Herra Greyn synkeä salaisuus paljastuu. Juu ei: lopussa lukee suurinpiirtein, että jatkuu. Jos nyt jotain vihaan niin tätä. Kestin urhoollisesti kaikenlaista punastelua ja kliseisiä roolipelejä 600 sivua yllättävänkin hyvin, mutta että seuraavat 600 sivua sitä samaa? Ja vielä seuraavat 600 ennen kuin päästään todennäköiseen happy endiin ja onnellisesti naikkariin (koska eihän nyt romanttista viihdettä voida tehdä ilman, että roistosta on kesytetty unelmavävy ja kelpo perheenisäkandidaatti)? JUU EI. Joku raja nyt pitkitetyllä rakkaustarinallakin ja kyllä se s/m-kuviokin tuli jo ikäänkuin läpikäytyä. Herra Greyn salaisuus jää ikuisiksi ajoiksi selvittämättä, mutta pystynen elämään tämän asian kanssa. Sitten hämmästytän teitä: jos unohdetaan karmeimmat kliseet ja noloimmat kielikuvat, niin ymmärrän Sidotun maailmanmenestystä. Se...

Olisipa kiva todeta, että nyt on kuulkaa tehty teos, jonka rinnalla Lady Chatterley ja Markiisi de Sade kalpenevat, hui sentään, kuinka tuhmaa! Vaan kun ei. Joudun olemaan ikävän ennalta-arvattava ja toteamaan, etten ainakaan vielä ymmärrä mikä tässä Fifty Shades -kirjassa on se suuri sensaatio. Suoraan sanottuna olen vähän pettynyt. Tämähän on enemmän SinäMinä-matskua kuin edes Reginaa - koulutyttöerotiikkaa, sanon minä, siitäkin huolimatta, että kyse on sadomasokismista (sen nyt kai arvaa jo kirjan nimestä: "Sidottu"). Ensinnäkin päähenkilö on jatkuvasti, rasittavuuteen saakka punasteleva kirjallisuudenopiskelija tyttönen. Olisipa se pää-äijä edes äijä, mutta kun ei: hän on 27-vuotias huippumenestynyt suuryrityksen johtaja. Siis 27. Sallikaa mun nauraa. Onko tämä nyt sitten keski-ikäisen kotiäidin mielestä uskottavaa? No ei ole. Anteeksi nyt vaan. En halua olla millään muotoa epäkunnioittava 27-vuotiaita kohtaan - kyllä hekin voivat olla suuryritysten johtajia, mu...