INAhdus

Summa summarum: No niin. On Totuuden aika. Välillä vähän tuskaksikin muuttunut maailmanmenestysromaani Tuhat loistavaa aurinkoa on luettu. Lopputulos: en käännä koko takkia. Mutta kaksi hihaa kylläkin. Arvio: Muista poikkeaminen on aina ihmisen kaltaiselle sosiaaliselle eläimelle ikävää. Olen helpottunut siitä, että alkuvaikeuksien jälkeen pystyn ymmärtämään, miksi kyseessä on viime vuoden myydyin käännösromaani (myydyin kotimainen oli Sofi Oksasen Puhdistus). Varsinkin, kun ystäväpiirissä on suositeltu varauksetta. Teos kertoo Afganistanista, sen kurjaakin kurjemmasta historiasta ja naisten karmeasta asemasta. Aiheesta huolimatta kirja on kirjoitettu kevyesti - lukija itse voi arvioida, onko se plussaa vai miinusta. Itse suosittelen varauksella: kielessä, tyylissä ja henkilöissä on kömpelyyttä ja ajoittain viihdekirjamaista ohuutta. Enkä siedä edelleenkään jatkuvaa vieraskielisten lainasanojen käyttöä, rajansa amerikkalaisilla tehokeinoillakin. Siitä en aio tinkiä. Sen sijaan tingin ...

Jos kuulut siihen kooma-porukkaan, joka ei todellakaan kykene katsomaan tiistaiaamuna klo 8.15. Aamun kirja -ohjelmaa, niin hyviä uutisia: kaikki Aamun kirjat on koottu nyt Ylen Elävään arkistoon. Tekijät ovat palkittuja kulttuurijournalisteja ja vaikka tässä ollaan ns. kansakunnan kaapin päällä, ohjelmat ovat silti kivoja ;) - niissä haastatellaan kirjailijaa itseään. Pisteitä myös siitä, että toimittajat ovat lukeneet kirjan, paneutuneet asiaan ja aikaa annetaan tv:ssä huikeat 10-15 minuuttia. Lievää miinusta tulee tekniikasta: joistain kirjailijoista ei löydykään ohjelmaa. Lisäksi ainakin itselläni ohjelma meni jumiin kun näennäiskiireisenä skrollasin haastattelua eteenpäin - höh! Kuka nyt ehtii katsoa haastatteluja kokonaisen vartin kelaamatta?? Silti Ylelle kyldyyripisteet: Inahtaja tekisi varmaan vähän eri näköistä kirjaohjelmaa, mutta hyvä, että joku jaksaa huolehtia kansan sivistämisestä. Ei niin, että ikinä saisin sanaa suusta telkkarissa, mutta kirjailijoita haastatelleena vo...

Onneksi on trendien ja netin aallonharjoilla ratsastavia (nuorempia) kollegoita: sain tänään vinkin järkyttävän addiktiivisesta ja mahtavasta nettitietokisasta nimeltä Älypää. Jos täällä on muitakin reliikkejä niin vahinko täytyy laittaa heti kiertämään - huipuinta siellä on nimittäin Älypään kirjallisuustietovisa ! Kirjastotaustaisen kollegan kanssa päästiin peräti Kirjastontäti-tasolle asti (kysymykset vaikeutuvat koko ajan, ja huom: ekasta väärästä peli loppuu). Itsekseni kaaduin omaan näppäryyteeni ja menin arvailemaan kirjaa, josta ei ollut hajuakaan ja tadaa! Sain tulokseksi kustantamon siivooja. ;D Ylpeys käy lankeemuksen jne. t. Valopää Ps. Jos jollekin jäi epäselväksi, pelaanko työkseni kaikki päivät nettipelejä niin en ihan: tämä empiirinen sosiaalisen median pelitutkimus kuului vankasti yhden oman arvauskisan suunnitteluun. Köh. Suosittelen kirja-alan ihmisille tätä muutenkin, Älypäästä oppii loistavia kirjallisuusknoppeja tai ainakin tajuaa (jälleen kerran), miten vähän maa...

Lukija kyseli, miten pokkarikiertokirjeen kanssa kävi sittemmin: no ei mitenkään! Kiertokirjeessä ennustetun valtavan kirjatulvan sijaan tuli se yksi ainoa Danielle Steele - voi rontit, minkä teitte kun jätitte pokkarin postittamatta! ;) Ketju katkesi ja Inahtaja menetti naiivin lapsenuskon kiertokirjeisiin. No ei se mitään: luukusta tuli sen sijaan uusin KirjaIN-lehti (jota olen ennenkin mainostanut). Hoksasin Ville Hännisen artikkelista laiminlyöneeni tammikuussa julkistetun Suomi lukee -tutkimuksen tulokset - olen aina ollut kökkö tilastoissa. Yksi kiinnostava tieto täytyy vielä jälkikäteen nostaa esiin: mitä enemmän vastaaja osti kirjoja, sitä todennäköisemmin hän käytti nettiä päivittäin. Kyllä - sinä! ;) Ja minä! Tästä vedän oitis kaksi humanistis-tilastotieteellistä päätelmää: 1) olemme valmiita omaksumaan sähköisen kirjan heti kun tulee ensimmäinen järjellinen lukulaite eli about aika pian 2) kirjamaailmasta syrjäytyneet ovat pudonneet pois myös netistä, mikä on aika surkeaa - ...

Näin pääsiäisen alusaikoina olen löytänyt oman Via Dolorosani Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa -romaanista. Olen edennyt lähes puoliväliin eikä se kosketa silti. Nyt osa lukijoista alkaa epäillä minua tunnevammaiseksi psykopaatiksi ja korjaan - olen ainakin ajoittain tuskainen ja ahdistunut Afganistanin lasten ja aikuisten kauheista kohtaloista. Tunnen empatiaa ja kiitollisuutta siitä, että elän täällä ja kirjoitan blogia kuvalla, jossa on oma naamani burqan sijaan. Hosseinin kirjoitustyylistä on tullut silti ylitsepääsemätön este. Kun en pidä tyylistä, en pysty samastumaan henkilöihin ja imeytymään kirjan maailmaan samalla tasolla kuin ilmeisesti kymmenen miljoonaa muuta ihmistä. Siitä syystä kerronkin tätä tietä taivaltaessani yhdestä vanhemmasta kirjasta, joka teki aikoinaan ison vaikutuksen: parhaillaan elokuvana pyörivä Bernhard Schlinkin Lukija. Luin sen vuonna 2003 ja muistan vieläkin kirjan aiheuttaman puistatuksen ja uuden näkökulman natsismiin ja juutalaisiin. Elokuvasta en...

Arto Salmisen Kalavale - kansalliseepos -teosta esitetään parhaillaan näytelmänä KOM-teatterissa. Romaani ilmestyi vuonna 2005 ja käsitteli jo silloin ajankohtaista aihetta eli tosi-tv:tä ja sitä, miten pitkälle ihmiset ovat valmiita julkisuuden ja rahan takia menemään. Salmista kuvaillaan mm. termeillä "inhorealistinen kulttikirjailija", joka kritisoi yhteiskuntaa milloin minkäkin syrjäytyneen porukan kautta. Luin Kalavaleen sen ilmestyttyä ja itselleni jäi vähän omituinen suhde teokseen: Kalavaleesta ja tosi-tv-aiheesta piti tehdä syväanalyyttinen lehtijuttu töihin ja haastatella sympaattisen oloista Salmista sitä varten. Haastattelusta sovittiin, mutta kun palasin asiaan uudelleen, en saanutkaan enää mitään vastausta. Odottelin jonkun aikaa ja aloin närkästyä kunnes kuulin, että Salminen oli yllättäen kuollut. Paitsi, että olin tietysi pahoillani, tunsin itseni myös jotenkin noloksi ja hölmöksi, kun olin kuolleelta mieheltä tivannut tapaamista. Tosi-tv-juttu jäi sitten tek...

Arvatkaas mikä tämä on! Sadas blogiteksti! Huomasin sattumalta - mutta aion tästä juhlasta huolimatta arvostella ja kirjoittaa jotain aika tavista. Sitähän elämä enimmäkseen on ja niin ovat Sari Mikkosen novellitkin. Suositellaan väsyneille ja kiireisille. Summa summarum: Kiireisinä aikoina luen mieluiten novelleja, ne sopivat pätkäelämään. Sari Mikkonen oli nimenä etäisen tuttu, kovasti palkittu ja kiitelty novellisti. Pitää kerrankin lainata kirjan takakantta, joka kuvaa sinänsä ihan kelvollista kokoelmaa osuvimmin: "Yönseutuun on viljava kokoelma näytelmällisiä novelleja aikamme ihmisistä elämän risteysasemilla." Voihan vilja - montako kliseetä saa yhteen esittelylauseeseen mahtumaan? ;D Arvio: Ei anneta risteysasemien ja elämän viljan masentaa - Mikkonen harrastaa reipasta suomalaista kerrontaa. Hyvä. Tavallisia ihmisiä, tavallisia tarinoita eli normiarkea, mutta aika vekkulisti kuvattuna. Mikkosella on kielessä ihan oma klangi, josta parhaimmillaan ymmärtää mistä kaikki ...