Arto Salminen: Kalavale

Arto Salmisen Kalavale - kansalliseepos -teosta esitetään parhaillaan näytelmänä KOM-teatterissa. Romaani ilmestyi vuonna 2005 ja käsitteli jo silloin ajankohtaista aihetta eli tosi-tv:tä ja sitä, miten pitkälle ihmiset ovat valmiita julkisuuden ja rahan takia menemään. Salmista kuvaillaan mm. termeillä "inhorealistinen kulttikirjailija", joka kritisoi yhteiskuntaa milloin minkäkin syrjäytyneen porukan kautta.

Luin Kalavaleen sen ilmestyttyä ja itselleni jäi vähän omituinen suhde teokseen: Kalavaleesta ja tosi-tv-aiheesta piti tehdä syväanalyyttinen lehtijuttu töihin ja haastatella sympaattisen oloista Salmista sitä varten. Haastattelusta sovittiin, mutta kun palasin asiaan uudelleen, en saanutkaan enää mitään vastausta. Odottelin jonkun aikaa ja aloin närkästyä kunnes kuulin, että Salminen oli yllättäen kuollut. Paitsi, että olin tietysi pahoillani, tunsin itseni myös jotenkin noloksi ja hölmöksi, kun olin kuolleelta mieheltä tivannut tapaamista. Tosi-tv-juttu jäi sitten tekemättä for good - traagista, että postuumisti Salminen on saanut enemmän huomiota ja kiitosta kuin eläessään. Niin aina.

Siitä huolimatta uskoisin Salmisen arvostavan kirjan suhteen rehellisyyttä enemmän kuin diibadaabaa, joten sanottakoon, että kirja ei mielestäni ollut ihan niin ihmeellinen ja veitsenterävä kuin odotin. Roisia tekstiä, huumeita ja seksiä riittää, mutta itse tosi-tv-stoori (jossa ihmiset pistetään antamaan toisilleen sähköiskuja) ei ole niin shokeerava idea kuin ehkä pitäisi. Olemme turtuneita, minkäs teet. Salminen osaa kuitenkin kirjoittaa, paitsi kriittisesti myös hauskasti - voisin kuvitella, että monet äijät, jotka pitävät Jari Tervosta voisivat digata tätä. Kokeilkaa.

Olisipa Salminen ehtinyt nähdä kirjansa näytelmäversion ja kokea muun saamansa huomion. Ja mitä hän olisi viime vuosien poliittisista livesatiireista Ruususineen ja Tukiaisineen tuumannut? Niihin sfääreihin ei tosi-tv yllä.